Showing posts with label kiristäminen. Show all posts
Showing posts with label kiristäminen. Show all posts

Monday, February 13, 2017

Energiaratkaisu on asia, mikä liittyy kaikkeen muuhun toimintaan yhteiskunnassa sekä valtioiden välisissä suhteissa


Puhdas ja saasteeton energia on tietenkin asia, joka aina silloin tällöin nousee puheeksi, ja nyt on aika ryhtyä pohtimaan myös tätä asiaa, koska meidän länsimaisten toimijoiden on ymmärrettävä se, että islamilaisen fundamentalismin nousu tietenkin asettaa uusia haasteita maailman energian tuotantoa ajatellen. Tämän takia meidän länsimaisten toimijoiden on arvioitava maidemme suhdetta esimerkiksi öljyyn sekä maakaasun, joista tietenkin on tullut islamilaisen maailman tärkein vientituote, emmekä voi Krimin kriisin jälkeen myöskään pitää mahdottomana sitä, että esimerkiksi EU:ta tai sen yksittäisiä jäsenmaita tai niiden politiikkaa alettaisiin painostaa öljynviejän mieleiseksi sillä, että öljytuotteiden vientiä aletaan häiritä.

Toisin sanoen vaikka Venäjä on teoriassa lännen liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa, niin kuitenkin sillä on kaikessa omat intressissä mukana. Uusiutuvat energianlähteet tekevät valtiosta omavaraisen nimenomaan energian eli perusvoiman tuottamisen kannalta, mikä tietenkin vähentää sen riippuvuutta muiden maiden tuottamasta energiasta. Se että energiantuotanto ulkoistetaan toiseen maahan, ei tarkoita sitä, että energiaa ei tuottaisi kukaan ollenkaan, vaan että tuotanto tapahtuu toisen valtion alueella. Ja jos näiden kahden valtion välillä tulee kiistoja, niin silloin voi tulla eteen tilanne, missä noille laitoksille tulee yllättävä huollon tarve, jolloin tietenkään sähköä ei toimiteta tuohon maahan.

Kuten olemme huomanneet, niin öljyllä sekä kaasulla on helppoa kiristää muita valtioita tekemään myönnytyksiä öljynviejä maille. Vaikka OPEC-maat eivät ole sotilaallisesti kovin voimakkaita, niin niiden taloudellinen voima on valtavan suuri. Samoin ne hallitsevat suurta osaa maailman öljystä, jonka toimituksia säätelemällä ne voivat vaikuttaa maailman talouteen. Vaikka nuo arabimaat eivät ole julkisesti hyväksyneet terrorismia, niin kuitenkin islamilaisia terroristeja pidetään noissa maissa “uskonveljinä”, mikä vaikeuttaa viranomaisten toimintaa. Kyseisissä maissa viranomaistyötä vaikeuttaa se, että ylipäätään niiden poliisivoimiin ei  luoteta, ja muutenkin epädemokraattinen lainsäädäntö ja mielivaltainen tuomioistuinkäytäntö aiheuttaa sen, että ihmiset eivät luota viranomaisiin ollenkaan. Tuo islamin politisointi on ongelmallista sikäli, että noissa maissa esimerkiksi valtion johdon sekä kansan välillä on valtava ero esimerkiksi elintasossa sekä koulutuksessa.

OPEC:in kyky hallita maailmantaloutta perustuu sen kykyyn hallita öljyn sekä kaasun toimituksia, ja tuolla tavoin järjestön jäsenmaat voivat esimerkiksi hankkia länsimaisten toimijoiden high-tech teollisuutta haltuunsa. Tai sitten se voisi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi horjuttamalla pörssikursseja säätelämällä öljytuotteiden toimittamista. Ja  se voi vaikuttaa haitallisesti yhteiskuntaan. Eli kuten on sanottu, niin me emme saa koskaan unohtaa historiassa opittua. On olemassa ihmisiä joiden mielestä Eurooppa pitää ympäröidä muurilla, mutta tuo saattaa kääntyä meitä itseämme vastaan. Jos toimimme kuin keisari Hadrianus aikoinaan toimi, niin silloin tuo Euroopan muuri voi aiheuttaa sen, että islamistit vain siirtyvät silloin arabiaan vahvistamaan rivejään. Tuo muuri ei ratkaisisi mitään ongelmia vaan siirtää niitä muualle.

