Einsteinin gravitaatiolinssin maanpäällinen sovellus

Kuva I

Albert Einstein kehitti aikoinaan käsityksen gravitaatiolinssi (Kuva I), joka tarkoittaa sitä, että galaksit tai muut massiiviset kappaleet taittavat valoa kuten linssit taittavat sitä teleskoopeissa. Tämä ilmiö on todistettu oikeaksi samalla kun Mustat Aukot on löydetty universumista. Gravitaatiolinssi ei kuitenkaan ole aivan oikea termi tuolle ilmiölle, koska myös galaksien kaasupilvet taittavat valoa, ja samoin valon hiukkanen fotoni on oikeastaan vain elektronin muunnos,niin gravitaatiolinssin kohdalla voidaaan puhua vain energialinssistä. Ja esimerkiksi ionisoitunut vety tai muu kaasu voi muodostaa samalla tavoin linssin,  kuin galaksitkin muodostavat. Tätä ilmiötä voidaan hyödyntää myös valtavissa  teleskoopeissa, joiden rakentaminen on muuten työlästä. Eli Maapallon ilmakehään tai avaruuteen voidaan kehittää valtavan voimakas magneettikenttä, joka muodostaa täydellisen optisen linssin, jossa valoa taittaa ionisoitunut kaasu.

Tuolla välineellä voidaan kuvata esimerkiksi valtavan kaukana olevia tähtiä, mutta sillä voisi olla erittäin ikävä käyttötarkoitus, kuten monilla muillakin avaruuslaitteilla on ollut. Eli kuten tiedämme, nii väärissä käsissä lähes kaikki tieteet sekä tekniset välineet ovat äärettömän vaarallisia, ja esimerkiksi avaruuteen lähetettävät paraboliset peilit ovat varmasti hyvin ikäviä yllätyksiä, jos niitä ajatellaan esimerkiksi sotilaallisesta näkökulmasta. Vaikka esimerkiksi vuonna 1929 ei ollut mahdollista lähettää avaruuteen kilometrien laajuisia pelejä, niin nykyään vaikkapa viiden kilometrin laajuisen mylar--parabolin tekeminen ei ole kovin vaikeaa, ja jos puhutaan esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmistä, niin esimerkiksi tuhansia kääpiösateliitteja voidaan ohjata ryhmänä, niin että ne voivat suunnata peileillään valoa samaan paikkaan, ja niissä voi olla aivan tavalliset sateenvarjomaiset antennit, jotka päällystetään hopeoinnilla, jolloin nuo satelliitit muodostavat polttopisteen Maan pinnalle.

Kuva II

Tuo kaasu ankkuroidaan paikoilleen magneettikentän avulla, ja sillä kohdennetaan valoa johonkin Maapallon pinnalla olevaan teleskooppiin. Tuolla tavoin voidaan teoreettisesti luoda vaikka Maapallon kokoinen suurennuslasi, millä astronomi sitten katsoo tähtiin. Mutta kyseisellä valtavalla plasmalinssillä voi olla myös valtavan pelottavia vaikutuksia, koska sen avulla voidaan luoda uusi versio "Solar gun" (Kuva II), nimisestä laitteesta, jonka aikoinaan kehitteli muuan saksalainen fyysikko nimeltään Hermann Oberth (Kuva III) (1894-1989). Siinä parabolisella peilillä suunnataan auringon säteilyenergiaa maahan, ja tuloksena on kammottava laite, joka olisi Hitlerin käsissä ollut erittäin vaarallinen väline. Toki "solar gun" voidaan toteuttaa modulaarisena mallina, jossa useita satelliitteja kohdentaa melko pienten peilien avulla auringon energiaa johonkin kohteeseen, ja tuollainen modulaarinen malli voi olla jo käytössä. Mutta jos käytössä on plasmalinssi, niin silloin tuo väline muuttuu todella vaaralliseksi.

Eli käytännössä kyseessä olisi jopa tuhansien kilometrien kokoinen suurennuslasi, jonka polttoväliä voidaan muutella käytännössä rajattomasti, ja tuo tekee laitteesta valtavan vaarallisen, mikäli se joutuu vääriin käsiin. Tästä valtavasta linssistä on olemassa myös materiaa oleva versio, missä käytetään samanlaista materiaalia kuin piilolinsseissä, ja tuo äärettömän kevyt muovikalvo voidaan muotoilla siten kasaan painettavan linssin muotoon. Tuo materiaali on äärettömän kevyttä ja haurasta, mutta avaruudessa siihen ei kohdistu ilmanvastusta, ja ei sen leitteen tarvitse toimia skovin kauaa, tai läpinäkyvä muovipussi, mikä on muotoiltu linssiksi puhalletaan avaruudessa täyteen ilmaa. Ja tuloksena voi olla kilometrien suuruinen polttolasi, millä voidaan polttaa muita satelliitteja.

Hermann Oberth
(1894-1989)
Kuva II

Teksti löytyy myös täältä: http://kimmonsivu.bogspot.fi