Showing posts with label ihmisoikeudet. Show all posts
Showing posts with label ihmisoikeudet. Show all posts

Sunday, September 3, 2017

Ajatuksia Pohjois-Koreasta, sen ydinaseista sekä Kim Jong Unin ja USA:n harjoittamasta uhkailusta ja muista asioista, jotka saattavat liittyä tähän ydinase-ohjelmaan


USA on uhannut Pohjois-Korean kauppakumppaneita eli lähinnä Kiinaa erilaisilla pakotteilla, joten tietenkin tämä asia varmasti saa aikaan vilunväreitä ihmisten mielessä, kun muistetaan sitä, että tuo pieni maa on tehnyt ensimmäisen vetypommikokeensa vasta muutamia päiviä sitten. Se mikä tästä asiasta tekee todella tragikoomisen, on se että USA ja muu maailma ovat yhdessä osoittaneet Pohjois-Korealle sen, että tämän valtion kohdalla ei tulla mitään muuta kuin diplomatiaa käyttämään, ja se sitten on lisännyt vettä Kim Jong Unin myllyyn, kuten on ollut tapana sanoa.


Kun jokin asia ei tuota miestä miellytä, niin silloin pamahtaa uusi ydinpommi, ja taas on kansainvälinen yhteisö takajaloillaan kertomassa, kuinka tuon miehen toiminta pitää tuomita. Tuolloin vedotaan sellaiseen asiaan, jota kutsutaan nimellä "ydinsulkusopimus". Tämän sopimuksen ratifioineet maat sitoutuvat olemaan luovuttamatta ydinaseita ja niiden valmistamista koskevaa tietotaitoa maille, joilla ei tätä asetta vielä ole, mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että ohjeet ydinpommin tekemiseen voi jokainen ihminen hankkia vaikka tavallisesta kirjastosta, joten siltä kannalta katsoen tämä sopimus on kuollut jo kauan sitten.


Tietenkin tämä "ydinsulkusopimus" on sikäli mielenkiintoinen, että siinä määritellään ne valtiot, joilla on "oikeus" tähän aseeseen, mutta kun Pohjois-Korean lisäksi esimerkiksi Kiina, Intia, Pakistan, Israel sekä Etelä-Afrikan tasavalta ovat tehneet Euroopan ja USA:n ulkopuolisina valtioina ydinkokeensa ja noita aseita hankkineet, niin silloin voidaan sanoa, että tällä ydinsulkusopimuksella ei sen kummempaa merkitystä enää ole. Ja samalla voidaan kysyä suoraan, että mikä taho sitten määrittelee sen, että mitä välineitä mikäkin valtio saa hankkia oman itsensä puolustamiseen? Ja tuosta Pohjois-Korean ydinaseesta voi sitten olla jopa hyötyä sikäli, että ehkä Kim Jong Un sitten alkaisi vihdoin tuntea vastuuta siitä, mitä hän on tekemässä.


Kun puhutaan ydinaseista, niin niiden teho tietenkin on erittäin suuri, mutta ihmisiä kohtaan vaarallisempia suuressa mittakaavassa ovat biologiset aseet, joita voidaan huomaamattomasti ruiskuttaa ihmisiin, jotka sitten levittävät näitä organismeja pitkin maailmaa. Mutta maailmanlaajuisesti ajatellen ydinaseet aiheuttavat paljon pahempaa paikallista tuhoa kuin biologiset aseet. Ja ydinaseiden avulla on ajateltu varmistaa bioaseita kehittävien laboratorioiden turvallisuus. Eli noissa laboratorioissa on silloin ydinpommi, joka laukaistaan jos niissä tapahtuu jokin vuoto, missä bakteeri tai virus pääsee irti.


Monet näistä BL-5 (Bio Security Level 5) laboratorioista on louhittu maan sisään, jotta niistä ei voida varastaa mitään organismeja, joten niistä tietenkin kerrotaan kaiken maailman juttuja, ja yksi merkillisimmistä koskee maanlaisia ydinkokeita, joilla tarinoiden mukaan on tuhottu tuollaisia maanalaisia laboratorioita, joissa on päässyt irti jokin tappavista organismeista. Pohjois-Korealla epäillään olevan hallussaan Ebola- ja muita tappavia viruksia, mutta tietenkin myös kolerabakteerin kaltaisia organismeja on tuollaisia aseita kehittävän valtion arsenaalissa. Pääpaino biologisen sodankäynnin välineissä on bakteereilla, joita vastaan voidaan taistella antibiooteilla, ja näitä bakteereita voidaan käyttää huomaamattomasti myös omaa kansaa vastaan. Eli esimerkiksi tuberkuloosi, kolera, hinkuyskä, kurkkumätä sekä monet muut organismit ovat sellaisia, että niitä voidaan ruiskuttaa ihmisten sekaan tai lisätä juomaveteen huomaamattomasti, ja niiden käytöstä ei välttämättä jää koskaan kiinni.


Kolerabakteeri tappaa ihmisen muutamassa tunnissa, joten sen teho on tietenkin tunnettu hyvin pitkään, ja biologisen aseen kohdalla voidaan toimia siten, että oma kansa tai oma tukiryhmä rokotetaan noita organismeja vastaan, jolloin kansaa voidaan hallita pelolla. Biologinen ase on erittäin salakavala massatuhon väline, mutta nykyään on kehitetty myös toisenlaisia biologisia aseita, joilla ei surmata ihmisiä. Nämä organismit muuttavat esimerkiksi polttoaineet liisteriksi sekä hapettavat rautaa ja muuttavat rikin rikkihärmeeksi, jolloin patruunat lakkaavat toimimasta. Mutta bioaseiden ongelma on siinä, että jos joku putki katkeaa tai koeputki putoaa tuollaisessa laboratoriossa pitää tuo laitos steriloida erittäin nopeasti, ja nopeiten se sitten tapahtuu ydinaseella, joka on sijoitettu laitoksen rakenteeseen.



Tuolloin voidaan kysyä sellainen mielikuvituksellinen kysymys, että tuhoaako Pohjois-Korea näissä ydinkokeissa ehkä omia biologisen sodankäynnin laboratorioitaan tai todisteita jostain ihmisoikeusrikkomuksista, mistä tuon maan johto ei halua puhua. Eli olisiko kyseessä jokin lobotomia-ohjelma, missä ihmisille tehdään hyvin nuorina tuo kammottava leikkaus, jolla heidän tunne-elämänsä tuhotaan, jotta niistä henkilöistä tulisi robotteja, jotka toimivat täysin vailla moraalista ja eettistä omaatuntoa. Itse en kyllä silloin ihmettele, että tuon maan johto haluaa salata tämän hypoteettisen ohjelman, koska se on varmaan kaikkein moraalittomin tapa käyttää lääketiedettä väärin, mitä voidaan koskaan kuvitella.



Tuollainen nuorena tehty lobotomia on pahin, mitä ihmiselle voidaan tehdä, eli siinä hänen tunne-elämänsä tuhotaan, mutta jos asiaa ajatellaan ilman moraalia tai sääliä, niin jos tuo teko tehdään hyvin nuorelle henkilölle, niin silloin hän kasvaisi näennäisesti  kuin muutkin ihmiset koska aivot voivat tuolloin korjata itsensä, mutta tunne-elämä on tuolta henkilöltä täysin typistetty. Ja arvatkaa miltä tuntuisi elää ilman iloa tai surua. Se ei varmasti ole kovin mukavaa.