Tuolloin Arabia muuttuisi vain Euroopan vihollisten turvapaikaksi, ja tuo sitten saattaisi räjähtää myöhemmin meidän omille silmillemme, joten meidän pitää edesauttaa noiden maiden demokratisointia, mikä tekee ääriryhmiin liittymisestä vähemmän houkuttelevaa. Kun keskustellaan siitä, mikä rooli euroopalla on tulevaisuuden politiikassa, niin tietenkin voidaan ajatella sitä, että EU jotenkin hajoaa, mutta toisaalta maanosamme ongelmana on se, että meidän valtiomme ovat melko pieniä, joten me tarvitsemme joka tapauksessa yhteistyötä esimerkiksi juuri rajavalvontaa ajatellen, sekä sellaista tilannetta silmällä pitäen, missä suuri joukko pakolaisia pyrkii nimenomaan eteläiseen eurooppaan.

Tuolloin eivät Kreikan tai muiden maiden kansalliset voimavarat riitä noiden ihmisvirtojen hallitsemiseen, ja siksi muiden maiden on autettava tuon Välimeren alueen valvonnan kanssa, tai sitten kohtaamme sellaisia ongelmia, mitä ei koskaan ennen ole kukaan edes ajatellut. Tuossa tapauksessa sitten voi käydä niin, että nuo Välimeren reunavaltiot alkavat lähettää pakolaisia johonkin muihin EU-maihin ilman neuvottelua koko asiasta. Kun taas ajatellaan sitä, miksi meidän pitäisi muuttaa riippuvuuttamme öljystä ja arvioida uudestaan sitä, mille pohjalle rakennamme tulevaisuuden energiaratkaisuja johtuu siitä, että ostamalla öljyä arabiasta pidämme ikään kuin noita hallituksia pystyssä.

Tuemme välillisesti islamilaista vallankumousta, joka saa innoituksensa siitä, että noissa maailman luonnonvaroiltaan rikkaimmissa maissa on maailman suurin elintasokuilu, joka varmasti saa aikaan vihaa ja katkeruutta maan vauraimpia ihmisiä kohtaan. Tuon lisäksi meidän tulee muistaa historiasta sellainen seikka, että OPEC varmasti pystyy estämään öljyn sekä kaasun toimitukset länteen, kuten se teki aikoinaan Jom Kippurin sodan aikaan. Jos taas jättäydymme Venäjän öljyn ja kaasun varaan, niin silloin voi käydä niin, että Putin tai hänen seuraajansa sitten ottavat käyttöön tuon toimitusten rajoittamisen, jotta Venäjä saa sitten lisää pontta omiin vaatimuksiin esimerkiksi asevoimiensa kauttakulkua koskevia sopimuksia laadittaessa, eli jos sille ei olla mukavia. niin silloin tietenkin saattavat kaasuhanat mennä kiinni.

Tämän lisäksi pitää muistaa se, että EU on valtava markkina-alue, kun ajatellaan esimerkiksi juuri maakaasun toimituksia. Kuten monesti olen todennut, niin maailma on mutkikas paikka elää, ja kaikki ratkaisut liittyvät kaikkeen muuhun toimintaan. Kuitenkin nyt on hyvä hetki puhua esimerkiksi siitä, että voisimmeko sitten esimerkiksi siirtää ainakin osan energiantuotannosta vedyn varaan, vaikka esimerkiksi soista vapautuva metaani on tietenkin myös hyvin voimakas kasvihuonekaasu.

Kuitenkin esimerkiksi ilmastonmuutoksen estäminen on sikäli hyvin tärkeää, että jos huomattavia maa-alueita jää veden alle, niin seurauksena on uusia kansainvaelluksia. Samoin jos ikirouta Siperiassa sekä Alaskassa ja eteläisellä pallonpuoliskolla alkaa sulaa, niin silloin saattaa esimerkiksi ruttobakteereja tai muita taudinaiheuttajia vapautua maahan, kun aikoinaan routaan haudatut ruumiit alkavat sulaa.



