![]() |
Kuva I |
Natsien valtaannousumallina Euroopassa oli se, että valtioon luotiin sisäinen armeija, jonka avulla luotiin pelon ilmapiiri, joka mahdollisti terrorin käytön avulla luodun ilmapiirin jolla valta siirrettiin "Herrenvolk"-nimiselle ryhmälle, joka tarkoitti Natsipuolueen ylimpiä pöätöksentekijöitä. Ja vuonna 1942 Adolf Hitlerin esikunta aloitti suunnitelman sodan voittamiseksi sillä tavoin, että Abwehr sekä RSHA Amt. VI aloittivat tutkimuksen siltä pohjalta, että Japanin liittyminen sotaan lisäisi painetta Brittien eteläisellä sekä Kauko-Idän sivustalla niin että he eivät voisi tukea omia Afrikan joukkojaan Intian valtameren sekä Kap Kaupungin kautta toimitetuilla saattueilla niin, että Intian sekä Eteläisen Afrikan Saksalaismieliset voimat nostetaan kapinaan.
Etelä-Afrikassa tuon kapinan nostaisivat Smutsin hallinnossa työskentelevät natsit, mutta tuon eteläisen tukikohdan poliisikomento oli erittäin kovaa, ja Britit odottivat siellä suunnalla kapinoita muutenkin, joten nuo Etelä-Afrikkalaiset olisivat natsien mielestä tarvinneet rohkaisua, jotta he olisivat uskaltaneet ryhtyä avoimeen toimintaan Brittejä vastaan, joten sen takia Berliinin esikunta tietenkin suunnitteli mahdollisuutta yllyttää Intilaisia kapinaan, ja koska Japanin menestys Burmassa ei kaksinen ollut, koska heillä ei ollut kovin hyviä maavoimien aseistusta, vaan Japani oli aikoinaan panostanut pelkästään merivoimiinsa, joiden tarkoitus oli lyödä keisarin viholliset merellä, joten Saksan esikunnassa ajateltiin samalla varustaa Japanilaisia joukkoja vähän paremmin.
Eli mies nimeltään Chubas Chandra Bose (1897-1945) (Kuva I) sai Josef Goebbelsilta tehtävän värvätä POW-leireillä olleita Intialaisia WAFFEN-SS:n sekä Wermachtin yhteisoperaatioon, joka toimi ensin toimi Wermachtin, mutta myöhemmin SS:n suojissa nimellä Indische Freiwilling legion "AZAD HIND"(Kuva II) tuo vuonna 1942 alkanut operaatio tarkoitti sitä, että 3000 Intialaista värvättiin Pohjois-Afrikan vankileireiltä koulutettaviksi, ja tuohon AZAD HIND armeijaan kuului 45 000 Intialaiasta, joita koulutettiin Japanin toimesta Singaporessa, ja jotka osallistuivat Burman taisteluihin melko pienellä menestyksellä. Vuonna 1943 Bose poistui Saksasta lopullisesti
Häntä lähdettiin kujettamaan Saksalaisen sukellusveneen avulla ohi Hyväntoivonniemen. Syy tuohon toimintaan oli se, että Bose aikoinaan oli tehnyt sellaisen suunnitelman, että hän olisi AZAD HIND:in koulutuksen jälkeen poistunut miehineen Saksasta joko Neuvostoliittolaisilla tai Japanilaisilla laivoilla, ja nämä ilmeisesti melko hyvin koulutetut sotilaat olisivat sitten perustaneet koulutuskeskuksia Japanin miehittämään Indokiinaan, sekä Intiaan missä sitten olisi luotu kapina, jonka toivottiim aiheuttavan sen, että biritannian Pohjois-Afrikassa olleita joukkoja ei olisi voitu huoltaa, minkä jälkeen myös Barabarossan onnistumisen mahdollisuudet olisivat parantuneet.
Mutta kuten tiedämme, niin Barbarossa sekä Japanin hyökkäus Pearl Harbouriin tekivät tuon AZAD HIND operaation mahdottomaksi, ja oikeastaan Abwehr lähetti vain kuusi agenttia Himalan yli luomaan noita vastarintapesäkkeitä, mutta kaikki he sitten katosivat. Sitten vuonna 1943 lähti matkaan Bose itse. Mukanaan hänellä oli konepistoolien työkaavioita sekä panssarintorjuntavälineiden piirrustuksia, joilla toivottiin olevan apua Japanin sotaponnisteluissa. Hän saapui sitten myöhemmin Singaporeen, ja mukanaan tuomistaan piirrustuksista hän toivoi olevan hyötyä Japanin sodalle. Mutta 1945 Japani sitten poistui Indokiinasta, ja Bose menehtyi lento-onnettomuudessa Taiwanilla, mutta joidenkin mielestä tuo onnettomuus oli vähän liian erikoinen, jotta sitä olisi voitu uskoa. Eli Bose tietenkin hyvin paljon tietyistä asioista perillä, koska hän oli työskennellyt sekä Hitlerin että Japanin viranomaisten laskuun, eli häntä ei ehkä siksi kaivattu missään.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.