Skip to main content

Posts

Showing posts from April, 2016

Pelien maailman mahdollisuudet sekä uhat, mitä tietokonepelissä voi piillä

Tietokonepelien maailma on todella realistinen. Suurin osa noista nuorten suosimista tietokonepeleistä toimii itse asiassa Internetissä, mikä tekee niistä helposti pelattavia myös laitteilla, mitkä eivät ole oikeastaan pelaamiseen tehtyjä. Voidakseen pelata haluamaansa tietokonepeliä täytyy pelaajan ainoastaan päästä internetiin koneella, jolla on selain. Kuitenkin tietokonepelien taso on kohonnut, ja erityiset anonyymit moninpelit ovat lisääntyneet valtavasti. Niitä jaetaan nykyään samalla tavoin kuin esimerkiksi Office-356-lisenssejä, ja kaikki pelin vaatimat toiminnot suoritetaan palvelimella, mikä tekee noista peleistä käyttäjälleen keveitä. Mutta koska pelaaminen tapahtuu pilvipalvelimessa, niin noiden pelien avulla voidaan kerätä henkilöstä paljon erilaista tietoa. Se että peliympäristöjä voidaan käyttää esimerkiksi viranomaisten tiedotuskanavana on varmasti kaikkien tiedossa. Eli viranomaiset voivat kommunikoida keskenään tai agenttiensa kanssa myös peliympäristöiksi naami

Vanhoja miehiä oikeudessa ( Ennakkotapauksen pelko pakottaa syyttämään natseja oikeudessa)

Taas on keskitysleirillä palvellut vanha mies oikeudessa muutaman toverinsa kanssa vastaamassa sotarikoksista, mitkä tapahtuivat yli puoli vuosisataa sitten. Nämä natsioikeudenkäynnit ovat sikäli erikoisia, että monen ihmisen mielestä ne ovat lähes turhia, koska nuo rikolliset eivät kuitenkaan enää montaa vuotta eläisi. Ja ketään ei tietenkään voida tuomita ilman todisteita, ja itse olen sitä mieltä, että noilla miehillä ei silloin valinnanvaraa enää ollut, kun he lähtivät palvelemaan SS:n pahamaineisessa Totemkopfverbädenissa "Pääkallo-osastossa", eli keskitysleirien vartiokaartissa. Mutta pieni korjaus tuohon asiaan, kaikki keskitysleirivartijat eivät tienneet kaasuttamisesta ja massamurhaamisen koko laajuuden tiesi vain muutama upseeri, jotka palvelivat SS-Obergruppenführer Hans Frankin esikunnassa. Eli kaikilla keskitysleirien vartijoilla oli vaitiolovelvollisuus työstään, ja koskaan ei kukaan heistä tiennyt muuta kuin sen, mitä heidän omassa leirissään tapahtui. Se et

Miksi äärimmäinen merkantilismi sekä kulttuurien vaihdon tyrehtyminen johtaa valtion tuhoon?

Kun puhutaan absoluuttisesta monarkiasta, niin sen ongelmana on sellainen asia, että kaikki virat vaativat aatelisarvoa. Tietenkään tuo ei muuten olisi mikään suuri asia, mutta ongelmia sitten tulee silloin, jos tuo henkilö joutuisi käymään viranhalumenettelyn läpi, ja opiskelemaan vallankäyttöä ennen kuin hän astui virkaansa. Mutta ongelma on siinä, että kukaan alle kaksikymppinen  ei ole koskaan kypsä käyttämään mitää oikeuksia, ja kun puhutaan esimerkiksi oikeudesta upseerin virkaan, niin juuri se että aatelinen pääsi suoraan upseeriksi tsaarin armeijassa aiheutti sen, että Venäjän armeija jäi sitten pahasti jälkeen länsimaisista asevoimista. Koska tuolloin esimerkiksi aatelisarvoon sisältyi upseerin virka, mutta henkilö ei kuitenkaan ollut velvollinen käymään tarpeellisia kouluja tuohon virkaan, niin se sitten aiheutti sen, että tuo armeija oli erittäin huonosti johdettu. Samoin esimerkiksi Venäjän ja Turkin sota eli Krimin sota, ja varsinkin tuon sodan alku, missä Venäjä onni

