Mikään ei enää takaa sitä, että Internetissä kulkeva liikenne olisi mitenkään turvallista, vaikka tietoverkko olisi maksullinen tai joku käyttäisi esimerkiksi VPN-yhteyttä. On olemassa miljoonia tapoja rahastaa ihmisiä, eli esimerkiksi tarjotaan maksullista verkkoa, ja siihen pyydetään sitten puhelinnumeroa, jonka antaessaan henkilö voi antaa suostumuksen esimerkiksi markkinointikirjeisiin tai muuhun vastaavaan toimintaan, mikä voi sitten tuoda jopa satojen eurojen puhelinlaskun.
Ylipäätään mihinkään tietoverkkoon ei kannata luottaa, koska vaikka hotellin verkko olisi nimetty sekä suojattu, niin sen liikenne voidaan kahdentaa, niin että tuon verkon reititin ohjaa liikenteen sekä sinne, minne se on tarkoitettu, mutta samalla myös lähettää kaikista tiedoista kopion jollekin salaperäiselle palvelimelle, eli nyrkkisääntö on se, että kaikkia verkkoja voidaan kuunnella, ja ihmisiä huiputtaa todella törkeästi. Yksi tapa on antaa jollekin hotellivieraalle väärä salasana, ja sitten kun hän ei verkkoon pääse, niin tarjotaan toista muka vaihtoehtoista verkkoa.
Kun puhutaan salasanoista, niin ne ovat kuin normaaleja avaimia, ja jos henkilö on esimerkiksi turvallisuuspalvelun listoilla, niin hänen salasanansa saattaa aktivoida sen, että verkkoliikennettä aletaan ohjata vaikkapa FSB:n palvelimille, joista he sitten monitoroivat kyseisen henkilön verkonkäyttöä. Ja vaikka aina varoitetaan sosiaalisen median salasanojen käytöstä, sekä korostetaan turvallisten tietoverkkojen käyttöä, niin nuo salasanat voidaan onkia erittäin tehokkaasti muillakin kuin vain teletidustelun keinoin. Näet jos kyseessä on vaikka FSB tai joku muu poliisiviranomainen, niin he voivat sitten esimerkiksi asentaa puhelimeen haittaohjelman, joka kopioi kaiken sen kautta kulkevan tiedon noille valtionsa vartijoille, jotka valvovat tiedon jakamista kaikissa maissa.
Ja esimerkiksi hotellien verkkoliikenne saattaa olla sellainen, että sitä valvotaan jatkuvasti. Jos tiedusteluvirkailijat haluavat, niin he kyllä varmasti puristavat tuon tiedon salasanoista sekä muista tärkeistä tunnuksista. Heidän ei tarvitse käyttää kuin pidätysoikeuttaan sekä natrium pentothalia saadakseen nuo tiedot ulos ihmisestä. Ja samoin FSB sekä sen toverit ovat melko pelättyä väkeä, joten tietenkin he voivat suostutella tuota henkilöä hyvin monilla eri tavoilla, kuten heittämällä tuo onneton putkaan, ja kertoa, että hänet on pidätetty viranomaistyön haittaamisesta, jonka varjolla voidaan sitten pääsy maasta estää. Samoin monissa maissa juuri valtiollisen poliisin pidättämä henkilö ei saa käyttää lakimiehiä, ja kuten tiedämme, niin lait eivät noita virkailijoita juurikaan koske. Eli he voivat sitten pakottaa kohteensa avaamaan kännykkänsä sekä muut sähköpostit erittäni ikävillä tavoilla.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.