Showing posts with label totuusseerumi. Show all posts
Showing posts with label totuusseerumi. Show all posts

Thursday, February 2, 2017

Tietoturvassa voi olla aukko, vaikka kaikki säädöt olisivat kunnossa.


Internet on mullistanut elämäämme, kun varmaan monta kertaa olen kirjoittanut, ja kuitenkin tästä aiheesta voidaan keskustella jatkuvasti. Internetissä jaettava tieto on johtanut tiedon inflaatioon, mikä tarkoittaa sitä, että nykyään kuka tahansa voi hankkia tietoa mistä aiheesta hän haluaa sitä saada ilmaiseksi. Se tietenkin merkitsee sitä, että vaikka jokin asia olisi maassamme merkitty salaiseksi, niin jossain muussa maassa se ei ehkä tätä ole. Tämä koskee hakkerien käyttämiä tekniikoita, suurenergia-aseita sekä monia muita asioita, joista ei ennen ole saanut puhua ollenkaan, tai sitten puhuja tai kirjoittaja on saanut kuulla kunniansa.

Kuitenkin Internet on antanut mahdollisuuden esimerkiksi viestiä ilmaiseksi maan äärestä toiseen, ja esimerkiksi avoimen lähdekoodin ratkaisut, kuten ”Whatsapp” tulevat jatkossa tehostamaan viestintää, koska tuon välineen käytössä ei tarvitse puhelimessa olla edes SIM-korttia, vaan pelkkä WLAN-tukiasema riittää. Ja näin periaatteessa myös vangit voisivat viestiä ulkomaailman kanssa siten, että joku asettaa WLAN-tukiasematoiminnon päälle taskussaan olevasta puhelimesta vankilan lähellä, ja sitten vanki soittaa hänelle toimitetulla puhelimella normaaleja puheluita sellistään, ja koska tuo sovellus ei vaadi SIM-korttia, niin silloin tietenkin sitä voidaan käyttää vaikkapa kirjastoissa tai muissa tiloissa, missä on käytössä langaton Internet.

Noiden ilmaispuhelusoftien odotetaan niveltyvän liiketoimintaan lähes saumattomasti jo lähiaikoina. Avoin lähdekoodi sekä ilmaisohjelmat ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan rakentaa räätälöityjä järjestelmiä, joiden ohjelmistovalikoimia voidaan vaihdella lähes rajattomasti, ja jos yhtiön työntekijät haluavat käyttää esimerkiksi omia sähköpostejaan työssään, niin silloin ei myöskään tule eteen mitään ongelmia lisenssimaksujen kanssa. Ja kun puhutaan oman kotikoneen kiinnittämisestä työpaikan verkkoon, niin tietenkään mitään työkoneita ei silloin tietenkään saa käyttää mihinkään muuhun asiaan. Mutta tuo kehitys, missä monia toimintoja sekä ohjelmistoja voidaan linkittää tietokoneiden välillä saumattomasti tuo eteen erityisiä ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi siihen, mitä seuraa siitä, jos salasana sattuu häviämään tai se päätyy vääriin käsiin, mikä saattaa avata koko järjestelmän hyökkääjille.

Sama tietenkin koskee myös esimerkiksi tilannetta, missä pankkiautomaattikortti tai sen tunnusluku häviää. Tuolloin voi eteen tulla tilanne, missä tuollainen näennäisen harmiton tapaus voi saada aikaan todella suurta vahinkoa esimerkiksi työpaikan tietokoneita ajatellen. Pankkikortin tunnusluku tai salsasana voidaan urkkia monilla tavoilla, mutta yksi niistä on todella helppo. Eli uhrin lasiin laitetaan huumaavia lääkkeitä, joiden avulla hänet tainnutetaan, ja sitten pari miestä esiintyy hänen ystävinään. Sitten tuolle uhrille annetaan "natrium pentothalia" eli ”totuusseerumia”, millä hänet pakotetaan kertomaan kaikki tietonsa asioista, mitä kuulustelija kysyy. Silloin ei ihmiseen jää mitään helposti havaittavia väkivallan merkkejä, ja tuolloin voi tuo huumaaja saada selville sellaisia asioita, mitä toinen ei edes olisi milloinkaan ajatellut voivansa muille kertoa, joten siksi nämä aineet ovat hyvin vaarallisia.


