Kampfgeschwader KG-200 oli Luftwaffen salaisin osasto, josta kerrotaan vieläkin melko merkillisiä tarinoita, vaikka sodasta on jo yli 50-vuotta

B-17 KG-200-osaston käytössä
tai ainakin Saksalaisilla
tunnuksilla varustettuna

Lentolaivue KG-200 oli Saksan Luftwaffen salaisin osasto, joka lensi aikoinaan sotasaaliiksi saaduilla B-17-pommikoneilla ainakin koelentoja. Tuolla osastolla oli käytössään muutamia B-17 “Flying Fortress”  (“Lentävä linnoitus)-pommikoneita, joita oli ilmeisesti koottu Luftwaffen alas ampumista koneista, ja sitten ehkä niiden moottorit oli vaihdettu JU-88:ssa käytettyihin moottoreihin, mutta kuten tiedämme, niin tämä lentolaivue ei juurikaan osoittanut merkittävää roolia taisteluissa, vaikka sen lentäjät suorittivat “Mistel”-operaatiota, eli he käyttivät raskailla taistelukärjillä varustettuja pommikoneita, jotka oli liitetty niiden selässä olevien hävittäjien ohjaimiin, ja kun kone oli saatu ilmaan, niin hävittäjä sitten irrottautui sen selästä, ja tuo räjähteellä lastattu pommittaja jatkoi kohti kohdettaan.

Noiden “Mistel”-koneiden oli tarkoitus toimia V-1-pommien tapaan, ja niitä oli tarkoitus käyttää sekä maalla olevia- että laivoja vastaan.  Jos tuota asetta käytettiin merellä olevaa kohdetta vastaan, niin silloin sen tarkkuus ei riittänyt laivan tuhoamiseen, ja “Mistel”-lentäjän täytyi ohjata tuota konetta kohteeseen niin, että hävittäjä oli siinä kiinnitettynä koko tehtävän ajan, mikä merkitsi itsemurhaa, jos se joutui Spitfiren tai Mustangin yllättämäksi.

Tuohon “Mistel”-ohjukseen piti tietenkin asentaa radio-ohjain, ja sitten Messerschmittin piti liittää toinen istuin, jotta pommin ohjaaja saatiin sitten kyytiin. Mutta tuo työ jäi sitten tekemättä, ja “Mistel”-operaatio verotti rankasti Luftwaffen kalustoa. Tuo laivue toimi muuten erilaisissa erikoistehtävissä, ja siksi sen kalusto oli todella erikoista. Sen ytimen tiedetään muodostuneen noiden muutamien B-17-koneiden ympärille, mutta muutenkin sillä oli käytössään hyvin erikoisia koneita, kuten Junkers JU-290 sekä JU-390, ja näitä koneita oli tehty todella vähän.

Junkers JU-290

Eli JU-290-koneita oli valmistettu vain 65 kappaletta, ja sen kuusimoottorista versiota JU-390 vain kaksi kappaletta. Joten mikään kovin yleinen näky kumpikaan noista koneista ei varmasti ollut. Kun puhutaan muista tuon lennoston koneista, niin nuo Heinkel-III sekä muut vastaavat koneet olivat varmasti koulutuskäyttöön tarkoitettuja, ja tuon lentueen osanotto “Mistel”-operaatioon saattoi johtua vain siitä, että noiden lentäjien vaitioloa voitiin tuolloin testata. Varsinaisesti tuo Kampfgeschwader eli “KG-200” oli erikoistehtävä- sekä tiedustelulaivue, jonka toiminta oli erittäin salaista, ja erityisesti sen haltuun otettujen viholliskoneiden avulla suoritetut operaatiot olivat varmaan hyvin salaisia.

Syy miksi tuo laivue käytti esimerkiksi vuonna 1944 suoritetussa evakuointi-operaatiossa nimenomaan JU-290 koneita saattoi johtua siitä, että tuo kone oli melko helppo “modifioida” muistuttamaan ulkoisesti Avro Lancasteria tai B-24 “Liberatoria”, mikä teki sitten tuollaisista “naamio-huveista” onnistuneita. Kuitenkin tuon lentueen ymprillä on edelleen paljon salamyhkäisyyttä, eikä sen kaikkia operaatioita edes tunneta. Eli muutamissa tapauksissa on dokumentoitu tuon osaston toimineen kiinteässä yhteistyössä SS-Sonderkommando-500-toimintaryhmän kanssa. Sen operaatiot “Dora” ja “Bunny Hop” olivat kohdistuneet Libyan edustalla olevia laivoja vastaan vuonna 1944.