Monday, December 12, 2016

Ihmisten syyllistäminen ei ole mitenkään järkevää, eikä pitkäaikaistyöttömyyttä kannata salata ainakaan haastattelussa

Syyllistämisen kulttuurista ei olla koskaan kirjoitettu tarpeeksi, ja kun ollaan varmaan paljon puhuttu esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyydestä, niin silloin tietenkin tulee heti mieleen, että onko se oikeastaan ihmisen oma vika ollenkaan? Eli kuten varmasti kaikki tietävät, niin joissakin paikoissa on koetettu saada työtön salaamaan sitä, että hän on tuollainen tapaus, joka kuuluu niin sanotusti vaikeasti työllistettävien henkilöiden kastiin, jos näin kuvainnollista sanontaa voidaan käyttää. Toki se että hän kertoo työnhakutilanteessa totuuden voi vaikuttaa todella vaikealta päätökseltä, mutta silloin ei ainakaan tarvitse pelätä sitä, että totuus tulee ilmi, kun henkilö on koeajalla työpaikassaan.

Silloin on joskus sanottu, että esimerkiksi sitä asiaa pitäisi jotenkin hävetä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaista asiaa ei tarvitse työhaastattelussa mitenkään peitellä, vaikka se jotenkin voi tuon työpaikan saantiin vaikuttaa. Miksi joku pitkäaikaistyötön menee valehtelemaan työhaastattelussa olevansa työtön, tai käyvänsä jossain työttömien työkeskuksessa, kun hän tietää asian joka kerran kuitenkin tulevan ilmi? Jos ihminen on rehellinen näiden asioiden kanssa, niin silloin tietenkään häntä ei niillä voi kiristää, ja tuolloin ei tarvitse pelätä esimerkiksi nimetöntä puhelinsoittoa työpaikoille.

Mikäli henkilön ei tarvitse työkykyään hoitaa, niin silloin hän voi etsiytyä lähimpään kapakkaan, ja siellä voi sitten päästellä mistään välittämättä aamuun asti, kunnes sitten terveys pettää lopullisesti tai rahat loppuvat. Ikävä kyllä maksakirroosien sekä alkoholista johtuvien sosiaalisten ongelmien hoito on todella kallista, ja itse kyllä olen sitä mieltä, että työttömiä pitäisi motivoida siihen, että he pitäisivät vähän parempia elämäntapoja yllä, jotta heidän terveytensä ei menisi ainakaan päihteiden takia.

Jos hän menee sitten valehtelemaan jotain työpaikkoja, niin seurauksena voi olla ilmoitus KELA:aan tai työvoimatoimistoon, joten siksi tuosta työttömyydestä ei kannata kuitenkaan vaieta, eikä mitään CV:ssä olevaa aukkoa koskaan kannata mitenkään peitellä millään kauniilla koruteksteillä tai "kurssituksilla", vaan aina kannattaa puhua totta. Ja kun tässä tänään kuuntelin radiota, niin siellä ikään kuin kehotettiin pitkäaikaistyöttömiä hakeutumaan eläkkeelle, mikä ei mielestäni kuitenkaan ole sellainen oikea tie, vaikka tuo eläkkeelle pyrkiminen voi vaikuttaa jotenkin paremmalta vaihtoehdolta kuin työttömänä oleminen.

Työttömän ja eläkeläisen ero on siinä, että työttömän työnhakijan kohdalla täytyy hänen kohdata työnantajansa sekä pitää yllä työkykyään, mutta jos henkilö on työkyvyttömyyseläkkeellä, niin hänen ei tarvitse mitenkään hoitaa työkykyään. Toki se että hänet ikään kuin "siivotaan" pois arkistoista varmasti saa aikaan sellaisen asian, että tuo arkisto alkaa vaikuttaa todella upealta, ja se tietenkin myös kaunistaa tilastoja, jos joku pitkäaikaistyötön sitten siirtyy työkyvyttömyyseläkeläisten "klubiin", niin hänen kanssaan ei kenenkään työvoimavirkailijan tarvitse tehdä työtä hänen kanssaan.

