Me kaikki ihmiset olemme varmaan halunneet veljen tai sisaren, koska monilla kirjojen sekä kuuluisien elokuvien sankareilla on veli tai sisko, josta he puhuvat. Tai yleisemmin sankarilla taitaa olla veli, jonka puolesta hän sitten kostaa, kuten Charles Bronson tekee "Huuliharppukostajassa", Tai me haluamme veljen tai sisaren joka hakee meille kaljaa kaupasta, ja toisi meille sitten lisäarvoa omiin kaverisuhteisiimme tai viehätysvoimamme, kuten teki se viereisessä pulpetissa istuneen "Mikki Hiiren" veli. Eli miten hienoa se olisikaan peruskoulu-aikaan ollut, jos itse kullakin olisi ollut sellainen muutaman vuoden vanhempi veli, joka kantaa kaljaa kaupasta selkä vääränä, ja tietenkin tuo asia on vienyt joitakin ihmisiä rikosten poluille.
Tällainen "isoveli" on kuitenkin toiminut sisaruksiaan kohtaan vastuuttomasti, mutta jotkut sitten lankeavat tällaiseen toimintaan, koska se on varma tapa ostaa kavereita itselle sekä omalle pikkuveljelle, ja sillä sitten saa mukavasti kavereita omiin kotibileisiin. Toki ammattimainen päihteiden hakeminen on rikos, mutta se ei varmaan aina juolahda kenekään mieleen, kun he lähtevät ostamaan itselleen seuralaisia oluella sekä savukkeilla. Ja tietenkin jostain 19-vuotiaasta on varmaan upeaa kertoa esimerkiksi inttijuttuja jollekin 14-vuotiaalle pikkupojalle tai tytölle.
Me kaikki varmaan myös olemme kuulleet lasten syntymäjärjestyksen kohdalla erilaisista stereotypioista, joista osa on erittäin kiusallisia kuulla. Eli vanhin lapsista koetaan usein jonkinlaisena johtajana, joka oppii asemansa perusteella käskemän muita, ja tuon takia esimerkiksi maan hallitsija valitaan ensimmäiseksi syntyneiden lasten joukosta. Tähän muuten on sellainen syy, että nuo ensiksi syntyneet lapset ovat koko nuoruutensa ajan sisaruksiaan voimakkaampia, ja samalla myös he ovat ikään kuin turvassa perheen sisäiseltä utelulta, ja tietenkin vanhimman lapsen asema on tämän takia monissa perheissä erityisen vahva.
Kuitenkin vanhimman lapsen ongelmana on usein sellainen ikävä asia, kuin itsekritiikin puute, eli hän saattaa olla täysin kyvytön ottamaan huomioon muiden perheenjäsenten tai ainakaan nuorempien sisarustensa tarpeita tai toiveita. Yksi kaikkein eniten komentelevaa ”isoveljen” sterotyyppiä muistuttavista isoveljistä on tietenkin Aleksis Kiven legendaarinen Juhani Jukola, joka johti Jukolan talon veljessarjaan kuuluvia tuolla Impivaaran metsissä, kun he pakenivat lukkarin vihaa pitkin metsiä, hajotettuaan ensin hänen ikkunansa, kun he pakenivat koulusta, johon heidät oli komennettu papin toimesta.
Eli tuossa tapauksessa vanhin lapsi on ikään kuin yksi vanhemmista, joka sitten elää vain isäänsä sekä äitiään miellyttääkseen. Se taas saa hänet monesti vaikuttamaan ikään kuin pikkuvanhalta tai teennäisen aikuismaiselta, kun hän joskus sitten saattaa ikään kuin komennella sisaruksiaan. Mutta häntä seuraavan lapsen ongelma sitten on se, että tuo ”keskimmäinen lapsi” saattaa sitten olla sellainen, että hän ikään kuin siirtää kaikki tehtävänsä muiden harteille, mikä tekee hänestä helposti ”vapaamatkustajan”, joka saa olla samalla sekä isoveli tai isosisko, joka komentelee nuorempiaan, mutta samalla häntä saatetaan helliä muiden lasten kanssa. Kuitenkin vanhin lapsi nähdään usein ikään kuin perheen varaisänä, joka saa käskeä mitä häntä huvittaa, ja jostakin syystä nämä historian suuret sotilaat ovat monesti olleet juuri ensimmäisiä lapsia.
Kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuka perii maan sekä tilan, niin nuo tilukset kuuluvat perinteisesti vanhmmalle pojalle, kuten Aleksis Kiven ”Seitsemässä veljeksessä” nähdään, eli tietenkin Jukolan Juhani jää asumaan vanhempiensa taloon, kun heidän tulee aika periä tila, ja muut sitten rakentavat talon tuon vanhan ”Jukolan kartanon” ympärille, kukin siihen paikkaan, mitä syntymäjärjestys hänet oikeutti, ja tietenkin kauimmaksi ”kartanosta” talonsa teki Eero, joka oli veljeksistä nuorin. Kun puhutaan noista Jukolan pojista, niin Aleksis Kivi esittelee heidät nimen maan siinä järjestyksessä, kuin miten he olivat maailmaan tulleet. Ja vaikka Jukolan Jussi on ikään kuin ryhmän kovapäisin poika, niin hän silti johtaa veljiään ojasta allikkoon. Eli hän karkaa lukkarin luota rikkomalla ikkunan, ja rakentaa talon, mitä ei olisi pitänyt rakentaa.
Niin kova on tuon miehen arvovalta veljiään kohtaan, että hän rakentaa hirsitaloon saunan tuvan yhteyteen, ja sitten eräänä talvisena iltana tuo talo sitten roihahtaa tuleen, kun veljekset sitten ovat pirtua keitettyään tulleet juovuksiin, ja sitten kaataneet päreen päälle tuota alkoholia. Tai mitä he sitten kirjan mukaan tekivätkään. Mutta kuten tiedämme, niin tuo talon palaminen johti pojat sitten metsään pelkissä paidoissa, ja kuten tiedämme niin tuo oli erittäin hyvää opetusta noille Jukolan miehille. Eli he sitten ainakin oppivat sen, että jos saunassa halusi joku ryypätä, niin silloin sitä ei pidä tehdä tuvan yhteyteen, koska tuolloin saattoi käydä hyvin ikävästi. Kun mietitään tuota Juhani Jukolan hahmoa, niin silloin tietenkin voidaan todeta, että hän oli erittäin suuri auktoriteetti veljilleen, jotka ilmeisesti jotenkin ihailivat häntä. Ja tuo ajattelemattomuus taloa rakennettaessa saattoi sitten olla sellainen asia, missä noiden veljien silmät aukenivat.
Näet tuo tapaus melkein tappoi nuo Impivaaraan muuttaneet pojat, joten sitten heidän oli vain ymmärrettävä, että sivistys ei toki ollut pahitteeksi näillekään miehille. Ja sitten nuorin veljeksistä eli Eero sitten auttoi veljiään opettelemaan sen verran lukutaitoa, että nämä pääsivät rippikoulun läpi, ja saivat papilta luvan mennä naimisiin. Kun puhutaan noista rippikouluista, niin niiden läpäiseminen oli ainakin ennen ollut erittäin tärkeä asia, koska ilman sitä ei henkilöä voitu vihkiä avioliittoon, eikä hän tällöin voinut toimia täysivaltaisena isäntänä tai emäntänä. Eli ennen tuo rippikoulu oli todella vakava asia, koska vasta se antoi mahdollisuuden toimia täysivaltaisena yhteisön jäsenenä aikana, jolloin kirkon edessä kiroaminen saattoi viedä ihmisen vankeuteen moneksi vuodeksi.
pimeakronikka.blogspot.fi
Showing posts with label komentelu. Show all posts
Showing posts with label komentelu. Show all posts
Thursday, December 22, 2016
Wednesday, December 21, 2016
Aika pienestä syystä nämä skinit alkavat tapella, kun ei tarvitse kuin pari pahaa sanaa sanoa, niin sitten liitopotkulla lähdetään tilannetta selvittämään.
