Miksi Pohjois-Korean ohjus lensi niin tavattoman korkealle? Eli yrittikö Kim Jong Un rakentaa ASAT eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitetun aseen

Pohjois-Korean uusi ohjus nousi 2000 kilometrin korkeuteen, mikä sitten sai aikaan pohdintaa siitä, että yrittikö tuo valtio esitellä ohjusta, joka kantaisi USA:aan, mutta sitten sen suunnistusjärjestelmä olisi pettänyt, ja tuo ase olisi noussut pystysuoraan ylöspäin, jolloin se olisi saavuttanut tuon mainitun korkeuden. Itse uskon kuitenkin että tuon aseen tarkoitus olisi ehkä toimia ASAT- aseena eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitettuna ohjuksena, jolla tuo valtio voisi ampua alas tai oikeastaan tuhota  sen yli lentävät vakoilusatelliitit.

ASAT- ohjus voidaan varustaa sekä kineettiseen energiaan perustuvalla taistelukärjellä että atomiräjähteellä, joka räjähtäessään aiheuttaisi valtavan EMP-pulssin sekä plasmarenkaan kehittymisen Maan ympärille, mikä sitten aiheuttaa varmasti useiden satelliittien tuhoutumisen, ja esimerkiksi Kiinalla tiedetään olevan korkealle radalle lentäviä ASAT-ohjuksia, jotka ovat oikeastaan muunnettuja mannertenvälisiä ohjuksia, joita sitten voidaan käyttää esimerkiksi USA:n merivalvonta- sekä muita satelliitteja vastaan. Kuitenkin kineettiseen energiaan perustuva taistelukärki on myös todella helppo valmistaa, ja jos tuo maa haluaa tuhota sillä sen yli lentäviä satelliitteja, niin silloin sillä on jo käytännössä tuossa operaatiossa tarvittava tekniikka hallussaan.

Tuollainen taistelukärki voisi olla yksinkertaisesti vaikka laakerinkuulilla ympäröity pienellä konventionaalisella räjähteellä varustettu kärki, joka laukaistaan tuolle Pohjois-Korean ylittävälle lentoradalle. Tuolloin nuo metallikuulat voidaan asemoida kyseiselle radalla, missä ne sitten aiheuttavat suuren uhan sillä oleville satelliiteille, joita käytetään tuon suljetun maan valvomiseen. Tuollainen rautakuuliin perustuva ASAT-ase oli suunnitteilla esimerkiksi Neuvostoliitossa 1980-luvulla maan vastavetona kiertoradalle sijoitetuille magneetti-tykeille.

Nuo teräskuulat olisi ammuttu matkaan esimerkiksi Sojuz-Fregat raketeilla, ja ne olisi laitettu kiertämään vastakkaiseen suuntaan kuin niiden kohde, ja jos tuollainen teräskuula olisi törmännyt vaikka “PROJECT THOR”:ina tunnettuun valtavan voimakkaaseen ratatykkiin, niin silloin tuo äärettömän kallis ase olisi tuhoutunut välittömästi, koska törmäysnopeus olisi ollut niin valtava.

Kun puhutaan tuollaisista ASAT- sekä ABM-aseista, niin kaikkein yksinkertaisin tapa operoida noilla välineillä, olisi laukoa Maan kiertoradalla ristiin rastiin lentäviä teräskuula-parvia, joilla sitten voitaisiin maan kiertorata tyhjentää satelliiteista. Noiden kuulien laukaiseminen tietylle radalle merkitsee sitä, että kyseistä  kiertorataa ei voisi mihinkään enää käyttää, ja tuollainen kuulaparvi pitäisi tuon radan poissa käytöstä todella pitkän aikaa.

Teräskuula-latausten käyttö kiertoradan tyhjentämiseen on niin yksinkertaista, että sitä ei välttämättä edes ole tarpeen kokeilla, koska käytettävä tekniikka on niin yksinkertaista, että sitä voidaan sanoa täydellisen varmaksi. Tarvitaan vain raketti, jonka kuormatila on täytetty teräshaulilla, tai mikä tahansa kiinteä kappale sopii tuolla kiertoradalla projektiiliksi. Eli todellisuudessa noiden haulien paikalla voi olla vaikka pikkukiviä, ja ne vain laukaistaan raketilla taivaalle. Sen jälkeen tuossa lastitilassa oleva pieni räjähde vain levittää nuo kappaleet pitkin taivasta. Tai sitten satelliitteihin voidaan kiinnittää pusseja, joissa on räjähde, jolla niissä olevat kappaleet saadaan sitten levittäytymään pitkin Maapallon kiertorataa.