Säätytalo sekä eräs vallankäytön muoto

Helsingissä Snellmanninkadulla sijaitsee Säätytalo, joka on oikeastaan arkkitehtonisesti kaupungin komeimpia sekä edustavimpia rakennuksia. Sen pääsisäänkäynnin yläpuolella on kuvattu reliefieli kohokuva , missä keisari Aleksanteri seisoo ihmisten keskellä. Tuo reliefi tietenkin jäljittelee Roomalaisten tyyliä, ja ainoastaan Rooman perinteiset jumalkuvat on korvattu Keisari Alesanteri I sekä säätyjen johtajien kuvilla. Aikansa hengen mukaan sen julkisivu on tehty kreikkalaisten temppelien mukaisesti, ja korintilaiset pylväät koristavat sen ajan mukaan hiukan massiiviseksi tehtyä sisäänkäyntiä. Noiden ratkaisujen tarkoitus on antaa tuolle verraten pienelle rakennukselle hiukan massiivisuutta. Kun Säätytalo valmistui vuonna 1891, niin siitä tehtiin sellainen, että säätyjen edustajat sitten joutuivat poistumaan sieltä välillä. Säätyvaltiopäivät toimivat siten että kolme säätyä aateliset, papisto sekä talonpojat antoivat säätyäänen, eli oikeasti määräävässä elimessä annettiin kolme äänt

Valkoisen Suomen voitto eli maihinnousu Loviisaan sekä Kotkaan

Rüdiger von der Goltz (1865-1946) Kuva I Vaikka valkoiset voittivat sisällissodan tai vapaussodan vuonna 1918 periaatteessa omin voimin, niin toki Saksan Itämeren divisioona oli melko paljon mukana nopeuttamassa punaisten tuhoutumista, ja tuon divisioonan vahvuus oli parhaimmillaan 14 000 miestä. Eli oikeastaan Herr generalmajor und freiherr Rüdinger von der Goltzilla (kuva II) oli komennossaan 14 divisoonan verran sotilaita. Näiden joukkojen avulla Mannerheimin "Valkoisen armeijan" oli helppo voittaa "punainen suomi". Joka oli joutunut kahden rintaman sotaan. Yleensä divisioonan koko oli ennen noin tuhat miestä, joten melkoisella joukolla olivat saksalaiset "retkeilemässä" Suomessa. Mutta kuten tiedämme, niin vaikka kyseessä oli periaatteessa eräänlainen rosvojen kukistamisoperaatio, nin propaganda määritteli tuon yksikön kooksi divisioonan. Kuten tiedämme, niin  kenraalimajuri  von der Goltzille oli annettu tehtäväksi "valkoisen suomen aut

Kemiallisen aseen teho sekä hirveys tekivät siitä erittäin houkuttelevan vaihtoehdon

SS-1 "SCUD" Kuva I 1. Kemiallinen sodankäynti on oikeastaan pelkästään siviileihin kohdistuvaa murhaa Kemiallinen ase on kansainvälisillä sopimuksilla kielletty sodankäynnin muoto, kuten esimerkiksi myös dum dum- eli ristipääluodit myös ovat. Kuitenkin esimerkiksi poliisien käyttämät luodit ovat sellaisia, että ne lytistyvät osuessaan maaliinsa. Samoin kloorin käyttö asuntoja tyhjennettäessä on myös sallittua. Mutta kuten tiedämme, niin sisäisiä konflikteja ei säätele mikään laki maailmassa. Kun puhutaan kemiallisesta aseesta sekä sen kieltämisestä, niin syynä on ollut se, että tuo asetyyppi surmaa ihmiset ja jättää varusteet ehjiksi. Tuota pidetään äärettömän tehokkaana sekä julmana tapana surmata vihollisia. Kuitenkin esimerkiksi myös neutronipommit tekevät samalla tavalla, ja esimerkiksi NAPALM aiheuttaa samanlaisia palohaavoja kuin fosgeenin kaltainen kemiallinen ase. NAPALM:ia voidaan myös pitää samalla tavoin epähumaanina aseena kuin myrkyllisiä kemikaaleja.