Tuolloin hyökkäyksessä käytettiin sotasaaliiksi saatua B-17-konetta sekä muutamia muita koneita, eli kahta pitkän matkan operaatioihin muunnettua Messerchmitt Bf-108 sekä HE-111 koneen “Mistel”-muunnosta. Ja kiinnostava yksityiskohta lienee se, että vielä Marraskuun 27.päivänä vuonna 1944 yksi JU-290-kone pudotti muutamia Abwehrin agentteja lähelle Mosulin kaupunkia, ja he lensivät tuon operaation Wienistä, ja laskeutuivat sen jälkeen Rhodokselle, mistä evakuoitiin 30 henkeä. Tuon lentolaivueen haltuunotettujen viholliskoneiden joukkoon kuului ilmeisesti myös DB-3 sekä SB-2-koneita, joita oli käytössä myös Suomen ilmavoimilla.

Mutta kun puhutaan siitä, mikä menestys tuolla laivueella sitten oikeastaan oli, niin uskoisin että se perustettiin lähinnä Saksan ydinaseen käyttöä ajatellen, eikä sillä tuon ydinohjelman jälkeen ollut sitten mitään käytännön merkitystä missään suuren luokan operaatioissa. Mutta kuitenkin Abwehr varmasti halusi hyödyntää tällaista kalustoa kuljettaakseen agentteja sekä sabotöörejä vihollisen selän taakse. Ja tietenkin tällaisen huippusalaisen laivueen ympärillä sitten liikkuu kaikenlaisia huhuja. Yksi niistä on sellainen, että tuohon B-17-pommikoneeseen piti asentaa saksan ydinase, ja sitten se piti lentää joko Lontooseen tai New Yorkiin.

IL-2 "Sturmovik" oudoissa väreissä

Tai yksi muunnelma noista huhuista olisi ollut se, että joku SB-2 pommittaja olisi pitänyt varustaa pommeilla sekä kauko-ohjaimella, sekä tähdätä suoraan Kremliin. Tuo kone olisi ollut sellainen, että se olisi ensin lähetetty ilmaan kuten “Mistel”, ja sen jälkeen kone olisi lentänyt gyrohyrrän avulla kohti Moskovaa, minkä jälkeen se olisi otettu ehkä jossain Polikarpov- U-2:ssa olevan ohjaajan toimesta hallintaan. Toisen huhun mukaan Martin Bormann pakeni juuri tuolla koneella johonkin toiseen maahan, kuten ehkä Irakiin tai jonnekin Lähi-Itään, missä häntä saatettiin ymmärtää.

Hyvin harvinaisen  JU-290-kaluston ympärillä liikkuva kysymys on se, että miksi sitä ei hyödynnetty Luftwaffen pitkän matkan operaatioissa, eli miksi niitä ei varustettu pommikuiluilla, ja lähetetty tehtäviin? Tuohon B-17-koneeseen liittyy myös sellaisia huhuja, että OSS (Organisation of Strategic Services) olisi ehkä hyödyntänyt tuota kyseistä konetta huippusalaisessa diplomatiassa, mitä tarinoiden mukaan käytiin Berliinin sekä Washingtonin välillä Toisen Maailmansodan lopulla. Eli  KG-200-laivueen käytössä ollut kone olisi lentänyt Saksalaisia tiedemiehiä Britanniaan jossain operaatiossa, jonka nimeä ei ehkä olla koskaan kerrottu maailmalle. Mutta tietenkin tällaiseen toimintaan liittyy paljon huhuja, joiden todenperäisyyttä ei koskaan voida todistaa oikeaksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Kampfgeschwader_200

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Lisää pohdintaa ACTUV:ista sekä lentävistä sukellusveneistä

