Showing posts with label Syyria. Show all posts
Showing posts with label Syyria. Show all posts

Saturday, January 28, 2017

Maahantulokielto tiettyjen maiden kansalaisille voi olla erittäin vakava asia, mutta sitä perustellaan sillä, että noiden maiden asiat eivät ole viranomaistoiminnan osalta kunnossa

Mobiiliteknologia on äärimmäisen
tärkeää terroristien yhteydenpidon kannalta
ja niiden akilleen kantapää on SIM-kortti

Nyt sitten USA:n uusi maahantulokieltoasetus, mikä koskee Syyrian, Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian ja Sudanin kansalaisia mukaan lukien kaksoiskansalaiset on astunut voimaan, ja sen tarkoitus on vahvistaa kansallista turvallisuutta. Noiden maiden ongelmana on nimenomaan islamismi, sekä se että niiden johto ei ikään kuin suostu tuomitsemaan terrorismia, tai sitten tee mitään terroristien toiminnan estämiseksi.

Eli niissä toimii ainakin epävirallisia terroristien koulutuskeskuksia eli leirejä, missä annetaan ideologista sekä aseenkäyttöä koskevaa koulutusta ja myös valmistetaan noiden järjestöjen propaganda-aineistoa. Kuitenkaan viranomaiset eivät tee mitään, jotta tuo toiminta saadaan loppumaan, tai sitten iso osa maasta on jonkun muun kuin virallisen hallituksen valvonnassa, jolloin esimerkiksi henkilöllisyyden tarkka  toteaminen sekä sitä kautta tunnistautuminen ovat mahdottomia, niin että henkilöllisyystodistukseen merkitty henkilö voi oikeasti olla kuka hyvänsä.

Tilannetta tietenkään ei auta ollenkaan se, että noissa maissa sisäpoliittinen tilanne on erittäin kaoottinen, koska osassa niistä on käynnissä avoin sisällissota, missä esimerkiksi passeja on joutunut kapinallisten islamistien käsiin. Ja nuo henkilöllisyyspaperit voivat sitten olla todella vaarallisia, jos ne ovat väärien henkilöiden taskussa. En tiedä mitä noissa maissa on tapahtunut esimerkiksi väestörekisterimerkinnöille ja syntymätodistuksille, kun taistelut ovat alkaneet, mutta voin sanoa, että jos noilla terroristeilla on pääsy väestörekisterijärjestelmään, niin että he voivat lisätä ja poistaa sieltä henkilöitä, niin silloin he voivat tehdä itselleen vaikka kuinka monta valehenkilöllisyyttä, joiden avulla nämä henkilöt sitten voivat kulkea ympäri maailmaa. Ja vaikka he olisivat kuinka tunnettuja hyvänsä, niin kuitenkin nämä "Al-Sarkawit" voivat myös lavastaa oman kuolemansa, ja ottaa käyttöön jonkun muun ihmisen nimen.

Kun puhutaan esimerkiksi tiettyjen maiden viranomaisten linjasta terroristeja kohtaan, niin heidän mielestään koko asia on muiden maiden ongelma, ja kaikkein tärkeintä heistä ilmeisesti on, että noita iskuja ei tapahdu heidän maassaan tai heidän työajallaan. Kukaan ei virallisesti myönnä tukevansa terroristeja, mutta kuitenkin monissa terroristien tukijoiksi määritellyissä maissa hallitus ei puutu mitenkään esimerkiksi koulutusleirien toimintaan. Ja tällainen toiminta ajaa valtion terroristien tukijoiden listoille, mutta kun ajatellaan noita maita hiukan tarkemmin, niin voidaan kysyä, että millä tavoin nuo viranomaiset sitten puuttuisivat noihin leireihin? Kun puhutaan terroristien koulutusleirien tuhoamisesta, niin toki rypälepommit, termobaariset räjähteet sekä erikoisjoukot ovat loistava lääke noihin asioihin. Mutta kuitenkaan ilmaiskun jälkeen ei varmasti jää paljon kuulusteltavaa, jos halutaan saada selville kuka noita terroristeja sitten oli rahoittanut.