Miten kaikki voikaan
mennä seiniä päin, voidaan kysyä näistä viharikoksista? Tässä
sitten on edessä sellainen asia, että esimerkiksi asema-aukion
pahoinpitelystä syytetty henkilö on ilmeisesti käsittänyt, että
jos joku katsoo häntä pahasti, niin sitten käydään vetämässä
tuota henkilöä turpiin, ja tällä kertaa sitten on edessä
oikeudenkäynti, mikä koskee kuolemantuottamusta. Ja tuolla
ulkomailla tapahtuneisiin tapauksiin viitaten voidaan sitten
muutenkin ryhtyä keskustelemaan yleisestä kielenkäytöstä hiukan
tarkemmin.
Puuttumatta
mitenkään yksittäistapauksiin, niin voidaan yleisesti sanoa, että
turhan kovat puheet varmasti otetaan huomioon puoli sekä toisin, ja
jos oikein ryhdytään viljelemään pelkoa ihmisten mieliin, niin
ihmiset puhuvat asioista, sellaiseen sävyyn että he voivat tuon
takia joutua pahoihin vaikeuksiin. Eli jos jonkun nuoren puheen
täyttävät sellaiset ”hupailut”, missä ihmisten yli lähdetään
ajelemaan autoilla, ja jokainen puliukko tai muuten toisella tavoin
kuin itse elävä henkilö pitäisi jotenkin poistaa päältä maan,
niin he eivät kyllä tajua sitä, että joku voi sitten käyttää
tilannetta hyväkseen, ja lähteä lavastamaan tuollaisia puhujia
syylliseksi rikoksiin, joita he eivät sitten ehkä kuitenkaan
oikeasti ole lähdössä tekemään.
Kun ihminen ostaa
käytetyn auton, niin hän voi sitten saada tuosta autosta hyvän
kulkuvälineen, mutta kuten varmaan tiedätte, niin noiden autojen
avaimia voi olla myös muiden ihmisten hallussa, ja noita avaimia on
voitu teettää vaikka kuinka monta, ja ehkä edellinen todistaja ei
edes tiedä kenellä niitä on. Ja silloin voi jollain päässä
välähtää, että hän lavastaa toisen ihmisen syylliseksi
rikokseen, mitä tämä ei ole oikeasti tehnyt. Eli joku paha ihminen
voi ottaa tuon auton, ja lähteä sitten ajelemaan sillä, ja sitten
ajaa jonkun oman vihamiehensä päälle. Samoin uusnatsit ovat
loistavia syntipukkeja esimerkiksi huumemiesten keskinäisissä
välienselvittelyissä.
Eli kuten varmaan
tiedämme, niin silloin tällöin huumemiehet pahoinpitelevät
toisiaan, ja silloin tietenkin syntipukiksi käy ”pari skinheadia”.
Tässä asema-aukion tapauksessa on sellainen aspekti, että toki
uusnatsit ovat meistä muista vähän ”turhan radikaaleja”
suhteessaan ulkomaalaisiin, ja muutenkin heidän käytöksensä on
joskus vähän turhankin aggressiivista, eli he ovat ääriryhmä,
joka suhtautuu varsinkin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Ja osalla
noista pulipäistä on sellainen maine, että kun he liikkuvat
ryhmässä, niin silloin ei kovin paljoa tarvitse sinne päin
katsella, kun alkaa turpiin tulla. Melko pienestä asiasta on tämä
asema-aukion tapaus alkanut. Ja ilmeisesti osa noista pilottipojista
pitää sellaista linjaa, että kaikki mitä sinne päin sanotaan, on
riidan haastamista, mihin pitää reagoida välittömästi
pesäpallomailoilla tai kungfu-potkuilla.
