Thursday, June 16, 2016

Kuvien manipuloinnista sekä lainvalvojien asettamista ansoista

Kuva I

Internetissä näkee välillä niin omituisia kuvia, että niitä katsoessa pitää vähän silmiä hieroa. Niihin kuuluvat selostukset ovat olleet erittäin epäilyttäviä, kuten tarina miehestä, joka jäi johonkin majaan yksin, ja otti siellä panoramakuvan mökistä, kun hänen toverinsa olivat lähteneet 200m päässä olevaan taloon pelaamaan korttia (Kuva I). Tuossa kuvassa on kyseisen henkilön kuva, sekä ikkunasta näkyvä salaperäinen hahmo, joka seisoo pihalla ilmeisesti haulikko tai ainakin pitkänomainen esine kädessään. Noissa kuvissa on hyvin erikoinen asetelma, eli ne ottanut henkilö on yleensä yksinäisessä talossa keskellä metsää, ja mikä erikoisinta hän on kuvaa otettaessa täysin yksin. Kun puhutaan noista kuvista yleensä, niin osa niistä on aivan varmasti väärennetty, koska ihmisten halutaan katsovan niitä. Eli niihin on lisätty ihmisiä tai heitä on siirrelty lähemmäksi kuilujen reunaa, mutta allaolevassa kuvassa oleva mustiin pukeutunut henkilö saattaa olla aivan oikeasti olemassa.


Kuvassa kaksi  (Kuva II) on tilanne, missä mustiin pukeutunut henkilö on Gran Canyonin reunalla seisovan miehen takana, ja kuvan ottaja väittää, että tuota henkilöä ei ollut olemassakaan. Uskon että tuo mustiin pukeutunut henkilö ei ole halunnut pelästyttää tuota kielekkeellä seisovaa miestä, jotta tämä ei putoaisi vahingossa tuohon suuren kanjoniin. Näet jos joku "vieraileva tähti" olisi tullut paikalle yllättäen ja nähnyt tuon tilanteen, niin hän on saattanut olettaa kyseessä olevan jonkun itsemurhakandidaatin, ja pelästynyt että jos hän häiritsee tätä, niin tuo henkilö syöksyy kuolemaansa, mutta se mikä tuossa henkilössä pistää silmään, on hänen outo kalpeutensa (Kuva III). Eli onko hän sitten ollut jossain sairaana, kun noin kalpeaksi on muuttunut?
Kuva II
Toki tämä kuva voi olla myös väärennetty, ja tehty houkuttelemaan muita laittamaan tällaisia otoksia Internetiin. Näet tällä tavoin poliisi etsii henkilöitä, jotka vaarantavat omaansa sekä muiden turvallisuutta. Saattaa myös olla niin, että tuota kuvaa ei ole ottanut ihminen vaan riistakamera, kuten myös kuvan yksi  ulkona olevan henkilön on saattanut kuvata tuollainen automaattikamera. Eli myös USA:ssa on noihin metsämökkeihin tehty murtoja, ja ehkä poliisi tai vartiointiliike on asettanut tuollaisen kameran mökin ulkopuolelle. Ja kun tuosta henkilöstä on sitten otettu kuva, niin poliisi on väärentänyt sen, jotta hänen identiteettinsä paljastuisi. 
Kuva III



Eli joku tunnistaisi hänet Internetissä. Mutta joskus FBI laskee myös noita metsämökkejä koskevia huhuja liikkeelle, ja he väittävät kyseessä olevan esimerkiksi todistajansuojeluun käytettävä talo. Tällöin Mafian jäsenet voivat sitten lähteä tuonne talolle, missä avuton todistaja makaa. Ja sitten heitä odottaa "nasty surprise" eli FBI:n tai National Park Police:n erikoisryhmä on siellä väijyksissä, eikä tuosta todistajasta tietenkään ole nähty jälkeäkään tuossa paikassa. Mutta  kuten varmasti tiedämme, niin eristyneissä paikoissa on aina välillä hiukan outoa väkeä, joten näissä kuvissa voi olla oikeasti myös etsintäkuulutettuja henkilöitä. Ne on kaapattu "Dark 5:den" suomenkielisestä versiosta, ja linkin näette alla. Tuossa videossa esitelty  Denisen kuolleesta aviomiehestä otettu kuva voi muuten esittää hänen sukulaistaan, jota ei olla mainittu perheen piirissä. Eli kyseessä voisi olla avioton velipuoli tai muuten perheen piirissä epähenkilöksi muuttunut jäsen.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

A quantum computer's biggest problem may have been solved.

   A quantum computer's biggest problem may have been solved.  "Illustration of a new strategy to create materials with robust quan...