Lääkkeet sekä tekoäly ja nanotekniikka

Lääketeollisuus tulee tulevaisuudessa varmasti käyttämään enemmän nanoteknologiaa esimerkiksi valmistaessaan lääkkeitä. Eli nanokokoiset RFID-tunnistimet voidaan asentaa pillereihin niin, että ne valetaan pieniin Teflon-kuuliin, ja tämä tekee mahdolliseksi lääkkeiden merkitsemisen tehokkaasti. Eli näihin pillereihin tai nesteisiin upotetut pölyhiukkasen kokoiset tunnistimet voidaan ohjelmoida niin, että niihin tulee koko tuotteen arvoketju.

Tämä tapahtuu ryhmäkäytänteellä. Ensin lääketehdas merkitsee oman RFID-ryhmänsä, eli näihin lastuihin merkitään lääketehdas. Sitten seuraavaan ryhmään merkitään vastaanottava apteekki, ja lopulta apteekki merkitsee kolmanteen ryhmään lääkkeen määränneen lääkärin sekä pillerit hakeneen henkilön tiedot. Vaikka nämä äärettömän pienet nanotunnistimet eivät mitään kovin suuria tietueita pidä sisäsällään niin 1-5 kilotavun flash-muisti ei mikään kovin suuri ole. Ja näin voidaan kontrolloida esimerkiksi sitä, että lääkkeitä ei voida myydä katukauppaan, ilman että myyjä paljastuu.

Mutta myös lääkeaineissa itsessään voi olla sellaisia ominaisuuksia, millä estetään niiden väärinkäyttö. Esimerkiksi nieltäväksi tarkoitettujen pillereiden lääkeaineet voidaa  pakata nanokuulien sisään, jotka vatsahappo sitten avaa, ja päästää lääkkeen vatsalaukkuun. Mutta nämä nanokuulat eivät liukene vereen ruiskutettuna. Toinen mahdollisuus on se, että varsinainen lääkeaine pakataan nanokuulaan, jonka liuottaminen vaatii eritysen entsyymin. Tämä entsyymi toimitetaan potilaalle joko pillerinä, tai jos kyseessä on verisuoneen annettava valmiste, niin silloin tämä valmiste aktivoidaan erityisellä aktivointipiikillä, jolloin väärinkäytön mahdollisuus vähenee.

Toki näiden lääkeaineiden joukossa voi olla myös entsyymejä, jotka hajottavat lääkemolekyylin, jos henkilö ottaa alkoholia. Toisaalta lääkepillerissä on mukana myös lääkkeen vastamyrkky tai antabus, joka aktivoituu mikäli alkoholia nautitaan lääkkeen kanssa. Mutta tietenkin esimerkiksi äärettömän pieneksi jauhettuja hiilikiteitä voidaan ruiskuttaa vaikkapa myrkytyspotilaan verisuoneen. Nämä hiiliteet pelkistävät happea vereen, ja myös sitovat hiiltä itseensä, kuten kaasunaamari tekee. Tässä tapauksessa happi pelkistyy veren hiilidioksidin hiilen sitoutuessa hiilikiteisiin, jaesimerkiksi syanidimyrkytyksiä voidaan hoitaa tällä tavoin. Ja suurin osa maailman myrkyistä koostuvat hiiliyhdisteistä. Eli verisuoneen ruiskutettavalla aktiivihiilellä voi olla tulevaisuudessa paljon käyttöä erilaisissa kriittisissä tilanteissa, kuten risiini- ja muissa myrkytystapauksissa, joita silloin tällöin sattuu.