Mutta kuten
tiedämme, niin noiden pulipäiden päälle laitetaan myös
sellaista, mitä he eivät ole tehneet. Ja jos se mitä tämä
asema-aukion syytetty on kertonut pitää paikkansa, niin on
saattanut käydä niin, että tuossa tapauksessa on sitten käynyt
niin, että joku muu on sitten ehkä viimeistellyt tuon teon, joka
sinällään on melko törkeä. Se mitä tuossa tilanteessa sitten
tapahtui, on se, että syytetty on potkaissut tuota uhria aivan yllättäen, niin että hänen päänsä osui maahan,
ja sitten hän ilmeisesti on muita käskyttänyt poistamaan tuon
henkilön paikalta, ja mitään muuta ei sitten ole tapahtunut.
Skinheadit ovat henkilöitä, joita pelätään liikkeen
aggressiivisuuden sekä sen avoimen väkivaltaisen ilmiasun takia, ja
sen jäseniä on lehdistön väitteiden mukaan osallistunut
esimerkiksi syyttäjiä vastaan suunnattuihin iskuihin esimerkiksi
Ruotsissa sekä Saksassa, ja heidän tunnuksiaan on nähty myös
sellaisissa tilanteissa, missä esimerkiksi pakolaiskeskuksia on
poltettu. Eli he ovat todella pelättyjä ihmisiä, joita on helppo
syyttää lähes kaikesta, mitä kaupungissa tapahtuu.
Henkilö sitten kävi
sairaalassa näyttämässä vammojaan, ja lähti kotiin. Mutta sitten
hän kuoli viikon kuluttua, joten olisiko käynyt niin, että joku
oli sitten käynyt vähän ”juttelemassa” lisää tuon uhrin
kanssa, ja sitten ehkä käyttänyt tuota asema-aukiolla tapahtunutta
pahoinpitelyä hyväkseen, ja tehnyt hänelle sellaista väkivaltaa,
mikä johti kuolemaan. Eli tässä tapauksessa tuota syytettyä siis
esitetään jengin johtajaksi, joka komenteli muita tuossa
tilanteessa. Mutta kuten tiedämme, niin viikon päästä tapahtunut
kuolema on melko pitkän ajan päästä tapahtunut, joten hyppikö
joku sitten uhrin päällä, eli johtuiko kuolema sitten ehkä
revenneestä pernasta, koska aivoverenvuoto olisi vienyt henkilöltä
liikuntakyvyn. Ja toki päähän potkiminen olisi tuollaisen
aivoverenvuodon aiheuttanut, ja mielestäni kyseessä on melko kova
teko, vaikka ”tarkoitus ei olisikaan tappaa”, koska tuon miehen
olisi pitänyt tietää se, että jos uhri kaatuu taaksepäin, ja iskee päänsä maahan, niin seurauksena voi olla kallomurtuma aivoverenvuoto. Tässä tapauksessa potku osui rintaan, ja uhri kaatui taaksepäin iskien päänsä maahan.
Sunday, June 5, 2016
Robinson efekti eli tilanne missä henkilö kasvaa ympäristössä, missä hänelle ei koskaan valehdella
![]() |
| Robinson Crusoe ja "Perjantai" Kuva I |
Ihmisten käyttäytymisestä voidaan päätellä hyvin paljon heidän asemastaan yhteiskunnassa, ja jos henkilö on tottunut komentamaan muita, niin se sitten paistaa tuosta ihmisestä läpi. Eli hän ei ehkä koskaan tee itse oma-aloitteisesti yhtään mitään, vaan komentaa aina muita tekemään kaikki työt. Mutta kuten tiedetään, niin esimerkiksi komentamaan ei ihminen koskaan oikeastaan synny, vaan hänet kasvatetaan tuohon komentavaan rooliin siten, että hänelle annetaan tilaisuus käskyttää muita. Mutta kun puhutaan kasvamisesta sekä komentamaan oppimisesta, niin silloin tietenkin ihminen saa jostain mallia, missä toisen komentaminen on jotenkin ymmärretty oikeutetuksi toimintamalliksi.
