Skip to main content

Keinotekoinen elämänmuoto eli keinotekoinen DNA


Nanoteknologia antaa mahdollisuuden sellaiseen, mitä emme koskaan edes ole voineet kuvitella. Kaikki DNA-molekyylin osaset eli sen emäkset voidaan valmistaa keinotekoisesti. Ja nanoteknologian avulla voimme rakentaa kyseisen molekyylin sellaiseksi, kuin mitä me haluamme. Jos rakennamme keinotekoista DNA:ta, niin voimme silloin luoda keinotekoisen viruksen, joka voi toki toimia biologisena aseena, mikäli haluamme sen toimivan tällaisessa tehtävässä. Mutta tuon keinotekoisen viruksen avulla voimme esimerkiksi liittää itseemme uusia geenejä. Ja tämä tietenkin antaa mahdollisuuden myös palauttaa eloon esimerkiksi dinosauruksia tai mammutteja sekä sapelihammastiikereitä. Eli ehkä Jurassc Park on kohta totta ainakin jossain muodossa. Ja nanoteknollogia antaa myös mahdollisuuden luoda täysin uusia eläin- sekä kasvilajikkeita, joilla voi olla superominaisuuksia verrattuna luonnossa syntyneisiin kilpailijoihinsa. Eli ne voivat olla todella vaarallisia  päästessään irti, ja itseäni ei naurattaisi, jos sattuisin vahingossa päästämään vaikka T-rexin vahingossa vapaaksi.

Nanoteknologialla ja biotekniikalla on melko paljon yhteistä, koska erityiset virukset rakentavat noita äärettömän pieniä kojeita, eli molekyylejä jotka nykyaikaisessa lääketeollisuudessa rakennetaan atomi atomilta, niin että niiden Cis-Trans-isomeria voidaan myös huomioida. Eli jotta molekyyli voi tunkeutua soluun sen ionipumpun kautta, niin tämän molekyylin funktionaalisen ryhmän pitää olla täsmälleen oikeassa paikassa, jotta solu voi sitten ohjata sen oikeaan paikkaan. Ja yksittäisen kaksiatomisen molekyylin siirtäminen molekyylissä on erittäin hankalaa, koska kyseessä on äärettömän pieni objekti. Tämän vuoksi näiden molekyylin kokoisten laitteiden kasaaminen on todella haastava tehtävä.

Mutta todellisuudessa me ihmiset voimme jo nykyään modifoida itseämme erityisellä geeniterapialla, jossa ihmiseen istutetaan viruksen avulla haluttu geeni. Tekniikan ongelmana on itseasiassa enemmän moraalis-juridiset kysymykset, kuin se että meillä ei olisi tarvittavaa tietotaitoa tällaisen viruksen luomiseen. Ja näillä siirtogeeneillä voidaan ihmisestä parantaa monia periytyviä sairauksia. Esimerkiksi diabeteksen hoidossa voidaan turvautua virusterapiaan siten, että ihmiselle annetaan eräänlaisia retroviruksia, jotka vievät halutun geenin haiman kantasoluihin. Tähän virukkseen voidaan liittää myös geeni, joka tekee sen tartuttamat solut resistenteiksi jollekin muulle virukselle, jonka avulla tuhotaan samalla sairaat solut. Eli sama tekniikka toimisi ehkä teoriassa myös syöpäsolujen tai HIV-positiivisten ihmisten kanssa. Mutta tällä geeniterapialla voidaan antaa ihmiselle myös täysin uusia ominaisuuksia.

Toisin sanoen ihmiseen voidaan liittää sellainen geeni, joka kahdentaa älykkyyttä ohjaavan kromosomin, tai ihmiseen voidaan liittää vaikka gorillan lihaksiston kasvua ohjaava geeni, mikä tietenkin tekisi hänestä erittäin vahvan tai älykkään. Ja geeniterapia on melko helppoa myös antaa toiselle ihmiselle. Eli tarvitaan vain tavallinen ruiskeena annettava injektio, jotta virus saadaan siirrettyä ihmiseen. Tai sitten virus voidaan ruiskuttaa ihmisen päälle vaikka painesprayna. Esimerkiksi supervaltojen asevoimat kehittelee jatkuvasti uusia ja linjakkaampia aseita, ja tarinoiden mukaan he ovat todella kiinnostuneita geneettisesti muunneltujen organismien eli esimerkiksi dinosaurusten käytöstä taistelukentillä. Ja mitä itse pitäisitte esimerkiksi Tyrannosaurus-rex:istä tai Sapelihammastiikeristä etenemässä omia asemianne kohti?

Tässä muutama päivä sitten oli lehdessä uutinen, jonka mukaan jotkut henkilöt olivat kloonannneet lemmikkinsä. Kyseistä tekniikkaa voidaan käyttää myös ihmisen kloonaamiseen. Eli temppu perustuu munasolun perimän korvaamiseen halutun henkilön DNA:lla. Kyseisen tekniikan avulla voidaan ihmisestä luoda kopio, jota voidaan käyttää toki kantasoluhoidon lähteenä. Mutta tällä tavoin voidaan kloonata myös huippuneroja kuten Jean Sibelius tai Albert Einstein, ja seurata heidän kehitystään, ja motivoida nämä henkilöt sitten siirtymään tieteen palvelukseen. Mutta tässä on se vaara, että tätä tekniikkaa käytetään väärin, ja sen avulla esimerkiksi kehitetään aseita tai tehdään jotain kamalaa. Eli kloonataan joku Timur Lenkin tai Napoleon Bonaparten. kaltainen henkilö, ja sitten katsotaan, miten hän reagoi nykyaikaiseen maailmaan. Ja tässä sitten piilee varmasti todella suuri vaara, jos tuo historian sotapäällikkö sitten päättää tehdä jotain kauheaa.

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...