Puuvilla mihin on liitetty hämähäkinseitin tuottoa ohjaava geeni voivat tulevaisuudessa tuottaa raaka-aineita teollisuuden tarpeisiin

Tetragnatha-lajin hämähäkin seittiä puussa Pakistanissa
(Kuva I)

Geenimanipulaatio voi mahdollistaa esimerkiksi puuvillakasvin luomisen, joka tuottaa hämähäkin seittiä teollisuuden tarpeisiin. tämä tapahtuisi siten, että hämähäkinseitin tuotantoa ohjaava geeni siirretään puuvillaan, mikä mahdollistaa sitten luonnon vahvimman materiaalin tuotannon samalla tavoin, kuin miten puuvillaa tuotetaan. Kyseistä materiaalia voidaan käyttää esimerkiksi maailman vahvimpien köysien valmistamiseen, ja noista köysistä voidaan tehdä tulenkestäviä peittämällä ne esimerkiksi asbestimaalilla. 

 Mutta samalla geeenimanipulaation avulla voidaan luoda puolukka, joka tuottaa tyräkkikasvien risiinimyrkkyä, mikä avaa uusia kiehtovia, mutta samalla myös hirvittäviä mahdollisuuksia esimerkiksi tuhoeläinten torjunnan kannalta. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että viljoja suojeltaisiin liittämällä niihin esimerkiksi juuri tyräkkien risiini-myrkyn tuotantoa ohjaava geeni, niin silloin voidaan puhua hybridilajista, joka olisi vaaraksi koko luonnolliselle eliökannalle, koska tuo laji olisi sellainen, että eläimet eivät tunnistaisi sitä vaaralliseksi, ja silloin ne söisivät tuota myrkkyviljaa sekä kuolisivat pois, mikä avaa kauhistuttavia näkymiä siihen, mitä geenimanipulaatio voi tuoda tullessaan.

Mutta jos puhutaan siitä, että tähän kuvittelliseen hybridilajiin siirretään vielä muutamia komponentteja, niin seurauksena saattaisi olla supervilja, joka pelastaisi maailman ihmiset. Eli siihen liitettäisiin geeni, joka ohjaa puiden lakastumista, ja ”pienellä” manipulaatiolla sekä nanotekniikkaa hyödyntämällä voidaan teoriassa luoda tuollainen myrkkyvilja, joka sitten puhdistuu myrkyistä ennen sadonkorjuuta. Tämä kuitenkin on tällä hetkellä puhdasta teoriaa, mutta kuten tiedämme, niin tällainen superlaji voi päästessään vapaaksi luonnossa surmata kokonaisen eläinpopulaation.

Mutta kuten tiedämme, niin tällaista tutkimusta tehdään jatkuvasti ympäri maailmaa, ja biotekniikan sekä genetiikan valvonta on hyvin vaikeaa. Ja ollaan kehittämässä uusia viljoja, joihin on liitetty esimerkiksi speltin eli alkuviljan geenejä, jotta ne tarvitsevat vähemmän hoitoa. Samoin hukkakauraa ja syötävää kauraa ollaan risteytetty keskenään, jotta saadaan pidempää kortta kasvattavaa viljaa, joka nousee rikkakasvien yläpuolelle. Samoin savannien heinän geenejä ollaan varmasti laboratorioissa liitetty viljeltävään vijaan, jotta saadaan aikaan erittäin hyvin kuivassa ilmastossa kasvavia ravintokasveja, ja myös esimerkiksi kaaliin ollaan liitetty tupakan nikotiinia tuottavia geenejä, mutta se mitä varten tuo asia tehtiin, on jäänyt itseltäni hiukan hämäräksi. Jos tuollainen nikotiinia tuottava keräkaali pääsee luontoon, niin se voi siellä aiheuttaa hyvin ikävän tilanteen, jos esimerkiksi perhonen syö sitä ja kuolee.

