Sunday, March 20, 2016

Blade Runner sekä biotekninen superihminen


On olemassa ihmisiä, jotka eivät mistään mitään välitä. Heille jokainen asia on sellainen, että päämäärä pyhittää keinot. Eli he tekevät omasta mielestään oikeita valintoja, vaikka ne johtaisivat miljoonirn ihmisten kuolemaan. Biotekniikka mahdollistaa ehkä hyvinkin pian sen, että esimerkiksi myös aikuisia ihmisiä voidaan kloonata niin, että kloonit muuttuvat saman tien aikuisiksi ihmisiksi. Temppu perustuu siihen, että aluksi luodaan ikään kuin ihmisen prototyyppi, olento joka on oikeastaan pelkkä ihmisen näköinen solukasaautuma, jolla ei ole hermostoa sekä mitään muutakaan yksilöllistä asiaa.

Ja sitten kun klooni halutaan luoda, niin silloin tuohon protoihmiseen ruiskutetaan virusta, jonka perimä-aines on otettu jostain toisesta ihmisestä. Sen jälkeen tuo virus siirretään kohteeseen. Ja tämän jälkeen tuo virus sitten korvaa kyseisen ihmisen DNA:n solujen perintötekijöissä. Tuollainen virusterapia voidaan antaa esimerkiksi myös ihmiselle, jolla ei ole esimerkiksi immuunipuolustusta.

Kyseessä on tietenkin todella moraaliton tekniikka, missä ihminen muutetaan toiseksi ihan kirjaimellisesti. Ja tuo virusterapia on oikeasti melko kamalaa ajateltavaa, jos mietitään sitä, että tuo tekniikka voisi päätyä jonkun Lavrenti Berijan käsiin, joka sitten voisi korvata jonkun poliitikon tai yritysjohtajan omalla miehellään. Tämän lisäksi tuo geenitekniikka mahdollistaa tuollaisen vaihdokkaan geneettisen perimän varustamisen esimerkiksi progeria-geenillä, jotta hänen elinikänsä olisi todella lyhyt. Tällä tavoin joku Kim Jong Un voisi luoda esimerkiksi "torpedon", joka ei puhu jäädesssaän kiinni.

Ja  tämä kloonaustekniikka esimerkiksi mahdollistaa sen, että jos joku salainen agentti tai muu pimeiden operaatioiden työntekijä valitaan ennen syntymää, niin kloonatun sikiön avulla voidaan luoda kaksi myös perimältään identtistä yksilöä. Toinen noista yksilöistä voisi olla normaalia perhe-elämää viettävä henkilö, ja toinen voisi olla vaikka tiedusteluvirkailija. Tämä mielikuvitukseen perustuva skenaario voisi olla täysin totta. Eli toinen noista ehkä hedelmöitysklinikalla luoduista henkilöistä saisi normaalin perhepojan tai -tytön kasvatuksen.

Toinen kasvatetaan jossain erikoiskoulutuslaitoksessa, joka kouluttaa tuollaisia erikoisoperaattoreita esimerkiksi "MONARCH"- ohjelman metodeilla, ja tuo tavallisessa perheessä kasvatettu perheenisä tai -äiti toimisi kyseisen operaattorin " kilpimiehenä". Kukapa epäilee mitään muuta kuin testissä tapahtunutta virhettä, jos todistettavasti toimistossaan istuneen miehen sormenjälkiä löytyy jostain poliittisen salamurhan tapahtumapaikalta. Varsinkaan jos hän ei todistettavasti koskaan edes olisi käynyt tuossa maassa. Se että erikoisjoukkojen sotilaita ei Suomessa valita ennen syntymää ei tarkoita sitä, että tuota ei tehdä missään muualla.


No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Gravitons, photons, and string theory.

Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole.  If a graviton is the black hole in the middle of a pho...