Sunday, April 3, 2016

STEALTH-ohjelman vaaroista sekä mahdollisuuksista

Etualalla RAH-64 "Comanche"
Kuva I

1. Miksi tutkassa näkymätön lentokone on vaarallinen?

STEALTH-teknologia tarkoittaa helikoptereita, laivoja sekä lentokoneita, jotka ovat näkymättömiä sekä tutkalle että myös ihmissilmälle. Ja vaikka ne tietenkin mielletään ensi-iskun aseiksi, niin toki niiden käyttö esimerkiksi taistelussa on perusteltua, koska näin vältetään omat tappiot. Kaikki maailman sotilaskomentajat varmasti haluavat tehdä niitä tappioita kuitenkin mieluummin vihollisen puolelle, joten siksi nuo välineet on otettu pysyvästi käyttöön USA:n, Venäjän sekä Kiinan ilmavoimissa sekä laivastossa.

Ongelmia kuitenkin tulee tilanteessa, missä STEALTH-lentokone lentää muiden lentokoneiden seassa, koska nuo muut koneet eivät näe tuota tutkassa näkymätöntä konetta. Ja seurauksena voi olla sitten yhteentörmäys ilmassa. Samoin jos laivat kohtaavat sumussa, ja toinen ei toista havaitse, niin tuloksena voi olla yhteentömäys. STEALTH-koneiden lentäjien sekä robottikoneiden ollessa kyseessä, niin  maassa olevasta keskuksesta käsin toimivien ohjaajien on tämän takia seurattava tarkoin tilannetta tuon koneen ympärillä, jotta heidän käyttämänsä kone ei osu muihin lentokoneisiin, ja joidenkin epäilysten mukaan tuollaisia törmäyksiä on saattanut tapahtua, ja ehkä on käynyt niin, että kadonnut Malesialaiskone on törmännyt STEALTH-tiedustelukoneeseen, ja täytyy muistaa että myös muilla mailla kuin USA:lla on noita välineitä.

Kuva II

2. STEALTH-ohjelman antaman tiedon hyödyntäminen siviili-ilmailussa

Kun puhutaan esimerkiksi lakkautetusta RAH-64 Comanche (Kuva I)-helikopteri-ohjelmasta tai sen seuraajasta, joka on ehkä tyyppimerkiltään  MH-61 Shadow Hawk?,UH-60 Black Hawk helikopterin erikoisoperaatioversio on nimeltään MH-60 "Pave Hawk", joten sen STEALTH -versio on sitten varmasti nimetty tyylin mukaisesti Shadow tai Ghost Hawk:kiksi. Eräiden tahojen mukaan RAH-64 COMANCHE on muutettu saman tyyppiseksi robottihelikopteriksi kuin maineikas FireScout.Kyseinen muutos on periaatteessa aivan helppoa suorittaa siten, että FireScoutin hallintajärjestelmä siirretään "Comancheen". Tuo helikopteri on varmasti verraten oudon näköinen, koska pystyäkseen esimerkiksi lentämään äänettömästi sen perinteinen roottori on korvattu joko perinteisiin potkureihin perustuviin tai ionitekniikkaa käyttävillä puhaltimilla, mitkä mahdollistavat hiljaisen lennon.

Eli tuo ratkaisu voisi muistuttaa hiukan kuvassa kaksi (Kuva II) esiteltyä "lentävää autoa", joka saavuttaa hyvin korkean lentonopeuden verrattuna perinteiseen helikopteriin. Tuo puhallinjärjestelmä sitten tekee siitä erittäin nopean sekä äänettömän mallin, ja tuollaiset puhaltimet voidaan kiinnittää myös perinteisen helikopterin runkoon.Nuo puhaltimet ovat vähemmän herkkiä kolhuille kuin perinteinen roottori, eli jos helikopteri osuu johonkin, niin silloin se voi jatkaa lentoaan, vaikka sen puhaltimeen tulee lommo. Ja jos oikein kovaa halutaan lentää, niin helikopteri voidaan varustaa ohivirtausmoottoreilla, joten sen huippunopeus voi olla sama kuin normaalilla lentokoneella.

B-2 SPIRIT-pommikoneissa on myös järjestelmä, joka tekee koneesta hyvin hiljaisen. Samoin on kehitteillä järjestelmiä, joissa LRAD-laite ikään kuin painaa lentokoneen moottoreiden melukartion hyvin kapeaksi, jolloin lentokone on äänetön. Tuo väline tietenkin voi olla jo käytössä joissain tiedustelu tai rynnäkkökoneissa. Mutta kun puhutaan noista alhaisen melutason laitteista, niin niiden avulla voidaan tietenkin luoda myös kaupallisia helikoptereita sekä lentokoneita, jotka voivat operoida vaikka tavalliselta parkkipaikalta. Eli kun puhutaan esimerkiksi "tilt rotor"-kuljetuskoneista, niin niiden pohjalta voidaan suunnitella esimerkiksi matkustajakoneita, sekä kaupallisia helikoptereita, joiden melutaso on hyvin alhainen.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Gravitons, photons, and string theory.

Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole.  If a graviton is the black hole in the middle of a pho...