Showing posts with label geneettinen manipulaatio. Show all posts
Showing posts with label geneettinen manipulaatio. Show all posts

Thursday, October 13, 2016

Uusi metropolis 2020 ja mietintintöjä biomanipulaatiosta asevoimien näkökulmaa ajatellen


Kun mietitään elokuvaa "Blade Runner", niin siinä on esillä eräänlainen ihmisrobotti, joka elää vain tietyn hetken, ja sitten kuolee pois. Tuollainen malli voisi olla jollain tulevaisuuden tai nykyisyyden "Suicide Squadilla" eli itsemurhapartiolla, joka lähetetään vihollisen linjojen taakse surmaamaan vihollisen johtajia, ja kun tehtävä on suoritettu, niin silloin tietenkin olisi "hienoa", että nuo henkilöt sitten kuolisivat pois, koska heitä ei ehkä sitten takaisin yhteiskuntaan edes kaivata.

Näet tuollaiseen tehtävään voidaan määrätä esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat tehneet raskaita väkivallantekoja, ja sitten ovat saaneet kuolemantuomion näistä rikoksistaan. Tuollainen itsemurhapartio voidaan toteuttaa siten, että otetaan esimerkiksi joukko kuoleman selleissä viruvia vankeja, ja heiltä sitten ennen tehtävää poistetaan tärkeitä elimiä kuten haima tai munuaiset, jonka jälkeen he tarvitsevat jatkuvasti verenpuhdistushoitoa.

Kun tuo hoito annetaan, niin heidät voidaan nukuttaa operaation ajaksi, jotta nämä henkilöt eivät tiedä sitten mitä heille tehdään. Ja kun tuo komennuskunta lähetetään alueelleen, niin se varmasti sitten tekee tehtävänsä, ja sitten kuolee pois, jotta heitä ei sitten koskaan tarvitse kenenkään katsella, ja kuten tiedätte, niin tuollaiset itsemurhapartiot ovat hiukan poliittisesti arkaluontoinen asia jokaiselle länsimaalle. Eikä kukaan muukaan halua, että kiinni jääneet kommandot sitten kertoilevat suhteestaan esimerkiksi johonkin kommunistiseen maahan, joten siksi kaikille olisi mukavampaa, että he kuolisivat tehtävän jälkeen ilman mitään sen suurempia otsikoita.

Kun puhutaan geenimanipulaatiosta sekä kloonauksesta, niin silloin voidaan ajatella, että joku valtio menisi niin pitkälle, että he kloonaisivat ihmisen, jolla ei olisi esimerkiksi munuaisia tai jonka immuunipuolustus tarvitsee jatkuvasti suonen sisään syötettyjä soluja, koska tuon olion tai henkilön oma luuydin ei näitä soluja kehitä, jolloin syntyy helposti kontrolloitava olento, joka tarvitsee jatkuvasti erityistä terapiaa pysyäkseen hengissä. Eli kyseessä on äärimmäisen tehokas "perfect soldier" eli täydellinen sotilas, joka varmasti ei koskaan kapinoisi, ja jolle voidaan tämän jälkeen antaa mitä koulutusta hyvänsä.

Mikäli oikein kauheita ryhdytään ajattelemaan, niin tuollainen sotilas voidaan varustaa progeria-geenillä, joka sitten aktivoituu hänen ollessaan tietyn ikäinen tai ilman jotain lääkettä tietyn ajan. Toisaalta noilla geneettisesti muokatuilla supersotilailla voi olla esimerkiksi veri, joka neutraloi hermokaasuja, tai sitten heihin on siirretty geenejä, jotka saavat esimerkiksi ihon ja luut uusiutumaan valtavan nopeasti tai sitten heistä on tehty geenisiirrolla yhtä älykkäitä kuin Einstein, mutta muuten samaa tyyppiä kuin NAVY SEAL-kommandot, mikä tekee heistä tietenkin erittäin vaarallisia.

Eli tuolla kuvitteellisella henkilöllä voisi olla tuo geeni jossain verisoluissaan, jotka sitten kuitenkaan eivät päädy vereen, jos hän syö jotain täsmäsalpaajia, jotka estävät immuunipuolustusta hajottamasta noita soluja, ja päästämästä tuollaisia "progeriaviruksia" vereen. Mutta kun täsmäsalpaaja loppuu, niin silloin henkilö immuunipuolustus hyökkää noiden progeriapussien kimppuun, ja sitten henkilö alkaa vanheta välittömästi. Tai sitten tuo virus päästetään hänen vereensä tietyn ikäisenä, jolloin henkilö vanhenee kuin jossain vampyyrielokuvassa. Eli kyseessä olisi äärimmäisen epähumaani geneettinen kokeilu tai ihmisen ohjaama mutaatio, jossa luotaisiin niitä täydellisiä sotilaita jonkun kahelin käyttöön.

