Showing posts with label salasanat. Show all posts
Showing posts with label salasanat. Show all posts

Friday, September 2, 2016

Hakkereista sekä heidän käräyttämisestään


Ennen hakkerit tunkeutuivat yleensä yliopistojen tietoverkkoihin soittamalla ensin ns. "purkkiin", minkä kautta he sitten yrittivät päästä yleensä jonkun yliopiston tietoverkkoon. Tuota kautta he suorittivat hyökkäyksiä erilaisia valtion laitoksia vastaan, ja hyvin suosittu portaali tällaisten hyökkäysten tekoon oli Stanfordin yliopisto, jonka erillislaitoksissa tehtiin tunnetusti USA:n puolustusministeriön valvomaa tutkimusta, joka oli ilmoitettu julkisessa mediassa. Se että tuossa yliopistossa tehtiin tuota tutkimusta, tarkoitti sitä että sieltä aukeni portaali suoraan Pentagoniin sekä Lockheed Martin-yhtiöön. Eli tuon yliopiston tietokoneilta löytyi salasanoja sekä puhelinnumeroita, joita hyödyntämällä nuo hakkerit saattoivat sitten yrittää tunkeutumista Pentagoniin sekä muihin heitä kiinnostaviin kohteisiin.

Se miten hakkerit toimivat ennen oli likipitäen kaavamaista, eli ensin he yrittivät päästä sisään systeemiin, ja luoda itselleen superkäyttäjän oikeuksia, joiden avulla he sitten loivat lukuisia käyttäjätunnuksia. Kun tuo hakkerin luoma superkäyttäjätunnus paljastui, niin silloin pystyivät NSA:n tai muun turvapalvelun miehet havaitsemaan hyökkääjän reaaliajassa, ja sitten he voivat aloittaa henkilön jäljittämisen puhelinverkossa. Ja kun noita hakkereita jäljitettiin, niin silloin heille luotiin tekaistuja dokumentteja, joita he sitten saattoivat lueskella tai jopa imuroida koneilleen, ja näiden dokumenttien tarkoitus oli se, että hakkeri viettäisi liian kauan aikaa kohteessaan, jolloin nuo turvallisuuspalvelun virkailijat saisivat hänet jäljitettyä puhelimen kautta lähetettävällä jäljityssignaalilla.

Nykyään käytetään samaa tekniikkaa, paitsi että nuo dokumentit on varustettu pienellä haittaohjelmalla, joka saa aikaan sen, että NSA:n on helppo sitten jäljittää tuo kone, eli se lähettää koneen mallin sekä sarjanumeron NSA:lle, sekä erityisen "ping"-viestin, jolla turvallisuuspalvelu sitten voi jäljittää tuon laitteen fyysisen sijainnin. Kuitenkin suurin osa hakkereista on jäänyt kiinni, kun he ovat yrittäneet luoda noita superkäyttäjätunuksia tietojärjestelmään. Kuitenkin nykyään salaustekniikka on kehittynyt niin, että superkäyttäjätunnuksilla ei oikeastaan tee yhtään mitään. Eli vaikka henkilö loisi kuinka paljon käyttäjätunnuksia hyvänsä, niin noilla tunnuksilla ei kuitenkaan pääse mitään dokumentteja lukemaan, koska kaikki dokumentit ovat ryhmien kansioissa, ja jokainen PDF tai muu dokumentti voidaan suojata yksilöllisellä salasanalla.

Ja jos joku sitten unohtaa oman salasanansa, niin ne tietenkin voidaan ohittaa työryhmän johtajan toimesta siten, että tuo johtaja antaa ensin tuolle dokumentille oman salasanansa, ja sitten tuon dokumentin tekijän täytyy tietyn ajan kuluessa antaa oma järjestelmään kirjautumissalasanansa tuolle dolkumentille omalta kiinteältä työpaikan tiloissa sijaitsevalta tietokoneeltaan, käyttäen yhtiön sisäistä turvakorttia. Eli ensin työntekijä menee työpaikalleen, ja kirjautuu merkittyyn laitteeseen, ja antaa laitteen numeron esimiehelleen sisäiseen käyttöön tarkoitetulla viestivälineellä. Sen jälkeen johtaja antaa oman avaamista varten tarkoitetun tunnuksen varmistuttuaan ensin, että henkilö on yhtiön tiloissa. Sitten tuo alainen avaa dokumentin omalla tunnuksellaan. 

Tätä tietenkin käytetään vain niissä yhtiöissä, jotka käsittelevät tärkeää valtion tai yksityisten henkilöiden turvallisuutta koskevaa tietoa. Kaikissa näissä tunnistautumisissa tulee käyttää yhtiön sisäisiä turvakortteja, jotka voivat toki muistuttaa pankkien tunnuslukukorttia, mutta ne eivät ole mitenkään sidoksissa pankkien  kortteihin, ja ehkä nuo salasanat ovat kertakäyttöisiä. Eli joka kerta kun johtaja avaa tämän PDF:n, niin se kuittaantuu käytetyksi, ja hänen tulee sitten aina ottaa uusi poletti, kun joku alainen unohtaa sen, mitä hän on johonkin dokumenttiin merkinnyt salasanaksi, tai ehkä johtajan täytyy joka aamu ottaa salasanapoletti, jolla hän avaa ryhmän työtilat, jolla estetään esimerkiksi se, että joku ryhmän jäsen tulee "ylitöihin" keskellä yötä, ja ryhtyy kuvaamaan tietokoneruutuja. Tämä voi olla jossain käytäntönä, jos laitoksessa esimerkiksi kehitetään jotain, mitä ei haluta medialle näyttää. Eli joka kerta kun vuorokausi vaihtuu, pitää johtajan tilata uusi salasana, jotta kukaan ei pääse tuota työtilaa katsomaan. En väitä että näin tehdään jokaisessa maailman yhtiössä, mutta joissain tapauksissa tämä voi olla käytäntö, jolla estetään tiedon väärinkäyttö tai salataan jotain suurta ja kaunista.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, August 8, 2016