Perhoset ovat tärkeitä pölyttäjiä, ja jos niiden toukat kuolevat, niin silloin täpahtuu ikäviä asioita. Eli vaikka kaaliperhonen on toukkana tuoheläin, niin toki se sitten aikuisena pölyttää kukkia. Mutta tätä nikotiinikaalia voidaan käyttää ansana, joka surmaa nuo toukat. Kuitenkin tässä sitten pitää aina käyttää harkintaa, että kannattaako tällainen toiminta ollenkaan, ja miettiä sitä millaiset seuraukset tästä sitten on koko ekosysteemille. Mutta kun puhutaan siitä, millaisia mahdollisuuksia kasvien sekä eläinten yhdistämisellä on esimerkiksi teollisuudella, niin mieleeni tulee heti hämähäkki, jonka seitti on maailman vahvinta materiaalia. Kuitenkin tuo eläin on vaikeasti käsiteltävissä myrkyllisyytensä sekä pienen kokonsa takia, ja samalla se tuottaa hyvin vähän seittiä, joten seitistä tehdyt luotiliivit sekä köydet ovat hiukan kalliita.

Joten kannattaa luoda puuvilla, joka tuottaa tuota ainetta. Tietenkin hämähäkinseitin tuotantoon voidaan käyttää sellaisia hämähäkkejä, jotka kehittävät todella paljon seittiä, ja näitä ovat erityisesti eräät kollektiivisesti elävät, valtavia seittimääriä kutovat hämähäkit (Tetragnatha-lajit) , joiden seittiä sitten vain kerätään puista (Kuva I) , ja muuten nuo hämähäkinseitin käsittelyprosessin toimenpiteet ovat samanlaisia kuin puuvillan kudonnassa. Tuosta materiaalista voidaan valmistaa luodinkestäviä liivejä sekä erittäin vahvoja käysiä, joita voidaan käyttää esimerkiksi lentotukialusten pysäytysverkoissa. Tai verkoissa joilla RPV/UCAV-lennokit kerätään talteen operaatioalueillaan. Ja sitten nuo lennokit voidaan lähettää katapultin avulla taas lentoon.

Nuo varusteet voivat olla sähkökäyttöisiä, ja niiden toiminta perustua tavalliseen akkuun, jotka ladataan aurinkopaneelilla tai dieselgeneraattoreista, jos valovoima ei riitä aurinkopaneelien toimintaan. Mutta kun puhutaan siitä, että tuota hämähäkin seittiä pitäisi valmistaa teollisesti yhtä helposti kuin puuvillaa, niin silloin voidaan hämähäkinseitin tuottoa ohjaava geeni siirtää tuohon kasviin, joka tuottaa pääosan vaatteisiin käytettävistä luonnonmateriaaleista. Jos tuo geeni liitetään puuvillakasviin, niin silloin saadaan aikaan hämähäkin seittiä tuottava hybridipuuvilla, jonka avulla voidaan tuottaa tuota erittäin vahvaa materiaalia todella helposti sekä tehokkaasti. Kyseisen menetelmän avulla tuotettu seitti ei ole sen vaikeammin kerättävissä kuin normaali puuvilla, joten tuollaisen tekniikan avulla kyseistä materiaalia voidaan tuottaa teollisesti.


hkimmo.blogspot.fi

Hybridilajien testaamista pitää aina pohtia sekä valmistella huolella, jotta mitään odottamatonta ei tapahdu

Kuva I

Tämä seuraava testi on vain pohdintaa, eikä kuvissa olevilla kasveilla ole mitään tekemistä tuon tekstin sisällön kanssa, joka käsittelee hypoteettista kasvien yhdistämistä. eli toisin sanoen mitään oikeaa hybridilajia ei pidä päästää luontoon miettimättä tarkoin sen vaikutusta paikalliseen ekosysteemiin. Jos ajatellaan esimerkiksi Nova Scotian lähellä  olevien saarten metsittämistä, niin pitää muistaa se, että niillä elää paljon eliöitä, joita ei ehkä muualla tavata ollenkaan. Ja arktinen luonto on hyvin herkkä muutenkin, koska haihtuminen on melko vähäistä, ja siksi öljyonnettomuuden kaltainen asia on arktisella alueilla erittäin vaarallinen tapahtuma, koska öljy ei pääse niin helposti haihtumaan. Samoin hybridilajit vievät tehokkaasti myös luonnollisesti kehittyneiltä lajeilta elinympäristöä.

