Skip to main content

Leonardon tankkia voidaan käyttää hyödyksi, kun kehitetään välineitä säteittäin ampuvista kivääreistä avaruusmiinoihin


Leonardon panssarivaunu on yksi maailman innovatiivisimpia laitteita, mitä on koskaan rakennettu, mutta voidaan sanoa, että tuo esihistoriallinen panssarivaunu saattoi olla myös jotain muita tarkoituksia varten valmistettu kuin vain toiminaan hyökkäysvaununa tuolloin 1400-luvun lopun Italiassa. Kun pohditaan hiukan tuon välineen mahdollista käyttöä, niin se saattaa olla tarkoitettu siihen, että tämä väline upotetaan maahan, ja sitten kun vihollisen ritarit tulevat paikalle, niin sen sisään asetettuhin tulilankoihin laitetaan vain tuli, jolloin säteittäin ulospäin suuntautuvat kanuunat laukeavat surmaten kaikki tuon välineen ympärillä seisovat ihmiset.

Tai sitten tuolla ”tankilla” on oikeastaan vain hämätty, ja tarkoitus oli tehdä jotain muuta. Tuo ”joku muu” voi liittyä esimerkiksi omituiseen maalaukseen, josta käytetään nimeä ”Madonna ja UFO”, ja jota pidetään jonkinlaisena todisteena siitä, että UFO:ja on oikeasti olemassa. Tuo väline voi olla kuitenkin erittäin vaarallinen, ja kyse ei ehkä ole mistään avaruusolioiden ”lentävästä lautasesta”, vaan pikemminkin eräänlaisesta miinasta, joka perustuu rakettiin.

Kyseinen lentävää lautasta muistuttava miina toimisi siten, että tuon välineen alle laitetaan raketti, ja sitten tuo hiukan hattua muistuttava väline lähtee lentoon, ja kun tuota ruutia on palanut tarpeeksi, niin silloin tuohon laitteeseen asennetut panokset räjähtävät, ja koska sen ulkopuolella on pahvisia aukkoja, niin niistä sitten purkautuu joukko musketinluoteja tai haulipanoksia säteittäin ulospäin, mikä olisi tuonut sille tehoa.

Toinen mahdollisuus olisi sitten, se että tuollainen säteitäiskivääri nostetaan sopivalle korkeudella riman avulla. Se voi ampua kaikki piiput samaan aikaan, tai sitten säätämällä tulilankojen pituutta voidaan toteuttaa pyörivä konekivääri. Kaikkia noita välineitä ei ole tarkoitettu avoimeen rintamasotaan, vaikka toki tuollainen katettu kevyt valtaustorni olisi varmaan ollut loistava ratkaisu tällaiseenkin toimintaan, mutta kuitenkin esimerkiksi torille tuotuna se varmasti olisi rauhoittanut tilannetta hyvin tehokkaasti.

Tämän välineen high-tech versio esitellään sellaisessa elokuvassa kuin ”Resident evil”. Kyseessä on lautasmainen miina, joka voidaan laukaista maasta, ja joka hyppää halutulle korkeudelle, minkä jälkeen se laukaisee aliammuksensa kohteisiin. Tuollainen lautasmainen UFO voisi olla erittäin tehokas väline esimerkiksi helikoptereita vastaan suunnattuna, ja se voisi aiheuttaa melko suurta tuhoa myös maajoukkojen parissa. Kun muistellaan tuon suuren keksijän asemaa Renessanssikauden Italiassa, niin tietenkin hän oli luova sekä lahjakas maalari, kuten aikalaiset tuno miehen näkivät. Mutta hän oli myös lahjakas koneenrakentaja sekä piirtäjä, mikä tietenkin oli se, mistä kuninkaat hänelle maksoivat. Tai sitten oikeastaan pitää hiukan tähdentää yhtä asiaa. Leonardo Da Vinci sai rahaa nimenomaan aseista, mitä hän piirtsi oman herransa määräyksestä.

