Showing posts with label bioase. Show all posts
Showing posts with label bioase. Show all posts

Saturday, December 17, 2016

Uskollisuus sekä lojaalius ja niiden äärimmäinen ilmenemismuoto joka on ihmisrobottien käyttö turvallisuusjoukoissa

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, kuinka autoritääriset hallitukset ja niiden komennnossa olevat erikoisjoukot käyttävät valtaa ja voimaa, niin silloin tällöin mieleeni on tullut kysymys siitä, että millä tavoin tällaisten joukkojen jäsen sitten valitaan, ja miten hänen lojaalisuutensa taataan? Alla on pieni filminpätkä tulevaisuuden kuvitteellisesta dystopiasta, joka voi olla mistä päin maailmaa tahansa. Tuo pieni elokuva on kuitenkin paitsi hiukan väkivaltainen, niin myös puhutteleva kuvaus siitä, miten tuollainen autoritäärinen sekä kovaan kuriin ja poliisitoimintaan uskova hallitus saattaisi ajatella noista omista turvallisuusjoukoistaan, joiden uskollisuuden varaan on koko sen koneisto rakennettu.

Noiden joukkojen jäsenet on tietenkin naamioitu kaasunaamareilla, ja heillä on päällään suojapuvut, joiden tarkoitus on suojata heidän kehoaan esimerkiksi bakteereilta sekä kemialliselta aseelta. Kuitenkin voidaan ajatella sitä, että noiden pukujen tarkoitus on myös eristää noita henkilöitä ympäröivästä maailmasta, eli heillä on päässään kaasunaamarit, joiden läpi he sitten puhuvat, ja kaikki heille päin tuleva kommunikaatio tapahtuu kuulokkeiden kautta. Näin heihin ei voida vaikuttaa muuten, kuin niiden toimesta, joilla on lain antama oikeutus komentaa noita miehiä. Heidän naamareissaan olisi ehkä pineoiskamerat, joiden avulla valvoja voi katsoa, mitä tuo mies sitten tekee.

 Ja kun tuo DNA-tunnistin on sitten niin paljon varmempi tunnistin kuin henkilöllisyyspaperit, jolloin saattaa olla niin, että tulevaisuudessa meidän ei koskaan enää tarvitse kantaa henkilöllisyystodistusta. Näet tulevaisuudessa ihmisten henkilöllisyys todetaan DNA:sta, ja tuolloin ei sitten mitään erityistä mukana kannettavaa tunnistetta tarvita. Näet biometrisen tunnisteen väärentäminen on mahdotonta, vaikka joku sitten voi tuoda jonkun toisen ihmisen solukkoa rikospaikalle, tai sitten käyttää mikrokaivertimella käsiteltyjä hansikkaita, joilla voidaan toisen henkilön sormenjäljet kopioida rikospaikalle. Eli tuollaiseen toimintaan tarvitaan vain laserskanneri, joka skannaa kohdehenkilön kämmenen, ja sitten kaiverrin kopioi tuon kuvion esimerkiksi kumihanskaan, joten tämä asia pitää aina ottaa rikostutkinnassa huomioon.

Kuitenkin esimerkiksi turvallisuusjoukkojen jäsenten uskollisuuden takaaminen on avainasemassa siinä, että nuo valtion turvallisuusoperaatiot onnistuvat sikäli kun esimerkiksi kapinoita pitää ryhtyä kukistamaan. Jos hallitus on kovin autoritäärinen, niin silloin sen elämä riippuu näiden joukkojen tottelevaisuudesta, joten joskus voidaan ajatella sellaista, että nuo miehet olisi ikään kuin steriloitu, eli heidän ihoaan suojaava bakteeripeite tai noiden henkilöiden koko immuunipuolustus olisi tuhottu. Jos tuollainen operaatio suoritetaan, niin silloin kyseinen henkilö on lopun ikäänsä riippuvainen siitä, että hän pääsee ultrasteriiliin tilaan, jossa ei ole yhtään bakteeria, ja tietenkin myös ruoka pitää tuolloin steriloida.

