Kuuasemien teknologiaa voidaan käyttää myös vedenalaisten tukikohtien toteuttamiseen.

Yllä: ESA:n (European Space Agency) näkemys Kuuasemasta ja tuo sama rakenne voisi sijaita myös valtameressä



Kimmo Huosionmaa

https://sites.google.com/view/kimmonlinkit/etusivu


Samaa tekniikkaa mitä käytetään esimerkiksi avaruusasemalla voidaan käyttää syvänmeren tutkimuksessa sekä erittäin nopeasti pystytettävien rakenteiden valmistuksessa myös Maan pinnalla. Avaruusasemien kannalta tärkeää on, että sen komponentit ovat hyvin kestäviä, ja ne voidaan lähettää matkaan raketilla, ja koota helposti tuolla kaukana avaruudessa.

Mutta samat vaatimukset ovat myös Etelämantereelle valmistettavissa rakenteissa, sekä erityisesti rakenteissa, joita rakennetaan valtamerten syvyyksiin. Kun valtameren syvyyksiin tehdään tukikohtia, niin niitä sitten kohtaa vähän samanlaiset ongelmat, kuin mitä kuuasemat sekä avaruusalukset kohtaavat. Eli niihin kohdistuu erittäin suuri paine, avaruus rakenteissa paine tulee sisältä ja meren pohjaan sijoitetuilla asemilla taas ulkoa.

Mutta kun ajatellaan meren pohjaan sijoitettuja asemia, niin toki niissä pitää olla sekä vaihtovesikammiot, joiden kautta sukeltajat voidaan päästää aseman ulkopuolelle. Sekä myös tilat, missä ilmanpaine on sama kuin ulkona olevassa meressä, jotta sukeltajille ei tulisi typpinarkoosia tai sukeltajantautia, kun he operoivat meren pohjalla. Ja tuo rakenne voidaan tehdä sellaiseksi, että kun tehtävä on suoritettu, niin silloin se voidaan nostaa pinnalle helposti. Tällaiset kevyet meren pohjaan tehtävät "talot" voivat sitten olla sellaisia, että niissä käytetään vastapainetta jotta vedenpaine ei niitä sitten paina kasaan.

Kun mietitään sitä, mitä NASA tekisi esimerkiksi kuussa olevalla  asemalla ja siellä olevilla välineillä, niin noista laboratorioista olisi varmaan aivan toiset näkymät omaan aurinkokuntaamme tai kauemmas universumiin kuin mistään muusta paikasta maailmassa. Ja tietenkin jos ajatellaan että Kuuhun vietäisiin 10 metrin Keck-teleskooppia vastaava laite, niin silloin tämä kuuasema voisi toimia myös tiedustelutehtävissä.

Kuitenkin jostain syystä NASA sekä Venäjän avaruushallinto ovat jostain syystä epäröineet tuollaisen aseman valmistamisessa, vaikka se voitaisiin tehdä erittäin helposti esimerkiksi puhallettavista rakenteista, jotka voidaan viedä tuonne Kuuhun hyvin helposti luotainten mukana, ja sitten vain puhaltaa nuo rakenteet muotoonsa. Tuollainen pallomainen rakenne voidaan tehdä niin, että Kuuhun viedään pallomainen rakenne, ja sitten se kaivetaan kuuhun, niin että tämä pallo on puolittain kuun  sisällä.

Tuo rekenne sitten tuoetaan rankaalla, ja se täytetään puolittain kuupölyllä sekä mullalla, jotta sen sisällä olisi mukavaa olla. Tai niin ainakin NASA joskus kauan sitten suunnitteli toteuttavan tämän aseman. Tietenkin nuo rakenteet voidaan sitten peittää suojaavalla "kuplahallilla", joka estää meteoriitteja iskemästä sen pintaan reikiä. Vaikka rakennelma olisi ulospäin pitkulainen, voi sen sisällä silti olla pallomaisia kaasupusseja, joiden tehtävänä on pitää tuo kuori muodossa, vaikka yhteen niistä tulisi vuoto. Nämä ovat siis joskus 1970-luvulla esiintyneitä suunnitelmia, ja vaikka NASA ei niitä koskaan aikonut toteuttaa, niin voidaan kysyä, että mistä noille ihmisille oikeastaan silloin maksettiin?

Tietenkin tuollainen kuutukikohta olisi varmasti moduuleista rakennettu, jotta yhden osan vaurioituminen ei vaarantaisi koko asemaa. Eli kyseessä olisi ehkä pallomaisten rakenteiden muodostama ryhmä rakennelmia, jotta niissä syttyvä tulipalo tai vastaava ei tuhoaisi koko tukikohtaa. Se mitä muuta tuollaisella kuussa olevalla  asemalla sitten voidaan tehdä, on jokaisen itse päätettävissä. Siellä voitaisiin tehdä melkein mitä vain, ja kukaan maassa ei saisi sitä selville, ellei NASA halua salaisuuksien tulevan esiin. Yksi vastaus sille, että tuo Kuutukikohtaa koskeva suunnitelma sitten kuitenkin tehtiin, on mahdollisesti sellainen, että kyseiset rakenteet tehtiin valtameren pohjaan rakennettavaa asemaa varten.

