![]() |
Hummel-auto varustettuna mikroaaltoaseella Kuva I |
Räjähtävän pään oireyhtymä on unien aikaan tapahtuva tila, missä pään sisältä kuuluu ikään kuin kova ääni, ja muuten tuo tila on kivuton. Elokuvassa "Scanners" tuota tilaa tietenkin liioitellaan erittäin raskaasti, mutta tietenkin Hollywoodin tyyli on tehdä kaikista asioista hiukan liian dramaattisia. Kuitenkin voidaan ajatella tila, missä pään sisällä tuntuu ikään kuin pullistuva kipu, joka voi johtua aivoverenkierron häiriöstä eli käytännössä aivoverenpaineen noususta. Tuolloin saattaa syynä olla esimerkiksi tiettyjen kasvien syöminen, koska osa niistä kuten Marjakuusi aiheuttavat kallonsisäisen verenpaineen nousemista.
Mutta toki tuosta kauhukuvasta, missä ihmisen pää räjähtää kappaleiksi on tulossa aivan totta. Pentagonin johdolla kokeillaan sekä kehitetään erilaisia mikroaaltoaseita, joiden teho ihmisessä on äärettömän suuri, ja jotka ovat väärissä käsissä erittäin vaarallisia. Mikroaalloilla on sellainen vaikutus, että ne kuumentavat ihmisen sisällä olevia nesteitä, ja varsinkin päähän kohdistuva mikroaaltokenttä on sikäli vaarallinen, että se saa kallon sisällä olevat nesteet paisumaan. Silloin syntyy tilanne, missä kallonsisäinen paine saattaa oikeasti pamauttaa ihmisen pään kappaleiksi kuten käy, jos kananmunan laittaa mikroaaltouuniin.
Vaikka noita aseita kritisoidaan epäinhimillisiksi, niin kuitenkin niiden kehittäjät perustelevat niiden käyttöä sillä, että myös liekinheitin kuuluu sallittujen aseiden luetteloon, ja tässä tapauksessa tietenkin voidaan puhua esimerkiksi mellakoiden torjunnasta mikroaaltoaseiden avulla, koska ne aiheuttavat "kipua ilman vahinkoa"Kuitenkin itse rajaisin noiden aseiden käytön vain taistelukentille, tai tilanteisiin, joissa normaalisti tuliaseen käyttö olisi ainoa vaihtoehto, koska mellakoiden torjunta niiden avulla on kuitenkin hiukan arveluttavaa. Ongelma on siinä, että tuon aseen tehoa voidaan säätää samankaltaisesta napista, kuin millä stereoiden tehoa säädetään, ja jos joku sitten johtaa tuollaiseen mikroaaltoaseeseen ylivirtaa, niin tulos voi olla kammottava. Sama koskee myös LRAD-laitteita, eli jos niihin kytketään ylitehokkaat vahvistimet, niin seuraukset voivat myös silloin olla murhaavia.
![]() |
800 W Mikroaalto-aseen aiheuttamien vammojen kaavio Kuva II |
Eli jos mikroaaltoase sitten suunnataan ihmisen päähän, niin silloin seurauksena on sellainen tilanne, mitä näemme elokuvassa "Scanners". Samasta syystä myös vuotava mikroaaltouuni on äärettömän vaarallinen, ja esimerkiksi terroristien pelätään tulevaisuudessa käyttävän esimerkiksi mikroaaltouunista konventoituja mikroaaltosinkoja (Kuva II) iskuissaan. Eli esimerkiksi 800 W mikroaaltoase voi aiheuttaa erittäin suuria vahinkoja sekä ihmisille että omaisuudelle. Kuten muutkin DEW-aseet eli suoran energian aseet (Direct Energy Weapons) jotka perustuvat erilaisten sähkömagneettisten säteiden käyttöön, niin mikroaaltoaseet ovat väärissä käsissä vielä tappavampia kuin vaikkapa rynnäkkökiväärit,singot tai Barrett-50-tyyppiset tarkkuuskiväärit. Toisin kuin patruunoita käyttävissä aseissa niin DEW-aseissa ei ole patruunoita, minkä takia niiden tulivoimaa sekä laukausten määrää ei rajoita mikään muu kuin käytettävä sähkövirta.
Tuollainen mikroaaltosinko (Kuva II) voi saada tehonsa vaikka tavallisesta töpselistä, ja se voidaan suunnata mitä kohdetta vastaan tahansa. Noita aseita epäillään olevan asennettuna esimerkiksi erikoisjoukkojen helikoptereihin, kuten kuvan kolme (Kuva III) AH-6 LITTLE BIRD:iin sekä uusimpiin taistelulentokoneisiin sekä ajoneuvoihin. Kyseisten laitteiden avulla voidaan luoda ikään kuin aurauskenttä, jolla rynnäkkökonelaivue ikään kuin auraa taivaan auki. Samoin Maser-ase eli kohenttiin mikroaaltoon peruva tuhoväline voidaan asentaa esimerkiksi rakettisäliön paikalle, jolloin pienikin helikopteri voi olla vaarallinen myös nopeille taistelukoneille.
![]() |
AH-6 LITTLE BIRD Kuva III |
pseudotiedetta.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.