Ja toki silloin nuo virkailijat saavat sitten annettua itsestään oikein tehokkaan kuvan, kun heidän ei sitten enää tarvitse mitenkään hoitaa pitkäaikaistyöttömien asioita. Eikä myöskään kenenkään työnantajan tarvitse sitten katsella sellaista työntekijää tai työnhakijaa, jota on jossain muussa paikassa kohdeltu huonosti. Tuolloin myös huono kohtelu jossain työpaikalla jää tuolloin selvittämättä, kun henkilö siirretään suoraan eläkkeelle, niin ei kummankaan osapuolen tarvitse sitten mitään todellisuutta kohdata. Eikä kenenkään koskaan tarvinnut myöskään olla virkailija, joka sitten ei löydä asiakkaalleen työtä. Samoin itse kyllä ihmettelen sitä, että kuinka sellainen työpaikka on jollekin löytynyt, missä saa koko päivän istua kahvilla kavereiden kanssa, eikä mitään todellisia työtehtäviä tunnu ollenkaan olevan?

Tuesday, May 24, 2016

Huumepolitiikasta sekä viranomaistyöstä

Kuvituskuvaa
Kuva I

Portugali sekä Hollanti ovat olleet uuden tyyppisen  huumepolitiikan mallimaita, ja noiden lainsäädännöllisten pilottikokeilujen tarkoitus on ollut se, että esimerkiksi narkomaanien hoitoon hakeutuminen helpottuisi, eikä heitä sitten enää rangaistaisi yhteiskunnassa. Tuo lainsäädäntö on toiminut erittäin hyvin, ja huumekuolemat sekä AIDS ovat vähentyneet noissa maissa erittäin paljon, mutta tuo myös kovien huumeiden hallussapidon salliminen on myös vienyt huumepolitiikkaa siihen suuntaan, että käyttäjiä ei enää rangaistaisi noiden aineiden hallussapidosta. Se vapauttaisi poliisin resursseja siihen, että he voisivat tutkia vaikkapa tiettyjen Etelä-Amerikassa rekisteröityjen "vienti- ja tuontiyhtiöiden" edesottamuksia, eli viranomaisten aikaa vapautuisi isojen huumerikollisten sekä mafiapomojen eli organisoidun rikollisuuden pomojen kiinniottamiseen.

Tällä on esimerkiksi tehty matalan kynnyksen huumehoidosta mahdollista, sekä estetty narkomaanien syrjäytyminen yhteiskunnasta. Mutta tuohon huumepolitiikkaan kuuluu tietenkin se, että ihmisille jaetaan oikeaa tietoa huumeiden vaikutuksesta eli se miksi huumeet ovat kiellettyjä monissa maissa johtuu niiden elimistöä tuhoavasta vaikutuksesta. Samoin alkoholi tappaa ihmisen, mikäli sitä käytetään väärin, mutta tällainen salliva huumepolitiikka saattaisi esimerkiksi estää huumeiden aiheuttamia liikennekuolemia, koska silloin saadaan narkomaaneilta ainakin otettua ajokortti pois, ja toki myös alkoholistien porukoissa on väkivaltaa esimerkiksi velan perinnässä. Ei vaikka kyseessä on laillinen päihde, niin esimerkiksi puliukkoja on poltettu tai hakattu kuoliaaksi maksamattomien "kaljavelkojen" takia.