Kun keskustellaan Neuvostoliiton aikaisista kokeista, niin itse olen ajatellut, että myös tällaista tekniikkaa olisi saatettu kokeilla, kun esimerkiksi NKVD-joukkojen uskollisuutta olisi varmistettu, ja kuten varmaan olette huomanneet, niin nuo kuvat neuvostoliiton "unikokeista" (sleep experiments) eivät oikeastaan täsmää siihen, että noiden henkilöiden aivoja olisi vaurioitettu, vaan kuvissa näkyvät hahmot ovat ikään kuin tulehdusten runtelemia, joten olisiko Stalinin väkivaltakoneisto tai sen johto sitten ajatellut, että noita turvallisuusjoukkojen jäseniä kontrolloitaisiin tuolla tavoin. Eli jos noiden GUGB tai mikä tuo turvallisuuspalvelu sitten silloin olikaan -joukkojen jäsenten olisi tuolloin käytettävä NBC (Nuclear Biological and Chemical) suojapukuja. Tuosta kokeesta saa tietoja YouTubesta hakusanoilla Soviet sleep experiments. Nuo kuvat ovat hiukan kamalia, joten niiden katsominen tapahtuu omalla vastuulla.

Koska jos he olisivat hengittäneet bakteereita, niin silloin nämä miehet olisivat kuolleet infektioon. Se olisi tehnyt tuon sisäisen armeijan jäsenten hallitsemisesta helpomman, ja he olisivat sitten olleet riippuvaisia erityispuhdistetuista ruoka-aineista sekä juomista, mikä tietenkin olisi eristänyt nuo operaattorit tavallisista ihmisistä hyvin tehokkaasti. Ja tuolloin nämä miehet olisivat silloin helpommin johdettavissa sekä tottelevaisempia kuin tavalliset ihmiset, koska kuoleman pelkoa voidaan käyttää hyvin heidän motivoimiseen noissa hyvin arkaluonteisissa tehtävissä, joissa ihminen helposti sitten likaa kätensä. Ja jos mielenosoituksia hajotetaan liian kovalla otteella, niin silloin saattaa tuollaisen käskyn antaja joutua vaikka sotaoikeuteen sekä saada toimistaan rangaistuksen.

https://youtu.be/5eIMafROjyo

pimeakronikka.blogspot.fi


Sunday, April 10, 2016

OPERATION CAESAR ja U-864:n viimeinen matka


1. Ralf-Reimar Wolfram sekä U-864

U-864 oli Type IX-luokan sukellusvene jota komensi kapteeniluutnantti Ralf-Reimar Wolfram, sen lähtiessä matkaan Kielistä alkuvuonna 1945. Tarina mukaan tuolla sukellusveneellä mukanaan oli japanilaisia sekä saksalaisia insinöörejä sekä tiedemiehiä ja koneen osia, joita saksan sodanjohto oli lähettämässä Japaniin, jotta se voisi jatkaa toivottomia sotaponnistelujaan liittoutuneita vastaan. Mukana oli sekä ME-163 "Komet", ME-262, V-1 sekä V-2 ja ilmeisesti myös muiden Saksan uusimpien aseiden malleja. Toki "RALF" saattaa myös olla sukellusveneen kutsutunnus, "REIMAR" taas huoltoaluksen ja "WOLFRAM"- taas tehtävän antajan kooditunnus. "WOLFRAM" tarkoittaa myös Osasto "W":tä eli bio- sekä muita massatuhoaseita kehittelevää osastoa, joka vastasi työstään itselleen Heinrich Himmlerille. Eli oliko tuo sukellusvene purkanut lastinsa ennen kuin se upotettiin jäänee ainiaaksi selvittämättä. Toisin sanoen on mielenkiintoista pohtia siirtyivätko tiedemiehet johonkin toiseen laivaan ennen kuin u-vene tapasi kohtalonsa. Siitä voisi kirjoittaa jonkun hyvän elokuvan tai romaanin.

Mutta kuten kaikki insinöörit tietävät, niin noita koneen osia ei olisi tarvittu ollenkaan. Ainoastaan noiden aseiden piirustukset olisivat riittäneet. Piirustusten lisäksi olisi tarvittu tietenkin työselostukset, sekä tarvittavien työkalujen sekä materiaalien luettelot. Eli käytettävistä metalleista olisi pitänyt olla niiden "reseptit", eli se miten tuo metalliseos tehdään, eikä mitään kokonaisia moottoreita olisi mitenkään täytynyt ottaa mukaan. Jos tämä liiitteenä oleva  BBC:n filmi sitten vastaa jotenkin todellista tilannetta, niin noissa laatikoissa oli ennemminkin rakettimoottoreita, eli ME-163 "Kometissa" käytettyjä Walter HWK 509-B1 rakettimoottoreita, jotka olivat kevyempiä sekä yksinkertaisempia kuin ME-262:ssa käytettävät suihkumoottorit.

