Robinson Crusoen kummallinen tarina

Robinson Crusoe kirjan kansikuva
Kuvaa I

Tekstien vertaisarviointi perustuu siihen, että muut henkilöt arvioivat kirjoitelmia tietämättä kuka tai minkä arvoinen kirjoittaja on yhteisössään. Yleensä vertaisarviointi-termi on hiukan käsitetty väärin, kun puhutaan vaikka psykiatristen potilaiden, alaikäisten tai muuten laitoksissa asuvien henkilöiden kohtaamasta versiosta, missä heidän työtään ikään kuin alennetaan kertomalla heidän juridinen asemansa kaikille. Vertaisarvio ei siis ole mikään yleinen loanheitto tilaisuus, missä työtä pilkataan suurella volyymilla. Eli tuon vertaisarvion tarkoitus on opettaa ihmistä tekemään hyvää työtä, että samalla myös kehittää häntä kirjoittajana.

Vertaisarviossa tarkoitus on arvioida työtä eikä suinkaan sitä, että henkilöä arvostellaan hänen ulkonäkönsä tai sukunsa tai muun tuotannon perusteella. Kirjoitus voi olla huono, vaikka henkilö olisi kuinka tehnyt hyvää työtä maalatessaan keittiötä. Kirjoitelman arvioinnissa tarkoitus on arvioida tuota kirjoitusta, ja vaikka henkilön muu kirjoitettu tuotanto olisi miten hyvää tai huonoa tahansa, niin vertaisarvioinnissa on hyvä kertoa hiukan siitä, miksi se kirjoitus on hyvää tai huonoa. Eli palautteen tarkoitus on saada myös tietoa siitä, mikä oli yleisön mielestä hyvää tai huonoa juuri koeryhmän eteen annetuissa asiakirjoissa tai heille esitetyssä musiikissa. Kaikilla yhtyeillä on jonkin verran myös hyvää tuotantoa, eikä Robinson Crusoe vuodelta 1719 ole kauttaaltaan huono kirja, vaikka sitä pidetään yleisesti maailman huonoimpana romaanina.  Kirjan tapahtumaympäristö eli miljöö on hiukan yksitoikkoinen, koska esimerkiksi miehestä, joka joutuu autiolle saarelle ei missään nimessä mikään toiminnallinen ole.

Kuva II

 Sen mielenkiintoisin osa on se, kun Robinson tapaa "Perjantain", ja tuo asia itseäni tuosaa kirjassa askarruttaa, koska miksi tuo kirjailija eli Daniel Defoe ei antanut tuolle hahmolleen kunnon nimeä. Itse olen sitä mieltä, että Robinson Crusoe ei ole mikään oikeasti elänyt henkilö, vaan johonkin laitokseen suljettu ihminen, joka ei muuten saa huomiota osakseen, paitsi joku perjantaina töihin tuleva sijainen huomioi tuota Robinsonia. Tietenkin tuo hahmo saattaa olla peräisin todellisen elämän merenkulkijasta Alexander Selkirkistä, joka jätettiin neljäksi vuodeksi autiolle saarelle, joka kantaa nykyään hänen nimeään, kun laivan kapteeni syytti häntä kapinoinnista. Toisaalta tuon hahmon esikuva voisi olla joku antropologi, ja itse kyllä ihmettelen, että miksi tuo laivan kapteeni sitten haki myöhemmin kapinoivan matruusinsa takaisin? Eli oliko Selkirk oikeastaan suorittamassa salaista tehtävää,  kun Dampier-niminen laivapäällikkö jätti hänet yksin eräälle eteläisen tyynenmeren saarelle. Ei hänellä muuten mitään velvollisuutta hakea tuota miestä ollutkaan.

 Mutta melkoisen saaren tuo luotsikapteeni ja tutkimusretkeilijä valitsi, kun tuo Selkirk sieltä oikein joenkin löysi, eli kyseessä oli todella iso saari, koska siellä oli viidakkoa sekä ilmeisesti myös hedelmiä, koska Selkirk ei ollut menehtynyt C-vitamiinin puutokseen eli keripukkiin. Samoin Selkirk oli saanut todella paljon ruokaa, eli hän oli ilmeisesti korallien ympäröimällä saarella, ja vaikka Dampierin mukaan hän jätti Selkirkin lähelle Perun rannikkoa, niin itse olen sitä mieltä, että tuo Robinson Crusoen esikuva oli ehkä enemmänkin Guadalcanalilla. Tuo Robinson Crusoen saari on 670 km Chielen rannikosta, sekä osa Juan Fernandezin vulkaanista saariryhmää, joten itse ihmettelen, että miksi Robinson ei kirjassa käy muilla saarilla edes saadakseen vaihtelua. Kuitenkin tuo Robinson Crusoen saari ei ehkä ole aivan se, mitä Selkirk esittää paikkana, missä hän vietti neljä vuotta. Näet noiden saarten rannat ovat todella jyrkät, ja niiden lähellä ei ole riuttaa missä kala syö aina, jos sinne heittää jonkun koukun.