Tuollainen valtamerten syvyyksiin upotettu tukikohta voisi olla samanlainen kuin Kuuhun lähetetty versio, mutta tietenkin jos rakenne on tehty meren pohjaan, niin silloin paine tulee ulkoapäin, mutta sama ratkaisu toimii myös meren pohjassa. Ainoastaan aseman ulkoluukun pitää aueta ulospäin, koska tuolloin veden paine painaa sitä kiinni, ja silloin tietenkin voidaan ajatella, että joku olisi rakentanut tällaisen aluksen, joka voidaan pudottaa avaruudesta valtamereen, ja joka sitten voisi muuttua saman tien sukellusveneeksi. Kyseessä olisi tarinan mukaan eräänlainen pallo, jonka ilmalukko olisi sellainen, että siinä olisi kaksi ovea, joista ulompi aukeaa ulospäin, ja sisempi sisään.

Kyseinen sukellusvene olisi siis pallo, johon on kiinnitetty moottorit, eli kyseessä olisi eräänlainen batyskafi, jota voidaan käyttää esimerkiksi salaisten laitteiden noutamisessa valtamerten syvyyksistä tilanteessa, missä esimerkiksi ydinpommi on pudonnut jonkun maan rannikolle, ja laivasto ei sitä voisi sitten lähteä avoimesti pelastamaan. Ja samoin tuota pallomaista Krottikalaa muistuttavaa välinettä voidaan tietenkin käyttää kaikkiin muihinkin syvänmeren tehtäviin., joissa vaaditaan erittäin nopeaa reaktiota. Tuolloin alus voitaisiin pudottaa esimerkiksi avaruussukkulasta valtamereen ja sitten se voisi jatkaa sukelluksissa matkaansa.

https://travellingintimeandspace.wordpress.com/2017/09/06/kuuasemien-teknologiaa-voidaan-kayttaa-myos-vedenalaisten-tukikohtien-toteuttamiseen/

http://kirjabloggaus.blogspot.fi/p/httpstravellingintimeandspace.html

Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on kirjailijan hiukan erilaista tuotantoa, koska siinä tavoitellaan "X-files"-tyyppistä tunnelmaa

Vaikka Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on ikään kuin tusinatavaraa, niin kyseessä on erittäin nautittava lukuelämys, joka pitää otteessaan loppuun asti. Kirjasta laitoin kirjoitelman alkuun kirjan englanninkielisen painoksen kuvan, koska suomalaisesta kannesta oli vaikeaa löytää terävää valokuvaa Internetistä.  Kuten muissakin Cusslerin kirjoissa, niin myös tässä tapauksessa on kysymys eräänlaisesta seikkailuromaanista, joka sisältää uskomattoman määrän erilaisia teknisiä vempeleitä, kuten magnetometreillä varustetun ilmalaivan sekä muita vastaavia oseanologisia vempaimia, joista näkee selvästi tuon kirjailijan olevan insinööri ammatiltaan. Kuitenkin tuo kirja on ikään kuin osoitus laajemmasta ajattelusta sekä luovuudesta kuin muut tuon kirjailijan kirjat, joissa seikkailee usein Dirk Pitt-niminen henkilö, joka on varmasti kirjailijan ”wanna be”-hahmo. Tai ainakin niin itse ajattelen, kun tämän kuvitteellisen hahmon edesottamuksista lueskelen.

Eli tuo kuvitteellinen sankari on senaattori Pitt:in poika, joka asuu lentokonehangaarissa, ja omistaa todella paljon kaikkia mukavia vempaimia, kuten vanhan lentokoneen sekä muita mukavia ”magneetteja”, ja tietenkin hän on hävittäjälentäjä, joka on ”lainassa” tuossa oseanologisessa eli valtameriä tutkivassa virastossa nimeltään NUMA (National Underwater and Marine Agency), jolla kyllä on kotisivut Internetissä. Tuo järjestö on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoitus on edistää valtamerten tutkimusta sekä meriarkeologiaa ja konservoida vanhoja laivoja. Järjestön perustaja on Dr. Clive Cussler, ja sen kotisivut ovat alla.  Syy miksi tuo kirja osoittaa normaalia laajempaa ajattelua kuin muut ”Dirk Pitt”-romaanit on se, että tuossa romaanissa on ikään kuin ”The X-Files”-tyyppinen sivujuonne, missä USA:lla on salainen tukikohta kuussa. Tuo tukikohta on rakennettu Saturnus V-raketin rakettivaiheista, jotka on laskettu kuun pinnalle, ja sitten kaivettu tuon kappaleen pölyn sisään, jotta niitä ei voisi havaita Maan pinnalta käsin.