Tietenkin tämä ajatus vaikuttaa hyvin kaukaa haetulta, mutta jos Kim Jong Un aikoo avata maataan, niin en usko että hän haluaa tehdä tiliä sukunsa ehkä määräämistä kansanmurhista, joten kaikkein mukavin tapa päästä eroon ikävistä todisteista olisi räjäyttää ne hajalle ydinpommeilla, jolloin kaikki arkistot ja muut välineet kaasuuntuvat muutamassa sekunnin miljoonasosassa. Tietenkin tämä on sellaista arvailua, mutta tästä valtiosta ja sitä johtavasta perheestä kyllä uskotaan mitä vain. Mutta mitään todisteita tällaisesta operaatiosta ei ole, ja ainoastaan se tiedetään, että Pohjois-Korea kiihdyttää ydinase-ohjelmaansa, joten tietenkin sillä jokin syy tähän toimintaan pitää olla.


Ei kukaan nyt huvikseen ammuskele raketteja muiden maiden ylitse ja räjäytä maan alla ydinpommeja kuin ne olisivat jotain ilotulitteita. Eli miksi tämä kiire nyt on tullut eteen? Miksi tuon maan kemialliset aseet eivät enää riittäneet tuolle diktaatuurille, jonka tiedetään polkevan ihmisoikeuksia järjestelmällisesti Siinä kysymys, johon pitää saada kyllä vastaus, jotta tuota uhkaa voidaan käsitellä tehokkaasti sekä objektiivisesti  eri kansallisesta turvallisuudesta vastaavissa valtion laitoksissa.

Saturday, May 20, 2017

YK:n nimissä tehty väkivalta on hyvin kaksijakoinen asia. Vastakkain ovat maailmanjärjestön uskottavuus sekä sen asema puolueettomana toimijana


YK:n nimissä käytetty väkivalta on erittäin ikävä asia, josta kuitenkin on tullut osa järjestön toimenkuvaa Bosnian sodasta lähtien. Kun rauhanjärjestö tulee paikalle puolustamaan siviilejä, pitää sen toiminnan toki olla uskottavaa. Ja jos esimerkiksi siviileille suunnattuja ruokakuljetuksia aletaan ryöstellä, pitää YK:lla olla käytössään keinoja, joilla se saa noita kuljetuksia turvattua. Mutta tuon järjestön ongelma on siinä, että koko sen doktriini eli toimintamalli perustuu siihen, että konflikti on valtioiden välinen. Mutta nykyaikaisten konfliktien ongelma YK:n kannalta on sellainen, että niissä on usein kysymys sisällissodasta, missä vastakkain ovat hallitukselle uskolliset joukot sekä sissiarmeija, jonka toiminta perustuu johonkin tiettyyn ideologiaan sekä tahtoon kaataa hallitus, joka toki voi olla aivan oikeasti vaaleilla valittu.


Noissa maissa missä sissitoiminta on ongelmana, on kuitenkin usein sellainen lainsäädäntö tai viranomaisten asenne työhönsä, että osa kansasta ei katso voivansa luottaa hallitukseen. Ja siksi nämä kansanosat aloittavat sitten sissisodan hallitusta vastaan. Tuon sodankäynnin ominaispiirre on se, että pienet sekä huomaamattomasti paikasta toiseen liikkuvat sissiryhmät saattavat aiheuttaa suhteettoman suuria tuhoja, koska heidän taktiikkansa on usein “iske ja juokse”-tyyppinen.


Nämä taistelijat siis soluttautuvat kohteen lähelle, ja sitten tyhjentävät rynnäkkökiväärit esimerkiksi poliisiasemia tai sotilasparaateja kohti, joilla iskuihin saadaan sitten näyttävyyttä. Samoin pommi-iskut ovat noiden järjestöjen tavaramerkkejä, mutta jossain vaiheessa nuo järjestöt voivat sitten siirtyä käyttämään suoranaista terroria, mutta toki myös valtion turvallisuusorganisaatiot saattavat lavastaa terrori-iskuja, jotta saisivat oikeutuksen koville otteile. Kuitenkin sissien joukossa varmasti on joka kerta ollut henkilöitä, jotka ovat toimineet vastoin järjestön ilmoittamia periaatteita.


He saattavat olla esimerkiksi ulkomaisia taistelijoita, joita sitten ei enää taistelujen jälkeen kaivata tai sitten nuo henkilöt ovat tehneet julmuuksia kummallakin puolella. Nämä ihmiset varmaan eivät voisi muuta odottaa kuin pitkiä vankeustuomioita tai hirttoköyttä, kun he jäävät kiinni. Tunnetuin sissien puolella taistellut ulkomaalainen lienee Che Guevara, joka oli kotoisin Argentiinasta, mutta sitten liittyi Fidel Castron johtamiin sisseihin. Hänet surmattiin Boliviassa, kun tuo mies oli lähdössä kohti kotimaataan.


Tuollaiset sissi-organisaatiot eivät juurikaan käytä esimerkiksi lentokoneita, koska niistä ei niille ole mitään hyötyä, vaan liikkuminen tapahtuu julkisia liikennevälineitä käyttäen, jolloin noiden taistelijoiden löytäminen ihmisten seastaon vaikeaa. Kuitenkin syy siihen, miksi sissi-armeijoita ei juurikaan huomioida YK:n toimintamalleissa on se, että nämä järjestöt määritellään hyvin helposti terroristeiksi, joiden kanssa ei haluta neuvotella ollenkaan. Ja sitten tietenkin voidaan myös todeta, että jos järjestöön kuuluu noin 500 henkilöä, niin se ei sitten varmasti myöskään kovin suurta osaa kansasta edusta.


Tuollaiseen sissisotaan kuuluu myös se, että julmuuksia tehdään puolin sun toisin, eli kiduttaminen sekä vangittujen teloittaminen ovat molemmilla puolilla käytössä olevia menetelmiä, joiden tarkoitus on herättää pelkoa. Tuollaiset sissijärjestöt sitten myös suurentelevat voimaansa, eli keskellä yötä seiniin kirjoitellaan tekstejä, joissa niiden toimintaa ylistetään. Ja silloin tietenkin ihmisten pelko on todella suurta, kun kaikki tietävät, että jos noista miehistä puhutaan pahaa, niin silloin saattaa dynamiitilla täytetty reppu lentää tuollaisen ihmisen pihalle. Kun sitten tällaisia sissisotia lähdetään purkamaan, niin tietenkin tilanne on se, että osa noista sisseistä on tietenkin iskenyt myös siviilejä vastaan.


Tai sitten myös hallituksen joukot ovat teloittaneet siviileitä, eikä suinkaan anteeksianto ole aina varauksetonta. Vaan molempien puolten kuolemanpartioiden jäseniä murhataan varmasti vuosienkin päästä, koska osa näistä miehistä on esimerkiksi pahoinpidellyt vangittuja erittäin pahasti. Ja tuollainen teko  ei varmaan koskaan unohdu. Mutta ongelmia sitten tulee sellaisessa tilanteessa, että toinen osapuoli pettää esimerkiksi rauhansopimuksen, ja aloittaa pidätykset, jotka koskevat vain toista konfliktin osapuolta. Nimittäin YK:n toimintamalli on sikäli erikoinen, että sissijärjestöjen jäseniä  eivät suojele kansainväliset sopimukset.