Tuon rakettimoottorin saattoi koota melkein ilman työkaluja yksinkertaisesti liittämällä sen suihkuputki polttokammioon jenkalitoksella, jolloin tuota moottoria voitiin käsitellä ahtaissa tiloissa, ja kyseinen rakettimoottori oli nestemäistä polttoainetta käyttävä pienempitehoinen versio V-2 raketin moottorista. Eli itse kyllä olen joskus miettinyt sitä mahdollisuutta, että onko tuo OPERATION CAESAR oikeasti ollut yritys toimittaa biologisia aseita USA:aan? En usko että Ralf-Reimar Wolfram olisi muuten päässyt tuolla veneellä Japaniin asti, ellei hänellä ollut käytössään raskaasti modifoitua Type IX-venettä, jossa torpedo-osastot oli muutettu polttoainesäiliöiksi, millä tuo vene olisi voinut sitten kasvattaa toimintamatkaansa niin, että se olisi voinut ajaa Japaniin Hyväntoivonniemen kautta. Toinen vaihtoehto sitten oli se, että U-864 olisi ajanut koilisväylää pitkin kohti Japania, mutta molemmissa tapauksissa matka olisi vaikea, vaikka U-864 oli varustettu "Schorkel" laitteella.

2. Oliko kyseessä USA:aan tehtävän bioasehyökkäyksen yritys?

Eli olisiko Saksan sodanjohto sitten ajatellut toimittaa biologisella aseella ladatun ohjuksen yhdysvaltain rannikolle? Kyseistä ohjusta oli testattu nimen omaan Type-IX-veneessä, ja se toimi myöhemmin yhdysvaltain laivaston Regulus-ohjuksen pohjana. Eli tuo "Prufstand XI"I-nimellä kulkeva raketti oli ollut testattavana Type IX-luokan sukellusveneessä, ja Peenmünde oli valmiina tuottamaan tuota maailman ensimmäistä veden alta laukaistavaa rakettia. Mutta Prüfstand XII ei ollut riittävän pitkällä kantamalla varustettu tuota tehtävää varten, ja siksi Kriegsmarine alkoi kehitellä mahdollisuutta ampua V-1 pommeja sukellusveneestä. Eli tuo pommi piti laukaista U-veneeseen asennetusta laukaisukiskosta, jollainen oli myös maalla olevissa tukikohdissa. Se että U-864 sitten upotettiin HMS Venturerin toimesta 9.2.1945  tietenkin aiheutti OPERATION CAESAR:in päättymisen. Prüfstand XII.stä oli suunntteilla myös V-2 Rakettiin perustuva malli, missä U-vene hinasi kyseistä ohjusta erityisessä säliössä, mistä tuo ase sitten laukaistiin kohti kohdettaan,

Se onko tuo OPERATION CAESAR ollut oikeasti vain koneen mallien viemistä Japaniin vai tämä biologisen aseen avulla tehdyn hyökkäyksen yritys on kuitenkin pelkkää arvailua. Itse olen sitä mieltä, että koneen osien ottaminen mukaan oli tietenkin täysin turhaa niiden tuotantoa ajatellen, eli toki Japanilaiset olisivat voineet noita aseita tuottaa pelkkien rakennepiirustusten sekä työselosteiden mukaan. Jos tuossa U-veneessä oli ollut pernaruttoa, niin nuo astiat tuhoutuivat brittisukellusveneen torpdoidessa tuon U-veneen, ja oma arvaukseni tehtävän luonteesta perustuu siihen, että Ralf-Reimar Wolframilla oli torpedoita käytössään. Eli jos hänellä olisi ollut modifoitu U-vene, niin silloin ei tietenkään ollut tilaa torpedoilla, ellei sitten ainoastaan takatorpedotilaa olisi muutettu ylimääräiseksi polttoainesäliöksi, jolloin edessä olisi vielä torpedoita käytössä. Se kuitenkin on selvää, että tällaista tärkeää tehtävää suorittava U-vene käytti torpedoita vain äärimmäisessä hädässä, jotta se ei olisi paljastunut. Eli joka tapauksessa U-864:n tehtävä oli joko viedä nuo aseet Japaniin tai käyttää bioasetta USA:aa vastaan, ja tuhottuna se ei tehtäväänsä voinut täyttää.

charelesfort.blogspot.fi

Linkki BBC:n filmiin: https://www.youtube.com/watch?v=jLUSf7kQN34


Tässä kotisivu Prüfstand XII:sta http://strangevehicles.greyfalcon.us/prufstand.htm

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...