ACTUV

ACTUV on siis maailman ensimmäinen robottipintaalus, joka pystyy tietenkin myös tiedusteluun sekä myös ehkä erittäin itsenäiseen toimintaan esimerkiksi jokien suistoissa sekä sisämaahan johtavilla joilla, joita voidaan tehokkaasti partioida tuollaisilla välineillä, jotka voidaan varustaa esimerkiksi kannesta nostettavilla konetykeillä kuten 30 mm MDHC-30, jollaista käytetään myös Apachessa tai ohjuksilla, joiden avulla se voi hyökätä esimerkiksi pienten kuljetus- tai sota-alusten kimppuun sellaisissa paikoissa, jotka vastaavat toimintaympäristöinä esimerkiksi Mekong-jokea. Nuo ympäristöt ovat siitä ikäviä toimintapaikkoja, että nuo huumemiehet ovat yrittäneet iskeä esimerkiksi virkamiehiä vastaan, joten siellä pitää sitten noiden operaattorien kyetä salaamaan henkilöllisyytensä.

ACTUV-laitteet voidaan tietenkin myös varustaa RTG:llä joka mahdollistaa täysin satamasta riippumattoman toiminnan, ja myös itsenäisen jopa vuosia kestävän operoinnin esimerkiksi Amazonin huumekauppiaita sekä muuta laittomia toimijoita vastaan, ilman että omia miehiä vaarannetaan. Tuollaisen ACTUV-laitteen ohjaaminen voi tapahtua suoraan Pentagonista tai jopa kotitoimistosta käsin, ja sen konetykki voi olla erittäin tehokas nimen omaan kaappareita sekä huumekauppiaita vastaan käytettäväksi, ja se voidaan sijoittaa tuon laitteen kannella olevaan säliöön, niin että kun tuota asetta tarvitaan, niin silloin se nostetaan luukusta ylös, ja sitten noille henkilöille annetaan mahdollisuus nostaa kädet ilmaan, ja sitten ajaa ACTUV:in edellä suoraan satamaan.

Neuvostoliiton "Lentävä sukellusvene"

Toisaalta ACTUV:in väitetään olevan täysin uudentyyppinen konsepti, joka valmistuessaan pystyy kulkemaan veden pinnalla sekä sukeltamaan, eli se voi tarvittaessa muuttua sukellusveneeksi tai jopa lentokoneeksi, mikä tapahtuu siten, että tuo laite kääntää sivulla olevat lentokoneen siiviksi muotoillut tasot suoriksi. Ja sitten siirtyy käyttämään suihkumoottoreita, jolloin se voi toteuttaa sellaisen vanhan unelman, missä neuvostoinsinöörit suunnittelivat sukeltavaa lentokonetta, jolla olisi voitu hiipiä vihollisen satamaan ja iskeä kohteisiin torpedoilla, ja sitten iskun jälkeen tuo kone sitten olisi poistunut paikalta lentämällä.

Tuo väline oli alun perin ainakin mietitty toteutettavaksi SB-2 pommikoneen pohjalle, mutta se toteutettiinko sitä koskaan on jäänyt hiukan epäselväksi. Eli neuvostoinsinöörit saattoivat tuon koneen oikeasti rakentaa, kuten alemmasta kuvasta näkyy. Se käytettiinkö sitä oikeasti missään tehtävissä on jäänyt selvittämättä, mutta tuolloin 1930 ja 50-luvuilla oli tekniikka hiukan liian kehittymätöntä noin radikaaleihin ratkaisuihin. Mutta nykyään ACTUV:iin perustuvan kaikissa elementeissä toimivan koneen toteutuksessa voidaan käyttää uusimpia materiaaleja sekä tekniikkaa, mikä mahdollistaa tietenkin sen, että nuo sivutasot voidaan kääntää sivuun, sekä sen että tuo väline voi toimia sekä pikaveneenä, lentokoneena että sukellusaluksena. 2008 DARPA on ilmoittanut ainakin tutkivansa mahdollisuutta rakentaa sukeltava lentokone. (Wikipedia)

https://en.wikipedia.org/wiki/Flying_submarine

Vakoilussa on aina käytetty mielikuvitusta, joten oliko Kerttu Nuortevan tarkoitus tehdä Mannerheimille lobotomia sekä mietelmiä vaarallisista stereotypioista

