Showing posts with label kysely. Show all posts
Showing posts with label kysely. Show all posts

Thursday, September 8, 2016

Asenteet ja politiikka ovat aina toisiinsa kietoutuneita asioita, ja sen takia Eduskunnassa kiistellään esimerkiksi avioliittolaista


Poliitikon pitää aina muistaa se, että hänellä on neljän vuoden välein tilinteon hetki, ja jos silloin ei olla pidetty äänestäjiä tyytyväisinä, niin hän voi lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Siksi on tärkeää, että hän seuraa tarkasti galluppeja, joissa mitataan äänestäjien tyytyväisyyttä tehtyihin päätöksiin. Ja tästä sitten seuraa hiukan erikoinen tilanne, koska tietenkin poliitikon pitää osoittaa aktiivisuuttaan jokaisessa mahdollisessa asiassa. Äänestäjien kosinta varsinkin kuntavaalien alla on erittäin tärkeää, koska silloin mitataan poliitikon omaa henkilökohtaista kannatusta sekä samalla ajetaan sisään uutta väkeä, joista ehkä joku sitten asettuu puolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Poliitikon pitää kuitenkin varoa sitä, että hän lähtee vahingossa pienen mutta äänekkään ääriryhmän mukaan, ja esimerkiksi juuri körttiseurakunta on tästä hyvänä esimerkkinä. Eli kun käydään pienen paikkakunnan  kirkon ovella tekemässä galluppeja, niin se saattaa antaa väärän kuvan siitä, mikä on paikkakunnan yleinen mielipide asioista.

Ja siksi on tärkeää, että puolueiden arvot näkyvät jokapäiväisessä keskustelussa, joka koskee muutakin kuin valtion tulo- ja menoarviota. Näet valtion tulo- ja menoarvion kaltaiset asiat ovat toki tärkeitä asioita, mutta ainoa osa mistä niissä keskustellaan ovat sosiaalimenot, ja muuten tuo kirjanen on melko tuntematon käsite päivän politiikasta keskusteltaessa. Näet valtion tulo- ja menoarvio sekä budjettikehykset, mikä tarkoittaa sitä, että paljonko rahaa mihinkin asiaan on varattu, ja esimerkiksi paljonko liikkumavaraa tuossa budjetissa oikeastaan on, mikä tarkoittaa sitä, että montako ylimääräistä työntekijää saa palkata esimerkiksi kiireapulaisiksi terveyskeskukseen on monille ihmisille melko tuntematon käsite, ja minun  täytyy tässä myöntää, että en edes tiedä onko terveyskeskuksessa kiireapulaisia. Mutta valtion tulo- ja menoarvio on abstraktio, mikä on monille ihmisille hyvin etäinen asia.

Tämän takia esimerkiksi tästä avioliittolaista on tehty niin valtavan suuri numero, koska se edustaa ihmisille jotain käsin kosketeltavaa sekä konkreettista asiaa, josta voidaan sitten keskustella konkreettisella tasolla. Eli tässä tapauksessa keskustelu tarkoittaa sitä, että haluammeko nähdä kaksi miestä tai kaksi naista alttarilla seisomassa. Toki tuo on piispainkokouksen päätöksen jälkeen edelleen mahdotonta, vaikka pappi sen seremonian voi tehdä salaa kirkon ollessa kiinni tai jonkun kotona. Mistä sen tietää mitä nuo ihmiset tekevät tai mitä he mistäkin asiasta ovat oikeasti mieltä? Toki jos pappi jää tuollaisesta toiminnasta kiinni, niin hän saattaa joutua kurinpidollisen menettelyn kohteeksi, eli muistakaa että myös pappi on ihminen. Se että tästä avioliittolaista kuitenkin kiistellään Eduskunnassa osoittaa yhteiskunnan muutosta suvaitsevampaan suuntaan, eli keskutelu käydään sivistyneesti ilman katuparlamentteja tai suurempia mielenilmauksia.

