Showing posts with label äänestys. Show all posts
Showing posts with label äänestys. Show all posts

Tuesday, July 11, 2017

Kuka johtaa valtiota, on kysymys mihin ei ole aina mukavaa vastata, varsinkaan jos valtionpäämiehen toimesta tehty päätös on väärä



Kysymys siitä kuka johtaa valtiota on hyvin retorinen. Siihen ei varmaan löydy koskaan sellaista vastausta, joka tyydyttää kaikkia ihmisiä, ja tietenkin aina on mukavaa johtaa silloin, kun päätökset ovat osoittautuneet oikeiksi. Mutta mitä sitten tehdään jos valtion johtajaksi esitetty taho aiheuttaa esimerkiksi talouden syöksykierteen? Onnistuneita päätöksiä on helppo juhlia, mutta vääriä päätöksiä ei juuri kukaan ilmoita tehneensä.

Onko silloin valtion johtajaksi sekä väärän päätöksen tekijäksi yhtä paljon ilmoittautujia, kuin silloin kun päätökset ovat tuoneet miljoonia uusia työpaikkoja? Tai oikeastaan työllisyys on asia, mikä saa varmasti jokaisen päättäjän hieromaan käsiään, koska luomalla uusia työpaikkoja voi poliittinen johtaja sitten esitellä jotain käsin kosketeltavaa eli kiinnettistä. Samalla hän voi luvata myös työttömiksi jääneille jotain, kuten lisää rahaa pankkitilille, mikä lisää sitten ostovoimaa. Toki tuo raha voi mennä myös paikalliseen pubiin, mutta tietenkään kukaan ei tällaisista asioista juurikaan puhu.

Ja toki suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia oikein. Eli kun tilannetta ajatellaan poliitikon kannalta, niin hänelle riittää se, että äänestäjien enemmistö on hänen takanaan, ja merkitsee hänen numeronsa äänestyslippuun. Vain kopissa annetuilla äänillä on merkitystä, joten sen takia jokaisen maata johtamaan haluavan on oltava hyvin varovainen puheissaan, koska tietenkään kukaan ei halua omasta elintasostaan. Kuitenkin jokainen uusi työpaikka tuo lisää glooriaa poliitikolle, joka voi näin esittää mukavia käyriä tai pylväsdiagrammeja, joilla hän on sitten hoitanut mitäkin asiaa. Ja koska työttömien määrä on painunut, niin silloin hän on hoitanut tuota asiaa hyvin, mikä tarkoittaa työllistettyjen määrän kasvamista.

Tuollainen työllisyyden hyvä hoitaminen tuo sitten hienoja lukuja, joita voi jokainen mukavasti esitellä televisiossa tai Internetissä, mutta kuitenkin työllisyydellä ratsastaminen ei välttämättä ole niin hyvä asia, kuin mitä ihmiset usein kuvittelevat ryhtyessään poliitikoiksi. Se että on luotu vaikka miljoona uutta työpaikkaa saattaa olla monien mielestä loistava asia, mutta tuolloin astuu kehään sellainen käsite, mitä kutsutaan valtiolliseksi epätarkkuudeksi.

Tuolloin yleensä jää sellainen kysymys esittämättä, kuin mistä ne työpaikat oikeastaan on saatu. Ja sitten tähän liittyy hyvin mukava induktiokysymys, eli mistä nuo palkatut työttömät saavat palkkansa? Maksaako palkat tuolloin valtio, joka kuitenkin antaa tuollaisen työttömän johonkin yhtiöön töihin? Tuo merkitsee sitä, että työnantaja ei sitten joudu mitään tälle työllistettävälle maksamaan, mikä merkitsee sitä, että hän saa pitää kaikki tuosta työstä saamansa tulot ilman vähennyksiä. Kyseinen asia varmasti sitten antaa hänelle kilpailuetua muihin yrittäjiin nähden, mutta kun puhutaan työllistämisestä, niin tietenkin silloin valtio ajattelee saavansa noista työllistetyistä tai heidän työstään verotuloja.