Koralliriuttaan viittaavaa kirjassa on se, kun tuo merimies sitten on uinut rantaan, niin hänen laivansa on kuitenkin vielä useita päiviä riutan päällä, ja sieltä Robinson sitten hakee mittavan lastin tavaraa. Kuitenkaan kukaan hänen tovereistaan ei jää henkiin, ja mukavat nahkavaateet tuo henkilö sitten saa tehtyä ampumistaan hylkeistä. Eli vaikuttaa vähintään väritetyltä tuo kirja, mutta toki Daniel Defoe on voinut kopioida idean kirjaansa Selkirkin tarinasta, mutta täytyy muistaa, että Selkirk jätettiin saarelleen tahallaan, ja Robinson Crusoen saaren rannat ovat melkein kauttaaltaan todella jyrkkiä (Kuva II), joten henkihieverissä olevan Robinsonin olisi ollut vaikeaa kiivetä sille, joten olisiko laiva sitten paiskautunut rantaa vasten, jos se on ollut hakemassa vettä.

Jos Robinsonia verrataan Selkirkiin, niin mikäli tuo Robisonin varustus on vastannut Selkirkin mukaansa saamia varusteita, niin uskon että Alexander Selkirk on tutkija, joka jäi saarelle vapaaehtoisesti, koska hänellä melkoinen määrä ruutia, luoteja, aseita sekä muita varusteita oli mukanaan.Samoin laivalla ollut pukki herättää kummastusta. Eli hän ilmeisesti meni sinne havainnoimaan lintuja, koska oli elossa vielä neljän vuoden päästä.  Mutta itse en usko, että Robinson on oikeasti Alexander Selkirk, vaan joku aivan muu henkilö tai täysin sepitetty hahmo, koska tuo kirja pitää sisällään aineksia, mitkä eivät käy yksiin järjen kanssa. Eli miksi Robinson ei lähtenyt sitten "Perjantain" mukaan, kun hänen toverinsa tulivat häntä hakemaan? Jos Robinson on jossain laitoksessa, niin hän sitten yhtenä päivänä hyvästelee "Perjantain", joka ehkä siirretään toiseen yksikköön.

Mihin katosivat moalinnut?

Kuva I

Kaikki me tiedämme, että oravan suloisuus perustuu sen muhkeaan häntään, mutta miksi tuolla eläimellä on tuo komea puuhkansa? Se ei ole sitä varten, että ihminen tekisi siitä, turkiksia vaan tuon karvaisen ulokkeen tarkoitus on paitsi suojata oravaa viimalta, niin myös tehdä siitä ikävä ruokapala jokaiselle eläimelle, joka sitä ikinä uhkaa. Vai voitteko ajatella olevanne esimerkiksi matelijoita, jotka yrittävät niellä tuota eläintä. Se jää varmasti kurkkuun kiinni, mutta jos esimerkiksi joku käärme nielaisee sen, niin sitten tuo karva saattaa jäädä kiinni suolistoon ja tukkia sen.

Eli tämän takia kyseinen eläin on kasvattanut karvaisen hännän, mutta se omaa samalla myös erittäin tehokkaan pakokeinon, eli se voi hyppiä puusta toiseen, ja pienen kokonsa takia tuo eläin voi myös paeta puiden oksien kärkiin, jossa sitä tietenkin voivat uhata pienet jalohaukat sekä pöllöt, mutta niitä voi orava paeta hyppäämällä alas puusta tai valitsemalla kuusia elinympäristökseen, koska tiheä oksisto suojaa sitä myös noilta haukoilta,  eikä myöskään petolintu metsästä mielellään oman kotipuunsa lähellä, koska sen jätökset  paljastaisivat tuon pesän olemassaolon.