Florensinihmisen sekä pienikokoiset homidit

Amazonasin allas on maailman suurin yhteneväinen metsäalue, jossa aina silloin tällöin kameraan tarttuu kuva jostain oudosta eläimestä. Osa noista eläimistä on jälkeenpäin tunnistettu esimerkiksi liskoiksi, jotka nousevat takajaloilleen tullesasaan uhatuiksi. Eräs erikoisimmista liskoista on saanut nimen "jeesuslisko" siksi että se pystyy kävelemään veden päällä. Mutta tarinoiden mukaan tuolla metsän siimeksessä elää "isojalan" sekä "Himalajan lumimiehen" Etelä-Amerikan serkku, mikä oikeastaan poikkeaa eräällä tavoin edukseen noista kahdesta kuuluisasta sukulaisesta. Amazonasin versio tuosta hahmosta on verraten pienikokoinen, sekä se käyttää tarinoiden mukaan myös vaatteita, ja myös vihaa lapsia, joita tuo kammottava hahmo houkuttelee metsään. Kyseisen kauhutarinan mukaan nämä meidän omia tonttujamme muistuttavat olennot vaanivat lapsia, joita he sitten houkuttelevat tuonne syvälle Amazonasin metsikköön, ja tekevät heille väkivaltaa. Tuo amazonasin

Sähkökäyttöinen polkupyörä olisi ekologinen vaihtoehto polttomoottorille

Kuva I Sähkökäyttöinen polkupyörä voisi olla komea sekä ekologinen väline sekä loistava vientiartikkeli, jos se toteutetaan oikein,ja niitä on muutamia kappaleita jo liikenteessä (Kuva I). Eli tuo väline voisi olla esimerkiksi sellainen, että kun henkilö ensin polkee normaalisti polkupyörää eteen tai hän laskee mäkeä, niin pyörän vanteeseen kiinnitetty generaattori varaa akkua, eli kyseessä olisi oikeastaan apumoottorilla varustettu malli, jossa sähkömoottori avustaisi polkemista. Ja kun polkija tuntee, että hän ei jaksa polkea, niin hän voi kytkimestä eli sarveen kiinnitetystä katkaisimesta vaihtaa sähkömoottorin tuohon tilalle, tai sitten hän voisi käyttää sähkömoottoria silloin, jos tuon pyörän polkeminen ylämäkeen käy liian raskaaksi. Toki niissä voitaisiin käyttää myös vaihdettavaa akkua, mutta kun puhutaan akun kestosta, niin ongelmana on sen kuluminen. Tuollainen polkupyörä voisi tietenkin käyttää manuaalisen katkaisimen tilalla älykästä teknologiaa, missä pieni tietoko

Tavaroiden asettelu marketeissa on tiedettä, mikä perustuu neurotieteisiin sekä tilastoihin

Monet meistä ihmettelevät sitä, miksi esimerkiksi kaupoissa on valokuvaaminen kielletty? Syy siihen on hyllytyksessä. Kun kaupan työntekijät asettavat tavaroita näytille, niin he laittavat kalleimmat sekä laadukkaimmat tavarat niin, että ne ovat tilastollisen keskivertoasiakkaan silmien korkeudella, ja alempana on sitten tuotteita, joiden laatu eikä hinta ole niin kova. Mutta tuo asia ei ole myöskään aivan niin yksinkertainen, että markettien henkilökunta vain vilkaisee tilastoja siitä, mikä on miehen tai naisen keskivertopituus, vaan myös tuotteiden väri ratkaisee sen, mihin laitetaan mitäkin myytäväksi. Kirkkaat värit saavat silmän automaattisesti kääntymään noita etikettejä kohti, koska esimerkiksi petoeläinten kita on usein keltainen tai punainen.  Kalliilla merkkituotteilla on tietenkin kirkkaammat sekä houkuttelevammat etiketit kuin kauppojen omilla tuotteilla, ja kaikkein huomaamattomimmat etiketit tietenkin ovat tusinatavaroissa. Mutta kun puhutaan asiakkaan ohjaamisest