Verot ovat se syy, miksi valtio haluaa ihmisten tekevän työtä. Jos työttömiä on paljon, niin silloin tietenkin työttömyyskorvauksiin kuluvat rahasummat kasvavat, ja työttömien ottama siivu yhteisestä kakusta kasvaa. Koska valtiolla ei ole rahaa loputtomiin, niin sen pitää sitten koettaa vähentää työttömiin kohdistuvia menoeriään työllistämällä näitä ihmisiä. Kuitenkin valtion ongelma on siinä, että jos se ottaa kaikki nuo työttömät omaan palvelukseensa, niin se ei heistä sitten saa verotuloja. Eli valtiovarainministeriö näkee valtion investoinnit pelkkinä menoerinä, kuten se näkee myös valtion työntekijän.


Valtiolla työssä oleva henkilö ei yleensä tuota verotuloja, joten hän on talouden kannalta pelkkää painolastia, vaikka toki hänen työnsä on muuten tärkeää. Kun puhutaan siitä, miten paljon työttömien tuloja voidaan leikata, niin tullaan siihen asiaan, että kuka haluaa äänestää poliitikkoa, joka vie leivän pöydästä? Tuolla sitten tarkoitan sitä, että työttömät ovat melko suuri ihmisryhmä, jonka ääniä tullaan vaaleissa kaipaamaan. Työttömät ovat sellainen tulonsaajien ryhmä, jonka elintasoon voi valtiovalta suoraan vaikuttaa määrittelemällä työttömyyskorvauksen suuruuden, ja vaikka tässä asiassa varmaan halutaan olla kovia, niin kuitenkin tuo ihmisryhmä kelpaa varmasti äänestyskoppiin. Kun sotiemme veteraanit ovat poistumassa keskuudestamme, niin poliitikot tarvitsevat uuden ryhmän, jolle he voivat luvata jotain.

Tuon ryhmän pitää olla sellainen, että sille voidaan antaa jotain konkreettista, ja taata se, että jokainen tuohon ryhmään kuuluva saa jotain. Näin huippupoliitikko saa sitten ääniä varmemmin, kuin jos hän sitten lähtisi leikkaamaan noita tukia. Valtiota voidaan ajatella laitoksena, jonka velvollisuus on ajaa oman kansansa etua, ja siksi se poikkeaa kaikista muista toimijoista. Kun puhutaan siitä mitä valtiovalta on, niin sen ero liikeyritykseen nähden on se, että tuo laitos ei kykene sitten siirtämään noita ihmisiä mihinkään, vaan sen on jotenkin heitä elätettävä, tai edessä on vaikeita mellakoita.

Kun taas puhutaan valtion velvollisuudesta puolustaa kansalaisiaan, niin silloin tietenkin aina välillä keskustellaan esimerkiksi monikulttuurisuudesta. Tuolloin ei koskaan ajatella sitä, että tietenkin ihmisiä on autettava, mutta tuota apua on kohdennettava niin, että siitä pääsevät nauttimaan ne, jotka apua todella tarvitsevat.  Sitten on varmistettava se, että apua saa mahdollisimman moni henkilö. Samalla avun antamisen tarkoitus on myös varmistaa sellainen asia, että tuo apu vie kyseistä valtiota kohti kestävää kehitystä.

Tuo tarkoittaa sitä, että meidän olisi ensisijaisesti autettava ihmisiä siellä missä he ovat tällä hetkellä, jotta he oppisivat hoitamaan asiansa oikein, eli tuolloin tietenkin olisi tuon apua saavan valtion sitouduttava korruption kitkemiseen sekä myös kansalaistensa elintason parantamiseen. Mutta kestävä tulos saadaan aikaan vain sillä, että elintasoa noissa maissa, mistä pakolaisia tulee parannetaan, ja sillä että demokratisoimalla noita maita luodaan olosuhteet, että kenenkään ei tarvitse lähteä pakolaisiksi Eurooppaan.