Kuvituskuvaa

Kun ajatellaan sitä, mikä on sofistisen sekä radikaalisen filosofian harjoittajan ero, niin voidaan sanoa niin, että sofisti pyrkii puheellaan sekä kirjoituksellaan miellyttämään muita ihmsiä, ja näin saamaan ihmisten enemmistön puolelleen. Radikaalin filosofin ajatusmaailma on toisenlainen, ja hän taas pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatusmaailmaan, ja muuttamaan ne sellaiseksi, kuin hän itse haluaa ne muuttaa. Tämän takia radikaalia filosofiaa on helppoa lukea, ja siihen on sisällytetty melko mielenkiintoinen filosofian osa-alue, jossa käsitellään futurologiaa eli mietintää sitä, miten asioita tulevaisuudessa hoidetaan. Futurologia on oikeastaan tiede, joka tutkii tulevaisuutta, ja sitä miten tekniikan kehitys tulee siihen vaikuttamaan. Samoin filosofian opettaminen on tietenkin yksi radikaalin filosofian eli tieteen pohdinnallisen tutkinnan tai pikemminkin mieltelmien rakentamisen osa-alueista. Jos joku aikakoneen rakentaja sitten pyrkii todistamaan jotain väitteitä tulevaisuudesta rakentamallaan aikakoneellaan, niin futurologiaan paneutunut filosofi voisi toimia "Wundtin mallin mukaan".

Eli kyseessä on oikeastaan psykologisen tutkimusmenetelmän muuttaminen filosofian käyttöön. Psykologian eli tutkinnallisen mielen tulkinnan kanta-isä Wilhelm Wundt kehitti aikoinaan toimintamallinsa oman hermostonsa havainnointiin, eli hän istui nojatuolissa ja havainnoi omaa kehoaan sekä sen reaktioita aikana, jolloin ei vielä röntgenkonetta tunnettu. Tuota menetelmää voidaan soveltaa myös filosofiaan, eli ihminen istuu nojatuolissaan ja miettii tulevaisuutta, eli sitä millainen maailma voisi tulevaisuudessa olla, hankittuaan sitä koskevaa tietoa esimerkiksi Internetistä. Wundtista se verran vielä, että psykologia on tutkimusta ja psykiatria on lääketiedettä, ja noita termejä ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Eli psykologi tutkii ja psykiatri parantaa sairaita. Mutta palataan sitten filosofian puolelle, joka on tiede siitä, mikä on tiedettä. Kaikki maailman filosofit aloittavat sofisteina, koska he pelkäävät julkaista tutkielmia tai mietelmiä, joissa he kertovat oman kantansa asioihin.

Tämän takia tai tästä huolimatta filosofin kannattaa opetella kirjoittamaan omia ajatuksiaan ylös, niin että muutkin niitä pääsevät lukemaan, koska kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Kun filosofi kehittyy kirjoittajana, ja hän saa positiivista palautetta kirjoitelmistaan, niin sitten jossain vaiheessa tulee eteen se, että hän haluaa hylätä lähteet, ja kirjoittaa vain sitä, mitä itse ajattelee mistäkin asioista. Se että hän saa positiivista palautetta kannustaa kirjoittajaa kirjoittamaan hyvinkin kieroista asioista. Ja kirjailijan sekä filosofin ero on hyvin pieni, ja kun puhutaan palautteesta, niin myös passiivinen palaute on kannustavaa. Eli vaikka yhtään kirjettä ei postilaatikkoon putoa, niin silti kirjailija voi saada mahtavia lukutilastoja kirjasta, jossa murha tehdään niin, että uhri kävelee kumimatolla, ja hänet varataan sähköllä, jonka jälkeen tuo onneton sitten astuu maahan, ja kuolee sähköiskuun.