Filosofien väittelytaidoista sekä tekstien tekemisestä

Kuva I Filosofit ovat aina olleet erittäin loistavia median käsittelijöitä. Kun ajatellaan että he epäilivät jotain suurta sotasankaria valehtelusta, niin toki nämä miehet eivät mitään suoria syytteitä esittäneet. He hakivat ikään kuin hahmon, jonka kautta he voisivat lyödä noita mahtimiehiä, joilla oli valta lähes kaikkeen. Kun nuo filosofit alkoivat epäillä joitain ihmisiä esimerkiksi vilpistä, mikä koski omien kirjoitusten teettämistä muilla ihmisillä, niin he eivät suinkaan syytelleet ketään ilman pätevää syytä. Heidän oli oltava varmoja siitä, että joku sitten plagioi toisten tekeleitä. Tuo toisten kirjoittamilla teksteillä ratsastaminen oli tietenkin upean näköistä, mutta sota-ansioilla ei ollut mitään tekemistä filosofian kanssa. Sama pätee myös nykyaikaisessa koululaitoksessa, jossa pitää aina välillä muistuttaa ihmisiä siitä, että plagiointi on todella rumaa.  Mutta tietenkin on muitakin tapoja tehdä vilppiä, ja yksi kaikkein ikävimmistä on "schöne otto"-nim

Oliko Platonin Meneksenos tarkoitettu klassiseksi provokaatioksi?

Suuret johtajat ovat aina pitäneet siitä, että heidän johtamisosaamistaan sekä älyllisyyttän sekä filosofista ajatteluaan korostetaan, ja esimerkiksi Perikles Ateenan suuri johtaja, joka kuvattiin mielellään kypärä takaraivolle työnnettynä rakasti filosofiaa, eli hän kokosi ympärilleen suuren joukon Ateenan nimekkäitä ajattelijoita, joiden hän ilmeisesti ajatteli lisäävän poliittista painoarvoaan tuossa kaupunkivaltiossa, joka markkinoi itseään suurena demokratiana. Joidenkin ihmisten mielestä koko "Perikleen piiri" on oikeastaan maksettua seuraa, jonka avulla tuo suuri johtaja halusi esitellä ystäväpiiriään. Filosofit olivat tarkkoja siitä, kuka heidän kanssaan oikeasti istui, ja siksi he kirjoittivat välillä hyvin provokatiivista tekstiä, jotta tekstien kopioijat jäisivät kiinni. Näet tuossa antiikin Ateenassa moni poliitikko halusi saada mainetta filosofina. Tuohon piiriin kuuluivat tietenkin suuret filosofit kuten Sokrates sekä Platon, joista jälkimmäinen pilkkasi Pe

Kirjoittiko Aspasia eli Perikleen toinen vaimo tuon suuren johtajan puheet?

Kuva I Yksi antiikin merkittävimmistä naisista oli nimeltään Aspasia (Kuva I). Kyseessä oli Perikleen toinen vaimo, joka oli kuulemma vaikuttanut filosofeista koostuvassa "Perikleen piirissä", eli hän oli erittäin paljon lukenut sekä asioita pohtinut nainen, koska hänet ylipäätään mainitaan historian kirjoituksessa henkilönä, joka on perehtynyt filosofiaan sekä filosofien tapaan toimia. Kun ajatellaan Aspasiaa noiden kuvausten valossa, niin voidaan päätellä, että kyseessä oli ajan henkeen nähden hyvin poikkeuksellinen nainen, koska Perikles esimerkiksi suuteli häntä julkisesti. Tuon ajan naisten paikka oli sisällä sekä poissa ihmisten silmistä. Ja koska Perikles oli Ateenan suuria vaikuttajia, niin se että Aspasia oikeasti mainitaan myös julkisen vaikuttamisensa kautta varmasti on osittain Perikleen ansiota. Toki tuon ajan nainen oli itse asiassa isänsä holhouksessa koko ikänsä, mikä tietenkin paransi hänen oikeusturvaansa kotona tapahtuvissa väkivaltatapauksissa. O

