Oletteko koskaan katsonut
dokumenttielokuvaa nimeltään ”Deep Cover Man”? Se kertoo
FBI:ssä työskentelelevistä soluttautujista, joiden tehtävänä on
tunkeutua esimerkiksi Mafian sisäpiiriin, ja urkkia poliisille
tietoja siitä, mitä nuo organisoidun rikollisuuden jäsenet
suunnittelevat. Noiden miesten tehtävänä on myös asentaa
kuuntelulaitteita esimerkiksi rikollispomojen toimistoihin sekä
heidän työpajoihinsa. Mutta se varmasti on jäänyt monelta
huomaamatta, että ”Deep Cover Man” on samalla myös myytti,
jonka tarkoitus on pelottaa rikollisia.
Kuitenkin tuollaista miestä voidaan käyttää huomaamatta myös rikollisten henkivartijana, eli jonkun mafian miehen vieressä voi kävellä poliisi, joka sitten joutuu turvaamaan häntä tahtomattaan. Eli jos kilpailevan jengin jäsen ampuu hänen lähellään olevia rikollisia, niin silloin hän joutuu vastaamaan tuleen, Ja tämä tilanne voi tulla eteen silloin, jos mafiaan tai rikollisjengiin soluttautuva poliisi käyttää peitteenään esimerkiksi henkivartijan roolia. Se voi sitten aiheuttaa ikäviä tilanteita kaduilla, jos joku sitten päättää suolata tuon jengipomon täyteen reikiä.
Kun puhutaan esimerkiksi poliisin sisäisen tutkinnan harjoittamasta soluttautumisesta, niin silloin tietenkin tulee mieleen eräs kysymys, eli milloin tuollaisen poliisin velvollisuus puuttua toimintaan alkaa, eli milloin tulee raja vastaan siinä, että esimerkiksi väkivaltaisen toverin toimintaan aletaan puuttua erotuskäytännön kautta, jolloin esimerkiksi ison luokan kähmintä jää vähemmälle. Tuolla kähminnällä tarkoitan esimerkiksi huumepoliisin operaatioiden vuotamista rikollisille, ja kuten tiedämme, niin komisario on paljon parempi tiedottaja rikollisille kuin konstaapeli.
Eli kadulle tai kauniimmin
sanottuna toiminta-alueelle on laskettu huhuja, että poliisi operoi
siellä noiden agenttien välityksellä, ja se varmasti sitten saa
aikaan sen, että rikolliset ainakin alkavat varoa puheitaan, koska
heidän pöydässään voi istua tuollainen peitetehtävissä toimiva
poliisimies. Se että rikolliset eivät pysty tai uskalla käyttää
sähköposteja tai puhelimia kommunikaatiossaan tietenkin hidastaa
heidän toimintaansa, sekä asettaa nämä henkilöt alttiiksi
esimerkiksi kuuntelulle, joka tapahtuu julkisella paikalla.
Kun ihminen seisoo keskellä puistikkoa
keskustelemassa kavereidensa kanssa, niin silloin tietenkin heitä
voidaan kuvata, mutta monet ihmiset kuvittelevat olevansa turvassa,
kun he eivät käytä toimistoja tapaamisissaan, vaan istuvat puiston
penkeillä keskustelemassa tulevista liiketoimistaan. Ja nuo ihmiset
ovat väärässä, koska heitä voidaan julkisella paikalla
tarkkailla erittäin tehokkaasti suuntamikrofonien tai vaatteisiin
piilotettujen kuuntelulaitteiden avulla.
On olemassa
kuuntelulaitteita, joita voidaan huomaamattomasti kiinnittää
ihmisen vaatteisiin, kun hän kävelee kaduilla, eli niissä on
sellainen neula, että sen voi työntää vaikka takkiin. Ja
tietenkin nanohyönteiset voivat toimia siten, että ne laskeutuvat
henkilön olkapäälle, ja sitten hän kävelee itse toimistoonsa
tuollainen ehkä hyttystä muistuttava robotti olkapällään. Toki
on kehitetty keinotekoisia torakoita, joissa voi olla vaikka
plutonium-peristo, ja noiden jopa vuosien operointiin pystyvien
kojeiden rakennusaineena toimii hiilikuitu, joka sitten tekee
tuollaisesta keinotekoisesta kovakuoriaisesta aidon näköisen.
