Thursday, March 3, 2016
PROJECT PLATO eli kenttätuotannon kokeilua Mars-lentoja sekä taistelutehtäviä varten.
PROJECT PLATO on oikeastaan tekoälyn tutkimusohjelma, jolla yritetään luoda täysin automatisoitu taistelunjohtojärjetelmä eli eräänlainen "SKYNET", jonka avulla NATO-joukot voisivat taistella myös siinä tilanteessa, että komentojärjestelmää vastaan isketään. Eli tilanne perustuu sellaiseen analyysiin, että Venäjän SS-18 tai SS-19 ohjukset iskevät esimerkiksi Cheyenne Mountain-laitoksia tai Offutin lentotukikohtaa vastaan kesken taistelun. Ja silloin tietenkin tuollainen tukikohta pitää voida korvata. Eli kyseessä on automatisoitu sekä mobiiliratkaisuihin perustuva tietokonemalli, jolla taistelunjohtokeskuksen toiminta voidaan muuttaa mobiiliratkaisuihin perustuvaksi myös supertietokoneiden osalta.
Eli osaan noista asevoimien kuorma-autoista on asennettu Cray-laskentayksiköitä, joilla myös tietokonekeskukset voidaan muuttaa mobiilirakaisuiksi. Kyseessä on oikeastaan siis Cheyenne Mountainin mobiiliversio, jossa päämaja voidaan pystyttää mihin hyvänsä muutamassa minuutissa. Eli tuollainen tietokonekontilla varustettu ajoneuvo voi tuoda supertietokoneen laskentakyvyn myös muihin kuin varsinaisesti kiinteästi Maan pinnalle rakennettuihin asemiin. Eli se lisää myös rintamilla olevien liikkuvien päämajojen laskentakapasiteettia, mutta tuota mobiilitietokonekeskusta voidaan hyödyntää myös muissa kuin asevoimien projekteissa.
Näet esimerkiksi Kuu- ja Mars-asemien ollessa kyseessä on toiminnanohjausjärjestelmillä erittäin suuri osuus, kun puhutaan rakenteiden valmistamisesta tuolla kaukaisella planeetalla. On selvää että kaikkea toimitaa mitä Marsissa tapahtuu ei voida ohjata suoraan Maan pinnalta, joten olisi varmasti toivottavaa, että tuolla asemalla olisi käytössään kehittynyttä tekoälyä ja tuotantolaitteita, joilla voidaan varmistaa se, että tuon kaukaisen rakennustyömaan toiminta olisi toimivaa. Eli kun Marsiin lähdetään, niin siellä olisi jo asema valmiina, johon astronautit sitten voivat majoittua. Ja se tietenkin vaatii pitkälle kehittynyttä robotiikkaa toimiakseen oikeassa elämässä.
Näet vaikka astronautit rakentaisivat tukikohtia Kuuhun, niin siellä on jo ongelmana pari viikkoa kestävä pimeys, mutta myös se, että rakenteiden valmistaminen avaruuspuvuissa on todellisuudessa melko hankalaa ja vaarallista työtä. Avaruuspuku on epämukava sekä työ vieraalla taivaankappaleella on erittäin vaarallista, vai oletteko ajatelleet, mitä tapahtuisi, jos joku siellä katkaisee ranteensa. Tuolla kaukana avaruudessa ihminen on aivan yksin, ja jos siellä tapahtuisi yksinkertainenkin onnettomuus, niin sen hoitaminen on oikeastaan melko konstikasta.
Tuolla kymmenien tuhansien tai jopa miljoonien kilometrien päässä ei kulje ambulanssi, jos astronautti sattuisi loukkaamaan selkänsä. Eikä siellä sitten myöskään voi ottaa buranaa jos tulee pää kipeäksi. Vaikka puhutaa että Kuu- ja Mars asemien valmistaminen on huipputekniikkaa, niin silti niissä on samoja vaaroja kuin tavallisessakin rakennustyössä. Jos asemien pinta valmistetaan ruiskuttamalla aseman kuorelle nestemäistä kvartsia, mikä tietenkin olisi järkevää, niin silloin on vaara, että tuo tulikuuma, keinotekoinen laava osuu johonkin toiseen henkilöön tai työkaluun. Tuon keinotekoisen kvartsisuihkun toimintaan liittyy tietenkin muitakin ongelmia, koska sen suihkuttamiseen ei voida käyttää paineilmaa, koska Kuussa paine-ero on niin suuri, että tuo sulatettu materiaali lentää valtavalla voimalla, jos käytössä on paineilmalaitteita.
Ja tietenkin pitkän kosmisessa säteilyssä oleskelun takia tuon toiminnan olisi hyvä tapahtua automaattikojeiden avulla. Eli robotit tekisivät työtä tuolla vieraan taivaankappaleen pinnalla, ja Kuussa tietenkin niiden ohjaaminen onnistuu relesateliittien välityksellä suoraan Maasta, mutta Marsissa sitten on oltava kehittynyttä automatiikkaa, mikä tekee suoran ohjauksen tarpeettomaksi. Tuo tarkoittaa sitä, että planeetan kiertoradalle on asentettava datasatelliittteja, sekä automatisoitu tuotanoyksikkö olisi vietävä planeetan pinnallle. jotta robottien valmistaminen onnistuisi siellä. Muuten pysyvän aseman rakentaminen olisi todella vaikea ja kallis toimenpide, mikä vaatisi tuhansia laukaisuja Maan pinnalta.
Eli jos vieraalle planeetalle viedään 3D-printterillä varustettu tehdas, joka sitten tuottaa itse tarvitsemansa automaatit selvitään paljon pienemmillä kustannuksilla kuin periteisessä avaruusohjemassa, missä robotit ammutaan kokonaisuudessaan Maan pinnalta. Jos Kuuhun tai Marsiin lähetetään rekan kontin kokoinen tuotantoyksikkö, joka osaa itse rakentaa tarvittavia robotteja planeetan pinta-aineksista, niin silloin avauusohjema olisi huomattavasti halvempi kuin mitä se olisi, jos Maasta lähetettäisiin valmiita robotteja kohti toisia planeettoja.
Ja kun palataan vielä Maan pinnalle, niin silloin tietenkin on otettava huomioon se, että jos vaikka sodanjohdolla olisi käytössään tuollainen automatisoitu tehdas, mikä voi tuottaa taisteluvälineitä jopa kenttä-olosuhtiessa, niin sillä olisi valtava etu viholliseen nähden. Tuolla tehtaalla voitaisiin rakentaa rynnäkkökivääreita sekä taistelulentokoneiden osia paikan päällä, ja jopa ohjuksia sekä kokonaisia taistelulennokkeja voidaan silloin tehdä rajttomasti operaatioalueella, mikä tietenkin antaa tuolle komentajalle valtavan edun viholliseen nähden. Ja tuo tuotantoyksikkö sitten voidaan sijoittaa lähes mihin vain, joten sen paikallistaminen vois olla hyvin vaikeaa. Eli tuollaisen yksikön avulla voidaan varustaa kokonainen sissiarmeija ilman että kukaan huomaa yhtään mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Joten se tietenkin lisää turvallisuusriskiä entisestään maailman kriisipesäkkeissä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Gravitons, photons, and string theory.
Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole. If a graviton is the black hole in the middle of a pho...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
"A team used a laser-powered quantum computer to play a theoretical game that exploits quantum entanglement, showcasing how even today’...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.