Egyptin pyramidien sekä muiden historiallisten paikkojen seinät ovat peitetty hieroglyfeillä sekä muilla kuvilla, joiden tarkoitus oli antaa ihmisille viitteitä siitä, miten oli noissa tiloissa sopivaa käyttäytyä tai pukeutua. Eli niissä on ohjeet esimerkiksi papeille siitä, mitä hautajaisissa piti olla päällä sekä siitä, että millä tavoin hautoja vartioitiin. Näet tuo egyptin faaraon mukana haudattu kulta oli todellisuudessa Faaraoiden maksu pappien antamista palveluksista. Pyramidien rakentaminen aloitettiin oikeastaan heti faaraon synnyttyä, ja tuolla faaraon kasvatusta johtavalla papilla oli aina aloitettuna muutamia pyramideja, joista hänen majesteettinsa sitten valitsi oman hautapaikkansa, ja syynä siihen, että Khepsin eli Khufun pyramidi on Egyptin korkein johtuu hänen pitkästä hallintokaudestaan.
Kaikissa pyramideissa on luukku, mistä näkee Siriuksen nousun, ja sen asemointi tapahtui siten, että tiettynä päivänä pappi asetti hahlon tai kohdistusneliön siten, että Sirius näkyi sen läpi, ja sitten tuo tunneli oli helppo asemoida. Tuota tunnelia käyttivät papit siihen, kun he tekivät ennustuksen niilin tulvista. Se miten pyramidit valmistettiin on sinällään aivan selvillä, mutta se miksi ne tehtiin on jäänyt arvoitukseksi. Eli käytössä olivat puupölkyt, luiskat sekä alkeelliset nosturit ja mittaamattomasti orjatyövoimaa. Mutta syy tuohon pyramidien rakentamiseen on jäänyt epäselväksi. Puupölkyt tietenkin poltettiin käytön jälkeen, ja Faaraon aikaan ei ollut työsuhdesopimuksia, joten hän saattoi komentaa ihmisiä työhön milloin huvitti.
Syy miksi Egyptistä on löytynyt myös muumioituja kissoja sekä muita eläimiä johtuu siitä, että nuo muumioinnin suorittaneet papit tietenkin harjoittelivat toimitusta ensin, jotta eivät sitten tehneet faaraon ruumiin kanssa virheitä. Syy tuohon Faaraon ruumiin säilyttämiseen on kuitenkin jäänyt sikäli pimentoon, että tuollainen työläs prosessi varmasti kuitenkin kulutti aikaa ja ehkä myös rahaa. muinaisten egyptiläisten kunnioitus ruumiita kohtaan kulminoitui siihen, että jo kristinuskon synnyttyä ja Aleksandrian mellakoiden aikaan viimeiset egyptin muinaisen uskonnon harjoittajat veivät faaraoiden ruumiit Sakkaraan, missä nuo muumiot piilotettiin ihmisten raivolta, ja tuo kertoo tietenkin jotain siitä, millainen suhde egyptiläisillä oli tuohon mieheen tai naiseen, joka hallitsi imperiumiaan rautaisella otteella aina Julius Caesarin ja roomalaisten tuloon asti.
Lisää aiheesta täällä: Http://kimmonsivu.blogspot.fi
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Gravitons, photons, and string theory.
Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole. If a graviton is the black hole in the middle of a pho...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
"A team used a laser-powered quantum computer to play a theoretical game that exploits quantum entanglement, showcasing how even today’...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.