 |
| B-52:n Venäläinen vastine TU-95 "Bear-H" kykenee myös laukaisemaan risteilyohjuksia ilmasta kohteisiin |
Maslow’n tarvehierarkian ylin olemus on siinä, että vanha tarve korvautuu aina uudella, ja kun orgaaniset tarpeet on tyydytetty, niin ihminen alkaa haluta luxusta. Tuon mallin ylin ilmentymä on puolustusvälineitä koskeva tuotanto. Eli kuten tiedämme, niin aseiden kehitystä harjoittavat yhtiöt syytävät jatkuvasti markkinoille uusia sekä vaarallisempia aseita, joiden tarkoitus on saada vastustajat polvilleen sekä joiden avulla voidaan ohittaa esimerkiksi tutkaan perustuva puolustusvyöhyke. Ja sen takia esimerkiksi STEALTH-lentokoneiden kehitys on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikilla valtioilla maailmassa on käytössään noita asekehityksen huipputuotteita.
Kuitenkin esimerkiksi robottien yleistyminen taistelukentillä on asettanut asevoimat uusien haasteiden eteen, koska noiden uusien aseiden tuottamista perustellaan sillä, että niiden käyttö ei vaaranna ihmishenkiä, ja näiden välineiden tuottaminen tietenkin mahdollistaa sellaisen toiminnan, missä voidaan vastustajia jahdata globaalisti ilman, että kukaan huomaa yhtään mitään, ja se sitten saa aikaan sellaisia ajatuksia, että mitä jos tuolla jossain käydään sotia, joista kukaan ei tiedä yhtään mitään. Nykyään myös risteilyohjus voidaan muotoilla sellaiseksi, että se muistuttaa ulkoapäin katsottuna vaikkapa F-36-hävittäjää. Eli tuolloin kyseinen ase voi lentää ikään kuin lentolaivueen mukana kohti kohdettaan, ja sitten vain syöksyä esimerkiksi johonkin tukikohtaan, ja sen sisään voidaan asentaa hyvin korkeatehoinen ydinpommi, joten myös tällainen vaihtoehto pitää ottaa huomioon, kun noita aseita vastaan suunnattuja järjestelmiä tehdään.
Tietenkin esimerkiksi ICBM-ohjusten kehittäminen on muuttunut sellaiseksi, että nykyään keskitytään enemmän korkeasti liikuteltaviin järjestelmiin, joilla voidaan operoida useilta matkoilta, kuin vanhanajan kiinteisiin järjestelmiin. Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin esimerkiksi IRBM (Intermediate Range Ballistic Missile) -eli keskipitkänmatkan ohjukset kieltävä sopimus on nykyään lähes täysin kuollut kirjain, ja nykyaikaiset SS-25 sekä sen seuraaja SS-27 voivat kyllä tuhota kohteita myös lähempää, kuin mihin tuo ohjus sitten kantaisi.
Nykyaikaiset asejärjestelmät ovat hyvin mukautuvia, ja esimerkiksi juuri tällainen pitkän matkan ICBM-järjestelmä voi olla sellainen, että sillä samalla aseella on useita erilaisia tehtäviä, kuten toimia normaalisti ballistisena ohjuksena, mutta samaa kantorakettia voidaan hyödyntää myös ASAT (Anti Satellite) aseiden tehtävissä. Eli jos tuollaisen mannertenvälisen ohjuksen hyötykuormaa sitten pienennetään, niin kyseinen kantoraketti voi nousta erittäin korkealle, ja tuolloin voidaan uhata vastustajan tärkeitä kommunikaatio-satelliitteja sekä myös matalalla kiertoradalla olevia vakoilulaitteita.
Tuolloin voidaan tämän ohjuksen MIRV (Multiple Independently Targetable Re-entry Vehicle) bussin eli alustan hyötykuormaa vähentää siten, että siihen asennetaan vaikka ydinkranaatti teli hyvin kevyt, alunperin tykistön tai nopeasti liikuteltavien taktisten aseiden yhteydessä käytettäväksi tehty kärki sen normaalien taistelukärkien tilalle, jolloin tuo kantoraketti saadaan nousemaan tarpeeksi korkealle. Tuolloin tietenkin aseella on rajoitetumpi tuhovoima, mutta se voisi olla järkevää, koska avaruudessa tapahtuva ydinräjähdys aiheuttaa hyvin voimakkaan EMP-pulssin, ja se sitten saattaa vahingoittaa myös omia satelliitteja, joten sen takia tällaisissa operaatioissa kannattaa käyttää normaalia pienempää taistelukärkeä.
Kuitenkin älykomponenttien avulla voidaan myös normaalien taistelukärkien toimintaa muuttaa vaarallisemmaksi. Eli nuo kärjet voivat toimia siten, että ne tunnistavat kohteensa tutkakaiun perusteella, ja sitten niiden tietokoneet säätävät kärjen irtoamisen sekä ajopanoksen laukaisun sellaiseksi, että kärjestä saadaan haluttu teho. Tuolloin ensin laukaistaan maahan uppoavat kärjet, jotka on tehty komentobunkkerien sekä ICBM-asemien tuhoamiseen, minkä jälkeen räjäytetään EMP-taistelukärjet, koska jos nuo jälkimmäiset aseet laukaistaan väärään aikaan, niin ne voivat vahingoittaa ilmakehän ulkopuolella lentävien taistelukärkien elektroniikkaa, niin että nämä aseet eivät sitten toimikaan halutusti.