Heitä saa kansainvälisen lain mukaan kohdella rikollisina, vaikka näiden henkilöiden kohteet olisivat “laillisia”. YK:n toimivaltuudet koskevat perinteisesti vain valtioiden välisiä konflikteja, ja valtioiden sisällä toimivia sissiliikkeitä taas kohdellaan oletusarvoisesti rikollisina. Kun noita toimintamalleja lähdettiin aikoinaan luomaan, niin silloin tietenkin ajateltiin, että sissijärjestöt murskataan valtiollisen asevoiman toimesta ilman muuta, ja siksi näitä sisäisiä levottomuuksia ei juurikaan olla huomioitu.


Kuitenkin sissisotaa käyvät  järjestöt voivat tietenkin olla toisten valtioiden tukemia, ja niiden aseistus voi olla todella hyvää. Eli vaikka mikään valtio ei tätä myönnä, niin esimerkiksi Afrikassa toimiville sisseille on myyty tehokkaita panssarintorjunta-aseita sekä FIM 92 Stinger ja SA-7/SA-14 olkapäältä laukaistavia IT-ohjuksia, joilla voidaan tehokkaasti tuhota lähellä maan pintaa lentäviä esimerkiksi DC-3:sta rakennettuja “gunship-lentokoneita”, joihin asennetut  sivulle ampuvat gatling-konekiväärit ovat erittäin tehokkaita nimenomaan sissejä vastaan toimittaessa. Tuollaisilla aseilla voidaan kuitenkin vahingoittaa myös strategisia pommittajia tai matkustajakoneita, jos niitä käytetään niin, että terroristit tai sissit soluttautuvat lentotukikohdan tai siviili-lentokentän lähelle, ja käyttävät noita aseita laskeutuvia tai nousevia koneita vastaan.


Kun YK:sta puhutaan, niin silloin sen tietenkin pitää olla luotettava toimija, jotta sodat saadaan estettyä. Ja kuitenkaan YK ei saa ryhtyä sellaiseksi organisaatioksi, joka suojelee sitten rikollisia. Eli karrikoiden voidaan todeta, että mikään moottoripyöräjengi ei varmaan ole se, mitä varten maailmanjärjestö on perustettu. Eräässä kirjassa muuten esitettiin hyvin kaksijakoinen ajatus siitä, että mitä jos maailmanjärjestön johtajalla olisi käytössään salamurhaajien joukko, jonka tehtäviin kuuluisi surmata esimerkiksi sotaa lietsovia valtion johtajia.


Tuo kirja oli muistaakseni joku poliittisten murhien historiaa käsittelevä opus, ja siinä tällaista ajatusta valtion johtajiin sekä muihin sodanlietsojiin suunnatuista salamurhista perusteltiin “pienemmän pahan käsitteellä”. Eli olisiko oikein, että yhden mielipuolen takia kuolee miljoonia ihmisiä. Kuitenkin tuollaista salamurhaajien ryhmää voidaan varmasti käyttää väärin. Tuon takia tällaiset salamurhaajat ovat varmasti vieraita demokratialle, mutta sitten tietenkin tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos joku ei sitten halua noudattaa esimerkiksi rauhansopimusta, ja sitten aloittaa entisten vihollistensa vainoamisen?

Tai mitä jos sitten joku käyttää esimerkiksi tulitaukoja omien ammusvarastojensa täyttämiseen? Mitä silloin pitää tehdä? Kuitenkin tuollaisia asioita puhuvat henkilöt eivät näe sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi YK:ta voidaan johtaa harhaan eli sille annetaan tekaistua tietoa esimerkiksi pidätyksistä. Siinä on kysymys, mitä jokainen voi itse miettiä. Kuitenkaan salamurhat eivät varmasti ole mitään kovin hyväksyttäviä tapoja hoitaa konflikteja, mutta kuitenkin on tilanteita missä sodat jatkuvat loputtomiin, ellei sitten jotain radikaalia ryhdytä tekemään.

http://yknasema.webnode.fi

Tuesday, October 4, 2016

Motivaatio uusien asejärjestelmien kehittämiseen on länsimaisen moraalikäsityksen vastaista, mutta silti sitä jostain syystä tehdään

USS MACON USA:n lentävä
lentotukialus

Kuten olen monesti sanonut, niin tiedemiehen työtä ohjaa hänen moraalis- eettinen näkemyksensä erilaisista asioista, ja tämän takia heidän ohjaamisensa sellaiseen työhön, mikä kiinnostaa valtiota on hiukan hankalaa, koska tiedemiehen sekä taiteilijan työn laatu riippuu siitä, mikä on hänen kiinnostuksensa tai motiivinsa toimia tuon asian hyväksi, ja tästä seuraa sitten ongelmia, koska esimerkiksi kristinuskoon perustuva länsimainen moraalikäsitys kieltää toisen ihmisen vahingoittamisen sekä esimerkiksi asejärjestelmien kehittämisen. Toki kun puhutaan siirtomaa-ajoista, niin silloin ihmisoikeudet käsitettiin koskevan vain kristittyjä, ja esimerkiksi mongolien sekä saraseenien eli muslimien aiheuttaman uhan käyttö pelotteena on motivoinut monia insinöörejä että myös tiedemiehiä suunnittelemaan sekä kehittämään uusia tappovälineitä, joita ei myöskään olla koskaan oikeastaan hyväksytty.

Ja kun puhutaan esimerkiksi siitä, miksi ydinpommia käytettiin ainoastaan Japania vastaan johtuu siitä, että he olivat ihmisiä, joiden kulttuuri poikkesi huomattavasti meidän länsimaisesta kulttuurista, ja myös tuo valtio oli tarpeeksi kaukana Euroopasta, jotta kukaan ei olisi nähnyt mitä ydinase tekee kaupungeille. Mutta kun puhutaan Hiroshimasta sekä Nagasakista ja Juutalaisiin kohdistuneesta massamurhasta Euroopassa, niin  samalla voidaan muuten kysyä, että miksi noista siirtomaissa tapahtuneista järjestelmällisistä etnisistä puhdistuksista ole koskaan nostettu mitään sen kummempaa haloota? Ja kun puhutaan siitä, että suuri valtiomies Winston Churchill oli totaalinen rasisti, jolle Afrikkalaiset olivat jotenkin alempia ihmisiä, niin samalla voidaan kysyä, että montako rasistia tuolloin oikeastaan Euroopassa oli?