Wednesday, December 30, 2015

Siirtogeenisten lajien ongelma


Siirtogeeninen eliö on erittäin houkutteleva vaihtoehto esimerkiksi Maapallon ravinnontuotannon ratkaisuksi, ja voidaan ajatella esimerkiksi jalostaa viljeltäviä lajikkeita, joilla on erittäin hyvä  kestävyys tuholaisia kohtaan. Ja miten tämä superkestävyys sitten luodaan vaikkapa Banaanille? Kyseinen laji voidaan varustaa geeneillä, jotka tekevät Banaanin varresta niin myrkyllisen, että kirvat tai mitkään muutkaan eläimet eivät sitten voi tätä kasvia käyttää ravintonaan. Toki nämä varsinaiset hedelmät voivat olla syömäkelpoisia, mutta niitäkin voidaan modifoida niin, että vasta kypsä banaani voidaan käyttää ravintona. Banaanien muuttaminen myrkylliseksi lisäämällä niihin Tupakkakasvin tai Lupiinin myrkyntuottogeenejä, niin voidaan saada aikaan houkutteleva lajike, mitä voidaan käyttää esimerkiksi paikoissa, missä on paljon erilaisia tuholaisia, mutta tietenkin tällä samalla tavoin voidaan suojata esimerkiksi viljaa.

Eli samaan geeniryhmään, mikä ohjaa lehtivihreän muodostumista, voidaan liittää näitä myrkyntuottogeenejä, ja kun syksy tulee, niin sitten nämä viljat muuttuvat myrkyttömiksi. Sillä tavoin voidaan luoda hyvin loisia kestäviä viljoja, ja toki tämän toiminnan perustana on jo kauan sitten luotu lajiristeymä, jossa tulikärpäsen geenejä siirrettiin Tupakkakasviin. Näin saatiin aikaan hohtava Tupakka. Mutta samaa toimenpidettä voidaan käyttää toisinpäin. Eli esimerkiksi ooppium-unikosta voidaan poistaa niiden ooppiumin tuotantoa säätelevä geeni, jolloin syntyy tämän "kuolemankukan näköispainos", joka on muuten ulkonäöltään saman näköinen kuin varsinainen unikko, mutta se ei sitten kehitä tätä opiaattia ollenkaan.

Sama voidaan tehdä myös Tupakkakasville. Eli siitä poistetaan nikotiinin tuotantoa ohjaava geeni, jonka jälkeen siitä jää jäljelle "Placebokasvi", tai voi tämä tupakka tai unikko tietenkin myös myrkyllinen olla. Eli siihen liitetään sitten tämä Lupiinin myrkkygeeni, jotta sitä eivät sitten etanat söisi. Näin estetään myös erilaisten hyönteiskokeiden tekeminen tällä valelajilla. Mutta tietenkin myös Kuusipuun geenejä voidaan lisätä noihin "kuolemankukkaan". Kuusipuulla on taipumus tappaa muita kasveja, ja kaikki tietävät että jouluna kukkia kuolee joulukuusen takia. Eli näihin kukkiin lisätään kuusipuun hajustetta tuottavia geenejä, joiden avulla sitten tuhotaan muita unikkoja, kuin näitä placebounikoita.

 Tuloksena on unikkopelto, josta ei enää Heroiinia sitten tule. Siirtogeeniset kasvit voivat olla erittäin vaarallisia esimerkiksi ekosysteemin kannalta, koska vaikkapa myrkkybanaani voi syrjäyttää muita kasveja. Samoin jos esimerkiksi lihansyökasviin kuten Kihokkiin lisätään houkuttelevuutta lisäävä geeni, niin silloin saattaa esimerkiksi jonkun alueen hyönteispopulaatio olla uhattuna, koska silloin ne saattavat hakeutua näihin Kihokkeihin. Eli tätä siirtogeenistä kasvia voitaisiin ehkä sen mahdolllisten luojien mielestä käyttää esimerkiksi hyönteisten torjunnassa. Ja seurauksena voi olla tilanne, jossa hyönteissyöjien ruuan saanti jossain alueella on uhattuna. Ja kun nämä pienet linnut lähtevät pois, niin seurauksena on se, että ne voivat levittää tämän "superkihokin" siemeniä ympäriinsä.

Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.

 Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.   "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...