Noottien käyttö valtioiden välisissä suhteissa heijastuu aina myös niiden sisäpolitiikkaan.

Nootti on valtioiden välisiin suhteisiin kuuluva ilmaus siitä, että toinen valtio on tyytymätön toisen valtion toimintaan. Tuon takia nootteihin pitää aina suhtautua vakavasti, mutta kuitenkin varsinkin Venäjän ulkoministeriön antamiin palautteisiin suhtaudutaan Suomessa hiukan liiankin suurella hartaudella. Itse olen sitä mieltä, että noihin Venäjän ja Suomen ulkoministeriöiden välisiin nootteihin liittyy myös sellainen mahdollisuus, että niillä saatetaan yrittää vaikuttaa maamme politiikkaan sekä ehkä myös lainsäädäntöön.

Kun noottien historiaa käsitellään siltä jaksolta, kun Suomi on ollut itsenäinen valtio, niin silloin kyllä mieleeni muistuu nimenomaan Kekkosen aikaan sijoittuva “Noottikriisi” vuodelta 1961, jolloin hän keskeytti Havaijin matkansa, ja palasi Suomeen, jotta voisi neuvotella Neuvostoliiton kanssa, ja tuo sitten toi hänelle murskavoiton koko presidentti-uransa ainoasta vakavasti otettavasta vastaehdokkaasta.

Se tilasiko Kekkonen tuon nootin on jäänyt historian hämärään, ja tietenkin tuon tukitoimen saattoi ideoida NKP eli Neuvostoliiton kommunistinen puolue tai KGB, jotka saattoivat osoittaa tuolloin myös kykyä omatoimiseen ajatteluun. Tuolloin on saattanut käydä niin, että joku tuolta hyvin monimutkaisessa yhteenliittymässä halusi silloin ryhtyä tukemaan Neuvostoliitolle mieleistä ehdokasta kysymättä häneltä mitään lupaa tuollaiseen toimintaan. Joidenkin ihmisten mielestä noottikriisin tarkoitus olisi ollut tukea Olavi Honkaa eli Kekkosen kilpailijaa.

Tuolloin olisi toiminta ollut sitä, että tuo noottia koskeva tieto olisi päästetty julkisuuteen ehkä KGB:ssä olevan tekaistun “vuodon” kautta, ja siinä olisi samalla vihjattu Kekkosen tilanneen tämän tukitoimen. Tuo olisi tarjonnut presidentti Kekkoselle mahdollisuuden erota ikään kuin kunniallisesti, ja antaa paikkansa Olavi Hongalle, mutta sitten kaikki ehkä meni pieleen. Eli Kekkonen sai sitten Hongan kaadettua, ja sitten hän jatkoi presidenttinä periaatteessa aina kuolemaansa asti vuonna 1986, vaikka hänen loppu-aikansa oli todella vaikeaa. Mutta kun puhutaan siitä, mitä todella tapahtui, niin totuus ehkä nukkui pois Kekkosen sekä Hongan kuoltua, ja ehkä sitä lopullista totuutta ei koskaan tulla kuulemaan.

Jos Kekkonen tai Honka tuon kriisin tilasi, niin sitä koskevat asiapaperit varmasti on poltettu jossain takassa, kuten ehkä on myös esimerkiksi NKP:n versiolle kyseisistä papereista hävitetty viimeistään Neuvostoliiton hajottua, koska KGB ei ehkä halunnut saattaa tovereitaan vaikeaan asemaan näiden asioiden kanssa. Noottikriisi on kuitenkin jäänyt elämään ihmisten mieliin, ja sitä asetelmaa tietenkin on paljon käytetty hyväksi erilaisissa tutkielmissa, joissa väitetään Kekkosen tilanneen nootin, mutta itse olen sitä mieltä, että NKP on sen ehkä tekaissut kysymättä lupaa yhdeltäkään Suomalaiselta. Kun tuota vuoden 1961 tapahtumaa verrataan nykyiseen käsitykseen nooteista, niin silloin pitää sanoa, että aina ei voi eikä myöskään tarvitse toista valtiota miellyttää.