Mielestäni kaikkiin päihteisiin ja niiden väärinkäyttöön tulee suhtautua samalla tavoin. Eli alkoholistin sekä muiden narkomaanien ero on ainoastaan itsensä päihdyttämiseen käytetty aine. Toisin sanoen alkoholi- tai heroiiniaddiktion ero on siinä, että toinen juo koskenkorvaa pitkin päivää ja toinen pistää nuo aineet piikillä suoneen. Toki voidaan sanoa, että heroiinin käyttäjä saattaa myös ryypätä samaan aikaan, eli usein tuollainen henkilö on oikeastaan sekakäyttäjä eli multiaddiktiotapaus. Tuolla "syrjäytmyísen estämisellä" tarkoitan, että noille ihmisille voidaan varata jotain tiloja, jossa he sitten voivat käydä hakemassa lääkkeitä kuten subutexiä, eikä heidän tarvitse näin ostaa aineita kaduilta. Eli tämä varmasti tekee kaduista turvallisemman paikan elää, ja joku noista ihmisistä sitten voi jopa olla työelämässä mukana,

Itseäni ihmetyttää esimerkiksi Suomen politiikka prostituutiota sekä huumeiden käyttäjiä kohtaan, koska maassamme ilmeisesti on ollut tarkoitus rangaista näitä uhreja sekä eristää heitä yhteiskunnasta. Kun puhutaan esimerkiksi kannabiksen kriminalisoinnista, niin maamme on kyllä aivan lainsäädännön takapajula, jossa viranomaistyötä tehdään ilmeisesti siten, että isot huumepomot sekä talousrikolliset pääsevät kuin koira veräjästä, kun taas nämä sinänsä harmittomat henkilöt joutuvat kärsimään. Toki narkomaanien pidättäminen näyttää televisiossa hyvältä, kun poliisi osoittaa aktiivisuuttaan raahaamalla jonkun nahkatakkipojan putkaan, mutta tuollainen esimerkiksi kannabiksen polttajien pidättäminen haulikoiden sekä konepistoolien kanssa luo sellaisen kuvan, että maamme poliisi ei ole muuta varten, kuin pitämässä "katuja puhtaina".Eli olisiko hyvä, jos narkomaani voisi suoraan kävellä terveyskeskukseen, ja pyytää lääkäriltä "subureseptin", niin hän voisi sitten tyydyttää piikin tarpeensa laillisesti.

Kun puhutaan esimerkiksi keskiolutratsioista, niin en kyllä pidä kovin järkevänä sitä, että noita asioita sitten kuvataan televisioon, vähän niin kuin pelottelumielessä. Eli näytetään kaikille, että "virkavallalle ei uhitella". Ja toki tuollainen puliukko tai alaikäinen huumenuori varmasti on poliisille mieluisampi asiakas, kuin joku moottoripyöräjengiläinen, joka tässä tarkoittaa esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden jäsentä. Nykyaikainen poliisityö tähtää tutkimuksellisuuteen sekä ennaltaehkäisyyn, mutta ongelmia tulee poliisin kannalta siitä, että nykyään nuo tutkimukseen sekä ennaltaehkäisyyn käytettävät menetelmät ovat liian tehokkaita, kun ajatellaan vaikkapa perinteistä partio- tai mellakkapoliisi tyyppistä toimintaa. Kun vaikkapa taskuvarkaita käräytellään, niin heidät otetaan kiinni useimmiten siviiliasuisten poliisien toimesta, ja tekniikka on sellaista, että käytetään puoliksi takataskusta roikkuvaa lompakkoa, missä on GPS- tai muu paikannuslaite.

 Eli tuo siviiliasu tietenkin helpottaa poliisin huomaamatonta toimintaa, mutta se ei varmasti ole mukavaa, jos esimerkiksi joku Kauppatorilla oleskeleva henkilö tekee jotain asiatonta. Virkapukuinen poliisimies on todella upea näky kadulla, koska häntä varmasti sitten osataan varoa ja teititellä. Mutta siviiliasuissa tapahtuva poliisitoiminta on tarkoitettu siihen, että hänen avullaan voidaan kerätä oikeaa sekä luotettavaa tietoa rikollisesta toiminnasta. Samoin esimerkiksi SWAT- sekä muut erikoisryhmät kuten SAS toimivat siviiliasuissa, jotta he pääsisivät lähemmäksi kohteitaan. Siviiliasuisen tai tiedustelutehtävissä toimivan poliisin tarkoitus ei ole kuitenkaan iskea, vaan iskuosasto toimii yleensä erillään tiedonhankintaryhmästä.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...