Vaikka esimerkiksi hiirihaukka (kuva I) on nopea ja tehokas saalistaja, joka syö paljon nimenomaan hiiriä sekä muita pikkujyrsjöitä, niin se on itse monien isompien petolintujen ruokalistalla, ja vaikka haukkalintu yleensä ei toisia haukkoja syö, niin isot pöllöt voivat olla sille erittäin vaarallisia. Oravan kokoisia eläimiä suojelee niiden nopeus, sekä pieni koko, ja esimerkiksi kotka tai helmipöllö ei varmasti kovin mielellään hyökkää nimen omaan oravien kimppuun, koska oravan kimppuun käyminen on sille kuitenkin melko vaarallinen toimenpide, koska iso petolintu tietenkin tarvitsee energiaa, ja pieni orava on sille vain suupala.

Kuva II

Isojen petolintujen kannattaa aina arvioida sitä, että onko orava riskin arvoinen, koska hyökätessään tuon pienen olennon kimppuun, niin sen pitää lentää puiden välissä, millon se voi ensinnäkin satuttaa siipensä ja toiseksi se voi itse joutua saaliiksi, jos puussa vaaniikin hilleri, joka voi iskeä ison linnun kimppuun, jos tämä ei sitä huomaa ajoissa. Orava itse on pesärosvo, joka verottaa tehokkaasti lintujen munia, mutta tietenkin pienet linnut ovat tehokkaita lisääntyjiä, ja orava sekä muut petoeläimet ovat muodostuneet historian saatossa säännöstelemään noiden pienten siemensyöjien sekä muiden eläinten määrää. Ja isojen petolintujen ollessa kyseessä, on ruokalistalla myös muita petoja.

Isojen haukkojen sekä pöllöjen ruoaksi voivat joutua toiset pöllöt, haukat sekä myös hillerien ja muiden näätien sekä kettujen poikaset. Eli mikään kauhea eläin ei hiirihaukka kuitenkaan ole, ja tuskin kotimainen kotka nyt sen täysikasvuisen poron sinne puuhun vie syötäväksi. Toki haastinkotka lähes kolmimetrisine siipineen voi nostaa puuhin melko painavan eläimen, ja tuon valtavan petolinnun takia esimerkiksi Uuden Seelannin Moalintu katosi Maan päältä, mutta tietenkin voidaan kysyä, että miksi Australian emu-lintu kuitenkin on elossa oleva laji.

Kuva III

Eli haastinkotka ei kuitenkaan Australiassa koskaan käynyt. Syy siihen että hävitys kohtasi nimen omaan moa-lintuja on jäänyt itselleni hämäräksi. Vaikka haastinkotka olisi hävittänyt isot moat sukupuuttoon, niin se ei selitä Uuden Seelannin ylängöillä eläneiden kanan kokoisten moalintujen hävitystä, ja eläintutkijat ovat käyttäneet sellaista argumenttia, että onhan kiwikin(Kuva III) maassa elävä lentokyvytön lintu, joten miksi se ei joutunut hävityksen kohteeksi. Ja koska tuo moalintujen hävittäminen oli niin perusteellista, niin voidaan ajatella, että haastinkotka oli tulokaslaji, joka sitten hävitti noita moalintuja niin paljon, että se johti yhdessä ihmisen toimien kanssa koko lajiston tuhoutumiseen, mutta voidaan kysyä, että mikä oli Uuden Seelannin hallitseva peto, koska muuten noita valtavia lintuja olisi ollut liikaa. El joku metsästää kyllä noita eläimiä, eli kaikilla saarilla on petoja.

Ja ainakin moan nokka (Kuva II) vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi haukkalinnun tapaan lihaa syövä lintu. Eli tuon teorian mukaan moa tai joku sen sukulaisista oli viimeinen ns. "hirmulinnuista", joiksi kutsutaan hirmuliskojen jälkeen kehittyneitä isokokoisia strutsimaisia lihansyöjälintuja (kuva IV), joista ei yhtään lajia ole ainakaan täydellä varmuudella jäljellä. Mutta tarinoiden mukaan noita valtaisia "petostrutseja" on vielä jossain kaukaisilla saarilla tai viidakoissa.  Kyseiset linnut saalistivat yleensä siten, että ne käyttivät päätään kuin kirvestä, joten myös moa on saattanut olla petolintu, koska pähinänakkelimaisen nokan tarkoitus on nimenomaan se, että tuo rakenne kestää iskuja, sekä lävistää tehokkaasti linnun uhria. Kiwin nokka sopii muuten erittäin hyvin munien syömiseen, joten on esitetty sellainen teoria, että jos moat eivät vartioineet muniaan, vaan jättivät ne tulipeäisiin onkaloihin haudottaviksi, niin ehkä kiwit sitten söivät kaikki noiden moalintujen  monat, niin että koko laji kuoli sukupuuttoon.

Kuva IV