Stealth lentokoneet sekä niiden asema ilmailussa

YF-23 BLACK WIDOW II Kuva I F-22 on yksi maailman parhaista hävittäjäpommittajista, ja sen erikoisuus on mahdollisuus käyttää "supercruisea", mikä tarkoittaa sitä, että kone voi ylittää äänennopeuden ilman jälkipoltinta. Toki nykyaikaisissa suhkumoottoreissa on mahdollisuus säätää myös jälkipolttimeen menevän polttoaineen määrää, mikä tekee myös niistä erittäin käyttökelpoisia. "Supercruisen" ongelmana on se, että moottorin lämpö kohoaa sisäisen palamisen takia erittäin korkeaksi, mikä sitten lisää moottorin ahtimeen sekä sen turbiiniin kohdistuvaa lämpörasitusta. Mikäli  taas käytetään säädettävää jälkipoltinta, niin moottoriin kohdistuva lämpö tulee ikään kuin sen turbiiniosan ulkopuolelta. Tuolloin moottorin sisäinen lämpötila saadaan putoamaan alemmaksi. Mutta tuo F-22:n "supercruise"-ominaisuus on siis moottorissa eikä moottorin jäähdyttäminen "ram-ilmalla" eli ohjaamalla tuota viimaa moottorin ohi ole mitenkään ongelmallista. F-22

Pohjois-Korean loikkareiden ongelmista

Kun Kim Jong Un on asettanut Pohjois-Korean  ydinaseet valmiustilaan, sekä samalla kylvänyt lisää miinoja rajoille, niin hän samalla on tehnyt selväksi sen, kuka tällä hetkellä käskee tuossa suljetussa maassa. Kun puhutaan tuosta maasta tulevien loikkareiden ongelmista, niin kyseisellä maalla on erittäin kovatasoiset erikoisjoukot, joista käytetään nimeä SPF (Special Purpose Force). Nuo joukot vastaavat oikeastaan Venäjän SPETSNAZ-joukkoja koulutuksensa puolesta, eli niiden jäsenille opetetaan itsepuolustusta sekä äänetöntä tappamista ja rynnäkkö sekä terrori- ja eliminointitaktiikka. Varusteina heillä on Pohjois-Korean versiot Venäjän asevoimisssa käytetyistä aseista  tai sitten piraattikopioina valmistetut länsirynnäkkkökiväärien kloonit.Ja noiden kommandojen epäillään yrittävän soluttautua länteen esiintymällä loikkareina. Noiden joukkojen operaatioista tiedetään pääpiirteissään se, että nämä erikoisoperaattorit saavat joskus tehtäväkseen surmata tunnettuja tai muuten Pohjois

Biologisen sodankäynnin tutkimusta PORTON DOWN:ssa sekä Kaiser Wilhelm-insituutissa

1. Tutkimuksen moraalittomuus Kun puhutaan massatuhoaseita koskevasta tutkimusesta, mitä tehtiin aikoinaan sekä Ison Britannian että Saksan ja USA:n laitoksissa, niin tietenkin julkinen mielipide vaikutti noihin tutkimuksiin, ja koska varsinkin kaasuasetta pidettiin kammottavana esimerkkinä brutaalista toiminnasta, niin nuo valtiot alkoivat pikku hiljaa siiryä tutkimaan huomaamattomampia sekä tehokkaampia aseita, joita kutsutaan nimellä "biologiset aseet". Noita aseita testattin myös ihmisillä, ja ainakin Ensimmäisen Maailmansodan aikaan varmasti sattui myös kuolintapauksia. Samoin sastuneita henkilöitä ja varusteita joutui varmasti jonkin verran asiattomille tahoille, ja monia ihmishenkiä vaaranneettiin noissa kammottavissa tutkimuksissa, mitä tehtiin Iso-Britanniassa sekä Saksassa ja muissa maissa, jotka olivat kiinnostuneet massatuhonnan käytöstä esimerkiksi siirtomaasodassa. Nuo aseet ovat oikeastaan samanlaisia organismeja, joita elää luonnossa normaalistikin, mut