En usko että kenenkään muunkaan ihmisen mielipiteet silloin olivat mitenkään Churchillin mielipiteistä poikkeavia, ja esimerkiksi Afrikasta tuotiin ihmisiä näyttely esineiksi Eurooppaan, ja heitä saatettiin pitää noissa esityksissä häkeissä kuin eläimiä. Samoin eurooppalaisten käsitystä afrikkalaisten ihmisarvosta  kertoo se, että jos yksi eurooppalainen joutui hyökkäyksen kohteeksi, niin koko alueelta saatettiin tappaa kaikki ihmiset kostotoimenpiteiden yhteydessä.
X-47B

Tuon toiminnan perusteella suunniteltiin sekä toteutettiin myöhemmin Einsatzgruppen-operaatiot, jotka olivat erittäin raakoja siviileihin kohdistuneita joukkomurhia. Ja jos Afrikassa tilanne oli se, että siellä oli zuluja keihäät ja nahkakilvet käsissään hyökkäämässä konekivääreitä vastaan, niin mikään erityisen esittelykelpoinen ei tuollainen operaatio kyllä ollut. Eli se ei kyllä mitenkään raakuudessaan poikkea einsatzkommando-yksiköiden toiminnasta. Kun puhutaan siitä, miksi me länsimaiset kehittelemme kuitenkin jatkuvasti uusia sekä vielä tappavampia aseita, niin sitä perustellaan edelleen paljolti idästä tulevalla uhalla.

Kun puhutaan siitä, miten esimerkiksi tiedemiehiä motivoidaan tuossa työssä, joka on tuomassa taistelukentille esimerkiksi uusia robotti-ilmalaivoja, jotka muistuttavat toiminnaltaan jotain tieteiselokuvan emä-alusta. Eli nämä noin 100 metrin pituiset robotti-zeppeliinit pudottavat allaan olevasta gondolistaan uusia STEALTH-UCAV-lennokkeja kuten X47B:tä taistelualueelle, ja ne voivat lentää erittäin korkealla, ja käyttää hyväkseen hybridivoimajärjestelmiä, joissa on aurinkokennot sekä dieselit ja sähkömoottorit, jotka takaavat pitkän toimintasäteen ja niiden pinta on hiilikuitua, joka on päällystetty nano-ledeillä, jotta ne voivat sulautua maisemaan kuten kameleontti.

 Eli kyseessä olisi USS MACON:in robottiversio, jolla olisi käytössään robottilentokoneita sekä risteilyohjuksia, joiden avulla se voisi iskeä mihin tahansa kohteeseen maapallolla. Eli oikeasti nuo risteilyohjukset sekä UCAV-lennokit voisivat olla samannäköisiä, eli niistä voidaan modifoida ohjuksia vain sijoittamalla niiden kärkiin taistelukärjet, tai oikeastaan myös risteilyohjus voidaan varustaa aliammuksilla, ja tuolloin operaattori voi valita sen, että lentääkö hän tuo lennokin suoraan kohdetta päin, vai käyttääkö hän siihen aliammuksia kuten GBU-15 pommia.

Kuitenkin noiden välineiden suunnittelua pidetään hiukan moraalittomana, joten siksi tuohon insinöörien sekä muiden asiantuntijoiden motivointiin käytetään eräänlaista uskonnollista menetelmää, jollainen  oli esimerkiksi SS:n HEXEN (HEXAGON)-ryhmällä käytössään. Se perustuu siihen, että nuo henkilöt ikään kuin ohjataan ikään kuin uskonnollisia teorioita hyödyntäen suunnitelemaan taisteluvälineitä valtion käyttöön. Arvatkaa vain että onnistuuko tämä helposti? Tarvitaan vain kirkko, jossa on infraääntä käyttävä kaiutin, ja sieltä sitten kuulutetaan että "täällä taivaan enkeli, tehtäväsi on tällä hetkellä suunnitella uusia ääntä nopeampia taistelukoneita asevoimille.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Thursday, August 25, 2016

Kaasuaseesta sekä erilaisten asetyyppejä koskevien kielto- ja rajoitussopimusten toimimisesta käytännössä ties kuinka monetta kertaa

"Last dying breath"
Kuva I 

Kaasuaseesta mikä on tietenkin erilaisissa sopimuksissa kielletty on nykyään kuitenkin erittäin vaikeaa päästä eroon, koska jo Ensimmäisessä Maailmansodassa oli käytössä keveitä, helposti siirrettäviä heittimiä, joiden toimittama kaasu vaikutti hyvin rajallisesti. Ja näitä alla olevassa musiikkivideossa näkyviä välineitä käytetään edelleen normaalin tulituen antamiseen, ja kohteen merkitsemiseen. Usein näissä rakettiammuksissa on olemassa esimerkiksi HEAT (High
Explosive Anti Tank), eli onteloammus, joka on erittäin kevyt kuljettaa mukana esimerkiksi matkalaukussa.

Vaikka heitin ei mitään viimeistä mallia olisikaan, niin toki tällainen vanhempikin setti sitten kelpaisi varmasti sissien tai terroristien käsiin, jotka voivat hankkia tällaisia erikoisammuksia laittomilta markkinoilta melko helposti. Eli he voivat vain hankkia esimerkiksi fosforiammuksia, ja lisätä siihen toista kemikaalia, joka tekee siitä äärimmäisen tappavan.  Joidenkin hiukan enemmän massatuhontaan perehtyneiden henkilöiden mukaan noihin HEAT-ammuksiin olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, koska niiden ilmatilaan voidaan asettaa kaasupano. Tuo panos voi sisältää mitä hyvänsä taistelukaasua. Samoin merkinanto raketteihin voidaan  asettaa miesten tietämättä joko hermokaasu- tai fosgeenipanos. Ja joku terroristi saattaa juuri nyt unelmoida siitä, kuinka hän käyttäisi tällaista laitetta vihaamiaan länsimaita vastaan.

Samoin valtiovieraiden turvallisuuteen on kiinitettävä sikäli huomiota, että joku kaheli voi laukaista esimerkiksi risiiniä sisältävän savupommin valtiovieraiden keskellä tai yleisötapahtumassa, ja joku terroristi voi esimerkiksi käyttää valtiovierailua kilpenään, ja soittaa uhkauksen esimerkiksi lentoasemalle, ja iskeä sitten muualla, kun turvallisuusjoukot on kuljetettu lentokentälle. Se tietenkin olisi mannaa noiden ihmisten mielessä, kun heidän propagandistinsa sitten toitottavat, että poliittiset johtajat eivät välitä kansasta yhtään mitään, vaan ainoastaan varmistelevat omaa turvallisuuttaan, kun turvallisuusjoukot ovat olemassa vain heitä itseään varten, eikä tavallisia ihmisiä edes olla huomattu varoittaa tuosta mahdollisesta iskusta.