Kun mietitään tuota mahdollisuutta käyttää esimerkiksi Saturnus-V raketin toista tai kolmatta rakettivaihetta tuollaisen kuuaseman rakennuselementteinä, niin usein väitetään niin, että nuo rakettivaiheet ovat olleet tyhjiä, kun ne on irrotettu tuosta kantoraketista. Kuitenkaan tuollaisen raketivaiheen vieminen kuuhun ei vaadi kovin suurta määrää polttoainetta, jos se saavuttaa sitä ennen Kuun ja Maan keskinäisen Lagrangen pisteen. Avaruudessa kaikki on toisin kuin Maassa, eli siellä ei ole kaasukehää tai painovoimaa, mikä rajoittaisi kappaleen liikkumista, ja jos raketti voisi työntää alusta niin, että se ylittää tuon Maan ja kuun välillä olevan ”painovoimakynnyksen”.

Tuon pisteenjälkeen Kuun vetovoima muuttuu vallitsevaksi, niin sitten nuo moduulit tarvitsevat vain pienen raketin, jotta ne voidaan sitten asemoida kuuta kiertävälle radalle. Ja sitten nuo moduulit voidaan laskea makaamaan kuun pinnalle, ja tietenkin niissä voi olla polttoainesäiliöt sisällä, kun nuo kappaleet muutetaan tukikohdaksi. Se miten tuo mahdollisuus on tyrmätty monissa ohjelmissa, johtuu kuulemma siitä, että Saturnus-V:n käyttämä polttoaine on jotenkin myrkyllistä. Eli todellisessa elämässä Saturnus-V raketin toinen sekä kolmas vaihe käyttävät polttoaineenaan nestemäistä vetyä sekä nestehappea. Eli kyseessä ei mikään kovin myrkyllinen aine ole. Kun nuo vaiheet olisi sitten laskettu kuun pinnalle, niiden rakettimoottorit sekä polttoainesäiliöt toki voidaan poistaa, jolloin sisätilaa tulee enemmän, ja samoin hydratsiini saadaan poistettua tehokkaasti, jos sitä on jossain käytetty.

Ja tietenkin myös vety pitää poistaa aseman ilmasta, jotta se ei aiheuta räjähdystä, ja samalla aseman sisälle pitää asentaa aktiivihiilisuodattimet, joiden läpi ilmaa puhalletaan, jotta hiilidioksidi saadaan poistettua sen sisältä. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että kaasuseoksessa pitää olla jotain ainetta, joka estää mahdollisen tulipalon räjähdysmäisen leviämisen sen sisätilassa, jos siellä sitten syntyy kipinöitä. Eli tuon takia pitää hiilidioksidipitoisuutta säädellä tarkasti, koska puhdas happi on äärimmäisen vaarallista. Mutta toisaalta puhtaan hapen kuljettaminen asemalle on halvempaa kuin paine-ilman, koska sitä tarvitaan vähemmän. Joten tuonne Kuuhun voitaisiin kuljettaa hiilidioksidia, joka sitten voidaan puhdistaa tuolla aktiivihiili puhdistimella, koska silloin eliminoitaisiin puhtaan hapen aiheuttamat ongelmat.

Jos tuollainen asema halutaan salata, niin tietenkin voidaan käyttää sellaisia laitteita, kuin videotykit tai ikkunoiksi naamioidut teräväpiirtonäytöt joilla luodaan sitten kuvia esimerkiksi etelämantereesta, ja nuo asemalla olevat miehet tietenkin voivat soittaa kotiinsa, ja näyttää itsestään kuvaa esimerkiksi web-kameroilla, ja pienet yksityiskohdat voivat luoda uskottavuutta. Eli esimerkiksi pöydältä putoavaan muoviseen kynään voidaan laittaa metallinpaloja, joiden avulla magneetti imee sitä kohti lattiaa, jottas putoamisnopeus saadaan vastaaman maan pinnalla tapahtuvaa putoamista . Ja samalla tavoin esimerkiksi astronautti voi filmillä pudota tuolilta, ja sitten tuota filmiä voidaan nopeuttaa, jotta heidän keskustelunsa maassa olevien ihmisten kanssa olisi uskottavampaa. Ja sitten tietenkin kirjassa tapahtuu uskomaton tulitaistelu, missä käytetään rattiammuksilla varustettuja ”Gyrojet”-pistooleita sekä rakettiammuksia käyttäviä rynnäkkökivääreitä.

