Skip to main content

Huumesota on johtanut silmittömään väkivaltaan Filippiineillä, ja samalla asenteet maailmalla huumeita kohtaan ovat muuttumassa

Lehtikuvaa

Filippiinien asevoimat sekä poliisi on ottanut todella kovat otteet käyttöön huumesodassa, jossa on kuollut jo 1900 ihmistä. Kyseisen operaation väkivaltaisuus tietenkin on hiukan ihmetyttänyt sekä kauhistuttanut ihmisiä, mutta kuten tiedämme, niin väkivalta kuuluu laittomaan huumekauppaan kaikkialla maailmassa. Sen vuoksi omasta mielestäni myös kovien huumeiden jakelu rekisteröidyille huumausaineiden ongelmakäyttäjille pitäisi myös Suomessa sallia, koska tällainen valtion valvoma huumekauppa veisi silloin heroiinin sekä muut kovat huumeet pois alamaailman monopolin hallinnasta. Filippiineillä huumeiden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ovat paljon suurempia kuin esimerkiksi Suomessa, joten siellä tietenkin yritetään puhdistaa Manilaa noista rikollisista, mutta käytetyt menetelmät ovat erittäin kovia.

Toki tästä asiasta ollaan varmasti myös muuta mieltä, koska sellainen ajattelutapa missä ihminen saa huumeita esimerkiksi apteekista ollessaan pahasti koukussa on vieras meille suomalaisille, joille on lapsesta pitäen opetettu, että poliisi hoitaa pahat pojat pois kaduilta väläyttämällä virkamerkkiään sekä huutamalla sanaa "poliisi". Se että poliisi joutuu käyttämään väkivaltaa huumekauppiaita vastaan johtuu siitä, että nämä alkavat ampua pidätyksiä tekevää virkamiestä, jolloin tämä sitten joutuu vastaamaan tulitukseen. Filippiinien huumeongelma on paljon laajempi kuin Suomessa, ja siellä käytetään paljon enemmän opiaatteja kuten heroiinia sekä ooppiumia kuin meidän maassamme.

Noita aineita tuotetaan "kultaisen kolmion" alueelle eli Vietnamin Laosin sekä Myamarin rajaseuduilla, sekä ilmeisesti nykyään myös Filippiinien saaristossa, ja siksi nuo tuotteet ovat siellä melko halpoja. Syy miksi huumekauppiaat ovat siirtämässä toimintaansa juuri Filippiinien saariston kaltaisiin paikkoihin johtuu siitä, että siellä huumeet voidaan lastata veneisiin ja heittää suoraan kauppalaivoissa odottaville yhteyshenkilöille. Tämän takia esimerkiksi DEA on ottanut iskumallikseen sen, että huumeita vastaan isketään niiden kasvatusalueilla niin, että pelto tuhotaan juuri ennen kuin unikkoa aletaan korjata, jolloin huumekauppialle aiheutettu vahinko on mahdollisimman suuri, ja noita unikoita ei ooppiumia- ja heroiinia kauppaavat rikolliset voi korvata mitenkään, koska nuo kasvit ovat huumeiden lähteenä korvaamattomia.

Näet Kultaisen kolmion alueella on yleistä, että huumekaravaaneja vastaan isketään jopa rynnäkkölentokoneilla, ja tuolta tulevia lasteja tarkastetaan hyvin yleisesti. Samoin saarissa olevia huumeviljelmiä voidaan vartioida tehokkaammin kuin jotain peltoa, ja silloin eivät huumeagentit pääse tarkkailemaan noita alueita niin helposti huomaamattomasti, vaan heillä tulee olla lentokoneet tai sukellusvarusteet, joilla nämä miehet voivat huomaamattomasti soluttautua rannalle. Eli nuo operaattorit pudotetaan joko lentokoneesta rannan lähelle mereen tai heidät tuodaan operaatioalueelle siviilialuksella tai sukellusveneellä, josta ryhmä siirtyy rantaan sukeltamalla meren alla.