Kemiallisen aseen valmistaminen, käyttö sekä varastointi on kielletty geneven sopimuksessa, mutta tuota sopimusta kierretään jatkuvasti erilaisten kaksikäyttöikemikaalien avulla. Eli noita kemikaaleja valmistetaan jatkuvasti esimerkiksi liimojen sekä muovien raaka-aineeksi, ja ongelma on sikäli hyvin ajankohtainen, että vaikka kemiallisen aseen kieltosopimus on voimassa yhdessä geneven sopimuksen kanssa, ja se takaa tietenkin esimerkiksi asepuvuissa kiinnijääneille vangeille tietyn kohtelun. Mutta esimerkiksi poliisitoimea tuo sopimus ei koske, ja esimerkiksi vaikka dumdum-luodit on kielletty sodassa, niin länsimaiset poliisit käyttävät niitä virkaaseissaan. Eli esimerkiksi +P JHP-merkillä varustettu luotityyppi muuttaa muotoaan uhrissaan, ja noita luoteja käytetään jatkuvasti esimerkiksi SWAT-poliisien aseissa, vaikka teräsvaippainen panssarinlävtävä luoti olisi kuitenkin kiinniottotilanteissa järkevämpi vaihtoehto, koska rikollisella saattaa olla suojaliivi päällään. Samoin kloorilla tyhjennetään asuntoja, vaikka se kuinka on luokiteltu kemialliseksi aseeksi.
+P JHP-(eli reikäpää) luoteja
Kuva II

Nämä siirrettävät heittimet ovat olleet käytössä ainakin Ensimmäisessä Maailmansodassa, ja niistä sitten myöhemmin kehitettiin sukellusveneentorjuntaan käytettävä "siili"-heitin. Nuo merkinantoraketit sekä paljon savua kehittävät kranaatit ovat sikäli hyvin ikäviä, koska niiden käyttöä voidaan perustella YK:lle muka laillisella perustelulla, ja jos halutaan vielä olla hiukan ilkeitä, niin noiden kranaattien sekä pommien ruudin sekaan voidaan lisätä esimerkiksi 50% rikkiä, jolloin nämä kranaattit kehittävät palaessaan voimakkaan rikkisavupilven, joka sitten muodostaa keuhkoissa rikkihappoa reagoidessaan veden kanssa. Eli kyseessä on todella vaarallinen ase, joka surmaa uhrinsa tehokkaasti, ja jonka käytöstä ei välttämättä kukaan jää kiinni.

Samoin esimerkiksi NAPALM-pommien sekaan voidaan kylvää rikkihappoa, joka sitten höyrystyy polttotaisteluaseen kaasuttaessa tuota happoa. Kemialliseen sodankäyntiin koulutetaan joukkoja kaikkialla maailmassa, ja osa tuosta koulutuksesta annetaan esimerkiksi suuronnettomuutta silmällä pitäen. Mutta samaa koulutusta annetaan myös oikeasti valtioissa, joissa sitä ei olla tarkoitettu muuhun, kuin ihmisten pelotteluun.

Kaikki tässä kirjoitelmassa luetteloidut välineet ovat kemikaaleja tai aseita, joiden hankkiminen on oikeastaan täysin laillista, mutta niiden käyttö tuhontaan on erittäin houkuttelevaa. Esimerkiksi rikki- ja typpihapon tapauksessa näitä happoja käytetään jokapäiväisessä elämässä, ja toki valtiolla saa olla hallusaan kyynelkaasu- sekä savupommeja, joissa on vaaratonta kemikaalia. Mutta tuon sopimuksen laatijan tiedot kemiasta ovat sikäli vähäisiä, että hän ei varmasti ole tajunnut, että kaikki kemikaalit ovat jollain tavoin vaarallisia. Eli jos otetaan malliksi sellainen ajatus, että joku diktaattori haluaa tuhota naapurimaan viljapellot, niin hän ei siihen mitään kovin erikoisia välineitä tarvitse.

Riittää että tuo henkilö sitten kylvää maahan paloöljyä, joka väärin käytettynä saastuttaa miljoonien ihmisten ravinnon tai juomaveden. Ja tuollaisen toiminnan kyseinen henkilö sitten voi perustella esimerkiksi onnettomuudella. Samoin nuo öljytuotteet ovat helppoja hankkia, ja niillä voidaan tehokkaasti surmata kokonaisen vesistön kalakanta. Kuitenkin hermokaasujen valvominen ei yksin riitä, kun puhutaan kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvomisesta.

 Myös muita kemikaaleja voidaan käyttää taistelukaasuina, ja niiden käyttö on sikäli houkuttelevampaa kuin hermokaasujen, että niiden käsittelyyn riittää ainoastaan kumihanskat sekä sadeasu ja kaasunaamari. Samoin niitä voidaan levittää huomaamattomasti savupommeilla. Ja vaikka hermokaasua ei valtiolla olisikaan, niin toki savupommien palopankseen voidaan lisätä risiiniä, jota kasvaa luonnossa. Eli tuon panoksen ruutiin sekoitetaan vain rouhittua risiinikasvin siementä, jolloin syntyy kammottava tappoväline, joka vaikuttaa salakavalasti vasta 36 tuntia annoksen saamisen jälkeen.

Jos deathmetallista pidätte, niin katsokaa tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=mbmxn11u19Y Videon oikeudet ovat sen tekijöillä sekä Rock-yhtye Sabatonilla, eli itse en vastaa sen sisällöstä

kimmonsivu.blogspot.fi

Monday, August 15, 2016

Mitä oikeastaan tarkoittaa termi "mustan miehen taakka"?

Dr. Livingstone kantajiensa kanssa ylittämässä jokea
Kuva I

Yllä oleva kuva (Kuva I) on julkaistu monissa kirjoissa, Siinä kuvataan tilannetta, missä kuuluisa tutkimusmatkailija Dr. Livingstone ylittää terästä jokea, ja siitä on tullut orjuuden sekä rasismin symboli nimellä "mustan miehen taakka" Vaikka Livingstone oli sairas, niin tämä kuva kertoo paljon eurooppalaisten asenteesta afrikkalaisia kohtaan, ja tämä kuva kertoo koko luokkayhteiskunnan ajattelutavan, siitä mitä tarkoittaa "jaettu taakka", eli vaikka tuo kastelee vaatteensa, niin hänen kantajansa uivat kaulaa myöten vedessä. Noista tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoista kuvastuu sellainen asenne, mitä ei voi sanoin kuvailla, eli heitä huoletti revennyt paita enemmän kuin kantajiensa turvallisuus, ja vaikka Livingstone oli lääkäri, niin hän ei koskaan maininnut hoitaneensa yhtään kantajaansa tai edes välittäneen siitä, että oliko jollain heistä mahdollisesti malaria. Vaikka Livingstone vietti 30 vuotta afrikassa, ja hän oli tietenkin omien väitteidensä mukaan sairas, niin näitä kuvia käytetään säälittä rasisminvastaisessa taistelussa.

Livingstone arvostellaan paljon, ja arvostelijoiden mielestä  hän kannatti itseään kantotuolissa  ympäri Kongo-joen vesistöä, tai oikeastaan hänellä oli kannattava lepolasse (Kuva II) , missä hän sitten kirjoitti kuuluisan teoksensa. Mutta se kuka nuo kuvat piirsi oli varmasti joku toinen kuin kuuluisa tutkimusmatkailija itse.

Eli nuo kuvat sitten tuhosivat hänen maineensa joidenkin ihmisten silmissä ja hän kuoli joko malariaan tai Ebolaan tuolla kaukana Sambiassa, missä hän etsi Niilin alkulähteitä, vaikka kuolinsyyksi on mainittu punatauti sekä malaria. Tuosta sairaudesta on kuitenkin olemassa vain hänen kahdeksi palvelijakseen esitetyn henkilön "Susiksi" sekä "Chumaksi" esitetyn henkilön väitetyt lausunnot, eli en tiedä ketä sitten noiden henkilöiden nimet muistiin laittanut konsulivirkailija oli käynyt haastattelemassa, mutta noiden palvelijoiden väitetään seuranneen Livingstonen arkkua Afrikassa, ja he olivat(faktana estetyn) tarinan mukaan haudanneet hänen sydämmensä afrikkaan.

