Kevin Bacon on tehnyt muutamia
loistavia elokuvia, joista itse olen nähnyt ”Matkan
tuntemattomaan” (Flatliners) sekä ”Näkymättömän miehen”
(”Hollow man”), joista molemmissa pohditaan sitä, mitä
tapahtuu, jos ihminen toimii ajattelemattomasti, sekä saa
tilaisuuden tehdä pahaa. Kun pohditaan elokuvista jälkimmäistä,
niin sitä voidaan pitää erittäin vakvana varoituksena
ihmiskunnalle siitä, mitä esimerkiksi STEALTH-tekniikka voi saada
aikaan. Tuossa elokuvassa testataan kemikaaleja, joilla voidaan
elävän organismin rumiin solut muuttaa läpinäkyviksi, jolloin
henkilöä ei voi mitenkään havaita.
Tuolloin tarinan ”paha” päähenkilö
sitten käyttää hyväkseen tuota tekniikkaa, ja esimerkiksi tekee
seksuaalimurhan ja yrittää surmata koko tutkijaryhmän, ja vaikka
kyseessä on elokuva, niin tuolloin ei vielä tajuttu, mitä
nanotekniikalla sekä kännyköistä muutetuilla tietokoneilla voidaan
tehdä. Eli nykyaikaiset aktiiviset STEALTH-teknologiaa käyttävät
maastopuvut ovat asuja, jotka on peitetty nanokokoisilla
LED-lampuilla, joilla sitten luodaan televisiokuva taustasta samalla
tavoin kuin ennen luotiin televisiokuva. Tuo aktiivinen maastopuku
tai maastoviitta toimii siten, että kännykän kokoinen tietokone
luo kameroiden antaman kuvan puvun käyttäjän vastakkaiselle
puolelle, jotta hän ikään kuin muuttuisi kameleontiksi, jonka
erottaminen taustasta on erittäin vaikeaa, ja olen tästä sitten joskus kirjoittanut ennenkin.
Mutta kuten kaikki me tiedämme, niin
keskiajalla maailman tehokkain panssarointi oli ritarien raskas
levyhaarniska, jonka käyttö oli hankalaa sen suuren painon takia,
mutta nykyaikaiset hiilikuitumateriaalit voivat tehdä mahdolliseksi
sen, mistä sotilasjohtajat ovat pitkään unelmoineet, eli kyseessä
olisi täysin mullistava sotilaspuku, joka tekisi mahdolliseksi
luodinkestävän, koko ihmisen peittävän haarniskan rakentamisen.
Tuon hiilikuidusta valmistetun levyhaarniskan pinta olisi kovaa kuin
timantti, eli siihen eivät normaalit luodit sitten uppoaisi, ja
samalla se olisi erittäin kevyt kantaa. Tuollainen panssari voidaan
päällystää noilla STEALTH-näytöillä, ja se voidaan pinnoittaa
tekotimanteilla, jonka paksuus voisi olla vaikka pari mikrometriä,
jotta se ei säröilisi jos luodit osuisivat siihen.
Tuollainen ihmisen peittävä kevyt
viitta sekä vaatetus on jo nyt mahdollista rakentaa, ja jos siihen
liitetään vielä rukkaset, jotka ovat läpinäkyviä, ja henkilön
kasvot peitetään aktiivisella STEALTH-näytöllä varustetulla
naamiolla, ja jos tässä nyt sitten aletaan tätä ajatusta
viljelemään, niin silloin tietenkin myös taistelijan ase voi olla
tällaisella tekniikalla läpinäkyväksi tehty, niin silloin
esimerkiksi kommandomiesten ja tarkka-ampujien on mahdollista operoida
huomaammattomasti jollain alueella. Ja tietenkin myös
tiedustelupalveluiden murtomiehet varmasti hyötyisivät tuosta
varustuksesta. Mutta kun ajatellaan rikollisuuden perimmäistä
toimintamallia, missä rikollinen tekee rikoksia, koska hänellä on
keinot, motiivi sekä tilaisuus tehdä laittomuuksia, niin itse kyllä
välillä mietin mitä esimerkiksi joku sairas ihminen voisi
tuollaisella laitteella tehdä. Ja se mitä hän voisi tehdä, on
sama asia, kuin mitä tuossa Baconin tähdittämässä elokuvassa
tapahtui.
Tuossa elokuvassa esitellyn kemikaalin
ikävä puoli on siinä, että se teki ihmisestä tai eläimestä
näkymättömän, mutta se tietenkin pakotti operaattorin toimimaan
alasti, joten tuollainen malli ei ehkä puolustusministeriötä
kiinnosta. Mutta esimerkiksi STEALTH-tekniikkaa käyttävä
kokohaalari varmasti olisi noille sotilaille mieleen. Siinä voisi
olla myös huppu, joka sitten muuttaa kasvot myös taustan
näköisiksi, ja sillä voisi sitten esimerkiksi kommandomies
soluttautua vihollisen ammusvarikolle, ja asentaa vaikkapa
muoviräjähteitä ammusten kylkeen, ilman että vihollinen havaitsee
mitään.
Noita nanoledeihin perustuvia näkymättömyysviittoja on jo
nyt esimerkiksi NATO:n lentäjillä käytössään, jotta he eivät
joutuisi vangeiksi alas ampumisen jälkeen, ja oletettavasti myös
NAVY SEAL ja DELTA-ryhmillä on noita varusteita, joiden avulla ne
voivat suoriutua tehtävistään kuten alasammuttujen lentäjien
pelastamisesta sekä vihollisen avainhenkilöiden eliminoinnista
paljon tehokkaammin kuin ennen. Samoin poliisin tarkkailuryhmät voisivat toimia tuollaisten viittojen avulla ja jos niiden koko olisi tarpeeksi suuri, niin silloin tietenkin myös ajoneuvoja sekä muita kohteita voidaan peittää tällaisella tehokkaalla aktiivisella naamioinnilla.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.