Saturday, February 13, 2016
Ihmisen päivittäin käyttämät myrkyt, eli nuolimyrkkysammakot sekä vastaavat eläimet
Nuolimyrkkysammakot ovat maailman myrkyllisimpiä eläimiä, ja niiden käyttö esimerkiksi metsästyksessä on hyvin yleistä. Mutta noiden sammakoiden kehittämää myrkkyä on erittäin helppo ottaa talteen, ja Intiaanien myrkkynuolet yksinkertaisesti hierotaan niiden selkään, ja ammutaan kohteisiin puhallusputkella. Pienikin annos tuota myrkkyä verenkierrossa aiheuttaa kuoleman muutamassa sekunnissa, ja tuo sammakko on äärimmäisen vaarallinen käsitellä, koska pienikin nirhauma käsissä aiheuttaa sen, että tuota myrkkyä pääsee vereen kuolettava määrä. USSOCOM sekä SPETSNAZ ovat testanneet tuon myrkyn käyttöä salamurhaoperaatioissa, ja esimerkiksi sen ampumista kohteeseen tavallisella supermarketista ostettavalla paineilma-aseella on ainakin kokeiltu.
Testattava ammus oli kuulemma teroitettu nuppineula, joka tuettiin aseen piippuun vanutupolla, ja kohde ei edes olisi havainnut, kun teroitettu neula tunkeutuisi ihon läpi. CIA suunnitteli kuulemma Castron surmaamista shampoolla, johon oli liuotettu tuon eläimen myrkkyä.Noiden nuolien käyttämistä myös puhallusputkissa on myös testattu, ja nuo puhallusputket olivat muistaakseni olleet tavallisia henkarista otettuja muoviputkia, ja nuolet oli pistetty savukkeen filttereihin, jotta ne pysyisivät paikoillaan tuolla putkessa. Jos joku pääsee tuollaisen välineen kanssa esimerkiksi kenen tahansa ihmisen lähelle, niin hän voi tehdä murhan, joka ei ehkä koskaan selviä.
Tai tietenkin myös narkomaanin injektioneula voidaan sivellä tuolla myrkyllä nimeltään Batratoksiini, joten ilmeisesti sitä on käytetty ainakin Eteläisen Amerikan huumemaailmassa todistajien hiljentämisessä sekä kilpailijoiden raivaamisessa tieltä. Eli Batratoksiini on niin myrkyllistä, että pelkkä sen sively injektioneulaan riittää, ja huumepomojen turvamiehet eivät ehkä osaa noita myrkytettyjä neuloja epäillä ollenkaan murhavälineiksi. Tuota nuolimyrkkysammakon myrkkyä on myös ajateltu käyttää erilaisissa lentokonekaappaus- yms. tilanteissa, joissa tarvitaan nopeasti vaikuttavia, mutta pienitehoisia aseita, jotka eivät lävistä lentokoneen ulkoseinää, tai vahingoita sen ikkunoita. Samoin myrkkyammuksen osuma eliminoi kohteen, osui se mihin hyvänsä kohteen kehossa.
Tuon nuolimyrkyn käyttö myös tuhoeläinten harventamisessa on erittäin mielenkiintoinen ajatus, koska esimerkiksi haavoittuneen petoeläimen tai muun vaarallisen eläimen kuten sairaan norsun tai sarvikuonon lopettaminen sen avulla onnistuu turvallisesti, eli jos rynnäkkökiväärin kiväärin Glaser eli DumDum luodin keskellä olevaan vanuun lisätään tuota äärettömän vaarallista myrkkyä, niin se tekee luodista tappavamman, tai sitten kohdetta voidaan ampua esimerkiksi Mamban myrkyllä täytetyllä myrkkynuolella, koska noin saadaan tuollaisesta erittäin vaarallisesta eläimestä varmasti henki pois. Vaarallisimpia tilanteita tietenkin ovat ne joissa esimerkiksi häiriintynyt Elefantti ainoastaan haavoittuu, joten silloin saattaa monia ihmishenkiä olla vaarassa, ja myös ampuja saattaa joutua suureen vaaraan, jos tuollainen eläin käy hänen kimppuunsa, ja esimerkiksi norsukivääriä ei aina ole noilla eräpoliiseilla mukanaan.
Heidän tehtävänsä on yleensä ottaa kiinni salametsästäjiä, joten aseina näillä miehillä on usein rynnäkkökivääri, ja noilla aseilla on melko vaikeaa ampua juuri noita myrkkynuolia, koska automaattinen ulosheittäjä voi rikkoa nuolen ennen kuin se lähtee piipusta, joten nuolimyrkkysammakon myrkyllä viritetyn Glaser-luodin käyttö noissa tilanteissa on erittäin perusteltua. Tuon sammakon myrkky on niin voimakasta, että yli 1500 ihmistä voi kuolla grammaan kyseistä ainetta nimeltään Batrakotoksiini, ja kuolettava annos on todella pieni, joten niiden käyttö ammuksen tehon boostaamisessa on melko houkuttelevaa, ja kiinnostuneita varmasti on ollut sekä erilaisissa erikoisjoukoissa tai luonnonpuistojen valvojien parissa.
Kyseinen sammakko on helposti kasvatettava terraarioeläin, jonka joku voi hankkia omistukseensa. Noiden sammakkojen hallussapidon laillisuudesta en tiedä, mutta toki sammakoita voidaan kasvattaa ilman lupaa, ja CIA:n tai muiden vastaavien järjestöjen miehiltä varmaan ei kukaan mene lupia kyselemään. Terraariossa tuon eläimen myrkyn eristäminen ilmeisesti ei kovin hankalaa ole, ja siinä pitää sitten ainoastaan käyttää suojakäsineitä, sadetakkia sekä naamiota eli kaasunaamaria, jotta myrkkyä ei pääse limakalvoille tai verenkiertoon, ja sitten myrkyn eristämisen jälkeen täytyy vain pestä itsensä, jotta iho ei joudu myrkyn kanssa kosketuksiin, kun nuolia on sivelty tuon sammakon ihoon. Joten tuollainen keino "häivyttää" epämiellyttäviä tuttavuuksia voi olla jonkun ihmisen mielessä tälläkin hetkellä,
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.
Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction. "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.