Seuraavassa tekstissä sana "valkoinen" määritellään ryhmäksi, joka pitää valtaa erityisen "me" hengen avulla. Sana "mustat" taas tarkoittaa samaa kuin "toisen luokan kansalainen", joka arvostetaan aina "meitä" eli vallanpitäjiä alemmalle tasolle, ja tuota asiaa sitten perustellaan sillä, että toisen luokan kansalaiset eivät ole "kypsiä" pitämään valtaa maassa, eivätkä edes pysty tekemään itseään koskevia päätöksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuo "toisen luokan ihmiset" tarvitsevat ikään kuin virkaholhoojan valvomaan "etuaan".

Eli käytännössä eristämään sekä nöyryyttämään noita "toisen luokan kansalaisia", joiden kansalaisoikeuksia verrataan aina "ykkösluokan kansalaisten" oikeuksiin, ja heillä pitää tietenkin jokaiseen asiaan olla tuon "ensiluokan kansalaisten" lupa kaikkeen.  Kun puhutaan rasismin sekä vallankäytön suhteesta, niin silloin eteen tulee sellainen teoria, että jos vallanpitäjät olisivat toimineet hiukan toisin, niin meillä olisi ehkä edelleen orjatyölaitos. Eli jos valkoiset olisivat ikään kuin käyttäneet mustia sortonsa välikappaleena, niin silloin he saattaisivat vieläkin pitää vihattuja plantaasejaan.

Tekniikka on tässä mallissa se, että mustat tai muut vähemmistöt saavat oikeastaan näennäisesti samat oikeudet kuin valkoiset, eli tässä tekstissä sana "valkoinen" tarkoittaa sitä, jolla valtiossa on valta, mitä käytetään tietenkin mielivaltaisesti, jotta omat pysyisivät tyytyväisinä, ja muulla ei mitään väliä sitten olekaan. Tuossa mallissa tavalliset ihmiset ovat pelkkiä koneita, joita hyväksikäytetään koko ikänsä, ja sitten vain viskataan syrjään, kun he eivät enää tuon vallitsevan luokan vaatimuksia pysty täyttämään. Vaikka näennäisesti tuossa mallissa "mustat" eli "ne joilla valtaa ei ole" kaikilla on samat oikeudet, niin kuitenkin tilanne voidaan tehdä sellaiseksi, että "mustia" palvelevat vain toiset "mustat", ja heillä pitää olla aina "valkoinen työntekijä" suosittelemassa heitä johonkin työpaikkaan, sekä noilla "mustilla" pitää aina olla ikään kuin yksi taso lisää, ennen kuin he saavat ns. "todellista palvelua". Millä tarkoitetaan tietenkin palvelua jolla on merkitys.
Dr. Livingstone kuuluisalla tutkimusmatkalla
Kuva II

Tilanne on sikäli hyvin hupaisa, koska se tarkoittaisi käytännössä sitä, että tuossa yhteiskunnassa olisi tilanne sellainen, että noilla "toisen luokan kansalaisilla" olisi poliisin sekä hänen välissään aina joku vartiointiliike, joka ikään kuin olisi häneen nähden poliisi, mutta "ensiluokkaiseen kansalaiseen" nähden hänellä ei olisi pidätys- eikä kuulusteluoikeutta. Tällainen järjestelmä on äärettömän nöyryyttävä, sekä erittäin ikävä monella tavoin. Vai voitteko kuvitella tilannetta, missä joku osa yhteiskunnasta on ikään kuin tehty toisia palvelemaan?

Kun USA:n sisällissota alkoi vuonna 1864, käytti Lincolnin hallinto säälittä hyväkseen etelän orjuutta, ja pohjoisen agentit kävivät saarnaamassa siellä vapauden aatteita siihen malliin, että jopa nykyliberaaleja hirvittäisi tuo teksti, mitä nuo silloiset saarnamiehet latelivat. Mutta tuo teksti oli tarkoitettu orjille, jotta nämä tiedostaisivat oikeutensa, ja ryhtyisivät kapinoimaan isäntiään vastaan. Jja samanlainen eriarvoisuus sai sitten japanilaiset luopumaan samuraistaan, ja astumalla kohti eurooppalaista arvomaailmaa. Japani oli 1800-luvun alussa feodaalijärjestelmä, missä tavallisen kansan velvollisuus oli palvella samuraita, eli eräänlaista soturiluokkaa, jonka ainoa työ oli kävellä ympäriinsä sekä katkoa ihmisten päitä. Ja pelkkä kumarruksen unohtaminen saattoi merkitä sitä, että samurain miekka heilahti, ja ihmisen pää pyöri maassa.

Näet tuossa paljon puhutussa bushidossa, eli "soturin tiessä" on yksi ikävä asia. Alempi samurai oli aina velvollinen palvelemaan daimiotaan eli päällikköään, ja tekemään vaikka itsemurhan tämän käskystä. Ja noilla daimioilla oli tapana katkoa päitä kokeillakseen miekkansa terävyyttä. Tästä asiasta ei tietenkään kukaan pitänyt, ja tuota asiaa eurooppalaiset sekä amerikkalaiset käyttivät säälittä hyväkseen, kun he markkinoivat omaa aatettaan tuolla Japanin saarilla. Ja kuten tiedämme samurain koulutus perustui nöyryyttämiseen, eli alimmat samurait käyttivät nöyryyttäviä vaatteita, ja jos esimerkiksi kaikki eivät mahtuneet veneeseen, niin ylijääneet saatettiin tappaa tuon takia.

 Eli heidät määrättiin tekemään rituaali-itsemurha eli seppuku, joka oli hyvin tuskallinen tapa kuolla, koska siinä miekka työnnettiin omaan vatsaan, ja joissain tapauksissa samurai sitten sai avustajan tuohon asiaan, eli avustaja leikkasi tämän miehen pään irti, sen jälkeen kuin hänelle oli määrätty tuo äärimmäisen julma rituaali-itsemurha, joka tunnetaan paremmin nimellä "harakiri", mutta jos avustajaa ei löytynyt, niin silloin kuolema oli hyvin tuskallinen. Ja tuon takia noita daimioita eli "paimenia" pelättiin aivan oikeasti. Kun daimio kuoli, niin hänen alaisensa samurait joutuivat tekemään harakirin, jotta heistä ei tulisi "ronineja" eli työttömiä samuraita.

 Mikäli tuo samurai ei uskaltanut tehdä harakiria, niin hän joutui häpeään, ja samoin myös harakiri tuli tehdä silloin, kun samurai jäi vangiksi, jotta hän ei kertoisi esimiehensä salaisuuksia muille samuraille. Tuo asia oli tietenkin sellainen, että eurooppalaiset käyttivät sitä säälittä hyväkseen, kun he värväsivät omia palkkasotureitaan murskaamaan shoguriaattia. Eihän kukaan kuitenkaan mielellään itsemurhaa tee pomonsa käskystä eikä myöskään lennä pommilla lastatulla lentokoneella vihollisen laivaa vastaan. Bushido eli samurain kasvatus vaati, että soturin on taisteltava loppuun asti, ja antautuminen oli niin suuri häpeä, että samurai joutui sen takia surmaamaan itsensä.