Niissä voidaan käyttää suoraan
sydämmentahdistimissa käytettäviä paristoja, ja nämä välineet
voivat ryömiä ihmisten koteihin, ja suorittaa valvontatehtäviä
niiden sisällä. Ne voivat ikään kuin partioida maastossa, ja
suorittaa samalla esimerkiksi eläinten laskentaa, mutta kun
lainvalvoja sitten tarvitsee niitä, niin he vain ottavat ne
komentoonsa. Plutonium-paristo on tietenkin sikäli ongelmallinen,
että sen sisältämä radioaktiivinen aine pitää suojata, joten
noiden keinotekoisten hyönteisten paikka pitää salata muilta, kuin
ydinturvaryhmän hyväksymiltä virkailijoilta. Yksi
mielenkiintoisimmista ajatuksista olisi rakentaa keinotekoinen
perhonen, jonka siivissä olisi aurinkopaneelit, ja joka sitten voisi
suorittaa tarkkailutehtäviä huomaamattomasti.
Vaikka tietenkin tuon laitteen akku
välillä tyhjenee, niin aamulla se sitten voi taas saada tarpeeksi
aurinkoa, jotta se voisi operoida tehokkaasti, mutta sen toiminta
olisi samalaista kuin NASA:n luotainten. Eli illalla tuo
aurinkokäyttöinen perhonen laskeutuu paikkaan, missä sitä ei
vahingoiteta, ja suuntaa sitten vistintäantenninsa esimerkiksi
GSM-toistinasemaan, ja kun aurinko laskee, niin laite sitten menettää
sähkötehonsa. Mutta aamulla elektroniikka herää taas henkiin, ja
lähettää operaattoreille tiedon siitä, että se on valmiina
lentoon.
Perhonen joka voidaan jäljentää tuollaisen robottiin on
Suruvaippa, koska sen siivet ovat mustat, ja kevyt piiaurinkopaneeli on
myös musta. Tuon siipiin asennetun aurinkokennon johtimet voidaan
tehdä grafiitista tai joustavasta hiilijohtimesta, jolloin sen on
huomaamaton. Noita välineitä voidaan käyttää myös salamurhiin, eli ne voivat antaa uhrille kuolettavan pistoksen esimerkiksi risiiniä, jos niiden halutaan niin tekevän. Joten tämän takia noidan välineiden kehittmisestä pitää keskustella. Näet samoilla laitteilla voidaan panttivankitilanteita ratkaista verettömästi, jos tuollainen keinotekoinen ampiainen käy pistämässä uhkaajaan skopalamiinipistoksen.
Kun itse ajattelen näitä välineitä,
sekä lainvalvojien ”Deep Cover”-tehtäviä, niin itselleni on
joskus tullut sellainen ajatelma, että olisiko niin, että joku
olisi joskus vienyt tällaisen tehtävän hiukan pidemmälle kuin
mitä olisi pitänyt? Tuolla tarkoitan sitä, että miten tuollainen
agentti sitten vakuuttaa mafian miehiä, että hänen lähellään
voidaan keskustella vapaasti ilman pelkoa siitä, että hän ryntäisi
kertomaan asioista suoraan FBI:lle? Eli miten mafia uskaltaa puhua
jonkun ihmisen kuullen esimerkiksi suuren luokan huumebisneksestä
tai mahdollisista palkkamurhista, joista seuraa monesti elinkautinen
vankeusrangaistus? Jos puhutaan esimerkiksi ”Deep Cover”ista eli
”syvästä peitteestä”, niin olisiko olemassa sellainen kuin
”Dark Cover” eli tumma peitetarina"? Eli soluttautuuko tuollainen agentti ehkä noihin "piireihin" näyttelemällä henkivartijaa? Vai onko hänen peitteensä vielä syvempi?