Kaikkia päätöksiä mitä esimerkiksi Suomen valtio tekee ei tarvitse aina alistaa Kremlin arvioitavaksi, eikä meidän myöskään tarvitse peitellä mielipiteitämme, vaikka ne olisivat eriäviä valtion johdon mielipiteiden kanssa. Eli meille riittää se että noudatamme lakia, ja tuolloin on muistettava se, että meillä jokaisella on oikeus sanoa mielipiteemme tässä maassa, oli se linjassa ulkopoliittisen johdon linjan kanssa tai ei. Toki jos joku alkaa olla kovin usein eri mieltä presidentin kanssa, niin siitä voi sotilasarvo lähteä, mutta kuitenkin voidaan sanoa niinkin, että tietenkin olisi hyvä tietää mitä mieltä presidentti sitten on, ennen kuin joku alkaa kommentoida jotain asiaa.

Kuten tiedämme, niin Suomessa on kaikilla sikäli oikeus sanoa mielipiteensä, että sen takia ei ketään saa täällä pidättää tai toimittaa vankilaan, mutta tietenkin kohtelias pitää olla. Eli mitään sellaista henkilöön menevää loukkaamista ei tuolloin  kannata kirjoitella, mutta perustellusti ilmoitetun mielipiteen ilmaiseminen  on tietenkin jokaisen oikeus. Noottien käyttö maassamme on joissakin tapauksissa ollut sellaista, että sillä ikään kuin tukitaan ihmisten suita, eli heitä pelotellaan jollain Venäjän operaatiolla, jotta he eivät uskaltaisi kirjoittaa tai puhua asioista, jotka ovat joillekin kolmansille osapuolille kiusallisia.

Tuolloin voidaan muistuttaa siitä, että viralliset huomautukset kirjoituksista tekee valtiovalta ihan itsenäisesti, ja missään nimessä niitä ei anneta esimerkiksi lenkkisaunassa tai lähiöravintolassa. Eli nämä paikat eivät ole niitä foorumeita, missä tasavallan johto jakelee palautteita ihmisille, ja muutenkin noissa valtiovallan antamissa palautteissa ei varmasti välimiehenä toimi mikään baarimikko tai paikallinen liivijengin edustaja. Eikä virallisissa esimerkiksi presidentin virkahuoneessa tai SUPO:n päämajassa pidetyissä keskusteluissa sitten ainakaan yleensä vedetä ketään turpiin, jos ei sitten kirjoitettu teksti satu jotain paikallaolijoista miellyttämään. Ja varmaan jokaisessa kirjoituksessa, mitä maailmassa tehdään on jonkun mielestä jotain huomautettavaa.

Kuitenkin se että toinen uhkaa toista väkivallalla esimerkiksi jonkun kirjoituksen yhteydessä kertoo siitä, että hän on jotenkin kyvytön vastaamaan kirjoitukseen samalla mitalla. Se joka ryhtyy väkivaltaiseksi menettää tuolloin “pelin”, eikä tietenkään tilannetta auta yhtään sellainen asia, että tuo väkivalta tehdään valtion virkapuvussa tai sen suojeluksessa eli esimerkiksi sotilasarvon turvin tapahtuva yllyttäminen pahoinpitelyyn on varmasti  tulkittavissa sellaiseksi raukkamaisuudeksi, mitä ei kovin usein tapahdu, ja sitten tietenkin maailmalla varmasti sitten kyllä tuollainen asia huomataan hyvin helposti.

Kulttuurivaikuttaja Jörn Donnerin tyly arvio politiikan kärkikaartista on varmaan ihan oikea.

Jörn Donner on maamme kirjailijoiden
kärkinimiä.

Jörn Donner arvostelee Timo Soinia sekä politiikan kärkikolmikkoa kovin sanoin, tai aiankin niin mediassa lukee. Itse kyllä pidän tuota arvostelua melko kiihkottomana, ja aika tavalla pehmeitä ilmaisuja Donner kyllä noista ihmisistä käyttää. Toki tuo viittaus esimerkiksi tabletteihin voi olla kyllä ihan hyvä huomio, koska me kaikki varmaan odotamme ulkoministerin olevan kiinnostunut maailman asioista muutenkin kuin vain omien alaistensa kirjoittamien raporttien muodossa. Itse olen sitä mieltä, että Donner varmasti on loistava ajattelija sekä se, että hän on ruotsinkielinen saattaa näkyä tuossa hallitukseen sekä varsinkin perussuomalaisiin kohdistuvassa kritiikissä.

Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että melko laimeaa tuo kritiikki kuitenkin on siihen nähden, mitä se olisi voinut olla, ja toki tämä nykyinen poliitikkojen kärkikaarti on todella harmaata massaa, mistä sitten tietenkin kielii esimerkiksi se, että maassamme väännetään kättä jostain sellaisesta kuin sukupuolineutraali avioliitto, mitä ei toki muutamia vuosia sitten olisi edes voitu kuvitella. Mutta muuten nuo tämän ja edellisen hallituksen repäisyt ovat varmasti aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä poliitikoille, jotka kamppailevat siitä, kuka pääsee eniten televisioon kertomaan kantaansa meille kuolevaisille ihmisille. Ja tuossa sitten on helppo tehdä virheitä, jotka kostautuvat myöhemmin ikävänä julkisuutena. 

Maamme eduskunta on menettänyt täysin arvovaltansa, koska sen asenne esimerkiksi Moskovaa sekä Brysseliä kohtaan on ollut liian alistuva, eikä maassamme vallalla oleva poliittinen melankolia ole edes alkanut kadota. Kun ajatellaan esimerkiksi pakkoruotsina tunnettua asiaa, niin maassamme tietenkin voidaan aina keskustella tuostakin asiasta ilman, että kenenkään tarvitsee sen takia ajaa hiuksiaan pois. Ja kun vaikka kuinka haluaisimme vaikuttaa johonkin asiaan, niin me suomalaiset olemme kuitenkin melko pidättyvää kansaa, mikä sitten näkyy siinä, että meillä ei ole mitään sellaista mellakointi perinnettä, kuin mitä on esimerkiksi monissa keski- tai eteläisen euroopan valtioissa.

Me vanhempi väki olemme tietenkin joutuneet lukemaan pakkoruotsia, mikä ei silloin tuntunut mukavalta, mutta kuitenkin sen kirjoitin aikoinaan YO-kokeessa. Se näet oli silloin yksi pakollisista aineista, ja sanotaan että jos ihminen osaa hyvin ruotsia tai hänellä olisi siihen hyvät mahdollisuudet perehtyä esimerkiksi ruotsinkielisellä paikkakunnalla olevan mökkiympäristön kautta, niin silloin hänellä olisi siinä sitten oikeasti kiitettävän sauma, ja ainahan kielitaitoa kysytään. Mutta pakollisuus tekee tuosta ”toisesta kotimaisesta” joillekin ihmisille pakkopullaa, jota on pakko sitten sietää. Itse oli peruskoulussa ihminen, joka ei pitänyt tuosta aineesta, mutta muuten minulla ei mitään ruotsalaisia tai ruotsia puhuvia ihmisiä vastaan ole, ja he eivät ole äidinkieltään valinneet.

Maassamme nämä koulupiirit sekä kotikielen valitsevat tuon lapsen vanhemmat, ja hänen pitää se sitten vain niellä. Kun ajatellaan tuota ruotsin valitsemista äidinkieleksi, niin voin sanoa että heillä sen helpompaa ole saada opiskelupaikkoja kuin suomea äidinkielenään puhuvilla, koska tuo ruotsinkielisen peruskoulun käyminen antaa opinto-oikeuden vain ruotsinkieliseen oppilaitokseen. Ja mitä sitten esimerkiksi jatko-opinnoilla tarkoitetaan, niin se ymmärretään normaalina ammattikouluna tai lukiona, jos tarkoitetaan peruskoulun jälkeen tulevaa haku mahdollisuutta.