Näet yleensä normaali ihminen hiukan arastelee toisen silmitöntä käskyttämistä, koska hän pelkää kostoa. Mutta jos henkilö saa tuosta toiminnasta posetiivista palautetta, niin hän sitten ei arastele muiden käskyttämistä. Kuitenkin pitää aina miettiä sitä, miksi kukaan ei puutu tuollaiseen toimintaan? Jos henkilö näkee isänsä tai äitinsä sellaisessa valossa, että tämä saa tehdä, mitä haluaa selviten siitä aina, niin silloin tietenkin "herrojen elkeet tarttuvat renkiin", eli poika toimii noissa tilanteissa kuten samaa sukupuolta oleva vanhempi toimii hänen nähtensä. Tällä sitten tarkoitan, että pojasta polvi paranee. Nuo samat elkeet, mitkä tekevät johtajia alaistensa edessä ikään kuin kopioituvat hänen lastensa käytökseen, koska lapsi jäljittelee aikuisten käytösmalleja.
Mutta jos hän ei koskaan koe lapsena esimerkiksi varkautta, niin hänestä tulee hyvin äkkiä naiivi. Eli kyseinen henkilö saattaa antaa toisen henkilön käteen asioita, joita kukaan terve ihminen ei koskaan edes antaisi toisen koskea. Tuollainen jotenkin eristyneessä paikassa kasvanut henkilö saattaa esimerkiksi pyytää toista ihmistä lähettämään itselleen rahaa taksilla. Eli jos ihminen on asunut jossain autiolla tai suppean ihmispopulaation asuttamalla saarella koko ikänsä, niin hän saattaa uskoa aivan kaiken, mitä muut ihmiset hänelle sanovat.
Tuo johtuu siitä, että kukaan ei tuolle henkilölle yksinkertaisesti uskalla valehdella, koska hänellä on jokin auktoriteetti, millä hän voi muita pelotella esimerkiksi yhteisöstä pois sulkemisella. Ja tuo ilmiö missä naiivi suhtautuminen aiheuttaa myöhemmin vaikeuksia ihmisen muuttaessa suurempaan yhteisöön korostuu sitä mukaan, mitä korkeammassa asemassa yhteisössään tuo henkilö on ollut. Eli muut opettavat henkilölle pienestä pitäen, että hän on jotenkin ylempänä kuin he, ja tuota ilmiötä kutsutaan joissain tapauksissa Robinson Crusoe-ilmiöksi, jossa henkilöllä on ase tai muu auktoriteetti, mutta hän luulee muiden palvovan itseään omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Robinson Crusoe on malliesimerkki henkilöstä, joka on yksin maailmassa, eli hänen ei ketään tarvitse huomioida, ja sitten hänellä on "Perjantai" eli toveri, joka sitten palvoo häntä, ja elää vain herraansa varten.
Jossain oppikirjossa tuota ilmiötä kutsutaan St. Helens-efektiksi, ja se on kuullemma peräisin siitä, että tuon St. Helenan saarelta kotoisin oleva henkilö oli kirjoittautunut Lontoon yliopistoon. Siellä oli huomattu, että henkilö oli muuten täysissä järjissään, mutta häneltä puuttui ikää kuin kritiikki muiden ihmisten vaikuttimia kohtaan. Eli tämä henkilö saattoi pyytää huonetoveriaan hakemaan hänelle rahaa samalla, kun hän kävi heidän yhteisessä huoneessaan. En tiedä tarinan todenperäisyyttä, mutta en pidä tuota tapausta täysin mahdottomana. Sama ilmiö on myös havaittu esimerkiksi tahitin heimopäälliköiden lasten tapauksessa, kun he ovat matkustaneet esimerkiksi johonkin suurkaupunkiin. Nämä henkilöt eivät osaa itse tehdä yhtään mitään, vaan komentelevat mieluummin muita tekemään jokaisen asian. Eli he karjuvat toisille käskyjä jatkuvasti, ja jopa ikkunan auki saaminen on heistä vaikeaa, ja siksi nämä henkilöt sitten komentelevat muita tekemään pienimmänkin asian puolestaan.
charelesfort.blogspot.fi
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gravitational lensing can uncover dark matter.
“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...
-
Could the answer. For the dark energy mystery. Be. In some process of particle evaporation, which is previously unknown? And could that thin...