Gyrojet-ammus on oikeastaan pieni raketti, joka ei aiheuta niin kovaa rekyyyliä kuin normaali pistoolin tai kiväärin ammus. Ja jos tuollainen gyrojet-ammus sitten varustetaan oikealla ajonaineella, niin sillä voidaan ampua tehokasta tulta myös avaruudessa. Tuo ase kehitettiin USA:ssa 1960-luvulla, ja se sitten tietenkin on kirvoittanut salaliittoihin uskovien ihmisten mieliin ajatuksen, että aikooko USA käyttää sitä esimerkiksi kuussa tapahtuvaan tulitaisteluun? Eli tällaisia tekniikoita voidaan käyttää tuollaisen aseman salaamiseen. Tuossa Cusslerin kirjassa sitten esitellään myös lannoitelastissa oleva laiva, josta KGB aikoo tehdä pommin, jolla se räjäyttää Havannan sekä muita loistavia ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lagrangen_piste

https://www.youtube.com/watch?v=qpOcdyxvUvc

https://en.wikipedia.org/wiki/Gyrojet

http://www.numa.net/

kirjabloggaus.blogspot.fi

Valtiovalta sekä sen suhde sotilaalliseen avaruusohjelmaan

Taiteilijan näkemys kuuasemasta
Kuva I

NASA eli yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto on periaatteessa siviiliviranomainen, mutta sen alaisuudessa testataan paljon erilaisia ilmavoimien, laivaston sekä armeijan käyttämien välineiden prototyyppejä, joita sitten tullaan myöhemmin käyttämään mallina eräille maailman tehokkaimmista sotilasvälineistä kuten robottitankeille, joiden tulivoima perustuu pienikaliiberiseen automaattitykkiin sekä pitkälle kehitettyyn keinoälyohjelmistoon, joka mahdollistaa tuon yksikön toiminnan vaikka yhteys siihen katkeaisikin. NASA sekä Neuvostolliiton ilmavoimat kehittivät aikoinaan myös sotilaallisia kuuasemia sekä avaruusaseita kuten  MOL Manned Orbital Laboratory sekä ALMAZ-asemia, joissa kokeiltiin erilaisia satelliittien tuhoamiseen tarkoitettuja välineitä,

Eli tuollainen robottitankki toimii kuten nuo Mars-kulkijat, eli se saa ikään kuin nauhoitetun tehtävän, jonka se sitten vie läpi, ja tuo laite toimii siten, että se tunnistaa omien miesten IFF-tunnistimet, ja tulittaa kaikkia muita kohteita. Syy miksi tuollainen GAU-8 tai GAU-12U tyyppinen konetykki olisi tuossa robottitankissa parempi kuin isokaliiberinen tykki on se, että tuolla konetykillä voidaan toteuttaa turvallinen automaatti latausjärjestelmä.

Nuo pienikaliiperiset tykit voidaan ladata ontelokranaateilla, ja tuo robottitankki muistuttaa ehkä enemmän kaivinkonetta kuin varsinaista tankkia. Insinöörityön kulmakivi on se, että kaikki pitää tehdä mahdollisimman yksinkertaisesti. Tämä tulevaisuuden robottitankki olisi siis vain pyörille asennettu tykkitorni, jolla ei muuta runkoa olisikaan.Skenaariossa se on varustettu konetykillä sekä ehkä myös stinger-tyyppisillä ohjuksilla, mitkä mahdollistavat sen, että tuo väline on tehokas myös ilmamaaleja vastaan.

Kuva II

Näissä välineissä käytetään ehkä samoja ohjelmistoja, kuin esimerkiksi Curiosity-luotaimessa. Nuo robottitankit ovat aivan eri tavoin suunniteltuja, kuin perinteiset hyökkäysvaunut, ja niiden kohdalla on panostettu halpaan hintaan sekä siihen, että tuon välineen menetys ei merkitse ihmishengen menetystä omalta puolelta. Mutta NASA on kaikessa hiljaisuudessa kehitellyt myös esimerkiksi Kuun pinnalla käytettäviä miinoja, joiden toiminta on melko erilaista kuin Maan pinnalla käytettävien aseiden. Yksi miinoista oli eräänlainen pyörille asennettu atomipommi, jota olisi käytetty vihollisen salaista Kuuasemaa vastaa.

Nuo miinat perustuvat siihen, että niissä on sähkökatkaisin, ja kuun pinnalle on kätketty putki, jossa on tykin ammus. Toinen vaihtoehto on sitten käyttää standardia telamiinaa, mikä on asennettu paineistettuun säiliöön yhdessä rautanaulojen kanssa. Kun tuon miinan radiolaukaisin laukaistaan, niin silloin tuo säiliössä oleva miina räjähtää aiheuttaen sen, että nuo rautanaulat lentävät paljon suuremmalla nopeudella, kuin ilmakehässä tapahtuvassa räjähdyksessä. Näet se kuinka suuren lähtönopeuden aseen piipusta lentävä  kappale saa, riippuu siitä, että kuinka suuri paine-ero tuon aseen piipun sekä ympäröivän ilman välissä on.