Jos tänne sitten tulee pakolaisia, niin heidän integroiminen yhteiskuntaamme olisi aloitettava välittömästi, samoin olisi sitten tehtävä sellaisia päätöksiä, että jos he lähettävät lapsiaan noihin maihin tai tekevät sinne lomamatkoja, niin silloin heidän oikeutensa turvapaikkaan olisi mennyttä. Myös terroristien kanssa yhteyttä pitävät henkilöt pitäisi välittömästi lähettää takaisin, ja samalla myös seurattava Ranskan mallia, ja annettava heidän kännyköiden paikannustiedot esimerkiksi Venäjälle ja USA:lle, joka sitten tietää miten noita ihmisiä kohdellaan.

Eikä tuonne konfliktialueelle tarvitsisi myöskään lähettää tai sieltä ei tarvitse kenenkään vastaanottaa sähköposteja tai puheluita, eli jos kännykkää käytetään Syyriassa tai jossain muualla vastaavalla alueella, niin silloin sen voi suoraan poistaa palvelulistoilta. Mutta kuitenkin kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että valtio demokratisoidaan, jolloin sen alueelta ei enää sitten tapahtuisi terrori-iskuja. Ja yleensä pitäisi käyttää rauhanomaisia menetelmiä tuon päämäärän saavuttamiseksi, mutta kuitenkin jos terroristit toimivat kyseisellä alueella, niin silloin on asevoiman käyttö välttämätöntä.


https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Sunday, April 9, 2017

Miksi Perussuomalaisten kannatus romahti?


Perussuomalaiset sitten putosivat Vasemmistoliiton tasolle tässä kuntavaalissa. Se varmasti on osoitus siitä, että jos puolue ei pidä itse sitä linjaa, mitä se julkisuudessa ilmoittaa pitävänsä, niin sinne jäävät äänestäjät. Vaikka puolueelle tuli viime eduskuntavaaleissa jytky, niin kun se pääsi sitten käyttämään valtaa maamme hallituksessa, oli tulos melkoinen pettymys.

Pettymys varmasti olisi ollut myös se, että Soini olisi jäänyt hallituksen ulkopuolelle, koska silloin hän olisi sitten kieltäytynyt käyttämästä todellista valtaa. Jos puolueella ei ole kunnollista ohjelmaa, mitä se voi uskottavasti ajaa hallituksessa, niin silloin tietenkin valitettavasti käy niin, että sen toiminta on ponnetonta sekä epäuskottavaa. Uskottava politiikka on jämäkkää sekä asiantuntevaa, mutta kuten tiedämme, niin tämän puolueen ongelmana on ollut se, että sen politiikka pyörii vain yhden asian eli EU-vastaisuuden ympärillä.

Jos tarkastellaan Soinin toimintaa ulkoministerinä, niin se on ollut ikään kuin piileskelevää sekä myös olematonta. Hän on ikään kuin joku europarlamentaarikko, jonka mielipiteitä ei juurikaan kuulu. Samoin muutamat muut tuon puolueen ministeriryhmän jäsenet ovat kunnostautuneet asioilla, jotka ovat varmasti nakertaneet tuon puolueen kannatusta.

Esimerkiksi liikenneministerin toiminta VR:n kohdalla, niin että hän ei ole ilmeisesti edes tietoinen siitä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle menee rautatie sekä puheet Y-junan lakkauttamisesta ovat varmaan olleet hiukan noloja. Kuitenkin se että jos puoluejohto jatkuvasti tekee vastoin omaa julkista kantaansa ja esiintyy avainasemassa olevana puolueena ponnettomasti varmasti on näkynyt sen kannatuksessa. Puolueen ponneton suhtautuminen esimerkiksi ääriryhmiin tekee siitä myös hiukan erikoisen vallankäyttäjän. Jos sen politiikka maahanmuuttajia kohtaan on kielteinen, niin se ei saa tarkoittaa tarkoita sitä, että puolueen nimissä aletaan kirjoitella uhkauskirjeitä tai pitää jotain katujärjestyspartioita.