Iskut tietenkin ovat niitä, mitä esimerkiksi elokuvissa esitellään mielellään ratkaisuna terrorismiin, mutta ongelma on terrori-organisaatioiden rakenne, missä on selvästi erillään niiden johto, eli ideologinen ja strateginen johto sekä taloudellinen tuki, mikä tekee niiden toiminnan mahdolliseksi ovat erotettuja kenttätoimintaryhmistä, ja usein tukiorganisaation jäsenet kommunikoivat noiden kettätoimintaryhmien kanssa vain yhden tai kahden henkilön välityksellä. Ja jos henkilöä on esimerkiksi seurattu, niin hänet voidaan helposti poistaa, jotta muu organisaatio ei joudu vaaraan. Terroristien toiminnassa tärkeää on se että tukiorganisaatio, joka hoitaa järjestölle sen tarvitsemat asunnot, sekä operaatioissa tarvittavat ajoneuvo ja muut varusteet pysyy koskemattomana. Varsinaisten kenttätoimintaryhmien jäsenet taas ovat korvattavissa, ja esimerkiksi itsemurhaterroristien kohdalla asia on niin, että heitä ei edes kaivata takaisin.

Tukiorganisaatio järjestää operaatioon käytettävät varat esimerkiksi kauppaamalla huumeita sekä pesemällä tuota rahaa pankeissa. Koko kuvio tietenkin on montakin kertaa esitelty julkisuudessa, mutta se kuka tällaista toimintaa harjoittaa on kuitenkin melko vaikea selvittää. Tällaisten organisaatioiden rakenne on tietenkin hyvin selvillä, mutta sen jäsenten henkilöllisyys on jäänyt varjoon. Terroristien kohdalla on kuitenkin niin, että myös strategiset johtajat, eli iskujen kohteiden valitsijat ovat usein kaukana noista koulutuskeskuksista, jotta he eivät paljastaisi henkilöllisyyttään noille miehille, jotka he valitsivat lähtemään kuolemaan.

Ja se miten iskun kohde valitaan ei koskaan avaudu noille kenttämiehille, joiden ainoana tehtävänä on totella noita miehiä, jotka kommunikoivat heidän kanssaan tekstiviestein sekä sähköpostien avulla, joten niin kauan kuin tuo johtoryhmä on olemassa, niin järjestö voi uudistaa itseään. Mutta jos sen ideologiset johtajat eliminoidaan niin silloin on mahdollista, että se voidaan tuhota. Ja kuten sanotaan, niin jos tuon järjestön rahavirrat eli taloudellinen tuki saadaan loppumaan, niin silloin loppuu myös järjestön tukivälineiden kuten GSM-puhelinten SIM-korttien sekä asuntojen hankinta, tai kukaan ei sitten enää hanki puhelinliittymiä omiin nimiinsä, jotta joku terroristi voisi soitella kavereilleen hänen nimissään. 

Eli nuo puhelinliittymät ovat asia, mitä noilla väkivallan työkalukseen ottamillaan ihmisillä pitää olla, jotta he voivat viestiä muiden kanssa, ja silloin tietenkin voidaan toimia niin. että kriisialueella olevat GSM-liittymät mitätöidään, jos ne on hankittu vaikka länsimaista. Tai sitten tuollaiset puhelimet, missä on R-kioskilta hankittu prepaid, mutta jota käytetään vaikkapa Syyriassa voidaan paikallistaa, ja niihin suunnata täsmä-ase, ja tietenkin niiden hankkija voidaan jäljittää maksutiedoista, joten tuolloin voi vaikka SWAT-käydä piipahtamassa tuon liittymän maksaneen henkilön kotona.


vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Thursday, December 15, 2016

Syyrian taistelut alkavat vaieta, mutta voidaan sanoa että viha elää tuossa yhteiskunnassa vielä pitkään.


 
MI-28 "Havoc"

Avoimen journalismin ongelmista suurin on se, että toimittajien pitää aina ajatella kumpaakin osapuolta, ennen kuin he aloittavat jutun työstämisen, ja se sitten tietenkin on ollut joidenkin ihmisten kohdalla todella vaikeaa. Näet kaikki toimittajat ovat ihmisiä samalla tavalla kuin me muutkin olemme, ja kuten varmasti tiedämme, niin kaikella toiminnalla on vähintään kaksi puolta, joista kumpikaan ei ole aina täysin oikeassa.