Toki kirjailija sekä filosofi ovat oikeutettuja esittämään myös näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa vallitsevan moraalikäsitteen kanssa, ja tietenkin pitää ottaa huomioon sellainen asia, että filosofi ei oikeasti kannata aina ajatuksia mitä hän esittää muille, vaan joskus moraaliton mielipide voi olla  filosofin yritys herättää keskusteluja jostain asioista. Samaa tekee myös kirjailija, joka vahingossa neuvoo kirjassaan loistavan tavan bongata poliiseja kadulta, eli rikollinen voi ottaa kännykällään vaikka näköpuhelun, ja sitten kääntyillä kameran kanssa ympäri, jolloin hänen pomonsa voi tunnistaa häntä seuraavia tyyppejä. Filosofian opettamisessa on sellainen ongelma, että jos halutaan opiskelijan esittävän muistiinpanonsa, niin toki sopii olettaa, että opiskelija saa editoida muistiinpanonsa verkossa niin, että ne on opettajan helppo esittää, ja miksi itse en pidä vihkojen pyytämisestä johtuu siitä, että nuo muistiinpanot ovat aina keskeneräisiä. Itse en filosofiaa opeta, mutta kuitenkin jos muistiinpanot pitää esittää, niin opettaja voi ne pyytää kyllä sellaisessa muodossa, että ne on editoitu eli kirjoitettu koneella puhtaaksi.

 Mutta jos vihot tarkastetaan, niin opettaja voi siitä informoida ryhmää etukäteen, jotta opiskelijat tietävät, että niihin ei kannata mitään muuta kuin koulujuttuja kirjoittaa, jotta kukaan ei käsitä kirjoitusta väärin. Ja yksi asia mitä käsitetään väärin, ovat juuri tulevaisuuden cyborgit, eli ihmisen ja koneen risteymät, joissa kone on liitetty ihmiseen joko sisäisesti tai ulkoisesti. HULC-eksoluuranko on varmasti kaikille tuttu, eli kyseessä on ihmiseen ulkoisesti kiinnitetty teline, jossa on elektrniikkaa sekä servomoottorit, joiden avulla henkilö saa voimat, joilla hän sitten voi nostaa vaikka henkilöauton ilmaan. Mutta oletteko ajatelleet, että tulevaisuudessa tuollainen HULC-eksoluuranko voidaan asentaa ehkä ihmisen sisään kirurgisesti. Tässä on tietenkin ongelmia, koska luuydin muodostaa meidän verisolujamme, ja siksi luproteesin suunnittelussa on pieniä teknisiä ongelmia. Tuo keinoluu pitää tehdä ontoksi, jotta sen sisään voidaan asettaa luuydintä, ja tuo hiilikuidusta tehty putki täytyy rakentaa sellaiseksi, että sen läpi pääsee verisuonia, jotta elimistö saa tarpeeksi verisoluja. Keinoluu kannattaa tehdä sellaisesta aineesta, kuin hiilikuitu, koska se on kestävää ja lähes tuhutumaton materiaali.Tuollaista kenoluurankoa voidaa käyttää tulevaisuudessa ehkä tilanteessa, missä ihmisen oma luuranko on tuhoutunut luuydinkasvainten takia, ja tuolloin hänen omia luuydinsolujaan otetaan elatusmaljaan, ja sitten siitä tuhotaan syöpäsolut sädehoidon avulla,

Sitten nuo luut voidaan siirtää luuproteesin siään, jonka tarkoitus on korvata luiden pinta hiilikuidulla. Ehkä tastä tulee sitten elokuva "Terminator" mileen ja ehkä tuollaisessa laikkauksessa voidaan ihmisen muu elimistö jättää rauhaa, ja ihmisen luut korvataan tuollaisella sisäisellä tekoluurangolla, jossa luuydin elää kuten se eläisi ihmisen normaalinkin luun sisällä. Ja jossain kaukaisessa tulevaisuudessa voidaan ihmisiin asentaa sisäisesti tuollainen HULC-robotti, jossa noiden luiden niveliin asennetaan servomoottorit, tai sitten voidaan käyttää keinolihaksia, joiden toiminta vastaa tavallista eli oikeaa lihasta. Tuo keinolihas voisi olla joukko  pusseja, joissa on nestemäistä metallia, joka sitten reagoi magneettiin,