Samoin myös veden alla räjähtävien taistelukärkien käyttö on tietenkin hyvin järkevää, jos joku nyt sitten haluaa ydinsotaa pitää minään järkevänä asiana. Kuitenkin kun puhutaan siitä, mikä ydinase oikeastaan on, niin silloin ei kukaan satu koskaan muistamaan sitä, että kyseessä on maailman kehittynein asejärjestelmä, jonka varaan on laskettu todella paljon. Se että valtio on kehittänyt strategisia aseita ei kuitenkaan ole enää riittävä tae siitä, että valtio kykenee täydelliseen suoritukseen tällä maailman pelätyimmällä sotatieteen alalla. Myös THAAD-ohjusta vastaan ollaan kehitelty taistelukärkiä, joiden lentorata on vaappuva, jotta kineettisen energian aseilla on vaikeuksia osua tuohon kohteeseen. Sillä sitten pakotetaan vastapuoli käyttämään ydinaseita myös ohjustentorjuntaan tarkoitetuissa vastaohjuksissa, mikä nostaa niiden hintaa sekä samalla lisää niiden vastustusta.
Toki lasereilla voidaan tuota torjuntaa tehostaa, mutta noiden aseiden ongelma on siinä, että lasersäde kulkee suoraan. Sen takia tuota sädettä pitää ohjata peilien kautta kohteeseen, joka sijaitsee horisontin tason alapuolella, ja nuo peilit sitten on tietenkin helppo paikallistaa ja ampua pois kiertoradalta ohjuksilla. Syy miksi ASAT-aseen tekeminen on helpompaa kuin varsinaisten ABM (Anti Ballistic Missile) eli ohjustentorjuntajärjestelmien valmistamien johtuu siitä, että satelliitti lentää usein radalla, mikä on helppo ennakoida.
Ydinisku taas tulee ikään kuin yllättäen kärjillä, joiden lentorataa ei ole voitu ennakoida, ja jos isku tapahtuu sukellusveneestä tai yllättävään paikkaan viedystä mobiiliasemasta, niin silloin voi vasta-aseen suuntaaminen olla todella vaikeaa. Toki jo 1960-luvun alussa testattiin mahdollisuutta tuhota kohti lentäviä ohjuksia suuritehoisilla ydinaseilla, jotka laukaistaisiin hyökkäävien ohjusten parven keskellä, mutta tällaisten aseiden ongelmana on niiden valtavan voimakas EMP-pulssi, mikä sitten saa elektroniikan tuhoutumaan kaikissa satelliiteissa, mitkä ovat sillä puolen maapalloa, missä räjähdys tapahtuu.
Tietenkin tuo torjuntatapa on hyvin tehokas, joten tuon takia supervallat ovat sitten kehitelleet mukavia tapoja kiertää tuollaisia ballistista lentorataa vastaan suunnattuja torjuntaohjuksia. Nykyaikaisten tietokoneiden avulla voidaan kuitenkin myös ballististen ohjusten lentorata laskea hyvin nopeasti, jolloin myös kineettiseen energiaan perustuvien torjunta-ohjusten suuntaaminen onnistuu aivan toisella tavalla kuin 1960-luvulla. Tietenkin nuo kineettiset kärjet voidaan varustaa räjähdyspanoksilla sekä laakerinkuulilla, mutta kuitenkin noiden kuulien ongelmana on se, että ne jäävät lentämään Maan kiertoradalle.
Yksi lupaavimmista malleista on tietenkin käyttää noita torjunta-ohjuksia vastaan risteilyohjuksia, jotka lentävät maata viistäen. Nuo aseet voidaan sitten laukaista matkaan jollain ICBM-ohjuksella, ja tämän jälkeen tuo ehkä SS-N-21:tä muistuttava ohjus sitten syöksyy ilmakehään, missä risteilyohjuksen moottorit käynnistetään, kun tuo ase ensin on hidastettu sellaiseen nopeuteen, että sen turbiini voidaan käynnistää.
Tai sitten se voidaan varustaa Ramjet-moottorilla, jolloin tuon aseen nopeutta ei tarvitse niin paljoa hidastaa. Kuitenkin THAAD-järjestelmän epäillään olevan melko tehokas ballistisella radalla liikkuvia ohjuksia vastaan, joten risteilyohjusten tarkoitus tässä järjestelmässä tuhota noita torjuntaohjuksia, joiden tarkoitus on poistaa lentoradalla olevia ydinkärkiä, joita ohjuksessa oleva gammakameraan tai geiger-putkeen perustuva järjestelmä etsii nuo ydinohjukset kiertoradalta, jossa ne sitten lentävät kohti maaliaan.
https://pimeakronikka.blogspot.fi/