 Ja siksi esimerkiksi Neuvostoliiton ALMAZ-asemilla kokeiltiin Richter NR 23 tykin (Kuva II) lisäksi kuulemma menestyksellisesti eräänlaisia ilmakivääreitä, joilla sitten saatiin aikaan esimerkiksi satelliitin tuhoutuminen.NR-23 tykki on erittäin salainen ase, mikä on asennettu myös TU-22M "Backfire  pommittajien takaosaan, koska koneen kulkeminen eteenpäin suurella nopeudella hidastaa ammusta todella paljon. Ja se tarvitsee suuren lähtönopeuden ollakseen tehokas kohti tulevia hävittäjiä vastaan, kun tuo kone lentää poispäin niistä mach 2.5 nopeudella. Eli tykin suuri lähtönopeus saadaan varmasti aikaan sillä, että ammuksen ruuti korvattiin RDX:llä, ja tietenkin tykissä voitiin käyttää tandem ammusta, jossa toinen hylsy laukaisee toisen ammuksen aseen piippuun, missä se sitten syytetään sähköinduktiolla.

charelesfort.blogspot.fi

Oliko PROJECT LUNA oikeasti totta?

Kun Yhdysvallat sekä Neuvostoliitto solmivat 1960-luvun alussa ydinkoekieltosopimuksen, niin silloin kaikki muut paitsi maanalaiset ydinkokeet kiellettiin. Tuo tietenkin oli ilmakehän säteilytason kannalta hyvä asia, mutta se esti samalla tehokkaiden useiden megatonnien taistelukärkien kokeet, koska esimerkiksi viiden megatonnin vetypommin räjäyttäminen maan alla aiheutti Alaskassa Amichatkasaarella erittäin voimakkaan maanjäristyksen. Samoin maanalainen ydinkoe aiheuttaa seismisen aallon, jonka avulla tuon kärjen tehoa voidaan mitata myös toiselta puolen maailmaa. Samoin rauhanliikkeen eli Greenpeacen toiminta aiheutti Pentagonin johdolle painetta alkaa suorittaa uusia salaisia ydinkokeita jossain, missä niitä ei voisi havaita, ja myös START-sopimus, mikä vähensi strategisten aseiden määrää, sekä salli tarkastukset lyhyellä varoitusajalla. Tuolloin eräät maailman parhaista sotilaallisista ajattelijoista päättivät, että USA tai Neuvostoliitto voisivat lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Eli nämä kaksi maata päättivät ilmeisesti toisistaan riippumatta ryhtyä tekemään ydinpommikokeita Kuun kääntöpuolella, jolloin noita aseita ei olisi voitu havainnoida Maasta käsin.

Avaruudessa oli ennenkin tehty ydinkokeita sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen toimesta, mutta Maata kiertävällä radalla tapahtuvien ydinkokeiden ongelmana on EMP-eli elektromagneettinen pulssi, joka saattaa esimerkiksi kiertoradalla olevat satelliitit vaaraan, ja kun esimerkiksi megatonnin ydinlataus räjäytetään kiertoradalla, niin silloin nuo radioaktiiviset hiukkaset jäävät kiertämään Maata jopa vuosiksi, ja kun satelliitti osuu niihin, niin silloin sen kuoreen syntyy sähkömagneettinen kenttä, ja samalla Maapallon plasmavyöhyke ikään kuin paksunee, joten tuon takia ei ydinpommeja voida testata avaruudessa. Testeissä STARFISH PRIME ja BLUEGILL TRIPLE PRIME syntyi EMP-pulsseja, jotka pimensivät esimerkiksi Honolulun sekä Sydneyn, joten tietenkin nuo aseohjelmat synnyttivät EMP-aseen, joka voidaan asentaa kiertoradalla olevaan satelliittiin ikään kuin parasiittiosaksi, ja oikeasti tuollainen vetypommi voi olla osa tietoliikenne- tai mitä tahansa muuta satelliittia, mikä on siis oikeasti siinä tehtävässä toimiva, mitä sen sanotaan olevan.

Mutta kun sota syttyy eli tuota asetta halutaan käyttää, niin silloin maan pinnalta annetaan laukaisukäsky, ja satelliitin elektroniikan sekaan kätketty ydinase laukaistaan, jolloin tuo ase tuhoaa kaiken elektroniikan sen alapuolelta. Tai oikeastaan EMP-pommin ei tarvitse olla edes ydinase, vaan se voi perustua samanlaiseen mikroaaltopommiin, kuin mitä esimerkiksi USAF on kehitellyt käytettäväksi  pommikoneissa. Tämä pommi syöstään satelliitista kohteen päälle, ja sitten sen räjähdyspanoksilla puristetaan virtalähdettä, jolloin saadaan aikaan hyvin voimakas EMP-isku, mikä toki myös polttaa ihmisiä. Mutta tuon EMP-pommin avulla voidaan myös satelliitteja saattaa toimintakyvyttömiksi sijoittamalla niitä esimerkiksi isojen kantorakettien kuten DELTA (Kuva II) kärkiin. Isojen kantorakettien käyttö juuri ASAT että ABM-ohjelmissa on sikäli järkevää, että sen kärkeen voidaan asentaa suurempi satelliitti, jossa on enemmän ajoainetta radan vaihtoihin.

