Skip to main content

Suihkumoottorikäyttöisten riippuliitimien aiheuttama uhkakuva, eli mikä hyvänsä lentokone voidaan ehkä kaapata kesken lennon ulkoa tulevalla iskulla



Mikroilmailu on avannut aivan uusia mahdollisuuksia monissa asioissa, jotka eivät ehkä ole niin mukavia, kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Alla olevassa filmissä esitettyjen lentolaitteiden kaltaiset pienoisilma-alukset eli niin sanotut suihkumoottori-käyttöiset riippuliitimet voivat tulevaisuudessa tehdä sellaisen painajaisen mahdolliseksi, että esimerkiksi suihkuhävittäjä kaapataan ilmassa. Tällaista tilannetta voidaan hyvin ajatella liittyvän pahimpaan ajateltavissa olevaan painajaiseen, missä esimerkiksi joku terroristi hankkii tämän kaltaisen laitteen haltuunsa, ja kaappaa sen avulla sitten esimerkiksi F-16-hävittäjän Syyrian taivaalla.


Eli hän vain lentää kohteena olevan lentokoneen eteen, ja painaa rynnäkkökiväärin lentokoneen kuomua vasten. Tällainen skenaario missä lentokone kaapataan ilmassa on ollut myös monien Toisen Maailmansodan aikaisten lentäjien painajaisena, eli noissa skenaarioissa esimerkiksi hävittäjiin valjailla kiinnitetyt laskuvarjo- tai kommandosotilaat laskeutuivat lentokoneen päälle, ja  kaappaavat esimerkiksi ampujia torneistaan. Tuon jälkeen tätä skenaariota pidettiin lähinnä huvittavana, ennen kuin eräässä katastrofi-elokuvassa eräs matkustajakone lensi päin toista konetta, menettäen lentäjänsä, ja sitten varalentäjä laskettiin nopeasta suihkumoottorikäyttöisestä helikopterista tuon Jumbon ohjaamoon tulleesta aukosta sisään.



Tuolloin alkoi sitten ihmisten mielissä liikkua kuva siitä, että esimerkiksi terroristit ampuisivat B-52 tai Tu-95 pommikoneeseen ankkurin, eli eräänlaisen sateenvarjoa muistuttavan nuolen, joka ammutaan kohteeseen. Tuo laite avataan sen osuttua kohteeseen, jolloin sen päässä olevat ankkuriraudat tarttuvat koneen kylkeen tulleen aukon reunoihin.


Skenaarioissa kyseiseen nuoleen on kiinnitetty vaijeri, jota pitkin nuo miehet sitten pääsevät tuon koneen ohjaamoon, ja sitten he kranaattikiväärillä avaavat kyseisen koneen katon. Vaikka tällaisen operaation suorittaminen vaatii tietenkin sitä, että ydinpommittaja ei muuttele suuntaansa ja korkeuttaan, jotta tuota vaijeria ei saada siihen kiinni, tai että henkilö joka laskeutuu tuon koneen päälle valjaissa, ei kykene saamaan kyseisestä koneesta otetta. Mutta kun puhutaan tuollaisista moottoroiduista riippuliitimistä, niin niiden käyttöä myös tämän kaltaisissa operaatioissa tutkitaan jatkuvasti. Eli kauhukuvissa ryhmä hyppää esimerkiksi jonkun kuljetuskoneen rampilta alas ja asettaa panoksen tuon kohteen runkoon, ja valtaa kyseisen lentokoneen.


Ja vaikka esimerkiksi supervaltojen erikoisjoukkoja pidetään maailman parhaina, niin täytyy muistaa se, että niillä on tietenkin takanaan esimerkiksi omien valtioidensa ydinasearsenaali, mikä tietenkin vähentää näiden joukkojen kohtaamien joukkojen innokkuutta tehdä vastarintaa, eli jossain maassa voi olla parempia tai tehokkaampia joukkoja kuin NAVY SEAL tai SPETSNAZ, mutta kuten voidaan sanoa, niin näiden joukkojen maine on todella kova, mutta kuitenkin usein pitää kyllä kysyä, että ovatko nuo joukot oikeasti niin tehokkaita, kuin mitä niiden väitetään olevan? Eli tällaiset operaatiot tehdään usein niin, että mukana ovat sekä laivasto että ilmavoimat, joiden toiminta sitten nivotaan yhteen tuon erikoisryhmän kanssa, ja esimerkiksi GPS-hakeutuvat aseet ovat siirtäneet paljon noiden ryhmien työtä ilmavoimille sekä laivastolle ja strategisille ohjusjoukoille.


Kuitenkin noita miehiä tarvitaan edelleen esimerkiksi vankien sieppaus-operaatioissa. Ja kun tutkalaitteet ovat kehittyneet, niin sen tähden ryhmien toimittaminen yhä etäämmältä on tullut tarpeelliseksi, ja samalla noita suihkumoottoreilla varustettuja riippuliitimiä voidaan käyttää niin, että kun miehet on saatu maahan, niin ne lennähtävät pois. Ja kun ryhmä pitää hakea tehtävästä, niin silloin nuo laitteet voidaan lähettää paikalle vaikka C-130 “Hercules” tai Antonov-12 “Cub” kuljetuskoneista, ja ne voivat noutaa tuon ryhmän huomaamattomasti pois. USA:n asevoimilla on käytössään tällaisen laitteen prototyyppejä, joita varmasti kehitetään jatkossakin.


Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...