Eikä ainakaan ketään olla vetämässä hirteen tai polttamassa roviolla tämän asian takia. Ja nämä seksuaaliset ja muut suuntautumiset ovat asioita, joille kukaan ei voi mitään. Mutta se että tällainen asia otetaan avoimesti esille parlamentissa,  ja siitä avoimesti voidaan keskustella niin, että kaikkia osapuolia kuunnellaan tasapuolisesti, ja muitakin kuin vain yhtä kantaa esitetään, on mielestäni erittäin positiivista politiikan kannalta. Eli rävähtävä keskustelu tuo väriä sekä kiinnostavuutta valtion päätöksentekoon, ja ehkä sitten saadaan myös uusia mielenkiintoisia nimiä mukaan myös ehdokaslistoille. Samoin pitää muistaa, että vain se uurnalla annettu ääni ratkaisee sen, kuka maassamme on vallassa. Joten siellä äänestämässä kannattaa käydä, jotta sitten saadaan niitä mieleisiä edustajia myös kunnanvaltuustoon sekä parlamenttiin

pseudotiedetta.blogspot.fi

Saturday, March 5, 2016

Asenteiden muutoksesta sekä niiden muuttamisesta



Asenteet ovat kautta aikain olleet sellainen tekijä, jota poliitikot ovat seuranneet tarkoin. Jos poliittinen puhe ei miellytä ihmisiä, niin he eivät poliitikkoa äänestä, ja siitä seuraa armotta kyseisen henkilön putoaminen pois eduskunnasta. Edustamiseen liittyy siksi sellainen aspekti, että nuo edustajat teettävät jatkuvasti erilaisia galluppeja siitä, että miellyttikö hänen toimintansa edustajana. Ja tuosta seuraa hyvin ikävä mahdollisuus manipuloida mielipiteitä, joita edustaja esittää.

Näet edustajan tueksi tehdyt gallup-kyselyt voidaan ohjata sellaisille tahoille, joiden kanta asioihin ei ehkä edusta läheskään koko kansanosan näkemystä, ja tuon teon tekeminen on hyvin yksinkertaista. Se tapahtuu ohjaamalla noita kyselyitä vaikkapa joidenkin skinheadien kerhotilojen puhelimiin, ja se tapahtuu hyvin helposti niin, että joukko puhelinnumeroita ohjataan soitonsiirron avulla tuollaiseen ääriryhmän puhelimiin, tai sitten lähtevät puhelut ohjataan tuosta Gallup-yhtiöstä johonkin puhelinvastaajaan, jossa on nauhoite, mikä reagoi taukoihin. Eli tuollainen väline jäljittelee lähes täydellisesti oikeaa ihmistä, ja siihen sitten voidaan ohjelmoida erilaisia ääniä, kuten kiihkoilua.

Ja tietenkin myös näyttelijöitä on palkattu tällaiseen toimintaan. Eli on hankittu valtavs määrä SIM-kortteja, joihin on tehty keskitetty soitonsiirto johonkin nöyttelijän puhelimeen, joka sitten on esittänyt skinheadia ehkä tietämättäänm koska hänet ehkä on palkattu esittämään jotain performanssia tai sitten on tahallaan haluttu trollata jotain puoluetta. Ja tuollaisen peformanssin tarkoitus on saada poliitikko puhumaan sellaista, mitä hän ei ehkä muuten osaisi edes kuvitella puhuvansa. Ja kuten tiedämme, niin ääriryhmien miellyttämiseen om helppoa lähteä mukaan. Tekniikkaa on käytetty myös esimerkiksi NKP:n teettämissä jielipdemittauksissa, joissa kysely on ohjattu suoraan politbyroon puhekimiin sekä KGB:n päämajaan.