Tuo lihas voidaan asentaa ehkä oman lihaksen paikalle, ja kun henkilö haluaa liikuttaa kättään, niin silloin ajatus siitä lähtee hermoa pitkin dekooderiin, joka saa noita keinolihaksia käyttävät magneetit vetämään tuota nestettä itseensä päin, jolloin tämä keinotekoinen lihas sitten supistuu. Tällainen laitteisto ei ehkä aivan pian tule käyttöön, koska sen toteuttaminen voi vaatia hiukan suostutteluja lain muuttamiseen, sekä tuon projektin moraliteetin tarkkaa tutkimista. Samoin tuon intro-HULC-laitteiston asentaminen vaatisi laajoja kirurgisia toimenpiteitä, ja samoin nuo laitteet vaativat sitten tehokkaan RTG-generaattorin tai polttokennot toimiakseen, ja ehkä tulevaisuuden kirurgi jättää ihmiseen osa hänen lihaksistostaan, jotta hän sitten saisi cyborginsa toimimiaan. Jos tuo hiilikuituinen runko sitten toimisi polttokennoilla voisi henkilö sitten tankata sitä esimerkiksi letkun kautta imemällä bensiiniä, jotta polttokenno saisi sitten tarvitsemaansa hiilivetyä, ja tietenkin myös sisäelimet pitää sitten ruokkia, ja jos vatsaportti ohitetaan tuolla letkulla, niin kyseinen henkilö voi sitten syödä normaalia ruokaa, pitäessään tuota konetta sisällään.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Jäähdyttimessä on sen salaisuus (Focke Wulf Fw-190 "Taifun")

Fw--190
Kuva I

Focke Wulf Fw-190 "Taifun" oli aikansa parhaita hävittäjäkoneita, jotka varsinkin heti käyttöönottonsa jälkeen vaaransivat RAF:n toiminnan. Vuonna 1941 tuo tähtimoottorilla varustettu hävittäjä oli täysin ylivoimainen Supermarine Spitfireen nähden, ja kyseinen tilanne oli vähällä johtaa katastrofiin. Focke Wulf Fw-190 oli todella tehokas lentokone, joka on ollut mm. legendaarisen 352 ilmavoittoa saavuttaneen Erich Hartmannin koneena itärintamalla. Syy siihen, että Fw-190 oli niin tehokas, johtuu sen moottorista. ¨Eli Fw-190:ssa oli ilmajäähdytteinen tähtimoottori, mihin oli lisätty erillinen öljynjäähdytin.

Sen takia kyseisen lentokoneen moottorista voitiin ottaa enemmän tehoja irti, kuin mitä silloisista V-moottoreista saatiin, samoin Fw-190 lentäjä saattoi sitten käyttää moottoria täydellä teholla pidempään kuin muilla hävittäjillä lentäneet lentäjät. Sen takia tuo kone oli tyrmäävä yllätys, kun se ilmestyi taivaalle. Mutta Fw-190.n ongelma oli sen tykkivarustuksen riittämättömyys, B-17-pommittajia vastaan. Vaikka kuuden 20 mm. konetykin teho oli riittävä esimerkiksi Spitfireä tai Jak-hävittäjiä vastaan toimittaessa, niin tuon 20 mm. tykin ammuksen läpäisykyky ei riittänyt esimerkiksi "Lentävää linnoitusta" ammuttaessa.

Siispä saksan insinöörit alkoivat aseistaa noita koneita ilmasta ilmaan ammuttavilla R4M-raketeilla, ja noiden Fw-190 koneiden taktiikka suunniteltiin siten, että ammuttuaan kyseiset raketit kohti B-17-koneita, niin nämä suorituskykyisemmät hävittäjät jatkoivat sitten amerikkalaisten saattohävittäjien kimppuun, ja tulivoimaisemmat viidellä 30 mm. tykillä varustetut Messerschmitt Bf-109 hävittäjät kävivät pommittajien kimppuun. Tuo työnjako tehtiin siksi, että Bf-109 hävittäjien V-moottori suojasi lentäjää paljon paremmin kuin Fw-109 hävittäjän tähtimoottori. Tuo lisäsuoja oli tarpeen, kun 50-kaliiberisten konekivärien tulitus osui kohti hyökkäävien hävittäjien nokkaan, jotta tuo panssarinläpäisevä luoti ei osuisi lentäjään. Kuitenkin noiden koneiden massiivinen tykkivarustus teki niistä kankeita, mikä näkyi tappioissa.