Tällä tarkoitan sitä, että Aleppon kaupungissa on sitten tapahtunut se, mitä on odotettu jo vähän aikaa. Syyrian armeija on yhdessä venäläisten sekä yhdysvaltojen johtaman liittouman kanssa murskannut nuo kapinalliset, jotka eivät enää varmasti saa aikaan avointa kapinaa ainakaan vähään aikaan, eli tuossa tapauksessa he tekivät saman virheen, kuin mitä IRA teki vuonna 1916, eli he lähtivät avoimeen taisteluun pommikoneita sekä raskaita rynnäkköhelikoptereita ja tykistöä käyttäviä joukkoja vastaan ilman kunnon varusteita, ja tuloksena ei voinut sitten olla mitään muuta kuin kapinan murskaaminen.


Samoin kapinallisten avoin  radikaalia islamia kohtaan osoittama sympatisoiminen, ja terrorin tukeminen ajoivat heidät tilanteeseen, missä he eivät enää voineet odottaa mitään tukea lännestä tai Venäjältä, ja kun Venäjä kääntyi myös kapinallisia vastaan, niin silloin ei kukaan enää heidän puolellaan ollut. Samoin ISIS:in voiman kasvu ja äärimmäinen väkivalta, mitä tuon järjestön nimissä harjoitetetaan varmasti aiheutti sen, että kukaan ei heitä enää avoimesti uskalla lähteä sympatisoimaan. Kuitenkin operaatiossa on aiheutettu sanoinkuvaamatonta kärsimystä viattomille ihmisille, ja tämän konfliktin jälkihoito tulee kestämään vuosikymmeniä.


Sekä asevoimien että humanitääristen toimijoiden tulee varautua sekä yksittäisiin terroritekoihin, että myös vakaviin mielenterveyden ongelmiin, jotka koskettavat erityisesti nuorta väestönosaa. Eli vihaa ei varmasti pitkään aikaan voidaan kitkeä pois yhteiskunnasta, jossa varmasti on ihmisiä, jotka tuntevat tulleensa petetyiksi, ja noita pettyneitä on varmasti molemmilla puolin taistelukenttää. Siellä on ihmisiä, jotka syyttävät taas länttä sekä Venäjää siitä, että heille annettiin väärä kuva luvatusta tuesta, sekä ihmisiä joiden kohtalona on elää henkipattoina lopun elämäänsä, ja ihmisiä jotka eivät mitenkään voi hyväksyä mitään muuta kuin radikaalia islamia valtion johdon toimintamalliksi.


 Eli noiden viimeksi mainittujen henkilöiden mielessä saattaa itää vielä sellaisia ajatuksia, että he nostavat ISIS:in uuteen kukoistukseen. Mutta kuten tiedämme, niin sisäiset konfliktit ovat todella vaikeita asioita, koska silloin ei ole kyseessä sota kansakuntien välillä, vaan tilanne missä naapurit ampuvat toisiaan. Ja nuo ihmiset ovat kokeneet sen, että heidän naapureitaan sekä perheenjäseniään on raahattu pihalle ja ammuttu hengiltä. Mutta kuitenkaan en jostain syystä tavallisia rivimiehiä tuosta niin kamalasti syyttelisi. He tietenkin ovat palkkasotureita, joiden palkka on kuitenkin todella surkea, ja monet noista miehistä ovat kotoisin slummeista, ja heillä ei elämässään ole muuta vaihtoehtoa ollut kuin liittyä armeijaa


n. Samoin noita miehiä itseään ammutaan noissa operaatioissa, ja kuten tiedämme, niin silloin kun joku heitä ampuu, niin he ampuvat takaisin, eikä syy tuohon konfliktiin ole minkään kersantin tai miehistöön kuuluvien, van sitä syyllistä pitää nyt sitten etsiä muualta, ja kukaan ei siellä ole mitenkään erityisen syyntakeeton. Eli vaikka Al-Assadia on helppoa syytellä, niin toki myös noista kapinallisten piireistä löytyy niitä, joiden toiminta on maan tuohon tilanteeseen ajanut. Eikä se ole mitenkään selvää, että miten Putin olisi toiminut, jos kapinalliset eivät olisi omaksuneet radikaalia islamia oman ideologiansa pohjaksi.