Salasanojen vaihtamisesta sekä verkkourkinnasta


Kuvituskuvaa
Kuva I

Salasanan vaihtaminen kerran kuussa ei ole ollenkaan tarpeen, jos sitä ei ole käytetty kuin omalla henkilökohtaisella tietokoneella. Jos salasana vaihdetaan liian usein, niin silloin ihminen joutuu kirjoittamaan sen ylös, jolloin kuka vain voi sen saada käsiinsä. Kotikoneilla sekä henkilökohtaisilla sähköpostitileillä pitäisi käyttää tietenkin erilaisia salasanoja kuin työpaikan työasemilla, ja toki työpaikan tietokoneilla käytetään vain työpaikan sähköposteja sekä vieraillaan vain niillä kotisivuilla, mitä henkilö haluaa näyttää myös työnjohtajilleen.

Eikä koskaan saa käyttää samaa salasanaa työ- ja kotikoneilla, jotta kukaan ei sitten niitä henkilökohtaisia sähköposteja saa käyttöönsä, Kun työpaikan konetta käytetään, niin silloin tietenkin pitää aina muistaa se, että joissakin yhtiöissä on esimiehellä mahdollisuus katsoa mitä alainen tekee koneellaan, ja muutenkin on paljon edustavampaa, että yhtiön sähköposteissa on vain sitä "virallista tekstiä", eli näin voidaan pitää myös työ- ja henkilökohtaiset asiat erossa toisistaan.

Jos omia sähköposteja ei käytetä yhtiön koneilla, niin silloin eivät myöskään johtajat saa tietää, jos alainen hakee esimerkiksi uutta työpaikkaa. Jos omat tietojen käsittelyvälineet pidetään erossa työpaikan välineistä, niin silloin henkilökohtaiset asiat eivät päädy mikrotuen käsiin. Muistakaa että aina välillä on tapahtunut sitä, että mikrotukihenkilö on katsellut etäkäytön tai "kuvaruutukaapparin" avulla toisten työskentelyä, tai kaivellut esimerkiksi verkkopäiväkirjojen salasanoja, joita sitten on käyty tekemisen puutteessa lukemassa, ja siinä on mukava irvailla työkaverin suruille sekä murheille, koska kiusaaja saa varmasti värinöitä siitä että toinen saadaan itkemään työporukan edessä.

Joten kun puhutaan päiväkirjoista, niin niiden avulla tietenkin on hyvä harjoitella kirjoittamista, mutta mitä tahansa ei kannata kirjoittaa muistiin, koska kuka vain voi saada tuollaisen netti- tai paperisen päiväkirjan tekstejä haltuunsa. Ja silloin tulee varmasti itku, jos sinne on liian henkilökohtaisia asioita tullut kirjoitettua. Nettipäiväkirjoissa on sitten vielä sellainen aspekti, että joku voi sinne kirjoittaa toisen henkilön nimissä erilaisia tekstejä, jos tuon kiusaamisen kohteen oma kirjoitus ei ole tarpeeksi "vetävää". Jos kavereita ei tarpeeksi naurata, niin sitten toisen nimissä aletaan kirjoittaa jotain kamalaa, jotta hänet saadaan näyttämään jotenkin häiriintyneeltä.

Olen kuullut jopa siitä, että toisen nimiin on avattu sähköposti- tai facebook-tilejä, jotta häntä voitaisiin kiusata paremmin. Eli kiusaaja on sitten toisen nimiin kirjoitellut "päiväkirjoja", joita on ollut mukavaa esitellä kavereille. Myös MAFIA:n tiedetään joskus väärentäneen päiväkirjoja sekä itsemurhakirjeitä, jotta henkilö vaikuttaisi masentuneelta, ja sitten hänen murhansa on yritetty lavastaa itsemurhaksi. Mutta kun puhutaan nettipäiväkirjoista, niin osa johtajista sekä projektipäälliköistä pitää jokaisesta työpäivästään kirjaa, jotta jos hän joutuu vaihtamaan työpistettä, niin seuraaja saa silloin käyttöönsä kaikki dokumentation, mitä projektissa tai työpisteessä on tehty, sekä esimerkiksi työympäristön erityispiirteet ilmenevät noista päiväkirjoista.

 Niitä kutsutaan nimellä "projektipäiväkirja" tai "päiväraportti", ja ne on tarkoitettu nimenomaan yhtiön johdon luettaviksi, jotta niiden avulla voidaan selvittää se, miten työt jossain konttorissa tehdään, ja noudatetaanko siellä asiallisia standardeja esimerkiksi sähköpostien suhteen, ja onko työväkeä informoitu siitä mahdollisuudesta, että heidän päätetyöskentelyä voidaan tarkkailla ilman, että he huomaavat mitään. Ja onko heitä ohjeistettu työkoneiden käytöstä,ja siitä että sähköposteissa on aina lähettäjän nimi. Hänet voidaan sen perusteella vetää vastuuseen kirjoittelusta, mikä vahingoittaa yhtiön mainetta.

charelesfort.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...