Insinöörinä hän tietenkin suosi yksinkertaisia ratkaisuja, ja hänen panssarivaununsa oli muotonsa puolesta sopiva vähän kaikkeen, mitä tuo mies halusi sen tekevän, eli sitä voitiin käyttää taistelussa omien miesten suojana, tai sitten kyseinen väline voitiin kaivaa maahan tai kätkeä olkien sekä telttojen sisään, ja silloin sen sisälle oli asennettu säteittäisiä kanuunoita tai musketteja, ja niihin meni sitten sytytyslangat, jotka voitiin sytyttää keskeltä, jolloin yksi mies saattoi aiheuttaa valtavasti tuhoa. Kyseisen välineen ulkopinnalla olevat reiät oli peitetty pahvilla, jotta vihollinen ei äkkäisi kanuunoita tai ruuti päässyt valumaan ulos tuosta välineestä, mikä oli erittäin pelottava ainakin tuon ajan sodissa käytetyksi välineeksi. Saattoi olla niin, että Leonardo tai joku hänen takanaan seisovista miehistä ideoi tuotteen, mitä voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, ja jota voidaan valmistaa saman kaavan mukaan useita eri kokoja.

Tuossa Leonardon kaltaisten aseasiantuntijoiden maailmassa kaikki esineet saattoivat tappaa ihmisen, ja yksi noista esineistä oli hänen kirjoituspöydällään oleva pienoismalli. Siinä saattoi olla pieniä musketteja joka suuntaan, ja sitten jos välinettä haluttiin käyttää itsepuolustukseen, niin tietenkin piti muistaa, mikä noista musketeista oli ladattu. Tai sitten pienoismalli täytettiin ruudilla ja haulilla, minkä jälkeen piti vain heittäytyä oikealla hetkellä maahan. Kun mietitään tuon välineen käyttöä, niin toki nykyään voidaan rakentaa sellaisia versioita tuosta laitteesta, että mikään Leonardo ei niitä edes kuvittelisi voivansa rakentaa. Nykyään on olemassa esimerkiksi taistelukärkiä, jotka jäävät ilmaan leijumaan, ja sitten alkavat tulittaa kohteitaan. Tämän kaltainen laite on esimerkiksi Lockheed Martin MKV (Multiple Killing Vehicle). 
Vaarallisia noista aseista tekee se, että ne ovat todella pieniä, jolloin niiden tuhoaminen on erttäin vaikeaa. Kyse on uuden sukupolven taistelukärjestä, jolla voidaan tuhota satelliitteja tai lentokoneita. Samoin sitä voidaan käyttää myös eräänlaisena leijuvana miinana, jolla voidaan ampua hyökkääviä joukkoja. Kun tuollainen ase lähetetään satelliitteja vastaan, niin silloin tietenkin sen aseista lähtevä rekyyli voi vaarantaa tähtäyksen, koska jos avaruudessa laukaistaan kivääri, niin silloin rekyyli suistaa tuon laitteen radaltaan.

Mutta tuolloin rekyyliä voidaan kompensoida käyttämällä vastakkaisella puolella olevaa rakettia, tai jos käytössä on rajallinen määrä patruunoita, niin silloin tietenkin voidaan vastakkaisella puolen laukaista vastaava määrä ruutia, jolloin laite pysyy paikallaan. Toisin kuin leser- tai mikroaaltotekniikkaan perutuvat aseet, niin patruunakäyttöiset satelliittien tuhoamista varten tehdyt laitteet ovat pienikokoisia, ja ne eivät tarvitse mitään erikoistekniikkaa. Ne voidaan myös lähetetään kiertoradalle pienemmillä raketeilla kuin varsinaiset hiukkasaseet.

Vaikka nuo välineet ovat rajoitteisempia kuin varsinaiset hiukkasaseet, niin niiden teho perustuu normaalin kiväärinluodin käyttöön kohdetta vastaan. Vaikka esimerkiksi M-16-kiväärin luoti ei vedenpinnan tasossa kovin vaikuttava väline ole, niin kuitenkin jos se laukaistaan ilmakehän ulkopuolella, niin paine-ero kasvaa todella suureksi, jolloin iskuenergia tuhoaa kohteena olevat satelliitit, ja tuota energiaa voidaan kasvattaa laukaisemalla tappolaite niin, että se kiertää maata kohteisiinsa nähden vastakkaiseen suuntaan, jolloin  iskuenergian teho maksimoituu.

marxjatalous.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...