Tuollaisen laitteiston kokeilu on tietenkin vaikeaa, koska se sitten lisää maapalloa kiertävien avaruusromun kappaleiden määrää, ja vaarantaa monia satelliitteja sekä myös ISS- eli kansainvälisen avaruusaseman. Tuon takia eivät myöskään esimerkiksi ASAT-kokeet ole kovin yleisiä, koska niissä sitten lisätään avaruudessa olevien pari senttisten eli pienen ruuvin tai mutterin kokoluokan hiukkasten määrää. Nuo hiukkaset ovat kaikkein vaarallisimpia avaruusromun kappaleita, koska niitä ei näe maasta kovin helposti. Ja siksi esimerkiksi kansainvälistä avaruusasemaa ei ehkä huomata varoittaa, jos tuollainen hiukkanen lähestyy sitä.

Toisaalta saattaa olla niin, että Pohjois-Korea haluaa valmistaa FOBS:n eli (Fractional Orbital Bombardment System), joka toimii siten, että ydinkärki asemoidaan ensin maapalloa kiertävälle radalle, josta se sitten ohjataan kohti kohdettaan. Tuollainen ase on oikeastaan vain äärimmäisen korkealle ammuttava MIRV (Multiple Independently Targetable Reentry Vehicle) -yksikkö, joka voi pommittaa maapalloa joko matalalta kiertoradalta, mutta tuo ase voidaan tietenkin ampua myös hyvin kauas maasta.

Eli kuten tässä haluan korostaa, niin missään nimessä tuollaisen aseen rakentaminen tai käyttö ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kantorakettiin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuollaisen ydinaseen laukaisemiseen avaruuteen voidaan käyttää myös esimerkiksi jotain USA:n Delta- tai Venäjän Sojuz-Fregat-tyyppistä rakettia, jolla se saadaan lentämään vielä korkeammalle. Tuolloin esimerkiksi satelliittiin joka on sijoitettu geostationaariselle adalle voidaan asentaa taistelukärki, ja kun tuo ase sitten aktivoidaan, niin se voidaan laukaista erittäin lyhyellä varoitusajalla kohteeseensa

Sojuz-alusten tekniikasta sekä avaruuslentojen teorioista

Sojuz-alus
Kuva I

Kun Neuvostoliitto laukaisi Sojuz-1 aluksen, niin sen toimintavarmuus ei varmasti ollut sillä tasolla, mitä olisi avaruusalukselta odottanut. Kun aluksen suunnittelijat olivat lopettaneet työnsä, niin siitä löytyi 236 suunnittelua koskevaa virhettä, jotka sitten korjattiin melko nopeasti. Eli sen lämpökilpeä paksunnettiin, minkä takia päälaskuvarjoa jouduttiin suurentamaan, mutta laskuvarjokotelo jäi saman kokoiseksi, joten sitä piti survoa puunuijalla tuohon lokeroon. Sojuz-aluksen valmistelussa ollut kiirehtiminen johtui siitä, että sen piti lähteä lentoon Leninin syntymäpäiväksi.

Aluksen lentäjänä toimi kosmonautti Vladimir Komarov, josta tuli ensimmäinen kaksi kertaa avaruudessa käynyt ihminen. Kun Sojuz 1 oli kiertoradalla, niin ilmeni lisää ongelmia, eli aluksen sähkön tuotannosta vastaavat aurinkopaneelit eivät toimineet, jolloin tehtävä piti keskeyttää, ja kapseli palauttaa maahan. Kuten tiedämme, niin päälaskuvarjo ei auennut, ja lentäjä Vladimir Komarov murskaantui maahan.

Syynä tähän onnettomuuteen pidetään yleisesti sitä, että päälaskuvarjon naru sotkeutui vetovarjon naruihin, mutta sitä ei tänä päivänäkään ole selvitetty, miten tuo kapseli oli yksinkertaisesti päästetty lentämään, ja sitäkään ei olla selvitetty, että miksi esimerkiksi miksi kapselissa oli vain yksi laskuvarjo, ja tärkeä kysymys sitten oli siinä, että miksi tuossa kapselissa ei ollut heittoistuinta, vaikka sellainen oli ollut kaikissa muissa aluksissa. Tai vaikka varsinaisesti tuotantoon tarkoitetussa Sojuz-kapselissa ei olisi ollut katapultti-istuimia, niin olisi luullut, että prototyyppiin olisi tuollainen pelastautumismahdollisuus laitettu, koska noissa kehitysmalleissa on usein erilaisia "lastentauteja", ja toki Sojuz oli sitä ennen kiertänyt Maapalloa miehittämättömänä, joten sen olisi pitänyt toimia moitteettomasti, ilman mitään sen kummempia vikoja, mutta sitten sen lämpökilpeä alettiin vahvistaa, mikä johti suuremman varjon tarpeeseen sekä tuhoisaan onnettomuuteen.

