Friday, February 19, 2016

Yhdysvaltojen sotalaitoksen toiminnasta tekniikan kehityksessä


Nyt taas on maassamme pohdittu sitä, että olisiko tuosta USA:n sotaharjoituksesta pitänyt keskustella enemmän, ja siitä tässä itsekin kyllä muutaman rivin tähän alkuun aion kirjoittaa. Nimittäin eipä Suomessa koskaan ennen ole tällaista keskustelua käyty noista sotaharjoituksista, eikä päätöksiä joista on päätetty Presidentin, puolustusministerin sekä ulkoministerin välisessä palaverissa ole ennen ollut kommentoitavaa, ja muutenkin noista tuon kolmikon asioista on ollut tapana olla hiljaa. Eli ulkopoliittinen linja, puolustusratkaisut sekä kansainvälinen yhteistyö, mikäli se koskee esimerkiksi viranomaistoimintaa on ollut täysin kommentoinnin sekä keskustelun ulkopuolella. Ja jos USA ehdotti meille sotaharjoitusta, niin miksi me sitten vastasimme sanalla "kyllä", vaikka tuo aihe siitä, että Suomi liittyisi esimerkiksi NATO:oon ollut ulkoministeriön sekä maanpuolustusviranomaisten mielestä kovin kiusallisia. 

Mutta kun puhutaan USA:n ja sen puolustusministeriön roolista esimerkiksi tekniikan kehityksessä, niin meidän on tietenkin elettävä maailmassa, missä osa tuotekehityksestä palvelee nimenomaan asevoimia. Meidän Suomalaisten osaaminen mobiiliteknologiassa on maailman huippua, ja nimen omaan DARPA sekä DIA:n johto haluavat, että tuota teknologiaa ei myydä mihinkään maahan ilman USA:n puolustusviranomaisten suostumusta. Kun puhutaan kenttäolosuhteissa toimivista mobiililaitteista, niin esimerkiksi meidän Android-puheliamiamme voi suoraan käyttää taistelun johtamiseen sekä ryhmän keskinäiseen yhteydenpitoon, ja tällä tarkoitan sellaista genimap-järjestelmää, missä hihassa olevalta ruudulta voidaan nähdä sekunnissa taistelun kokonaistilanne graafisena esityksenä, ja jossa mobiilikäyttöliittymän avulla voidaan tilata ilma- tai tykistön isku mihin tahansa kohteeseen.

Taistelija vain painaa näytöltä tuota kohtaa, mihin hän haluaa iskun tilata, ja sitten hän joko lähettää kohteen kuvan action-kameralla esikuntaan, tai painaa näytöllä olevaa ikonia, joka kertoo esikunnalle, missä ja millainen kohde pitää tuhota. Tämä sama järjestelmä pitää sotilaasta myös erittäin hyvää huolta, eli se kertoo esikunnalle taistelijan sydämen sykkeen sekä veren happipitoisuuden ja ehkä omien sotilaiden sijainnin, jos sitä ei ole erityisestä syystä salattu. Kyseinen järjestelmä perustuu aivan samoihin kaupallisiin Android-puhelimiin, kuin mitä kaupasta saa. Ja tuon Android-puhelimen GSM-tukipiste-ominaisuuden kautta voidaan myös käyttää esimerkiksi läppäriä, jossa on taistelunjohto-ohjelmisto. Tuo puhelin on oikeastaan vain peitetty kestävämmällä kuorella, ja siihen on asennettu turvallisuusohjelmisto, mikä perustuu tuossa näytössä olevaan sormenjälkitunnistimeen. 

Kyseisellä laitteistolla on lista käyttäjistä, jotka sitä saavat käyttää, ja tuo tunnistin estää tuon viestivälineen kaappaamisen. Ja jos joku käyttää noita laitteita ilman lupaa, niin tieto tuosta käytöstä välittyy välittömästi Pentagonille. Androidin etuna on se, että tuon puhelimen käyttöoikeudet sen käyttäjätiliin voidaan katkaista, jos sitä pitelee henkilö, jolla ei tätä valtuutusta ole. Laitteisto perustuu siihen, että tuo GSM-tukiasema voi olla hyvin pieni, ja sitä voidaan kantaa mukana. Kyseinen laitteisto on oikeastaan vain satelliittipuhelin, jossa on joko itsessään Android-käyttöjärjestelmä tai sitten tavallisen GSM-puhelimen avulla voidaan käyttää sen kautta satelliittiyhteyttä. Eli esimerkiksi Afganistanin vuoristosta tai Etelämantereelta voidaan puhua kotiin tai käyttää Internetiä samalla tavoin kuin sitä käytetään vaikka keskeltä Helsinkiä. 

Nuo sotilaalliset mobiilivarusteet perustuvat samoihin puhelimiin mitä myydään esimerkiksi tavallisessa tavaratalossa. Ja niiden akkukin voi olla samanlainen, kuin mitä kaupallisessa puhelimessa on, mutta tuota puhelinta voidaan käyttää sekä lisäakun eli Power Bankin avulla, ja sitten tietenkin noissa repuissa voi olla aurinkopaneeli mukana, tai jos halutaan noita akkuja ladata pilvisellä säällä, niin lennokin moottoreihin perustuvan pienoisgeneraattorin avulla voidaan tietenkin noita akkuja ladata, eli tuo pieni polttomoottori pyörittää siinä polkupyörän dynamoa. Kehittyneempi malli käyttää polttokennoja, jotka ovat paljon pienempiä sekä kevyempiä ja äänettömiä sekä huoltovapaita, ja niiden toimintaan riittää se, että hiilivetyä kaadetaan säliöön, ja sitten se johdetaan polttokennoon. 

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Researchers split a photon into two pieces.

Researchers split a photon into two pieces.  "By splitting a single photon, scientists confirmed that angular momentum is always conser...