Olen joskus ajatellut, että käyttääkö
joku FBI:n agentti ehkä peiteroolinaan mafian tappajaa, ja jos hän
niin tekee, olisi mukavaa tietää kenet hän sitten murhaa, jotta
pääsee kuuntelemaan mafian johtajien tarinoita? En usko että kuka
hyvänsä on niin luotettava, että mafia keskustelee hänen
kuultensa esimerkiksi murhista, joten olen joskus ajatellut sitä,
että olisiko FBI tai oikeusministeriö valinnut jonkun toisen mafian
murhaajan tuon agettinsa kohteeksi, joka sitten herättää näin
luonnollisesti luottamusta muissa gangstereissa. Muistakaa että
tällä en tarkoita sitä, että mafia olisi mikään
maailmanlaajuinen rikollisjärjestö, jossa olisi miljoonia jäseniä,
vaan ”mafian mies” voi tarkoittaa esimerkiksi rikollista, jolla
on puku päällään. Eli tuo termi ei enää nykyään tarkoita
mitään ”La cosa nostraa” vaan oikeastaan pelkkä hyvin
pukeutuva rikollinen voi saada kadulla tittelin ”mafian mies”.
Toisaalta esimerkiksi myös liivejä
käyttäviä MC-miehiä sanotaan joskus mafiaksi, koska he ovat ikään
kuin salaseura, jossa moottoripyörien lisäksi tehdään muita
asioita, jotka eivät valoa siedä. Ja sitten tietenkin joskus
pikkupojat ovat sitten laittaneet mafian nimessä lappuja ihmisten
postiluukuista sisään, jotta he ovat saaneet sitten periä
”suojelurahaa”. Joissain tapauksissa seurauksena on ollut se,
että joku turvallisuusalan yhtiö on lähettänyt noiden rahojen toimitusta varten varatulle paikalle ryhmän hoitamaan tilannetta, ja kuten tiedämme, niin
nuo turvallisuusalan yhtiöt eivät ole mitenkään erityisen
helläkätisiä otteissaan.
Ja kaikilla niiden työntekijöillä ei
ole edes järjestysmieskorttia. Varsinkin turva-alan yhtiöiden
peitteellä toimivat palkkasoturiyhtiöt tai kauniimmin sota-alan
yritykset eivät ehkä kerro kaikkia menettelytapojaan asiakkailleen,
ja tuolloin joku sitten saattaa sitten ottaa esimerkiksi 338 Lapua
magnumin, ja ampua tuon rahan hakijan tuollaisella kiikarikiväärillä.
Eli kyseessä olisi silloin esimerkiksi jonkun turva-alan yhtiön
palveluksessa oleva siivooja, joka sitten hoitelee yhtiön likaisia
töitä. Ja noiden yhtiöiden kautta voi esimerkiksi FBI:n palvelukseen siirtynyt kommando hakea itselleen uskottavuutta, jotta hän saisi sitten solmittua kontakteja miehiin, jotka välittävät mafialle töitä.
Tuollaisia ”hotellisiivoojia” on välillä raahattu
esimerkiksi Nevadan oikeusistuimiin, jossa heitä on odottanut
todella pitkät vankeustuomiot tai jopa kuolemanselli. Noille
sota-alan yhtiöille turva-ala on vain peitetoimi, jolla ne sitten
hankkivat aseita sekä muita välineitä, joita niiden palveluksessa
olevat sotilaat sitten käyttävät hoitaessaan noita tehtäviä,
joita voi olla esimerkiksi Nigerilaisten sotilaiden kouluttaminen,
mutta ne voivat pitää sisällään myös taistelu- sekä
salamurhatehtäviä, joita tarinoiden mukaan suoritetaan myös
Euroopassa sekä USA:ssa.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.