Tällainen katujärjestystoiminta ei ole siis sama asia kuin maahanmuuton rajoittaminen. Maahanmuuttoa rajoitetaan viranomaistoimin, ja myös maasta poistaminen tapahtuu viranomaisten toimesta. Eli kaikki yksityinen järjestyksenvalvonta julkisella paikalla on kiellettyä. Se onko puolue noiden vihakirjoittajien takana on ihmisille aivan sama. Riittää että julkisessa sanassa kirjoitetaan hyväksyvästi väkivallasta, ja että toimittaja esiintyy tuolloin kyseisen puolueen edustajana tai vähintään kannattajana.

Se miten paljon tuollainen rasistinen toimittaja tai vihakirjoitttaja oikeasti on tekemisissä kyseisen poliittisen ryhmän kanssa on aivan sama. Riittää että hän ilmoittaa jonkun viharyhmän seisovan tuon puolueen takana, ja jos puolue ei sitten sitä tuomitse, niin seurauksena on tilanne, missä moni henkilö varmasti arvioi uudelleen sen, että mitä mieltä hän on tästä puolueesta.

Jos hallitusvastuussa olevan puolueen nimissä aletaan uhkailla ihmisiä, niin silloin puolueen pitää sanoutua tällaisesta toiminnasta irti, koska se voi vahingoittaa oikeasti kansainvälisiä suhteitamme. Samoin siihen pitää puuttua, jos virkavallan edustajia esitetään jonkun ääriliikkeen edustajina. Vaikka maahanmuutto on tietenkin melko näkyvä ja hyvä teema vaaleissa, niin kuitenkin viranomaistoiminta on sellainen asia, joka on varattu vain poliisille sekä muille valtion viranomaisille. Sen takia tällainen ehkä yksittäisten lehtimiesten harjoittama vihakirjoittelu omissa lehdissään on sikäli vakava asia, että kukaan normaali ihminen ei oikeastaan tiedä, onko noilla ääriryhmillä suhteita hallitukseen.

He näkevät vain sen mitä lehdissä lukee, joten sen takia on vakava asia, jos jotain äärijärjestöjä esitetään ikään kuin jonkun puolueen aseellisena siipenä. Ja pitää sitten sanoa, että sitä politiikkaa, mitä puolue ilmoittaa ylväästi ajavansa saa myös hallituksessa sitten ajaa, ja pyytää niitä äänestyksiä lain muutoksista. Se että puolue ei käytä tilaisuutta hyväkseen ja lähde ajamaan ohjelmaansa hallituksessa varmasti sitten näkyy sen saamissa äänissä ja muussa kannatuksessa  Joten ehkä tällaiset asiat sitten ovat rokottaneet puolueen äänisaalista näissä kuntavaaleissa.

Saturday, February 11, 2017

Oletteko koskaan muuten miettineet mitä tapahtuisi, jos kotihiiret päättäisivät kaikesta mitä maailmassa saisi tehdä?


