Wednesday, February 17, 2016
Infotmatiikan ylikäytön sekä sokean luottamuksen vaaroista
Informatiikkaan sekä bioinformaatioon liittyy kauhistuttavia vaaroja, joiden takia esimerkiksi tietokoneisiin ei yksin voi luottaa. Nyt tietenkin eteen tulee se vanha tilanne, että ihmistä seurataan kadulla GPS:n avulla, tai että hänen puhelimensa SIM-kortin tunniste ohjelmoidaan ARM- eli radiomaaleihin ammuttavan ohjuksen maaliinhakeutumisparametriksi. Vaan liiallinen teknisten välineiden käyttö saattaa aiheuttaa sen, että ihminen itse asiassa jää istumaan yksin johonkin huoneeseen eikä sitten enää edes viitsi lähteä ulos. Tai sitten tuolle insinöörille tehdään käytännön pila, ja joku tunkeutuu hänen sekä asiakkaan väliseen viestiyhteyteen, ja lähettää hänen nimissään esimerkiksi pornokuvan tuolle asiakkaalle, tai sitten esiintyy pellenä jossain liikeneuvottelussa.
Se saattaa tietenkin johtaa odottamattomiin seurauksiin, kun tuo henkilö sitten menee hakemaan kiitosta tuolta johtajalta. Siinä kyllä voi itku tulla, kun kiitoksen asemasta pomo tärisee raivosta, kun tuon solmiopukuisen herrasmiehen tilalla Internetissä on ollut sirkuspelle, joka nolaa koko yhtiön tuossa virtuaalipalaverissa. Mutta tietenkin noiden tietojärjestelmien kanssa voi joku sitten leikkiä todella hienoja leikkejä. Yksi sellainen on se, että tuon ruudun värähtelytaajuutta muuttamalla sekä tietyllä taajuudella annetuilla äänisignaaleilla ihminen voidaan ottaa ikään kuin hallintaan, ja hänestä voidaan antaa vähän omituinen kuva. Myyntimiehet sitten istuvat mielellään kuulokkeet korvillaan, ja nuo laitteet voidaan varustaa aktiivisilla suuntamikrofoneilla, joilla tuo henkilö saa sitten superkuulon.
Temppu perustuu infraääneen, jolla voidaan ihmistä kuormittaa niin, että hän ei muista yhtään mitään. Tai oikeastaan hänen kuulokeskustaan kuormitetaan siten, että tuo henkilö ei pysty keskittymään yhtään mihinkään. Eli näin tehdään jossain viihdeohjelmissa, kun joku henkilö esitetään ihmisille superjunttina. Häneen kohdennetaan infraääni, ja itseasiassa tuo henkilö ei saa silloin aivojensa muistikeskusta yhdistettyä puhekeskukseen. Tämä tekee hänestä hiukan omituisen oloisen. Mutta tuon tietokoneruudun avulla voidaan henkilön aivoihin syöttää tietoa välähdyskuvien avulla.
Ja tietenkin myös Aivojen Alfa-aaltojen taajuudella tulevan välähtelyn avulla voidaan ihmisestä tehdä toimintakyvytön. Mutta myös informaatio itse voi olla tappavan tehokasta. Jos työnjohtajan sekä työväen väliseen viestiliikenteeseen tulee joku väliin, ja vaihtaa ainoastaan joitain tietoja tuon työnjohdon sekä alaisen papereista, niin että niissä on ristiriitoja, ja jos asia on päällikön papereissa väärin, niin silloin saattavat vahingot nousta hyvin suuriksi.
Joten tuon takia päällikönkin pitää olla tarkkana tietoturvan kanssa, jotta joku ei vaihda noita PDF:iä. Eli esimerkiksi rakennukselle määrätty tontti voidaan vaihtaa, ja siitä voi hiukan polemiikkia sitten seurata. Ja tietenkin esimerkiksi skimmattuja pankkikortteja voidaan käyttää siten väärin, että ne yksinkertaisesti lukitaan kun tuo pilan kohde on esimerkiksi ulkomailla. Ja myös urkituilla pankin käyttäjätunnuksilla voidaan tehdä sama temppu.
Eli rosvo vain menee tuon pankin kotisivuille, ja iskee sitten tuon käyttäjätunnuksen viisi kertaa tuohon koneeseen. Sillä saa sitten pankkitunnukset lukittua, ja pankkikortit voidaan lukita pankkiautomaatissa yksinkertaisesti kolmella väärällä tunnusluvulla. Eli Internetin uhat ovat suuret, ja sen mahdollisuudet ovat vielä suuremmat. Ja serverien kaatamiseen ei mitään EMP-pommia tarvita, vaan riittää että tuohon tietokoneen nettipiuhaan kiinnitetään korkeajännitejohto, tai sitten virtajohtoihin ohjataan erittäin suuri ylijännite, joka kestäisi jopa päiviä tai viikkoja. Eli hyökkääjä antaisi ylijännitettä voimalaitoksen avulla, jolloin se ei olisi mikään EMP-piikki tai sähkökatko, vaan päiviä kestävä ylijännite, joka jossain vaiheessa sitten hyppää vikavirtasuojasta ylitse.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Researchers split a photon into two pieces.
Researchers split a photon into two pieces. "By splitting a single photon, scientists confirmed that angular momentum is always conser...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.