Eli kuten tiedämme, niin Venäjä käytti vain tilaisuutta hyväkseen, ja nappasi koko Syyrian omakseen, koska lännen hallitukset eivät uskaltaneet puuttua taisteluihin koko tulivoimallaan. Ja Venäjä haluaa mielellään näyttää omaa sotilaallista voimaansa sekä osaamistaan ja varusteitaan. Viimeksi mainittuja välineitä se haluaa myydä muihin maihin, ja tietenkin venäjän johto haluaa nostaa maansa siihen asemaan, mikä sillä oli ennen Neuvostoliiton hajoamista. Eli venäjän johto haluaa maansa samaistettavan neuvostoliittoon, ja sille tietenkin olisi hieno asia, että Venäjä voisi koota ympärilleen samanlaisen puolustusliiton, kuin mitä NATO on. Mutta jotta muut valtiot hakisivat siitä tukea, pitää sen osoittaa olevansa  vakavasti otettava toimija maailmanpolitiikan sillä näyttämöllä, mihin emme varmasti halua koskaan joutua.


Ja sen takia tuo valtio haluaa näyttää osaamistaan sekä kovuuttaan ja välineidensä toimivuutta maailman lehdistön edessä. Jos se onnistuu vakuuttamaan muut maat omien aseidensa toimivuudesta, niin silloin sen aseteollisuus voi saada tilauksia mailta, jotka tarvitsevat esimerkiksi taisteluhelikoptereita, mutta eivät halua ostaa amerikkalaisia varusteita, joten heidän valintansa voisi olla MI-24 “Hind,”, jonka tulivoima varmasti riittää sissien tuhoamiseen, ja mys MI-28 “Havoc” on loistava vaihtoehto Apachelle, jos halutaan melko huokea mutta tehokas panssarintorjuntaan tarkoitettu  helikopteri, joka kykenee ampumaan laser-ohjattavia ohjuksia. Eli nuo välineet ovat sellaisia, että venäjän hallitus voi niitä tarjota myös Suomelle, jos maamme vakuuttaa olevansa tällaisten välineiden kannalta luotettava kauppakumppani. 



Mi-24 Hind https://en.wikipedia.org/wiki/Mil_Mi-24

Mi-28 Havoc https://en.wikipedia.org/wiki/Mil_Mi-28 

pimeakronikka.blogspot.fi  

Friday, October 28, 2016

Valtion sisäiseen turvallisuuteen vetoaminen on erittäin hyvä keino murskata protestit voimalla sekä pelotella ihmisiä olemaan hiljaa asioista "jotka eivät heille kuulu"


Kaikki maailman poliitikot vetoavat turvallisuuteen sekä siihen, että lainsäädännön avulla voidaan maailmasta tehdä turvallinen paikka elää. Kun puhutaan länsimaisista arvoista, niin silloin tietenkin törmätään sellaiseen asiaan kuin voimapolitiikka, joka kulminoituu esimerkiksi länsimaiden toimissa Lähi-Idässä, eli siellä länsimaat sekä myös Venäjä ovat ottaneet sellaisen asenteen, että ne tukevat heikkoja hallituksia, joilla ei ole mitään tekemistä kansan kanssa myymällä näille aseita, ja samalla taanneet sen, että tuota halpaa öljyä virtaa putkissa jatkossakin.

Eli kun mietitään sitä, että tuolla Lähi-Idässä ei koskaan ole ollut minkään näköistä demokratiaa ainakaan siellä paljon puhutussa "arabileirissä", niin noiden maiden johtajien aika kuluu kyllä melko tarkasti omien sisäisten levottomuuksien tukahduttamiseen. Kun länsimaat palkkaavat poliiseja, niin ne miettivät aina, että minkälaisia poliisimiehiä he haluavat. Eli palkataanko tutkijoita, SWAT-poliiseja vai mellakkapoliiseja, mutta arabiassa poliisien palkkaaminen tarkoittaa nimenomaan rynnäkkökivääreillä varustettuja mellakkapoliiseja, joiden ainoa keino vastata mellakointiin tai protesteihin on kovan luokan väkivalta eli kyynelkaasu sekä kumiluodit ovat ahkerassa käytössä noissa maissa.