Vallanhimoinen ihminen jolla on käytössään valtio, on maailman vaarallisin rikollinen

Porton Down 1917 Kuva I 1. Viha sekä ahneus ajaa ihmisiä rikokseen Kun puhutaan vihasta sekä kaunoista, niin valtaosa maailman rikoksista tehdään niiden asioiden nimissä. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi monia muitakin asioita, kuin normaaleja perheväkivaltatapauksia voidaan naamioida viharikoksiksi. Kun puhutaan rikollisesta, joka on kylmästi päättänyt päästä tavoitteeseensa raivaamalla kaikki esteet tieltään, niin samalla voidaan miettiä sitä, että jos joku haluaa todella päästä valtaan jossain maassa, niin hänellä varmasti on siihen valmiudet. Näet vallanhimo on oikeastaan vielä parempi motivaatio rikollisuuteen kuin viha. Mutta jos täysin häikäilemätön henkilö saa käyttöönsä valtion, niin silloin hän varmasti on paljon vaarallisempi kuin mikään normaali mafiapomo tai moottoripyöräjengin pomo voi koskaan olla, näet kansainvälisen lain mukaan toisen valtion alueelle ei saa mennä tekemään mitään tarkastuksia, mikäli tuon valtion laillinen johto katsoo, että tark

Plagiointia sekä oikeudenkäyntejä

Taas on tilanne se, että erään prinsessan hääpukua väitetään kopioiduksi. Se onko tämä totta vai tarua ratkaistaan oikeudessa. Mutta toisen työn varastaminen on häpeällistä, ja kuitenkin sitä tehdään jatkuvasti. Kun puhutaan plagioinnista, niin esimerkiksi Marimekkoa on tuosta asiasta syytetty, ja tuossa tapauksessa koko uutisoinnista paistoi läpi se, että Marimekko on iso toimija vaatebusineksessa, ja sen edustajien antamat vastaukset saattoivat olla melko ylimielisiä. Mutta toivottavasti tuo tapaus avaa ihmisten silmät huomaamaan, että myös tunnetut toimijat plagioivat toisten töitä. Ja tuota toimintaa pidetään täysin laillisena, koska yhtiön työsopimuksessa mainitaan että kaikki mitä yhtiön koneella tehdään on yhtiön omaisuutta. Plagiointi tarkoittaa siis toisen tekemän työn esittämistä omissa nimissä, mikä tietenkin on hyvän tavan vastaista. Jos yhtiötä vastaan nostetaan plagiointisyyte, niin silloin ongelmana on se, että syyttäjän pitää osoittaa työ plagioinniksi. Mutta sitte

Lentokoneet sekä pommi-iskut

Maailmassa on paljon teorioita, joista ei tehdä mitään numeroa. Esimerkiksi lentokonekaappari Dan "Daniel" Cooper on ilmoitettu kuolleeksi, vaikka ruumista ei olla koskaan löydetty, ja hiukan pitkään eli 9 vuotta ovat nuo hänen setelinsä sitten kuitenkin luonnossa säilyneet.  Noiden seteleiden voidaan väittää olleen Cooperin tahallaan pois heittämiä FBI:n merkitsemiä rahoja, jotta hän voisi vaikuttaa seteleiden jäljittämistä, ja tietenkin tuon paikalta löydetyn laskuvarjon materiaali ratkaisee, säilyykö se luonnossa. Keinokuituinen eli nailonista tehty laskuvarjo voi säilyä luonnossa useita kymmeniä vuosia, mutta on varsin erikoista että sitä ei koskaan ollut havaittu etsijöiden toimesta.  Jos hän on roikkunut puusta varjon varassa, niin luulisi tuollaisen kappleen olevan varsin helposti tunnistettavissa helikopterista tai lentokoneesta. Eli FBI:n koodinimellä "Norjack"-tapaus on edelleen virallisesti auki (Wikipedia). On olemassa hyvin epämiellyttävä teoria, m