Fw-190 R4M raketeilla varustettuna
Kuva II

Koska liittoutuneiden pommitukset kohdistuivat saksan tuotantokoneistoon, mikä sitten aiheutti sen, että konetappioita ei voitu sitten enää korvata, ja liittoutuneiden Mustang- sekä Tempest-hävittäjien suorituskyky oli paljon parempi kuin saksan parhaiden torjuntahävittäjien, niin tämä sitten pakotti saksan kehittämään ns. "ihmeaseita", joiden sarjatuotantoon ei ollut valmiuksia.  Kun ME-262 suihkuhävittäjä otettiin käyttöön vuonna 1944 oli liittoutuneiden ilmaylivoima niin musertava, että Luftwaffen mäntämoottorikäyttöisten hävittäjien kesto oli kolme lentoa, joista ensimmäisellä oli lentokoneessa sekä tykit että R4M-raketit (kuva II). Sen jälkeen koneessa oli niin paljon vaurioita, että tykit riisuttiin pois, ja kone varustettiin R4M-raketeilla, jonka jälkeen lentäjä joko käskettiin takaisin tai hän ehkä yritti törmätä noihin amerikkalaisiin pommittajiin, ja tämä toimenpide oli ehkä seurausta siitä, että lentäjät yrittivät tuolloin näyttää kaikille uhrivalmiuttaan, jotta heitä ei teloitettaisi SS:n toimesta.

Näet pelkuruudesta oli Kolmannessa valtakunnassa olemassa vain yksi ainoa rangaistus: hirttäminen tai ampuminen Gestapon putkassa, koska noista pakenijoista haluttiin tehdä varoittavia  esimerkkejä. Eli asemasta poistuminen ilman lupaa saattoi merkitä teloitusta, varsinkin jos se tapahtui valtakunnan alueella. Luftwaffen viimeinen lentue SONDERKOMMANDO ELBE oli oikeastaaan se kuuluisa "Saksan kamikaze", joka  toimi aseistamattomilla Bf-109 koneilla, niin että koneiden lentäjien tarkoitus oli törmätä vihollisen pommikoneisiin, ja tuo lentua onnistui törmäämällä pudottamaan erään yhdysvaltalaisen kenraalin taivaalta aivan Toisen Maailmansodan lopulla. Mutta törmäämistä oli käytetty jo vuonna 1944, jotta Lufwaffe saisi niitä tarvitsemiaan ilmavoittoja, ja tuon taktiikan tarkoitus oli pelottaa amerikkalaisia lentäjiä, jotta nämä eivät uskaltaisi lentää tehtäviään loppuun. Samoin tarkoitus oli korostaa saksalaisten fanatismia eli uhrivalmiutta, kuten Hitlerin propagandaministeriö asian ilmaisi.

Chubak Chandra Bose sekä "Azad Hind-legioona"

Kuva I

Natsien valtaannousumallina Euroopassa oli se, että valtioon luotiin sisäinen armeija, jonka avulla luotiin pelon ilmapiiri, joka mahdollisti terrorin käytön avulla luodun ilmapiirin jolla valta siirrettiin "Herrenvolk"-nimiselle ryhmälle, joka tarkoitti Natsipuolueen ylimpiä pöätöksentekijöitä. Ja vuonna 1942 Adolf Hitlerin esikunta aloitti suunnitelman sodan voittamiseksi sillä tavoin, että Abwehr sekä RSHA Amt. VI aloittivat tutkimuksen siltä pohjalta, että Japanin liittyminen sotaan lisäisi painetta Brittien eteläisellä sekä Kauko-Idän sivustalla niin että he eivät voisi tukea omia Afrikan joukkojaan Intian valtameren sekä Kap Kaupungin kautta toimitetuilla saattueilla niin, että Intian sekä Eteläisen Afrikan Saksalaismieliset voimat nostetaan kapinaan.