Kun puhutaan Jörn Donnerista ihmisenä, niin hän on todella pitkän poliittisen uran tehnyt ihminen, ja hänellä on varmaan todella paljon sanottavaa sekä suomen- että ruotsinkielisille. Ja omasta mielestäni esimerkiksi maamme lehdistön ikään kuin yllyttävä asenne tiettyihin ääriryhmiin on todella ikävää luettavaa. Eli kun keskustellaan poliittisten päättäjien puheista, niin tietenkin heillä on oikeus sanoa sanottavansa, mutta tietenkin on olemassa sellainen raja, missä puhutaan esimerkiksi väkivaltaan yllyttämisestä. Kun puhutaan esimerkiksi maamme idänsuhteista, niin tietenkin olisi mukavaa saada Karjala takaisin, mutta sitä pitää pyytää silloin kun Venäjällä on halua siitä keskustella.

Samoin se että Vladimir Putin esimerkiksi uhkaa Ukrainaa, ei saa muuttua sellaiseksi tilanteeksi, missä suomalaiset sitten alkavat hyökkäillä tavallisia venäläisiä vastaan, koska silloin se antaa Kremlille syyn lähteä puolustamaan kansalaisiaan. Kuitenkaan emme saa alistua tuollaisessa tilanteessa, koska se sitten taas ikään kuin rohkaisee Kremliä aloittamaan samanlaiset toimet Suomea vastaan. Ja kun puhutaan solidaarisuudesta sekä avun antamisesta toiselle, niin voidaan sanoa että jos emme sitä itse anna, niin silloin jos me itse olemme vaikeuksissa niin apua on turha odottaa. Tuon takia meidän pitää joskus tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäviä. Eli aina on olemassa sellainen vaihtoehto, että maamme uhraisi joitakin kansalaisiaan miellyttääkseen Putinia, mutta voidaan kyllä vähän epäillä sitä, että hyväksyykö Putin tuollaista uhria?

Miksi hän lähtisi sitten palvelemaan maamme poliittisen johdon tarkoituksia, jos he jotain uhreja sitten sinne Venäjälle tarjoilevat? Tietenkin esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino aikoinaan pidätti joukon suomalaisia, ja tarjosi heitä Stalinille, mutta hän kieltäytyi kunniasta saada teloittaa nämä ”Leinon vankeina” tunnetut henkilöt. Tuo tapa että vastustajalle ei tehty palveluksia on peräisin turkin sulttaanilta, joka otti omaan henkikaartin lapsia, joita kristityt olivat hänelle tarjonneet ikään kuin lunnaiksi.

Noista lapsista koulutettiin kammottuja janitsaareja, jotka kuitenkin vuosiatojen kuluessa veltostuivat. Mutta Konstantinopolin valtauksen yhteydessä he vielä olivat voimissaan. Myöhemmin nämä sotilaat värväsivät alaisia, ja sitten heille alkoi kaljamaha kasvaa, kun nämä entiset valiosotilaat muuttuivat käskijöiksi. Mutta tämä kirjoitus on taas hiukan rönsyilyt, ja tietenkin Donnerin ajatukset ovat todella hienoa luettavaa, ja piristävät tätä tämän hetken melankoliaa todella paljon.

Tämä poliittinen melankolia ilmenee siinä, että juuri mitään ei poliittisella kentällä ole tapahtunut, lukuun ottamatta eräiden kansanedustajien ravintolailtojen päätöksiä, mutta ne tapahtuivat viime vaalikaudella, joten nyt sitten seuraa varmaan tapahtumaköyhä poliittinen kausi, jossa tilanne USA:n ja Venäjän välillä joko kiristyy tai noiden maiden välit lämpenevät, ja tuo sitten riippuu siitä, kuinka paljon Trump ja Putin toisistaan pitävät. Ja viimeistään kahdeksan vuoden päästä presidentti vaihtuu USA:ssa, ja sitten taas seuraa noiden maiden välien uudelleen arviointivaihe, kuten aina presidenttien vaihtuessa seuraa, koska heillä kaikilla on ollut vähän oma linja ulkopolitiikassa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jorn-donner-suomii-kovin-sanoin-karkipoliitikkoja-kun-naen-nama-kolme-miesta-minua-oksettaa/6252344

metsantarinoita.blogspot.fi