Eli unikosta tuotetaan ensin oopiumia, josta  jalostetaan myöhemmin heroiinia. Kun puhutaan huumeiden käytöstä Suomessa, sekä huumeita koskevasta tiedotuksesta, niin silloin huomataan se, kuinka asenne huumeita kohtaan on muuttunut yhteiskunnassamme. Eli ennen oli vain yksi kanta asioihin, ja se tietenkin oli kieltolaki, missä huumeet olivat täysin kiellettyjä, ja käyttäjiä ratsattiin näyttävissä iskuissa. Ja tietenkin yksikin huumekokeilu esimerkiksi marihuanalla vei henkilön välittömästi "mustalle listalle", eli hänestä ei sitten voitu tehdä poliisia tai mitään virkamiestä. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että marihuanan hallussapito tai käyttö ei enää vie mahdollisuutta esimerkiksi FBI-miehen uraan, niin sitä sääntöä ajatellut henkilö on varmasti miettinyt sitä mahdollisuutta, että rikollinen saattaisi tarjota FBI-kokelaalle marihuanaa sisältävän savukkeen tai juoman ilman että tämä saa siitä edes tietää, ja samaa on varmasti tehty myös Suomessa.

Eli varusmieheksi lähtevälle on viimeisenä iltana tarjottu kannabista, jotta hänen huumetestinsä saadaan positiiviseksi, Tuolla tavoin on sitten varmistettu se, että kyseinen henkilö ei ole kilpailemassa aliupseerin paikasta. Tai sitten tietenkin kannabis voidaan tarjota henkilölle teen tai kahvin joukossa. Kun puhutaan siitä että huumeita koskevan kirjoittelun linja on myös muuttunut, niin pitää muistaa se, että ennen vanhaan jokainen, joka kirjoitti muuta kuin tuomitsevasti huumerikoksista joutui kuulusteluihin rikokseen yllyttämisestä. Mutta lieneekö "Tapaus Aarnio" avannut myös virkamiesten omat silmät sille, että myös he voivat tehdä rikoksia? Kun puhutaan huumeisiin liittyvästä poliisityöstä, niin silloin tietenkin kadulla tapahtuneet ratsiat ovat niitä näyttävimpiä asioita, mitä voidaan esitellä televisiossa. Toki nuo tilanteet missä joukko henkilöitä komennetaan seinää vasten kädet ja jalat levällään ovat hyvän näköisiä televisiossa, mutta voin sanoa, että mitään suuren luokan huumepomoa ei tällä tavoin käräytetä.

Kun isoja pomoja otetaan kiinni, niin silloin tietenkin vastaan tulee se, että he ovat erittäin hyvätuloisia sekä luotettavia ja verkottuneita ihmisiä, jotka osaavat hankkia "oikeita ystäviä" eli tuomareita, lääkäreitä sekä asianajajia, joiden kanssa on mukava näyttäytyä. Kun puhutaan huumeratsioista, niin huumeiden osittainen laillistaminen sekä narkomaaneille tarjottu syytesuoja tai mahdollisuus vankilassa tapahtuvaan kuntoutukseen voisi auttaa noiden isojen pomojen saattamisessa edesvastuuseen teoistaan. Kun puhutaan huumeturismista niin kuitenkin uskon niin, että tavallinen suomalainen tai eurooppalainen narkomaani ei kuitenkaan varmaan kovin usein lähde Manilaan vetämään huumeita suoneensa, koska se on niin kamalan kallista. Eikä sen maan poliisivoimien otteet muutenkaan mitään kovin löysiä ole olleet.

Eli tuo maa rikkoo monissa paikoissa törkeästi ihmisoikeuksia juuri huumesodan varjolla. Mutta asenne huumeita vastaan on muuttumassa siten, että narkomaaneja ymmärretään ja heitä halutaan auttaa, mutta samalla kauppiaita sekä rahoittajia halutaan asettaa syytteeseen entistä tehokkaammin. Nuo rahoittajat eivät itse huumeisiin juurikaan koske, että heidän puhtoinen maineensa ei tahriinnu, ja oikeastaan koko huumebusinesta pyörittää joukko puoliväkisin mukaan värvättyjä henkilöitä, joita sitten rahastetaan erilaisten velkomisjärjestelyjen avulla. Eli nuo henkilöt sitten maksavat olevinaan vuokraa esimerkiksi asunnoista, jotka ovat huumekauppiaiden omistamia. Tai sitten rahastus hoidetaan muilla tavoilla, kuten laskuttamalla heitä esimerkiksi siivouksesta. Ja tuohon rahoitusportaaseen on melko vaikeaa päästä kiinni ilman puhelinkuuntelua sekä soluttautumista, jotka ovat olleet tietenkin noille ihmisille kauhistus.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...