Mikään kemiallinen kuulustelu ei ole yksin tehokas, mutta erilaisilla välineillä, kuten tietokonetomografialaitteilla sekä muilla ruumiin toimintoja tarkkailevilla sensoreilla sen tehoa voidaan lisätä. Natrium pentothal on kuulustelumenetelmänä tehokkaampi kuin vesikidutus, eikä se jätä mitään ulkoisia vammoja. Totuusseerumi on psykoaktiivinen aine, jonka avulla ainetta nauttinut henkilö saadaan puhumaan totta. Totuusseerumin tai sellaisiksi tulkittavien aineiden käyttö on kansainvälisten kidutusta koskevien lainsäädäntöjen nojalla vankien kuulusteluissa ehdottomasti kielletty. Totuusseerumina käytetty amobarbitaali on luokiteltu Suomen lainsäädännössä huumausaineeksi. 

Nykyään lääketiede ei tunne yhtäkään ainetta, jonka avulla ihminen saataisiin puhumaan vain ja ainoastaan totta. Nykyisten totuusseerumin kuten natrium pentotaalin käyttö perustuu siihen, että niiden avulla keskushermoston toimintaa saadaan hidastettua ja ihminen puheliaammaksi, jolloin ihminen voisi helpommin kertoa salaamiaan asioita. Natrium pentothal annetaan kuulusteltavalle niin suuri annos, että tämä hetken kuluttua menettää tajuntansa, minkä jälkeen hänet herätetään piristävillä aineilla. Joissakin tapauksissa kuulustelut ovat johtaneet kuolemaan. Kansainvälisestä laista sen verran, että rikolliset eivät ole kuuluisia siitä, että he lakia paljon noudattaisivat, ja siksi noita henkilöitä ei varmasti myöskään tällainen pykälä pelota, jos he haluavat saada pääsyn johonkin tietojärjestelmään. 


Tuo aine jota kutsutaan myös nimellä ”sodium amythal”, on kaikkien kemiallisten kuulustelumenetelmien klassikko, mikä ei tietenkään yksin ole mitenkään luotettava menetelmä tiedon hankintaan, mutta kuitenkin sen vastustaminen on erittäin epämiellyttävää, ja aina tällaisessa tapauksessa pitää henkilöä valmentaa tuollaiseen toimintaan. Tuossa ”huumausmallisessa hakkeroinnissa” pitää muistaa se, että tuo henkilö johon tämä toiminta kohdennetaan ei ole todennäköisesti saanut koskaan koulutusta kohdata tuollainen tilanne. Eikä edes koulutettu sotilashenkilö voi ennakoida sitä, että hänen takapuoleensa pistetään tainnuttavaa kemikaalia, ja sitten tuo mies raahataan pois silmistä, jotta häneltä voidaan pumpata tietoja kemikaalien avulla.

Tai toki tuolloin voidaan käyttää myös tainnutusnuolta, jollaista käytetään esimerkiksi eläinten tainnuttamiseen, jolla tuo muuten hyvinkin tehokkaan taistelukoulutuksen hallitseva henkilö saatetaan tilaan, missä hän ei voi puolustautua. Ja jos noilla henkilöillä on käytössään valheenpaljastin, niin silloin tuon kemiallisen kuulustelun teho paranee. Valheenpaljastin on elektroninen laite, mikä mittaa ihmisen lihaksiston jännitystä, sydämen sykettä sekä hermoston kiihottumista. Ja tuo laite on nykyään kutistettu lähes saippuakotelon kokoiseksi, ja kun sitä käytetään, niin varsinainen sensori kytketään USB:lla tietokoneeseen, missä on ohjelmisto, minkä avulla tuota välinettä käytetään. Tai nykyään tuollainen valheenpaljastin voidaan nykyään puristaa kellon kokoiseksi, ja sen toiminta voi olla langatonta. Eli kyseessä voisi olla aktiivisuusranneke, jota vain käytetään toisin kuin ennen.  