Kuva II

Mutta koska ydinasepolitiikkaan kuuluvat tarkastukset, niin tietenkin ilmavoimat ajattelivat, että jos he sijoittaisivat ohjustukikohdan Kuuhun, niin silloin he voisivat salata aseiden määrän, sekä tehdä koeräjäytyksiä kuun kääntöpuolella, jossa niitä voidaan toteuttaa samalla tavoin, kuin noissa Maapallon kiertoradalla tapahtuvissa ydinkokeissa toimitaan. Näin ollen eivät vihollisen tiedustelulaitteet voisi havainnoida tuota koetta. Ohjustukikohdan perustaminen Kuuhun ei ole niin vaikeaa, kuin mitä ihmiset luulevat sen olevan. Tarvitaan vain joukko putkia, joihin asennetaan mannertenvälisiä, kiinteää ajoainetta käyttäviä ohjuksia, ja sitten nuo putket vain kaivetaan tai oikeastaan porataan Kuun pintaan, ja mahdollinen laukaisu sitten tapahtuu maasta kauko-ohjauksella. Tämä piti tehdä siksi, että Venäläiset LUNA-luotaimet eivät niitä havaitsisi.

Eli tuolloin Kylmän sodan ollessa kiivaimmillaan Pentagon suunnitteli vakavasti mahdollisuutta rakentaa sotilaallisia kuuasemia, joiden tarkoitus olisi ollut sekä vakoilu, että mahdollisuus suorittaa tuotekehitystä ja varastoida yllätysiskuun tarvittavia varusteita paikkaan, missä kukaan ei niitä voisi havainnoida ilman USA:n Pentagonin lupaa. Kuussa oleva tukikohta on aina välillä ollut pöydällä, kun puhutaan avaruustutkimuksesta, ja se olisi sotilaiden mielestä osittain parempi, kuin lagrangen pisteisiin perustettavat asemat, koska sen toimintaa ei voida havainnoida niin helposti Maan pinnalta, jos se sijaitsee Kuun kääntöpuolella.

PROJECT PLATO eli kenttätuotannon kokeilua Mars-lentoja sekä taistelutehtäviä varten.

PROJECT PLATO on oikeastaan tekoälyn tutkimusohjelma, jolla yritetään luoda täysin automatisoitu taistelunjohtojärjetelmä eli eräänlainen "SKYNET", jonka avulla NATO-joukot voisivat taistella myös siinä tilanteessa, että komentojärjestelmää vastaan isketään. Eli tilanne perustuu sellaiseen analyysiin, että Venäjän SS-18 tai SS-19 ohjukset iskevät esimerkiksi Cheyenne Mountain-laitoksia tai Offutin lentotukikohtaa vastaan kesken taistelun. Ja silloin tietenkin tuollainen tukikohta pitää voida korvata. Eli kyseessä on automatisoitu sekä mobiiliratkaisuihin perustuva tietokonemalli, jolla taistelunjohtokeskuksen toiminta voidaan muuttaa mobiiliratkaisuihin perustuvaksi myös supertietokoneiden osalta.

Eli osaan noista asevoimien kuorma-autoista on asennettu Cray-laskentayksiköitä, joilla myös tietokonekeskukset voidaan muuttaa mobiilirakaisuiksi. Kyseessä on oikeastaan siis Cheyenne Mountainin mobiiliversio, jossa päämaja voidaan pystyttää mihin hyvänsä muutamassa minuutissa. Eli tuollainen tietokonekontilla varustettu ajoneuvo voi tuoda supertietokoneen laskentakyvyn myös muihin kuin varsinaisesti kiinteästi Maan pinnalle rakennettuihin asemiin. Eli se lisää myös rintamilla olevien liikkuvien päämajojen laskentakapasiteettia, mutta tuota mobiilitietokonekeskusta voidaan hyödyntää myös muissa kuin asevoimien projekteissa.

Näet esimerkiksi Kuu- ja Mars-asemien ollessa kyseessä on toiminnanohjausjärjestelmillä erittäin suuri osuus, kun puhutaan rakenteiden valmistamisesta tuolla kaukaisella planeetalla. On selvää että kaikkea toimitaa mitä Marsissa tapahtuu ei voida ohjata suoraan Maan pinnalta, joten olisi varmasti toivottavaa, että tuolla asemalla olisi käytössään kehittynyttä tekoälyä ja tuotantolaitteita, joilla voidaan varmistaa se, että tuon kaukaisen rakennustyömaan toiminta olisi toimivaa. Eli kun Marsiin lähdetään, niin siellä olisi jo asema valmiina, johon astronautit sitten voivat majoittua. Ja se tietenkin vaatii pitkälle kehittynyttä robotiikkaa toimiakseen oikeassa elämässä.

Näet vaikka astronautit rakentaisivat tukikohtia Kuuhun, niin siellä on jo ongelmana pari viikkoa kestävä pimeys, mutta myös se, että rakenteiden valmistaminen avaruuspuvuissa on todellisuudessa melko hankalaa ja vaarallista työtä. Avaruuspuku on epämukava sekä työ vieraalla taivaankappaleella on erittäin vaarallista, vai oletteko ajatelleet, mitä tapahtuisi, jos joku siellä katkaisee ranteensa. Tuolla kaukana avaruudessa ihminen on aivan yksin, ja jos siellä tapahtuisi yksinkertainenkin onnettomuus, niin sen hoitaminen on oikeastaan melko konstikasta.