Ja jos ne eivät riitä protestien lopettamiseen, niin sitten otetaan kovat patruunat käyttöön, jotta ihmiset muistavat, että kaikki avoin  protestointi tai hallituksen vastustaminen tukahdutetaan voimalla, mikä takaa sen, että viranomaiset ovat erittäin epäsuosittuja. Se että kannattaako Venäjä erottaa esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvostosta on mielestäni erittäin hankala kysymys, koska siellä sen edustajat sitten voisivat kuulla jotain kritiikkiä, mikä kohdistuu venäläisten omiin tai heidän tukemansa presidentti Al-Assadin toimiin Syyriassa.

Tuolla maailmankolkassa islam on uskontona sellainen, että sitä käytetään puhtaasti politiikan välineenä, ja kaikki mielenosoitukset sitten tukahdutetaan kovalla kädellä, mikä takaa sen, että nuo arabien johtohahmot sitten pysyvät jatkossakin epäsuosittuina, ja jatkuva lehdistön sekä muun julkaisutoiminnan rajoittaminen vie kaiken ajan noiden maiden viranomaisilta. Tuo tietenkin takaa sen, että niiden johto on kyvytön käymään mitään sotaa ulkovaltoja vastaan, koska ne ovat täysin riippuvaisia ulkomailta tuoduista aseista sekä muusta sotilastekniikasta, mitä käytetään tietenkin puhtaasti propagandistisessa mielessä. Syy miksi arabimaat ovat niin riippuvaisia tuontiaseista johtuu siitä, että noiden valtioiden johtajat eivät uskalla oikein aloittaa mitään suuren luokan aseohjelmia tai aseteollisuutta noissa maissa, koska se toisi noita varusteita tavallisten ihmisten käsiin. Ja tietenkin ulkomaisten toimijoiden etuna on se, että valtion johto on erittäin epäsuosittu, niin se ei sitten voi pitää mitään muuta kuin palkka-armeijoita, jotka värvätään ulkomaisista sotilaista.

Eli jos johonkin valtioon perustetaan asetehdas, niin silloin se tietenkin vaatii sitä, että siellä on jonkinlainen tuotantolinja noita välineitä varten, ja tuotantolinjalla työskentelee joko ihminen tai robotti, joka sitten kasaa noita välineitä, kunhan ensin tuotetaan kyseisten välineiden osat, jotka sitten laitetaan kiinni toisiinsa. Esimerkiksi rynnäkkökiväärien tuotanto tietenkin vaatii metallimiehen taitoja, ja noita taitoja ei ehkä kovin monella sheikkien lähipiirin henkilöllä ole. Ja noissa arabimaissa on sellainen näkemys asioista, että tuolla "mustalla kullalla" voidaan ostaa aseita paljon halvemmalla lännestä tai Venäjältä, koska silloin valtion johto pystyy kontrolloimaan täysin kenelle se antaa esimerkiksi AK-47 rynnäkkökivääreitä, ja tuolla tavoin toimii asia, mitä kutsutaan nimellä "uuskolonialismi".

Valtion johdosta tehdään riippuvainen ulkomailta tuoduista tuontiaseista, jolloin se on kyvytön toimimaan ulkoisia vihollisia vastaan, eli jos valtio tuo kaikki aseensa ulkomailta, niin silloin se on riippuvainen siitä, mitä aseiden toimittaja haluaa noilla aseilla tehtävän. Jos aseiden tuottaja ei halua tuon valtion käyvän sotaa jotain valtota vastaan, niin se voi silloin jättää Sidewinderit tai AA-7 "Apex":it myymättä, jolloin sotaa ei kovin pitkään tulla sitten käymään. Ja tietotekniikan avulla on tietenkin mahdollista tehdä nuo F-16 tai MIG-hävittäjät toimintakyvyttömiksi silloin kun länsimaat tai Venäjä haluavat, että niitä ei käytetä jotain toimijaa vastaan.

Tuo tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lentokoneiden tai ohjusten tietokoneiden ohjemistot voidaan deletoida etänä, niin että niillä ei sitten mitään teekään, ja toki noiden aseiden tietokoneissa voi olla sellainen itsetuhomekanismi, että jos ei noita ohjelmia ole päivitetty tietyn ajan välein, niin niissä on eräänlainen "looginen pommi", joka sitten tuhoaa niiden ohjelmistot, joilla aseet hakeutuvat kohteisiinsa. Tai sitten vastapuolen ECM-järjestelmä voidaan ohjelmoida niin, että se lähettää noihin aseisiin formatointikoodeja, joilla ne muuttuvat sitten romuraudaksi. Ja esimerkiksi kuuluisa "Dark Avenger"-virus perustui aikoinaan siihen, että se käynnisti vain tietokoneen oman formatointiohjelman. Eli kyseessä oli yksinkertainen BAT (Basic Application Task), joka korvasi erään käynnistyksessä tarvittavan tiedoston omalla versiollaan, mikä sitten laukaisi tietokoneen oman formatointiohjelman.