Kuvassa yksi (Kuva I) on melko paksurunkoinen mänty, joka sai minut miettimään sellaista mahdollisuutta, että meidän kotimaiseen mäntyymme olisi ehkä joskus ajateltu pistää esimerkiksi kalifornian punapuun tai pullopuun kataisen kasvin kuten apinanleipäpuun geenejä, joilla se saataisiin menestymään kuivilla alueilla. Toki en usko että juuri tuo kyseinen mänty olisi mikään siirtogeeninen puu, mutta kun puhutaan vaikkapa pohjoisilla aavikoilla selviävistä puista, niin silloin voidaan lähtökohdaksi ottaa se, että periaatteessa meidän pohjoinen mäntymme voisi olla puu, jollaisia kylvettäisiin kuiville ja kylmille arktisille kiviaavikoille, mutta kuten tiedämme, niin mänty ei suoraan sovi tuohon tehtävään, koska sen runko ei tarpeeksi varastoi vettä, jotta puu kestäisi tuon kovan kylmyyden sekä lyhyen kesän tuoman kuivuuden.

Kuva II

Tuon takia mänty voitaisiin risteyttää  apinanleipäpuun (baobab) (Kuva II)kanssa, jotta saadaan aikaan laji, joka kestää erittäin kylmän ja kuivan paikan aiheuttamat haasteet. Kun puhutaan puiden istuttamisesta vaikkapa Nova Scotian lähellä oleville saarille, joissa ei ehkä juuri koskaan sada nestemäistä vettä, niin silloin metsäinsinööri kohtaa sellaiset haasteet, mitä hän ei edes voisi kuvitella kohtaavansa. Valitut lajikkeet pitää muokata sellaisiksi, että ne kestävät samaan aikaan kuivaa sekä kylmää, joten tarvitaan kaksi lajia, joista toinen kestää kylmää ja toinen kuivuutta. Tuo kahden erilaisen lajin yhdistäminen tapahtuu koeputkessa siten, että toisen lajin siitepölyhiukkanen siirretään pipetillä toisen lajin luottisolun sisään.

Toinen vaihtoehto on se, että tuo geenin yhdistäminen tapahtuu siten, että toisen lajin koko genomi siirretään toisen lajin solun tumaan, ja tuosta yhdistetyn lajin solusta kasvatetaan kloonaamalla uusi puu. Tai oikeastaan käytetty tekniikka on sama kuin kloonauksessa, eli yhdistetty solu sitten kasvatetaan tetrimaljassa, kunnes siitä tulee taimi. Ja sitten taimet siirretään pieniin ruukkuihin, jotka voivat olla esimerkiksi tyhjiä viilipurkkeja odottamaan sitä, että niiden kuori alkaa kovettua, ja pituus kasvaa sellaisiin mittoihin, että ne voidaan turvallisesti siirtää luontoon tai geeneettisesti muokatun lajin kohdalla valvbttuun koepuutarhaan, missä sitä valvotaan ja mahdollinen kukinto poistetaan, jotta se ei pääsisi leviämään.

Eli noita taimia kasvatetaan ensin kasvihuoneissa, kunnes niiden pituus on noin metrin verran, jotta ne saisivat luonnossa tarpeeksi valoa. Tuo kasvatus tapahtuu joko normaaleissa ruukuissa, eli nuo viilipurkkiin istutetut taimet vaihdetaan aika ajoin isompiin ruukkuihin, ja viilipurkki on hyvä sirkkataimen istutusalusta, koska sen saa sitten kuorittua helposti tuon pikkupuun ympäriltä. Toinen vaihtoehto tietenkin on käyttää hydrofolista alustaa, missä taimet kelluvat ravintoliuksessa, mistä ne on helppo sitten siirtää metsään, ilman että noiden puiden juuret tuhoutuvat nostelun yhteydessä. Eli juurivaurioita tulee eniten, kun taimia irrotetaan ruukuista, tai joskus niitä siirretään metsään liian pieninä, jolloin ne tukahtuvat aluskasvillisuuden takia.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Onko yksi maailman erikoisimmista metsistä Gryfinossa Puolassa muodostunut rakettikokeiden seurauksena?