Etelä-Afrikassa tuon kapinan nostaisivat Smutsin hallinnossa työskentelevät natsit, mutta tuon eteläisen tukikohdan poliisikomento oli erittäin kovaa, ja Britit odottivat siellä suunnalla kapinoita muutenkin, joten nuo Etelä-Afrikkalaiset olisivat natsien mielestä tarvinneet rohkaisua, jotta he olisivat uskaltaneet ryhtyä avoimeen toimintaan Brittejä vastaan, joten sen takia Berliinin esikunta tietenkin suunnitteli mahdollisuutta yllyttää Intilaisia kapinaan, ja koska Japanin menestys Burmassa ei kaksinen ollut, koska heillä ei ollut kovin hyviä maavoimien aseistusta, vaan Japani oli aikoinaan panostanut pelkästään merivoimiinsa, joiden tarkoitus oli lyödä keisarin viholliset merellä, joten Saksan esikunnassa ajateltiin samalla varustaa Japanilaisia joukkoja vähän paremmin. 

AZAD HIND-legioonan merkki
Kuva II

Eli mies nimeltään Chubas Chandra Bose  (1897-1945) (Kuva I) sai Josef Goebbelsilta tehtävän värvätä POW-leireillä olleita Intialaisia WAFFEN-SS:n sekä Wermachtin yhteisoperaatioon, joka toimi ensin toimi Wermachtin, mutta myöhemmin SS:n suojissa nimellä Indische Freiwilling legion "AZAD HIND"(Kuva II) tuo vuonna 1942 alkanut operaatio tarkoitti sitä, että 3000 Intialaista värvättiin Pohjois-Afrikan vankileireiltä koulutettaviksi, ja tuohon AZAD HIND armeijaan kuului 45 000 Intialaiasta, joita koulutettiin Japanin toimesta Singaporessa, ja jotka osallistuivat Burman taisteluihin melko pienellä menestyksellä.  Vuonna 1943 Bose poistui Saksasta lopullisesti

Häntä lähdettiin kujettamaan Saksalaisen sukellusveneen avulla ohi Hyväntoivonniemen. Syy tuohon toimintaan oli se, että Bose aikoinaan oli tehnyt sellaisen suunnitelman, että hän olisi AZAD HIND:in koulutuksen jälkeen poistunut miehineen Saksasta joko Neuvostoliittolaisilla tai Japanilaisilla laivoilla, ja nämä ilmeisesti melko hyvin koulutetut sotilaat olisivat sitten perustaneet koulutuskeskuksia Japanin miehittämään Indokiinaan, sekä Intiaan missä sitten olisi luotu kapina, jonka toivottiim aiheuttavan sen, että biritannian Pohjois-Afrikassa olleita joukkoja ei olisi voitu huoltaa, minkä jälkeen myös Barabarossan onnistumisen mahdollisuudet olisivat parantuneet. 

Mutta kuten tiedämme, niin Barbarossa sekä Japanin hyökkäus Pearl Harbouriin tekivät tuon AZAD HIND operaation mahdottomaksi, ja oikeastaan Abwehr lähetti vain kuusi agenttia Himalan yli luomaan noita vastarintapesäkkeitä, mutta kaikki he sitten katosivat. Sitten vuonna 1943 lähti matkaan Bose itse. Mukanaan hänellä oli konepistoolien työkaavioita sekä panssarintorjuntavälineiden piirrustuksia, joilla toivottiin olevan apua Japanin sotaponnisteluissa. Hän saapui sitten myöhemmin Singaporeen, ja mukanaan tuomistaan piirrustuksista hän toivoi olevan hyötyä Japanin sodalle. Mutta 1945 Japani sitten poistui Indokiinasta, ja Bose menehtyi lento-onnettomuudessa Taiwanilla, mutta joidenkin mielestä tuo onnettomuus oli vähän liian erikoinen, jotta sitä olisi voitu uskoa. Eli Bose tietenkin hyvin paljon tietyistä asioista perillä, koska hän oli työskennellyt sekä Hitlerin että Japanin viranomaisten laskuun, eli häntä ei ehkä siksi kaivattu missään.