Myös omien siviilitietojärjestelmien riippuvuus länsimaisista tai venäläisistä toimittajista aiheuttaa sen, että esimerkiksi Apple, Microsoft sekä muut tietojärjestelmiä tai ohjelmistoja toimittavat yhtiöt voivat omiin tuotteisiinsa piilottaa komponentteja, joiden avulla koko valtion tietojärjestelmä saadaan kaatumaan. Eli kriittisellä hetkellä esimerkiksi komentojärjestelmän tietokoneet määrätään sammumaan, ja sitten niiden salasanat vain vaihdetaan. Sama voidaan tehdä valtion puhelinkeskuksille, jolloin esimerkiksi matkapuhelinverkko saadaan kaatumaan oikeaan aikaan. Kun puhutaan siitä, mitä sana "kolonialismi" oikeastaan tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä, että valtiosta tehdään riippuvainen ulkomaisista aseista, jolloin sen hallituksen täytyy jatkuvasti mielistellä aseiden toimittajia.

Eli kuten britit ja muut vastaavat toimijat tekivät Afrikassa 1800-luvulla on ilmeisesti jatkunut meidän päiviimme saakka. Tuossa mallissa paikalliset toimijat tekevät likaisen työn, ja noita sheikkejä tai mitä he sitten ovat tuetaan massiivisilla asekaupoilla. Se tekee heistä riippuvaisia ulkomaisista toimijoista, jotka sitten pääsevät osingoille noista luonnonvaroista. Eli kuten tiedämme, niin paikallinen toimija hoitaa kadulla tarpeellisen poliisityön, ja länsimaat sekä venäjä sitten ympäröivät paikalliset sheikit omilla miehillään, ja tietenkin kidutuskammiot olivat tuolloin 1800-luvulla paikallisten ylläpitämiä, ettei vain brittien sekä ranskalaisten ja muiden siirtomaaisäntien omat kädet tahriintuneet noissa toimissa. Ja tietenkin nykyään tämä "suojelu" maksetaan sillä, että nuo valtiot myyvät halpaa öljyä sekä kaasua länteen, mikä sotii tietenkin Venäjän taloudellista etua vastaan, eli se varmasti haluaa myydä omaa kaasuaan jas öljyään länteen.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Sunday, October 16, 2016

Kaupunkisotaa sekä inhimillistä pelkoa, eli miksi tilanne tuolla Lähi-Idässä on niin hirvittävän monimutkainen?


Tilanne Lähi-Idässä on melko mutkikas, ja se että ISIS taistelijoita on sekä Irakissa että Syyriassa mutkistaa tilannetta entuudestaan. Ja se että tuo järjestö ei varmaan mitään valtiorajoja kunnioita tekee siitä erittäin vaikeasti tuhottavan. Mosulin kaupungin valtaus on alkanut, ja siinä on edessä erittäin vaativa sekä vaikea sotilasoperaatio, koska kohdealueella on varmasti viemäreihin sekä talojen kellareihin ja tunneleihin paenneita taistelijoita sekä ammusvarastoja. Samoin pelättävissä on sellainen asia, että Irakin asevoimat kohdistavat tulensa siviileihin koska varmasti he janoavat kostoa, ja haluavat näyttää kaikille kovuuttaan, ja opettaa kansalle että kukaan ei enää saa vastustaa tuon maan johtoa vaikka tämä nyt varsinaisesti on USA:n tai Venäjän sätkynukke. Eli missään nimessä oma hallitus ei Irakissa enää valtaa pidä, vaan todellinen valta tuossa maassa on lännen tukemilla joukoilla, joita tuetaan kovan luokan ilmaoperaatioilla.