Tuolla kymmenien tuhansien tai jopa miljoonien kilometrien päässä ei kulje ambulanssi, jos astronautti sattuisi loukkaamaan selkänsä. Eikä siellä sitten myöskään voi ottaa buranaa jos tulee pää kipeäksi. Vaikka puhutaa että Kuu- ja Mars asemien valmistaminen on huipputekniikkaa, niin silti niissä on samoja vaaroja kuin tavallisessakin rakennustyössä. Jos asemien pinta valmistetaan ruiskuttamalla aseman kuorelle nestemäistä kvartsia, mikä tietenkin olisi järkevää, niin silloin on vaara, että tuo tulikuuma, keinotekoinen laava osuu johonkin toiseen henkilöön tai työkaluun. Tuon keinotekoisen kvartsisuihkun toimintaan liittyy tietenkin muitakin ongelmia, koska sen suihkuttamiseen ei voida käyttää paineilmaa, koska Kuussa paine-ero on niin suuri, että tuo sulatettu materiaali lentää valtavalla voimalla, jos käytössä on paineilmalaitteita.

Ja tietenkin pitkän kosmisessa säteilyssä oleskelun takia tuon toiminnan olisi hyvä tapahtua automaattikojeiden avulla. Eli robotit tekisivät työtä tuolla vieraan taivaankappaleen pinnalla, ja Kuussa tietenkin niiden ohjaaminen onnistuu relesateliittien välityksellä suoraan Maasta, mutta Marsissa sitten on oltava kehittynyttä automatiikkaa, mikä tekee suoran ohjauksen tarpeettomaksi. Tuo tarkoittaa sitä, että planeetan kiertoradalle on asentettava datasatelliittteja, sekä automatisoitu tuotanoyksikkö olisi vietävä planeetan pinnallle. jotta robottien valmistaminen onnistuisi siellä. Muuten pysyvän aseman rakentaminen olisi todella vaikea ja kallis toimenpide, mikä vaatisi tuhansia laukaisuja  Maan pinnalta.

Eli jos vieraalle planeetalle viedään 3D-printterillä varustettu tehdas, joka sitten tuottaa itse tarvitsemansa automaatit selvitään paljon pienemmillä kustannuksilla kuin periteisessä avaruusohjemassa, missä robotit ammutaan kokonaisuudessaan Maan pinnalta. Jos Kuuhun tai Marsiin lähetetään rekan kontin kokoinen tuotantoyksikkö, joka osaa itse rakentaa tarvittavia robotteja planeetan pinta-aineksista, niin silloin avauusohjema olisi huomattavasti halvempi kuin mitä se olisi, jos Maasta lähetettäisiin valmiita robotteja kohti toisia planeettoja.

Ja kun palataan vielä Maan pinnalle, niin silloin tietenkin on otettava huomioon se, että jos vaikka sodanjohdolla olisi käytössään tuollainen automatisoitu tehdas, mikä voi tuottaa taisteluvälineitä jopa kenttä-olosuhtiessa, niin sillä olisi valtava etu viholliseen nähden. Tuolla tehtaalla voitaisiin rakentaa rynnäkkökivääreita sekä taistelulentokoneiden osia paikan päällä, ja jopa ohjuksia sekä kokonaisia taistelulennokkeja voidaan silloin tehdä rajttomasti operaatioalueella, mikä tietenkin antaa tuolle komentajalle valtavan edun viholliseen nähden. Ja tuo tuotantoyksikkö sitten voidaan sijoittaa lähes mihin vain, joten sen paikallistaminen vois olla hyvin vaikeaa. Eli tuollaisen yksikön avulla voidaan varustaa kokonainen sissiarmeija ilman että kukaan huomaa yhtään mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Joten se tietenkin lisää turvallisuusriskiä entisestään maailman kriisipesäkkeissä.

Älykkäät materiaalit mullistavat tieteen sekä rakentamisen.

Nanotekniikka on yksi tie siihen, miten voimme rakentaa tulevaisuudessa superrakenteita, mitä voidaan koota ja purkaa melkein ilman työkaluja, ja joiden saumat pitävät ilmaa. Idea on oikeastaan tuttu Legoista, joilla voidaan oikeasti toteuttaa esimerkiksi täysikokoinen talo ilman työkaluja. Eli kun mennään johonkin viidakkoon tai Etelämantereelle rakentamaan taloa, eli tukikohtaa, niin siellä olisi hyvä, että kappaleet saadaan nopeasti laitettua paikalleen, ja tietenkin esimerkiksi teltta on siksi hyvä ratkaisu. Mutta teltan ongelmana on se, että tuo rakenne ei suojaa oikeastaan tuulelta tai lentäviltä kiviltä tai jäältä. Tarvitaan kovempi sekä kestävämpi rakenne, ja Mylar-kalvon ongelma tietenkin on siinä, että se ei itsessään hengitä, joten tuo teltta pitää silloin rakentaa asbestikankaasta.