Katy Perryn  musiikkivideossa ”Chained To The Rhythm”  (“rytmiin kahlittu") oleva juoni on eräästä kauhutarinasta tai ainakin omituisesta eläinsadusta, missä eräs mies ikäänkuin istuu jossain utopiamaailmassa kaukana ihmisten katseilta, ja siinä sitten palveluttaa itseään muilla. Hän ei muita varten elä,  ja käyttäytyy kaikkialla kuin hiiri, eli hän ei välitä saasteista, sosiaalisista ongelmista tai kenestäkään muista ihmisistä maailmassa. Alussa tuota päähenkilöä käsitellään ihmisenä, mutta tarinan edetessä se saa vähän samanlaisia piirteitä kuin Kurt Vonnegutin “Galapagos”. Kun tarina etenee, niin hän paljastuu vähitellen huoneessaan istuvaksi kotihiireksi. Tarinan päähenkilö tunnetaan kirjassa muuten nimellä ”Mr. Grey Mouse”, ja hän on ikään kuin tarinoita yhteen sitova olento, joka muistelee kirjassa sitä, mitä hän ja hänen johtamansa huumejengi oli muille ihmisille tehnyt.  Muut ihmiset eivät olleet tuolle ”herra Hiirelle” muuta kuin pelkkiä esineitä, joita voitiin siirrellä miten hän halusi. Eli tarinan päähenkilö oli hiiri, joka oli joutunut vankilaan tai ainakin niin itse muistelisin

Tietenkin hänellä on monia nimiä, kuten Hiirulainen,  tai Hiiret, koska tuo hiiri toimi kaikkien maailman hiirten puhemiehenä, ja koska hiiriä on enemmän kuin mitään muita eläimiä maailmassa, ja koska kaikki hiiret ovat vähän samannäköisiä, niin kai he sitten ovat kaikki samaa mieltä kuin tarinassa esitelty johtajahiiri. Miksi kukaan haluaisi olla eri mieltä tuon hiirilajin älykkyyden ilmentymän kanssa. Hän edustaa tuossa eläintarinassa ikään kuin maailman kaikkia harmaita hiiriä, ja miksi kukaan olisi sitten eri mieltä hänen kanssaan mistään, koska hänellä on itsestään selvä oikeus edustaa kaikkia maailman hiiriä, ja koska maailman hiiristä suurin osa on harmaita, niin silloin hiirten kannan asioihin ilmoittaa tietenkin se, joka on harmaiden hiirten edustaja. Kyseessä on näet eläinsatu, missä maailmassa valta jaetaan eläinlajien kesken, niin että kaikkien olioiden määrä ratkaisee, kuka sitten saa maailmassa päättää asioista. Ja tietenkin hiiret ovat antamassa aina sitä suurinta määrää äänistä, koska noita jyrsijöitä on enemmistö.

He ovat vain häntä itseään varten, ja muiden ihmisten mielestä hän on hirvittävän suloinen istuessaan harmaassa pyjamassaan jossain talossa, joka on toisella planeetalla. Kun tuo pelkuri sitten istuu asunnossaan, niin tietenkin häntä siellä palvellaan tehokkaasti, ja olotkin ovat erittäin hyvät. Kuitenkin tuo tarina on ikäänkuin runkona eräässä novellikokoelmassa, missä rangaistusvanki istuu näennäisen mukavassa huoneessa, ja katsoo sitten televisiosta jotain ohjelmia. Kun hän katsoo ohjelman, niin hän muistaa aina, mitä tuohon paikkaan liittyvää oli aikoinaan tullut tehtyä, ja sitten kun hän on ohjelman katsonut, niin hänelle annetaan leivoksia tai muuta hyvää, jotta olo olisi mahdollisimman hyvä, ja hänen lakimiehensä eivät tekisi kanteluita tuon ihmisen tai hiirulaisen, kuten häntä kutsutaan kohtelusta.

Eihän vankilalle olisi hyväksi olla kova tuollaista ”herra Hiirtä” kohtaan, joka niin paljon oli kuitenkin tuossa hänen entisessä elämässään ihmisiä auttanut. Ja jos se että joku asia ei ollut ”hera Hiirelle” mieleen tietenkin korjattiin. Jos ihminen ei muistanut, että ”herra Hiiren” lähellä käytettiin lyhyitä housuja ja pitkiä sukkia, niin silloin sai tuo henkilö kokea ”herra Hiiren” raivon, joka tarkoitti sitä, että hän kääntyi selin, ja muutamat alaiset sitten kävivät hakkaamassa tuon onnettoman, joka ei oikein ollut tajunnut sitä, että ”herra Hiiren” pyynnöt olivat oikeastaan käskyjä, joita kaikkien muiden piti noudattaa pilkulleen, ja jos sitten jotain muuta sattui henkilö tekemäöän, niin silloin hän sai vain ”herra Hiiren” tai hänen rouvansa ”rouva Hiiren” kämmenselän rintaansa, jolloin joku poika sitten kävi hakkaamassa hänet baseball-mailalla.