Linkki Sabatonin kappaleeseen "Shiroyama": https://www.youtube.com/watch?v=Ylyqoxh-cXk

charelesfort.blogspot.fi

Thursday, August 11, 2016

Turkin sekä Venäjän yhteistoiminta tulee tiivistymään varmasti, mikä rohkaisee Venäjää toimimaan Krimin alueella entistä avoimemmin

Hagia Sofia
Kuva I

Nyt kun Turkki ja Venäjä osoittavat lähentymistään, ja Venäjä aloittaa taas Ukrainan painostamisen, joka johtuu provokaatiosta, jonka tekijöistä ei ole oikeastaan varmaa tietoa, niin voidaan sanoa, että Kylmä Sota on taas ovella. Kun puhutaan siitä, että onko tuolla Krimillä ammuttu ihmisiä, niin jos lähdetään siitä, että kuka oikeastaan on ampunut ja ketä, niin tekijä kyllä voi olla ihan kuka hyvänsä, eli vaikka Ukrainan armeija ei tuota iskua olisi tehnyt, niin sen ovat voineet tehdä Ukrainan tai Venäjän puolella taistelleet vapaaehtoiset, joiden etua ei ainakaan rauha palvele. Mutta kuten olemme huomanneet, niin Vladimir Putin on ilmaantunut turkkilaisten poliitikkojen viereen, ja samalla Venäjän ja Turkin kädenpuristus on rohkaissut Venäjää toimimaan taas avoimemmin Ukrainassa, koska näin se on saanut eteläisen sivustansa turvattua, ja tämä taas avaa sille ovea voimakkaammalle toiminnalle Ukrainassa. Mutta se että Turkki ryhtyy avustamaan Venäjää sen operaatioissa ISIS:tä vastaan vie pohjaa Turkin islamisteilta

 Turkin asema islamilaisena NATO-maana on ajanut sen ikään kuin vastarintaan muun islamilaisen maailman kanssa, ja sen johto on usein osoittanut haluttomuutta toimia NATO:n osana esimerkiksi Irakin sodassa sekä muissa NATO:n operaatioissa, mitä Lähi-Idässä tapahtuu. Samoin Turkki on ollut haluton antamaan täyttä tukea ISIS:in asemiin kohdentuvalle pommitukselle, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut käännös tuon maan politiikassa, ja se että se antaa nyt Venäjälle tukea tuossa Syyrian sodassa antaa Putinin esikunnalle sellaisia signaaleja, että Venäjä voi pitää eteläisen sivustansa turvattuna, eikä sen tarvitse pelätä Turkin puuttuvan sen Krimin projektiin, mikä tähtää ilmeisesti siihen, että kaasuputket eurooppaan otetaan tiukemmin Venäjän johdon sekä Gazpromin käsiin. Ja Turkki on muutenkin länsimaille hiukan pulmallinen kumppani, koska sen kehitys demokraattiseksi maaksi on jotenkin ollut ongelmallista, ja maassa vallitsee tietenkin sensuuri sekä muutenkin siellä pidätetään ihmisiä myös poliittisin perustein.

Ongelmallisen tuon maan suhteista NATO:oon sekä EU:hun tekee myös kurdien asema, eli maan asevoimat käy sotaa myös kurdikapinallisia vastaan, jotka taistelevat ISIS:tä vastaan, ja juuri tämä asia tekee tuon maan suhteesta länsimaihin niin ongelmallisen. Näet jo Saddam Husseinoin hallinnon kaatamisen aikaan USA sekä NATO lupasivat noille ihmisille oman itsehallinnon, mutta Turkki on sitä kieltäytynyt tunnustamasta. Ja se sitten on vaikeuttanut NATO:n sekä Turkin suhdetta, ja myös Turkin toiminta Kyproksessa on aiheuttanut kummastusta NATO:n päämajassa, koska se on luonut jännitteitä Kreikan sekä Turkin välille, ja maan politiikan ongelmallisin alue onkin sitten NATO:n suhde Israeliin, joka tietenkin laittomasti miehittää tiettyjä palestiinalaisalueita, mutta sen tiedustelun rooli ISIS:tä vastaan käytävässä sodassa on äärimmäisen tärkeä.

Tämän takia Israelia ei haluta suututtaa, ja tuon maan ensiluokan aseet sekä sen antama sotilaskoulutus kyllä kelpaisivat monille maille, mutta Turkkia vaivaa sen suhde oman maan islamisteihin, eli noiden uskovaisten turkkilaisten äänet kyllä kelpaavat maan parlamentiedustajille, joten sen takia maahan ei haluta israelilaisia sotilasneuvonantajia. Kuitenkin Israelin antama apu varmasti kelpaisi noille turkin vuoristossa taisteleville joukoille.

Ja islam on turkille muutenkin ongelma, koska myös kurdit ovat muslimeja, kuten pääosa Turkin väestöstä on,  joten turkin  poliitikkojen asevoimien pitää olla kieli keskellä suuta antaessaan kurdeja koskevia lausuntoja, ja toki esimerkiksi Välimeren alueen turkkilaisille kelpaa myös länsimainen raha, joten turkki ei myöskään varmasti halua turistien kaikkoavan sen rannikolta, mihin on rakennettu valtavasti uusia lomahotelleja. Ja jos maa muuttuu islamistiseksi, niin silloin turistit katoavat sen alueelta, ja nuo turistikohteiden työläiset jäävät ilman tuloja, ja se ei ole hyvä asia turkin poliitikoille.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Wednesday, August 3, 2016

Turkin armeija ei ehkä sitten osoittanut olevansa niin vaikutusvaltainen, kuin mitä se väitti olevansa (Miksi EU:n on vaikea tuomita Turkin vallankaappauyitys?)


Kuvituskuva
Kuva I

Turkin vallankaappausyrityksen epäonnistuminen kertoo jotain tuon maan tilanteesta, eli sen armeijaa ei enää pelätä samalla tavoin kuin ennen, mutta samalla EU on hiukan ikävällä tavoin osoittanut asenteellisuutta tässä asiassa. Kun puhutaan siitä, että armeija nousee laillista hallitusta vastaan, niin tuota tekoa voidaan kutsua sellaisella nimellä kuin "valtiopetos", ja jos tuon teon yhteydessä tapahtuu kuolemantapauksia, niin niitä voidaan kutsua sellaisella nimellä kuin murha.

Mutta tehokas sisäministeriön tiedustelu sai ilmeisesti vihiä tuosta yrityksestä ehkä puhelinkuuntelun kautta, ja sitten tuo teko voitiin estää. Yläkuva muuten on kuvituskuvaa eikä liity tähän tekstiin muuten, kuin että siinä on antenni, joka symbolisoi elektronista tiedustelua. Vaikka kyseessä on todennäköisesti aivan tavallinen TV-antenni, mutta nuo elektroniset valvontalaitteet eivät ole kuitenkaan yhtään sen kummemman näköisiä kuin tavalliset TV-antennit, ja myös asevoimien komentojärjestelmää on takkailtu ilmeisesti ulkopuolisen tahon toimesta, jotta poliisi saattoi asettaa miehensä oikeisiin paikkoihin.