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/fine-varoittaa-pankkikortin-tunnusluvun-huolimaton-nappaily-voi-maksaa-kymmenia-tuhansia-euroja/6293686


marxjatalous.blogspot.fi

Thursday, December 15, 2016

Vuonna 1967 aloitettu Phoenix-ohjelma oli täsmällistä sodankäyntiä sekä salamurhia CIA:n malliin Vietnamissa

Vuodelta 1967 peräisin oleva Phoenix-ohjelma oli aikoinaan vietnamin sodan tehokkain toimintamalli, mitä erikoisjoukot sekä CIA koskaan kehittivät. Kyseinen operaatio tunnetaan myös nimellä "vakautusohjelma" tai "the Project" . Tuo projekti tähtäsi vastapuolen sissien sekä heitä tukevan infrastruktuurin tuhoamiseen, ja tuon tuhoamisen piti tapahtua siten, että nuo operaattorit ampuivat vain tarkasti  tunnistettuja vihollisen taistelijoita sekä heitä sympatisoivia henkilöitä, ja tuota operaatiota epäillään käytetyn myös “turvallisuusuhkien” eli oman puolen sotilas- sekä siviilien eliminointiin. Noiden kohteiden valinta on ilmeisesti tapahtunut siten, että tiedustelu on tunnistanut esimerkiksi neuvostoliiton tiedustelua sympatisoivia kirjoitelmia henkilöiden kirjeenvaihdosta, tai sitten he ovat jääneet kiinni siitä, että ovat luovuttaneet tietoja vihollisen eli tällä kertaa itäblokin tiedustelupalveluille.

Mutta koskaan ei olla virallisesti vahvistettu sitä, että tuota ohjelmaa olisi käytetty USA:n kansalaista vastaan. Ja kaikkein villeimpien huhujen mukaan Lauri Törni surmattiin “phoenixin” toimesta, mutta tuosta ei ole mitään todisteita. Eli tämä vahvistamaton tarina kertoo siitä, että Törni oli lähdössä takaisin Suomeen, ja tuolloin Phoenix asetti panoksen hänen helikopteriinsa. Tieto oli tarinan mukaan peräisin NSA:n sieppaamasta radioviestistä, jossa oli muka tiedusteltu sitä mahdollisuutta, että tuo eversti “Larry Thorne” olisi lähtenyt takaisin Suomeen.

Tällainen toiminta tietenkin nosti henkilöiden prioriteettia mahdollisesti vietnamin operaatioita vaarantavien henkilöiden kohdalla. Ja  ehkä tuon kaltainen toiminta sitten aiheutti sen, että “Phoenix” eliminoi tuon kohteen, jotta mitään kyseistä operaatiota vaarantavaa tietoa ei pääsisi vuotamaan Viet-Congin sisseille, jotka silloin taistelivat Etelä-Vietnamin sekä USA:n joukkoja vastaan. Tuota ohjelmaa kritisoidaan paljon, koska sen yhteydessä surmattiin 30-60 000 henkilöä, jotka oli tunnistettu viet.Congin operaattoreiksi, ja tuo ohjelma oli myös erittäin kyseenalainen siinä käytettyjen metodien takia.

Eli joskus Phoenix-operaattorit sieppasivat vihollisen taistelijaksi epäillyn henkilön, ja tietenkin värvärit olivat tämän toiminnan kannalta tärkeitä kohteita, koska he tiesivät monien sissien henkilöllisyydet, ja siksi “Phoenix” oli kiinnostunut heistä noiden henkilöiden hallussaan pitämien tietojen takia. Samoin noiden henkilöiden hallussa olevista esineistä saatiin sormenjälkiä, joita voidaan verrata ihmisten sormenjälkiin. Ja nykyään tietenkin on käytössä myös DNA-tunnistimia. Tuo ohjelma käytti kentällä toimivina operaattoreinaan NAVY SEAL sekä DELTA FORCE:n (Green berets) sotilaita, jotka ovat ohjelman johdon mielestä oikeaa ainesta tuollaisiin sieppaus- sekä sala-ammunta operaatioihin. Kyseinen toimintaryhmä koetti viedä värvääjän pois kylästä elävänä, jotta häntä voitiin kuulustella natrium-pentothalin sekä LSD:n avulla. Mutta jos tuo ei onnistunut, niin operaattorit ampuivat hänet tarkka-ampuja-kiväärillä.

Tuo ohjelma oli psykologisen sodankäynnin huippusaavutus, ja se varmasti toimii esikuvana myös nykyisille vastaterrorioperatioille. Tuo toiminta perustui siihen, että operaatiossa käytettiin pieniä sekä nopeasti liikkuvia ryhmiä, jotka toimivat samalla tavalla kuin Viet-Congin sissit, ja noita toimintaryhmiä kutsutaan nimellä CT-(Counter Terror) teams, ja nämä ryhmät ovat oikeastaan salamurhakomennuskuntia, joiden tehtävänä on löytää paikallinen sissijohtaja, sekä eliminoida hänet. Psykologiseen sodankäyntiin kuului sellaisia asioita, että noiden sissien johtajien kuulusteluja kuvattiin, ja sitten heidän antamiaan lausuntoja esiteltiin kaikkialla.