Tietenkin tuossa Hiiren jengissä noudatettiin sellaista tapaa, mikä on tyypillistä hänen kaltaiselleen lihansyöjälle, joka samaistaa itsensä koiraeläimeen nimeltään Susi. Tuolla sudeksi kutsutulla laumassa elävällä eläimellä on sellainen tapa, että vain alfa-pari tekee jälkeläisiä, tai niin ainakin Hiirten pariskunta on asian mieltänyt, ja kun kukaan muu ei voi tuota tehtävää hoitaa, niin heidän olisi sitten se vain aivan pakko ottaa, jotta eivät muut ihmisrt jää hunningolle. Mitäpä siitä tulisi, jos joku tavallinen ihminen saisi pukeutua ihan niin kuin hän haluaa, ja muutenkin jäisivät sitten kaikki ”hauskat jutut” tekemättä, kuten se että joku onneton sitten lähtee kuljettajalksi noille ihmisille, ja sitten yön aikana hänen autonsa ryöstetään, mikä tietenkin on kiellettyä.

Mutta kun mikään ei sitten sano, että myös Hiirten tekemä ryöstö on rikos, eikä lakikirjassa muutenkaan ole heitä nimeltä mainittu, niin mikään laki ei noita henkilöitä koske. Maailmassa on heidän maailmassaan sellainen järjestys, että kaikki muut ihmiset ovat heidän alapuolellaan, ja miksi heidän pitäisi mitään katua. Siinä ryöstön yhteydestä sitten tuli myös tuota ryöstön uhria opetettua, että hänen ei koskaan olisi pitänyt jättää autoa pesemättä, kun hän lähtee tuolle pariskunnalle kuljettajaksi. Senhän pitää olla itsestään selvää, että auto pitää pestä, kun tuollaisille arvohenkilöille lähdetään kuljettajaksi, ja tietenkin kuljettajan pitää istua autossa, jotta pariskunnan on hyvä tuohon autoon istua. Ja tietenkin myös penkin lämmittäjä on oltava päällä, jotta heidän upea peppunsa ei jäätyisi.

Rahaa tuo pariskunta sitten sai myymällä huumeita, ja teettämällä narkomaanella omia siivoojan  paikkojaan, jotta he eivät olisi saaneet syytettä huumnekaupoista. Heidän tulonsa olivat täysin laillisia, ja nuo pillerit he antoivat ilmaiseksi, mutta rahat sitten perittiin siivouskohteista maksettujen palkkojen muodossa.  Nuo narkomaanit asuivat heidän omistamissaan taloissa, ja maksoivat kaikki tulonsa vuokrana noille hiirulaisille.  Kun tuota hiiripariskuntaa sitten muutenkin muistelen, niin toki heillä oli  sellainen asenne, että vain noilla superyksilöillä oli oikeus tehdä lapsia sekä seurustella, ja miltä sekin olisi näyttänyt, jos joku muu kuin alfa-pari olisi pistäytynyt vaikka tanssilattialla?