Sojuz-TMA
Kuva II

Vaikka Sojuz-alusta sekä Neuvostoliiton avaruusohjelman johtoa arvostellaan tuon asian takia, niin silti voidaan sanoa Sojuzin olevan paljon paremmin suunniteltu kuin Apollon tai jopa avaruussukkulan. Varsinkin ulkoisten aurinkopaneelien käyttö pidensi tehtävä-aikaa, ja antaa samalla miehistölle pelivaraa, jos joku odottamaton sääilmiö tai vastaava estää aluksen laskeutumisen. Samoin aurinkopaneelien avulla tapahtuva sähköntuotanto ei kuluta avaruusaluksen polttoainetta samalla tavoin kuin polttokennojen käyttö, ja siksi ihmettelen sitä, miksi esimerkiksi avaruussukkuloiden luukuissa ei ole näitä kevyitä piistä valmistettuja paneeleja, joiden avulla sen tehtävä-aikaa olisi voitu jatkaa.

Samalla voidaan kysyä sitä, miksi Apollo-kapselissa ei ollut noita paneeleita, jotka ovat paljon turvallisempia kuin polttokennot, joissa poltetaan vetyä sekä happea. Sojuz poikkeaa rakenteeltaan muuten länsimaisista avauusaluksista siinä, että niiden miehistöt istuvat aluksen keskimmäisessä osassa, ja tuo pallomainen keulaosa on ainoastaan rahtia varten. Ratkaisun tarkoitus on tehdä aluksesta turvallinen, eli jos Sojuz kolhii keulaansa, niin silti se voi laskeutua turvallisesti. Kun puhutaan tuosta Sojuz-onnettomuudesta, niin voidaan kysyä sitä, miksi kapselissa ei ollut varalaskuvarjoa?

Sojuzista epäillään olevan myös eräänlainen hävittäjä-versio. Tarinan mukaan tuota Sojuzin hävittäjä-versiota kutsutaan nimellä Almaz, jossa on jonkinlainen tykki. Avaruudessa aseen laukaisun aiheuttama paine-ero on valtavan suuri verrattuna maapallon pinnalla olevaan paine-eroon, joten siellä ammus lähtee piipusta paljon suuremmalla nopeudella kuin maan pinnalla, ja siksi jo pieni ase aiheuttaa erittäin suuria vaurioita osuessaan kohteeseensa, ja tämän pienemmän ilmanpaineen takia vuoristossa ammuttu luoti voi lävistää luotiliiviä, vaikka se ei sitä meren pinnalla tekisikään.

Kiväärin luoti kantaa vuoristossa pidemmälle kuin meren pinnalla kahdesta syystä. Ensinnäkin pienemmästä ilmanpaineesta johtuen on patruunan laukaisun aiheuttama paine-ero suurempi kuin meren pinnalla, ja pienempi ilmanpaine aiheuttaa myös vähemmän kitkaa luodissa, joten korkealla ammuttaessa tuo asia pitää muistaa, koska ase tappaa siellä pidemmältä matkalta kuin meren pinnassa. Ja avaruudessa paine-ero on äärimmäisen suuri, joten jopa tavallinen konekivääri voi siellä tuhota minkä tahansa kohteen, varsinkin jos tuo tuhoväline lentää kohdettaan vasten, jolloin luodit ropisevat siihen yli 20 000 kilometrin tuntinopeudella.

NASA laskeutuu aivan kolmella varjolla, jotta tuollainen vaaratilanne missä varjo ei avaudu voidaan korjata. Samoin kun puhutaan Sojuz-kapselista, niin siitä on olemassa sekä miehitettyjä että miehittämättömiä malleja, joita on käytetty menestyksekäästi sekä miehistöjen viemiseen avaruusasemille, rahdin kuljettamiseen kiertoradalle että vakoiluun. Eli tuossa "sojuz-tyyppisessä" vakoilusatelliitissa on ilmalukon paikalle asennettu kaukoputki, ja muu elektroniikka sijaitsee siellä, missä miehistö normaalisti istuu. Nykyään Sojuz voi suorittaa koko tehtävän automaattisesti, johtuen tietotekniikan kehittymisestä, joten periaatteessa uusimmissa malleissa, missä käytetään tehokasta tietotekniikkaa, on miehistö oikeastaan pelkkä turistiryhmä, ja se eroaa Progress-rahtialuksesta vain siinä, että Progress:issa ei ole miehistön istuimia.

pseudotiedetta.blogspot.fi