Tuon lisäksi on monia muita valtioita, joiden johtajat haluavat nähdä Irakin sekä Syyrian  mieluummin vaikka Venäjän osavaltiona kuin minään itsenäisenä toimijana. Tuo järjestely varmaan miellyttää myös Israelia ja Saudi-Arabiaa sekä Irania, jonka etuna on se, että vaikka se itse ei ehkä pysty länsimaisia asevoimia voittamaan. Kuitenkin se varmasti haluaa olla vahva tekijä muslimimaiden joukossa, ja uskoisin että sen johtoa kaivertaa sellainen asia, kuin Pakistanin ydinpommi, mutta kuitenkaan en usko että Iran haluaa myöskään voimakasta Irakia  rajanaapurikseen, eli sen poliitikoille sekä sotilaille varmasti sopii se, että Irakissa on hajaannustila, ja siksi tuo valtio ei kykene valvomaan omaa etuaan, koska sen sisäinen hajaannus sekä asevoimia sitovat sisäiset operaatiot tekevät tällä hetkellä tuosta valtiosta heikon toimijan jopa lähialueellaan, ja varmasti Saddamin aika on edelleen tuoreessa muistissa tuolla Persianlahdella.

Ongelma tässä tilanteessa on se, että myös Pakistanilla, Intialla sekä Kiinalla ja nyt myös Pohjois-Korealla on mahdollisuus tehdä strategisia iskuja mihin maailmankolkkaan hyvänsä, ja ainakin kolme ensimmäistä valtiota omaa tarvittavan tekniikan esimerkiksi FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) eli ydinpommeja käyttävien satelliittien valmistamiseen, ja sen takia nuo valtiot pitää ottaa vakavasti myös maailman politiikan näyttämöllä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku muu kuin länsimainen toimija voi uhata esimerkiksi Suomea suoraan ohjusiskulla, ja Pakistanin IRBM-ohjukset varmasti herättävät kunnioitusta muissa maissa, vaikka en tiedä että onko tuolla valtiolla käytössään sellainen kantoraketti, jolla se saisi nostettua tarpeeksi suuren satelliitin kiertoradalleen.

Kuitenkin FOBS-ase voisi olla pelkkä ydinpommi, joka sitten käskyn saatuaan syöksyy kohteeseen, ja koska esimerkiksi 22 000 km/h nopeudella maahan iskeytyvä kappale aiheuttaa melko suuren räjähdyksen, niin silloin saattaa olla niin, että mitään räjähteitä ei edes tarvita, jos tuollaista profiilia halutaan käyttää kaupunkien tuhoamiseen. Näillä valtioilla voi olla hyvin suuri rooli, jos halutaan määritellä syyrian kohtaloa tämän sisällissodan jälkeen, ja lopulta nämä "uskonsotilaat" ovat käyttäneet kaikki tarvikkeensa sekä uhranneet miehensä, joten tuo taistelu kyllä voidaan lopettaa sotatoimin. Ja tuo kapina sitten kukistui, koska Syyrian johto sai Venäjältä tukea ja NATO tuki Irakin johtoa, mutta se että nämä ISIS-taistelijat hyökkäsivät länsimaisia siviilejä vastaan Pariisissa sekä Brysselissä sai aikaan sen, että kaikki nuo vallankumousta halunneet tahot leimattiin islamisteiksi, ja sen jälkeen estradi oli avoin Vladimir Putinille.

Kun Mosulin kaupunki  Irakissa on oikeastaan nimetty ISIS:in tärkeimmäksi tukikohdaksi, tulee tuo järjestö puolustamaan sitä erittäin ponnekkaasti, ja ehkä myös siviilejä pakenee noihin tunneleihin pakoon tykistön ja ilmavoimien tulitusta, ja toivotaan että Irakin sotilaat eivät esimerkiksi ala teloittaa siviilejä. Mutta jos tuota mahdollista tunneliverkostoa lähdetään purkamaan asetyleenipommeilla, eli ne täytetään asetyleenillä sekä hapella, ja sitten perään heiteään pari hätäsoihtua, niin silloin kyllä seurauksena on sivilien kuolemia, jos he oleskelevat tuossa tunneliverkostossa. Ja jollain saattaa sitten välähtää sellainen asia päähänsä, että tunneleihin aletaan syöttää esimerkiksi Zyclon B:tä kuin Varsovassa aikoinaan tehtiin. Se että nämä Irakin sotilaat varmasti haluavat kostaa monia asioita varmasti saa joidenkin päähän sellaisia ajatuksia, että hän ikään kuin hylkää kaikki säännöt.


pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...