Eihän se sitten miltään olisi näyttänyt, jos jollain muullakin kuin noilla hiirulaisilla olisi ollu joku, jonka luona he sitten olisivat voineet käydä. Kun nämä hiiroset sitten jäivät kiinni kaikenlaisista konnuuksista oli sitten seurauksena vankila, jossa lakimiehet kävivät heitä tapaamassa säännöllisesti, jotta heidän olisi hyvä olla. Ja tietenkin he käräyttivät kirjassa kaikki alaisensa, jotta saisivat paremmat olot vankilassa, eikä muutenkaan ollut vaikeuksia tehdä mitään ilmoituksia myöskään esimerkiksi naapureista, jotka kävivät ilmaiseksi tuttavan luona säätämässä televisiota tai laittamassa tietokoneita seinään, ja tietenkin se vei tuloja noiden hiirulaisten tarjoamalta maksulliselta tukipalvelulta. Eli lakeja pitää aina noiden hiirulaisten mielestä noudattaa, kute varmaan kaikki tietävät.

Ja voihan naapureista tehtailla vaikka sosiaali-ilmoituksia, jos heiltä sitten saataisiin vaikka naapurin lapset otettua huostaan, niin nämä remuavat taaperot eivät varmaan sitten häiritsisi enää Hiirulaisia,  joiden julkisivu on varmasti aina kunnossa. Ja silloin tietenkin tulee eteen tilanne, missä mitään oikeuden päätöstä eei tarvitse noudattaa, kun sitä ei ole käytetty hiirten tarkastus kollegion kautta, ja hyväksytetty heidän pelätyllä toimielimellään, joka mielellään kertoo muille mitä heidän pitää tehdä. Kaikki mitä heistä puhutaan pahaa on varmasti sen arvoista, että siitä pitää lähteä käräjöimään, koska eihän oikeudesta voi tulla mitään muita päätöksiä, kuin mitä Hiiret haluavat.

Kuten varmaan arvaatte, niin kyseessä on muistaakseni joku ”Like”-kustannuksen kirja, joissa on oikeaa ”Splatterpunk”-meininkiä, ja tuossa tarinassa sitten nuo olennot istuvat omissa sellissään syöden kakkuja, kunnes he täyttävät koko huoneen, koska heillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä liikkumaan.  Tuo pariskunta symboloi sitä, että huumekauppiaat sekä muut rikolliset ovat aina jotenkin hellyttäviä ihmisiä, jotka ikään kuin onnistuvat tekemään aina hyvää muille. He ovat kuin hiiriä, joita voidaan pitää jotenkin upeina olioina, kunnes sitten totuus paljastuu, nuo eläimet ovat sellaisia, että ne syövät viljaa sekä pilaavat lähes kaiken mihin he koskevat.

Katso video tästä alta

Saturday, December 24, 2016

Obama saattoi taktikoida tässä historiallisessa äänestyksessä, eikä tuolla tyhjällä äänellä mitään käytännön merkitystä Israelin suhteessa USA:aan ole

Kun tätä historiallista äänestystä, missä USA jätti äänensä käyttämättä YK:n turvallisuusneuvostossa saattaa olla oikeastaan pelkkää Obaman taktikointia, koska hän jättää pian Valkoisen talon, ja sitten seuraa Donald Trumpin aika, joka toivon mukaan on vastuunalaista politiikan tekemistä. Kuten varmasti me kaikki tiedämme, niin tuosta äänestyksestä ei muuta ongelmaa Israelille ole, kuin että USA jätti äänen käyttämättä eikä myöskään kaatanut tuota päätöslauselmaa veto-oikeudellaan. Kuitenkin USA on myynyt tuolle valtiolle 38 miljardin euron arvosta sotilasteknologiaa, eikä näihin kauppoihin olla kajottu, eli sitä mukaan Israel on kuitenkin USA:lle äärimmäisen läheinen sekä tärkeä liittolainen varsinkin terrorismin vastaisessa taistelussa, ja siksi sitä ei kannata suututtaa.