Kuva I

Gryfinosta Puolasta löytyy yksi maailman omituisimmista metsistä. Siellä puut ovat ikään kuin kääntyneet mutkalle tietystä kohdasta samaan suuntaan (Kuva I) . Eli kyseessä on erittäin erikoinen tapaus, missä puut ovat mutkalla maan läheltä. Tämä metsän taipuminen saattaa johtua Toisen Maailmansodan aikaisista V-2 eli silloiselta koodinimeltään Aggregat 4 tai A-4 (Kuva II) rakettikokeista, joissa paine on taivuttanut puita erikoiseen kulmaan, koska raketin pakokaasut ovat kulkeneet maan lähellä. Toisaalta myös Neuvostoliitto on saattanut testata esimerkiksi SCUD-ohjuksia (Kuva III)  Toisen Maailmansodan jälkeen noissa metsissä. Maailmassa on paljon puita, joiden kasvaminen on ollut hiukan outoa, koska niihin kohdentuu esimerkiksi UV-valoa jostain tietystä kulmasta jatkuvasti.

Mutta nuo Gryfinon puut ovat taipuneet ilmeisesti siten, että tuohon puuhun on taipumiskohtaan osunut kuumaa kaasua, mikä on sitten aiheuttanut niiden oudon taipumisen. Siis se ainakin selittäisi puiden taipumisen samaan suuntaan. Eli se tarkoittaa sitä, että joko tuo taivuttava voima on tullut käyrän sisäpuolelta, jolloin se on työntänyt tuota puuta. Tai sitten tuo voima on ollut sellaista, että se on imenyt noita puun soluja samaan suuntaan, mutta mikä tuo voima sitten on, on ollut mysteeri. Eli tietenkin hyvin voimakas magneettikenttä on voinut aiheuttaa sen, että tuossa puussa olevat pienet rautahiukkaset liikkumaan siten, että puut taipuvat samaan suuntaan.

V-2 raketti
Kuva II

Syy tuohon taipumiseen on kuitenkin jäänyt selvittämättä, koska jos tuo taipuminen johtuu rakettikokeista, niin silloin tietenkin noiden puiden pitää taipua säteittäisesti, niin että ne muodostavat ympyrämäisen alueen, missä puiden taipumiskohdat osoittavat samaan pisteeseen. Mutta jos puut ovat linjassa, niin silloin taivuttava voima on peräisin linjamaisesta objektista. Eli mikäli objekti on pitkulainen, niin silloin se saa aikaan linjamaisen muutoksen puiden kasvussa. Se että tuo taipuminen ei ala aivan maan pinnasta kertoo siitä, että voima eli paine, lämpö tai joku muu sähkömagneettinen ilmiö kulkee hiukan maanpinnan yläpuolella, ja se kertoo siitä, että tuo voisi olla esimerkiksi V-2 raketti, koska kyseinen väline laukaistaan hiukan maanpinnan yläpuolelta, kuten kuvasta kaksi voitte itse todeta. Natseilla oli Puolassa erityinen rakettiasema Biznassa, mutta olisiko noita aseita testattu myös muualla.

Ja muutenkaan en ole varma, että onko niitä käytetty myös itärintamalla, mutta uskoisi, että noita V-aseita eli V-1 ja V-2 ohjuksia on käytetty saksalaisten joukkojen tukemiseen myös Puolassa. Toki myös Neuvostoliitto on testannut noita Natsien raketteja, joten tuo paikka voi olla myös peräisin Stalinin  SS-1 "SCUD" ohjuskokeista Toisen Maailmansodan jälkeen. Eli alkuperäinen Neuvostoliiton SS-1-ohjus on oikeastaan suora kopio tuosta kuuluisasta V-2 raketista, ja nykyinen SS-21 FROG on oikeastaan vain sen parannetulla suunnistusjärjestelmällä varustettu versio, jonka uusimmassa mallissa sitten on kuulemma optinen suunnistin, jonka toiminta perustuu imagen tunnistukseen. Tuo suunnistin on siis kamera, jonka kuva välitetään tietokoneelle, mihin on tallennettu kuva tuosta kohteesta, ja sitten ohjus yrittää osua siihen täsmälleen keskelle, ja järjestelmää kutsutaan länsimaissa nimellä DSMAC eli Digital Scene-Matching Area Correlation, ja sellainen on esimerkiksi Tomahawk-ohjuksissa, mikä antaa niille erittäin suuren tarkkuuden.

SS-1 SCUD
Kuva III

charelesfort.blogspot.fi