 Kun poliisi sitten onnistui murtamaan tuon vallankaappausyrityksen, niin silloin tietenkin huomattiin se, että asevoimat eivät ehkä ole aivan oikea tapa ottaa valtaa missään maassa, ja se varmasti on osittain heijastunut myös osaan EU-maita, joissa armeijan pitämiseen tyytyväisenä  on aina ollut tapana ikään kuin "leikillisesti" vedota, kun puhutaan vaikka puolustusbudjeteista. Eli on muistettu mainita se, että upseerien pitää olla tyytyväisiä, kun puhutaan heidän eduistaan, ja samalla joku on aina puolustusbudjetteja leikattaessa muistuttanut siitä, että myös EU-maissa voivat tankit tulla kaduille, eikä myöskään toimittajien reserviläisyyttä ole silloin unohdettu. Samoin aina välillä on Turkkia käsitteleviin uutisiin livahtanut sana "vaikutusvaltainen armeija", eli onko tuo vallankaappaus jotenkin ollut ennakoitavissa, kun niin on noita Turkin kenraaleja muistettu nuoleskella.

Mutta kuten tiedämme, niin maailma muuttuu eikä armeijaa enää hyväksytä samalla tavoin ainakaan sisäpoliittiseksi vaikuttajaksi, kuin mitä se ennen niin sanottuna "hyvänä aikana" oli. Tietenkin nyt kun tuo vallankaappaus on epäonnistunut, niin EU-maat ovat ilmeisesti päättäneet, että noille sotilaille ei saa mitään tehdä, ja heidän ihmisoikeuksistaan kannetaan kovasti huolta. Samalla kuitenkaan kukaan ei ole kantanut huolta esimerkiksi pidätettyjen kurdien sekä normaalien varusmiesten ihmisoikeuksista missään maassa. Eli en ole koskaan kuullut minkään EU-maan antaneen turvapaikkaa esimerkiksi missään maailman maassa simputetulle alokkaalle, joka saattaa saada todella paljon "kokkelipiimää" esimerkiksi siksi, että hän sattuu olemaan vaikkapa taustaltaan johonkin etniseen vähemmistöön kuuluva.

Mutta kun joku kenraali tai amiraali laitetaan putkaan, niin jo on hätä suuri, ja hänen ihmisoikeuksiaan sitten arvostetaan suuresti. Tässä sitten voidaan kysyä, että miksi tuon vallankaappauksen tuomitseminen sekä sen yhteydessä tapahtuneiden väkivallantekojen tuomitseminen on niin vaikeaa? Eikö tämä nyt ollut se "demokratian voitto", jossa Turkin hallitus sai voiton asevoimien yrittämästä laittomasta väkivallanteosta, ja vaikka tämä pääministeri Erdogan hallitus ei ehkä täytä kaikkia EU:n asettamia demokraattiselle päätöksenteolle asetettuja normeja, niin sitä eivät varmaan nuo sotilaat olisi myöskään tehneet.

Eli jos Turkkiin olisi noussut joku sotilasjuntta, niin toki se olisi ollut noille kaasuputkilobbaajille mieluisa yhteistyökumppani, ja ehkä tuo venäläisen lentokoneen alasampuminen oli myös vallankaappauksen valmistelua, jotta Turkin asevoimat voisi saada ulkoisen vihollisen, jonka turvin se voisi suorittaa "puhdistuksen". Eli olivatko EU-maat tai niiden armeijat sitten olleet tietoisia Turkin tilanteesta, ja ainakin osassa uutisista pääministeri Ergoan näytetään maailmalle lähinnä diktaattorina, joten olisiko tuollainen sotilasjuntta ehkä ollut joillekin mieluisampi. Yleensä ennen vallankaappauksen kaltaista sotilaallista toimenpidettä pyrkii sen tekijä mustamaalaamaan vastapuolen keskushenkilöitä, sekä myös perustelemaan tekoaan jollain isänmaallisella argumentilla kuten esimerkiksi Chilessä tehtiin.

charelesfort.blogspot.fi


Sunday, January 24, 2016

Netin IP-osoitteista sekä erilaisista laittomista sekä moraalittomista kotisivuista


Tänään taas on käynyt ilmi, että poliisi on voimaton Nettirikollisten edessä, kun rikoksia tehdän toisessa maassa, ja esimerkiksi Interpolin mukaan lapsipornon kuvaajilla on ollut käytössään Suomalaisia IP-osoitteita, mikä tietenkin kiinnostaa myös SUPO:a sekä KRP:tä. Mutta se että jollain rokollisella on käytössään Suomalainen IP-osoite ei merkitse, että hän edes olisi käynyt koskaan Suomessa. Eli tuota Internet-liikennettä voidaan reitittää esimerkiksi ketjutetun etäkäytön avulla niin, että katsoja näyttää olevan esimerkiksi Suomessa. Ja se tietenkin avaa uuden kysymyksen tässä nimen omaan lapsiin kohdistetussa seksuaalisessa hyväksikäytössä. Näet onko tarkoitus ollut saada joitain aasialaisia kotisivuja kieltolistoille, jotta eräitä esimerkiksi seksituristeja tai ihmiskauppiaita voidaan suojella? Ja tietenkin lapsiporno on hyvää tavaraa sen takia, että se varmasti on "moraalinen veruke", jolla kotisivut sekä niiden ylläpitäjät saadaan "mustalle listalle".

Eli kun puhutaan vaikka ihmiskaupasta, missä esimerkiksi Suomeen tuodaan ulkomailta työntekijöitä Aasiasta tai Moldovasta, niin toki on näille ihmiskauppiaille parempi, että noita henkilöitä ei enää sitten näe maassamme. Samoin näiden "yhteiskunnan tukipilareiden" toiminta jossain Thaimaassa on kuulemma ollut joissain tapauksissa erittäin ikävää nähtävää. Ja joidenkin tietojen mukaan eräiden valtioiden hallitukset yrittävät myös saada länsimaat kieltämään näitä usein aasialaisia kotisivuja, koska heidän mielestään nämä sivut ovat ongelmallisia noille valtioille. Eli he saattavat siepata vaikka opposition kotisivuja hallintaansa, ja sitten ryhtyä välittämään sen kautta lapsipornoa, jotta nuo sivut saataisiin kiellettyä myös länsimaissa.

Täällä asuvat aasialaiset näet tekevät noiden sivujen sisällöstä kopioita, joita jaetaan esimerkiksi Facebookissa. Ja nuo tekstit eivt ole mitenkään mairittelevia kertomuksia myöskään erään Minskissä asustelevan herra Lukashenkon toiminnasta. Ja tuollaiset liikekumppanit eivät varmasti kuitenkaan ole mitenkään mukavaa pöytäseuraa myöskään Eurooppalaisille liike-elämän johtajille, joiden pitää sitten kotonaan kuunnella sitä, kuinka esimerkiksi jossain Myammarissa kohdellaan ihmisiä, jotka eivät ole asioista samaa mieltä kuin hallitus. Ja siksi olisi tietenkin kaikille paras, jos nuo kotisivut sitten poistetaan netistä, että kyseisten silkkipukuherrojen ei tarvitse katsoa sitä, kuinka heidän tuotteitaan valmistetaan. Ja vaikka tuote valmistetaan noissa maissa aivan lakien mukaan, niin toki se varmasti kiinnostaa täällä, että niissä ei ole esimerkiksi työaikalakia.

Black holes don’t make information vanish. They just. Transform it into another form.

“Even in the complete absence of external matter, black holes aren’t completely dark, as a very small amount of low-energy radiation gets em...