Thursday, September 8, 2016
Asenteet ja politiikka ovat aina toisiinsa kietoutuneita asioita, ja sen takia Eduskunnassa kiistellään esimerkiksi avioliittolaista
Poliitikon pitää aina muistaa se, että hänellä on neljän vuoden välein tilinteon hetki, ja jos silloin ei olla pidetty äänestäjiä tyytyväisinä, niin hän voi lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Siksi on tärkeää, että hän seuraa tarkasti galluppeja, joissa mitataan äänestäjien tyytyväisyyttä tehtyihin päätöksiin. Ja tästä sitten seuraa hiukan erikoinen tilanne, koska tietenkin poliitikon pitää osoittaa aktiivisuuttaan jokaisessa mahdollisessa asiassa. Äänestäjien kosinta varsinkin kuntavaalien alla on erittäin tärkeää, koska silloin mitataan poliitikon omaa henkilökohtaista kannatusta sekä samalla ajetaan sisään uutta väkeä, joista ehkä joku sitten asettuu puolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Poliitikon pitää kuitenkin varoa sitä, että hän lähtee vahingossa pienen mutta äänekkään ääriryhmän mukaan, ja esimerkiksi juuri körttiseurakunta on tästä hyvänä esimerkkinä. Eli kun käydään pienen paikkakunnan kirkon ovella tekemässä galluppeja, niin se saattaa antaa väärän kuvan siitä, mikä on paikkakunnan yleinen mielipide asioista.
Ja siksi on tärkeää, että puolueiden arvot näkyvät jokapäiväisessä keskustelussa, joka koskee muutakin kuin valtion tulo- ja menoarviota. Näet valtion tulo- ja menoarvion kaltaiset asiat ovat toki tärkeitä asioita, mutta ainoa osa mistä niissä keskustellaan ovat sosiaalimenot, ja muuten tuo kirjanen on melko tuntematon käsite päivän politiikasta keskusteltaessa. Näet valtion tulo- ja menoarvio sekä budjettikehykset, mikä tarkoittaa sitä, että paljonko rahaa mihinkin asiaan on varattu, ja esimerkiksi paljonko liikkumavaraa tuossa budjetissa oikeastaan on, mikä tarkoittaa sitä, että montako ylimääräistä työntekijää saa palkata esimerkiksi kiireapulaisiksi terveyskeskukseen on monille ihmisille melko tuntematon käsite, ja minun täytyy tässä myöntää, että en edes tiedä onko terveyskeskuksessa kiireapulaisia. Mutta valtion tulo- ja menoarvio on abstraktio, mikä on monille ihmisille hyvin etäinen asia.
Tämän takia esimerkiksi tästä avioliittolaista on tehty niin valtavan suuri numero, koska se edustaa ihmisille jotain käsin kosketeltavaa sekä konkreettista asiaa, josta voidaan sitten keskustella konkreettisella tasolla. Eli tässä tapauksessa keskustelu tarkoittaa sitä, että haluammeko nähdä kaksi miestä tai kaksi naista alttarilla seisomassa. Toki tuo on piispainkokouksen päätöksen jälkeen edelleen mahdotonta, vaikka pappi sen seremonian voi tehdä salaa kirkon ollessa kiinni tai jonkun kotona. Mistä sen tietää mitä nuo ihmiset tekevät tai mitä he mistäkin asiasta ovat oikeasti mieltä? Toki jos pappi jää tuollaisesta toiminnasta kiinni, niin hän saattaa joutua kurinpidollisen menettelyn kohteeksi, eli muistakaa että myös pappi on ihminen. Se että tästä avioliittolaista kuitenkin kiistellään Eduskunnassa osoittaa yhteiskunnan muutosta suvaitsevampaan suuntaan, eli keskutelu käydään sivistyneesti ilman katuparlamentteja tai suurempia mielenilmauksia.
Eikä ainakaan ketään olla vetämässä hirteen tai polttamassa roviolla tämän asian takia. Ja nämä seksuaaliset ja muut suuntautumiset ovat asioita, joille kukaan ei voi mitään. Mutta se että tällainen asia otetaan avoimesti esille parlamentissa, ja siitä avoimesti voidaan keskustella niin, että kaikkia osapuolia kuunnellaan tasapuolisesti, ja muitakin kuin vain yhtä kantaa esitetään, on mielestäni erittäin positiivista politiikan kannalta. Eli rävähtävä keskustelu tuo väriä sekä kiinnostavuutta valtion päätöksentekoon, ja ehkä sitten saadaan myös uusia mielenkiintoisia nimiä mukaan myös ehdokaslistoille. Samoin pitää muistaa, että vain se uurnalla annettu ääni ratkaisee sen, kuka maassamme on vallassa. Joten siellä äänestämässä kannattaa käydä, jotta sitten saadaan niitä mieleisiä edustajia myös kunnanvaltuustoon sekä parlamenttiin
pseudotiedetta.blogspot.fi
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
A quantum computer's biggest problem may have been solved.
A quantum computer's biggest problem may have been solved. "Illustration of a new strategy to create materials with robust quan...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.