Näet MOSSAD on CIA:n kannalta erittäin tärkeä yhteistyökumppani, koska sen agentit osaavat toimia arabiassa erittäin taitavasti, ja samoin Mossadin jäsenten arabiankielen taitoa tarvitaan todella paljon, kun esimerkiksi NSA:n kuuntelunauhoja puretaan. Ja sen tähden Israelin asema luotettavana liittolaisena on tällä hetkellä USA:lle erittäin tärkeä. Näet nuo Mossadin kielenkääntäjät ovat luotettavia toimijoita näissä terrorisminvastaisissa toimissa, koska he eivät voi olla ikään kuin kaksoisagentteja, joista olisi USA:lle jotain vahinkoa, vaikka he sitten noita nauhoja kopioisivatkin. Eli missään nimessä ne eivät Mossadin toimistosta mihinkään vuoda, ja ei varmasti olisi mitenkään USA:n edun vastaista, vaikka Israel nuo terroristit sitten surmaisikin.

Syy miksi noita Israelilaisia voidaan pitää erittäin luotettavina yhteistyökumppanina Pentagonille sekä CIA:lle on se, että molemmat tahot taistelevat samaa vihollista vastaan, ja terrorismi on äärimmäinen kansainvälisen rikollisuuden muoto, joten sen takia terroristit halutaan ikään kuin "siivota" pois kansainvälisestä politiikasta sekä toimintaympäristöstä asevoimien eli etupäässä ilmaiskujen sekä tarkka-ampujien avulla. Mutta kun puhutaan kansainvälisen terrorismin koko kuvasta, niin kyseessä on ilmiö, joka kumpuaa voimakkaasta aatteellisesta ajattelutavasta, ja kuten tiedämme niin kuka hyvänsä voi olla terroristi.

Ja tuo tarkoittaa sitä, että tuo toimintaympäristö on täysin poikkeava sitä, mihin ennen on sotilasoperaatioissa totuttu. Noissa piireissä on usein tapana vaatia järjestöjen jäseniltä itsemurhaiskuja, sekä heidän oletetaan surmaavan itsensä ennemmin kuin jäävät kiinni. Terrorismiin kuuluu olennaisena osana esimerkiksi räjähteiden käyttö tavallisilla kaduilla, ja ajatelkaa sitten mitä voisi tapahtua, jos joku räjäyttää vaikka putki- tai viuhkapanoksen (Claymore) kadulla, joka on täynnä ihmisiä.

Mutta se miten terrorismin vastainen sota poikkeaa perinteisestä sodasta on se, että tällaisessa taistelussa saattaa kulua jopa vuosia, että mitään ei tapahdu, ja sitten yllättäen taas paukahtaa. Ja se mikä tässä tilanteessa on huomioitava, on se että terroristit eivät enää välitä omasta hengestään, vaan pyrkivät tekemään iskuja, jotka maksavat lähes aina iskijän hengen. Eli he saattavat kävellä kadulla, ja samassa noiden henkilöiden kantamat laukut tai heidän päällään olevat liivit räjähtävät kylväen laakerikuulia ympäriinsä aiheuttaen kammottavaa jälkeä ihmisten keskuudessa. Mutta joskus olen kyllä miettinyt, että räjäytetäänkö nuo liivit tai laukut joissain tapauksissa mahdollisesti radiolaukaisimilla?

Eli noille iskun tekijöille ei ehkä olla kerrottu sitä, miten voimakkaista pommeista on kysymys, tai sitten heidät pyritään vaientamaan iskun yhteydessä laukaisemalla nuo pommit keskellä katua. Ja erittäin vastenmielistä on käyttää iskuun lapsia, jotka eivät varmaan käsitä, mitä he ovat tulleet tekemään, mikäli edes tietävät kantavansa dynamiitilla tai muoviräjähteellä täytettyjä liivejä päällään, mikä tekee iskusta erittäin vaikeasti ennakoitavan, vaikka toki julkiset kohteet sekä mediajulkisuus nostavat iskun mahdollisuutta, koska nuo järjestöt pyrkivät saamaan mahdollisimman suurta julkisuutta teoilleen.

pimeakronikka.blogspot.fi

Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.

 Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.   "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...