Mutta jos tarvitaan kehittynyttä suojamuuria, niin silloin pitää käytössä olla varustus, joka voidaan latoa tehokkaasti paikalleen, sekä sillä pitää voida suojella tuota telttaa tai leiriä esimerkiksi tulvalta, niin tarvitaan järeämpi sekä jäykkä rakenne, joka oikeastaan voisi muistuttaa legopalikoita, jotka ainoastaan ladotaan paikoilleen, ja sitten niiden saumat tiivistetään tarranauhalla. Tuolla samalla tavoin voidaan tulevaisuudessa rakentaa esimerkiksi Kuutukikohtia. Toki itse miehistömoduuli voidaan valmistaa puhallettavasta Mylar-pallosta, joka upotetaan Kuun pintaan sekä täytetään puoliksi betonilla, mutta ongelmia sitten seuraa siitä, kun tuo “kuplahalli” joutuu meteoriittipommituksen sekä voimakkaan kosmisen säteilyn kohteeksi, mikä tuhoaisi elämän kyseiseltä asemalta muutamassa sekunnissa.  Tuo kupoli voidaan rakentaa 3D printtausmenetelmällä, jossa se tehdään ohuesta Mylar nauhasta.

Tämän vuoksi nuo kupolit pitää tietenkin peittää jäykemmällä rakenteella, mikä suojaa itse Mylar-pintaa. Joten ideaalista olisi käyttää mikrometeoriittipommituksen vaurioiden korjaamiseen ns. “älykkäitä elementtejä”, jotka on muotoiltu kuten jalkapallon pinta, jotta tuo vaurio voidaan korjata nopeasti sekä tehokkaasti, ja nuo elementit voisivat oikeastaan olla sellaisia, että ne vain asetetaan paikalleen, ja sitten niistä ponnahtaa ulos eräänlaiset metallipuikot, joilla nuo “älylegot” ottavat toisistaan kiinni, ja niiden pinta voidaan peittää esimerkiksi aurinkokennoilla, joilla tuo asema saa sitten energiaa, ja yöllä toki tuon Kuuaseman olisi turvauduttava atomivoimaan. Syy miksi noita elementtejä pitää nostella tuon kupolin päälle, vaikka ne tehdään 3D-printtereillä on hyvin yksinkertainen, jos tuon aseman pinnalle tehdään liikaa materiaalia, niin se alkaa vaikeuttaa tuon laitoksen toimintaa. Ja tuo älylego tietenkin varustetaan älyjärjestelmällä, joka ilmoittaa WLAN:in avulla noille operaattoreille, että siihen on tullut vaurio. Eli niissä jokaisessa on erityinen kaasukello, mikä tyhjentyessään kertoo, että sen pintaan on tullut reikä, ja tietenkin ne on myös asetettu eräänlaisten paineanturien päälle, jotta ne tunnistaisivat, mikäli niitä painetaan.

Tuon voimalan sijoituspaikka olisi tietenkin asuinrakennusten ulkopuolella, jotta mahdollinen sätelyvuoto ei aiheuttaisi haittaa tuon aseman sisäpuolella. Mutta tuota Aurinkokennojärjestelmää voidaan käyttää noiden “legopalikoiden” voimanlaitteena sekä varavoimana, vaikka asema sitten siirtyisi käyttämään reaktoria energian tuotantoon. Ja kun tuo atomireaktori sijaitsee Kuuaseman ulkopuolella, niin se ei tarvitse erillistä säteilysuojaa, ja rakenteesta tulee samalla keveä. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös siirrettävissä tulvarakenteissa, joilla suojataan esimerkiksi varsinaista patotyömaata tai arkeologista kaivausta.

Noita älymateriaalin kappaleita voidaan käyttää myös avaruusalusten pinnan korjaamiseen, sekä panssarivaunujen sekä muiden turvarakenteiden suojaamiseen. Mitä pienempiä levyjä käytetään, niin sitä tehokkaampi tuo moduulisuojaus on. Eli kun puhutaan modulaarisista suojatiilistä, mitä voidaan käyttää avaruusalusten suojaamiseen, voidaan samalla tavoin käyttää myös esimerkiksi panssaroitujen ajoneuvojen suojaamiseen, ja avaruudessa lentävien mikrometeoriittien ero esimerkiksi panssarintorjunta-aseisiin nähden on vain se että nämä pienet kappaleet lentävät avaruudessa, ja niitä ei ammuta tahallaan avaruusasemaa vastaan, joten esimerkiksi avaruussukkuloissa käytettävää metorisuojausta voidaan käyttää suoraan myös sotilaslentokoneiden suojaamiseen. Ja jos ne voidaan vaihtaa "lennossa", niin silloin tietenkin ajoneuvon tai lentokoneen käyttöaste kasvaa, ja se voidaan vaihtaa jopa keskellä taistelua.