Kyseisessä kuulustelussa ei käytetty mitään näkyvää väkivaltaa, ja ihmisille esiteltiin sitä, kun nuo miehet, jotka olivat vaatineet muita taistelemaan viimeiseen asti, kertoivat vapaaehtoisesti tietojaan noille kuulustelijoille, jotka käyttivät heihin erittäin epämiellyttäviä menetelmiä. Yleisesti he käyttivät kemikaaleja, joita ruiskutettiin kohteen kasvoille esimerkiksi kukkien kasteluun käytettävällä suihkepullolla tai sitten saatettiin käyttää vesipistoolia. Ja nuo kemikaalit olivat tietenkin LSD sekä natrium-pentothal ja amfetamiini, joiden avulla tuo kuulusteltava saatettiin sekavaan tilaan, missä hän ei muistaisi kuulustelijan kasvoja.

Kun keskustellaan noiden operaattorien varustuksesta, niin yleensä heillä ei ollut naamioita, vaan he asettuivat valon eteen tai seisoivat kirkkaiden valojen takana, jolloin heidän piirteitään ei erottanut. Samoin sissien kiinni jääneitä johtajia kuljetettiin kylien läpi, niin että heillä oli naamiot kasvoillaan, ja aniittilanka kaulassaan. Tuo lanka oli kytketty kaukolaukaisimeen, jolla nuo operaattorit valvoivat tuon henkilön toimintaa. Kun ryhmä lähti kohti kylää, niin he tekivät selväksi, että he tiesivät jotkut vastapuolen toimijoista, ja yritys nimetä väärä henkilö johtaisi välittömään eliminointiin.

Eli koska liekinheitin on epähumaani ase, niin sissejä pyrittiin häätämään koloistaan mikroaaltolaitteen avulla. Tuo liekinheittimen korvaaminen suunnattavalla mikroaalto käyttävällä sondilla tekee tuosta ehkä kivääriin kiinnitettävästä laitteesta turvallisemman kuin liekinheitin voi koskaan olla, näet tuo väline ei vaadi mitään herkästi syttyvällä nestellä täytettävää säiliötä, joka sitten kohoaa maaston yläpuolelle, ja varmasti kerää luoteja itseensä taistelutilanteessa, vaan tuon laitteen vaatima akku voi olla hyvin kevyt sekä se ei räjähdä eikä estä maastoutumista vaikka henkilö sitten joutuisi tulituksen kohteeksi.

Kun puhutaan siitä, miten tuo “ohjelma” sitten toimi, kun se halusi salamurhata jonkun henkilön, niin silloin tietenkin piti käyttää muuta kuin normaalia luotia, joten tuota ohjelmaa varten kehitettiin sellaisia välineitä, että niiden käytöstä ei varmasti koskaan kukaan olisi jäänyt kiinni. TIetenkin käytettiin esimerkiksi saxotoksiini-myrkkyä, jota toimitettiin kohteisiin esimerkiksi ilmakiväärillä ammuttavilla nuolilla tai sitten kohteiden iholle ruiskutettiin kemikaalia, joka aiheutti kuoleman.

Samoin joidenkin henkilöiden mukaan CIA tarjosi niille henkilöille, jotka jäivät turvallisuutta koskevasta rikkeestä kiinni lomamatkan johonkin maahan, missä elää esimerkiksi Efoja, ja sitten noista käärmeistä lypsettiin myrkkyä, joka sitten annettiin tälle kohteelle injektio pistoksena. Eli normaali huumeruisku täytettiin tuolla myrkyllä, ja sitten se pistettiin kohteeseen. Joskus sen tehoa lisättiin kuulemma kaliumkloraatilla. Tai sitten esimerkiksi kobran myrkkyä suihkutettiin kohteen iholle vesipistoolilla. Eli mikään kovin mielikuvitukseton mies ei tuo Richard Helms kuitenkaan ollut, ja hänen kuolemansa varmasti pudotti monta kiveä ihmisten sydänten päältä, koska tuolloin kyseinen CIA:n johtaja, jonka aikana Phoenix toimi Vietnamissa oli varmasti pitänyt hallussaan tietoja, jotka olisivat voineet vaarantaa monen ihmisen maineen. 


Alla on linkki tuota salamurha-ohjelmaa käsittelevään YouTube videoon, joka on melko pitkä:


Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...