Dr. Karl Brandt
1904-1948
Kuva II

Kun ajatellaan että ihmiset pelkäävät jotain pilottitakkisia henkilöitä, koska heidät esitetään televisiossa kovina poikina, niin tuollaista ryhmää on tietenkin helppo lähteä miellyttämään. Ja silloin poliitikko tietenkin asettuu yhteiskunnan suurta ja hiljaista enemmistöä vastaan. Sen takia kannattaa aina käydä itse katsomassa niitä "ääriryhmien mielenosoituksia" , koska saattaa olla niin, että noita ryhmiä ei ehkä ole siinä merkityksessä edes olemassa mitä he itse väittävät. Ja kun puhutaan vaikkapa noista pelätyistä "skinpartoista", jotka ovat nousemassa katujen valtiaiksi, niin itse en niitä ole nähnyt.

Mutta esimerkiksi Hitlerin valtaannousu tapahtui sellaisella tavalla, että ensin Saksa hävisi Ensimmäisen Maaailmansodan, koska siellä syntyi kapinoita, jonka jälkeen ryhmä upseereita päätti käyttää tuota Euroopan kaaottista tilannetta hyväkseen, ja he laativat Luddendorfin sekä muutamien muiden upseerien johdolla suunnitelman, missä Weimarin tasavalta pakotetaan luovuttamaan valta NSDAP:lle. Toki suunnitelmaan ei pitänyt kuulua se, että tuo natsisaksa hävisi aloittamansa Sodan, eikä se että Adolf Hitler oli erittäin herkkä imartelulle, mikä antoi Josef Goebbelsille arvaanattoman vallan nimen omaan häneen itseensä.

Eli tuo salaperäinen liettualaista sukunimeä kantava henkilö osasi miellyttää tuota kodeiinin väärinkäyttäjää, sekä teki hänen henkilääkäristään SS-haupsturmführer eli SS-kapteeni Dr. Karl  Brantista (Kuva II) yhden valtakunnan tärkeimmistä miehistä, koska tuo selkäranka- ja päävammoihin erikoistunut kirurgi
(Wikipedia/Karl Brandt)  toimi Hitlerin henkilökohtaisena fysiatrina lähes koko hänen vallassaoloaikansa. Eli kyseessä on mies, joka suoritti potilaiden murhaamista Eutanasia eli AKTION- T-4-ohjelmassa, mistä hän sai sitten kuolematuomion Nürnbergin tuomioistuimessa. Eli oliko Hitlerillä aivokasvain tai päävamma, kun tuota miestä tarvittiin hänen lähellään? Huumeiden käyttö teki Hitleristä kuitenkin alttiin manipuloinnille, sekä että kodeiini muuttaa ihmisen psyykettä on tunnettua kautta aikojen.

 Se tapahtui siten, että tasavallan sisälle nostetaan aseellinen voima, minkä avulla Weimarin hallitus ja Saksan kääpiöarmeija eli 3000 miestä pakotetaan antamaan periksi tuon poliittisen armeijan eli SA:n edessä, joka myöhemmin toimi WAFFEN SS:n sitouttamisjärjestönä, ja myöhemmin sulautui tuohon "mustapaitojen" kaartiin. Eli SA sitten oli paremmin motivoituneena sekä varustettuna kuin Weimarin armeija tehokkaampi organisaatio, mikä sitten sai heikot poliisivoimat perääntymään. Sillä esimerkiksi oli käytössään MP-18  konepistooleita, mitä ei poliiseilla ollut, sekä tapa pelotella noiden järjestyspoliisien sekä tutkijoiden perheitä. Ja esimerkiksi byrokratia esti noihin toimenpiteisiin puuttumisen, koska nuo Natsit saattoivat poistua osavaltiosta ennen kuin poliisi sai apua. Näin sitten nuo miehet saivat uhkailemalla ihmiset puolelleen ja synnytettyä pelon, mikä johti Toiseen Maailmansotaan sekä äärettömän julmiin vainoihin.


Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...