Saturday, April 23, 2016

Hitlerin atomipommi sekä sen kuljettaminen ja tuon aseen yhteys Kim Jong Uniin

Kuva I

Kun puhutaan Toisen Maailmansodan ratkaisevimmasta operaatiosta, niin silloin voidaan aina mainita ne toimenpiteet, joilla estettiin mielipuolta saamasta käsiinsä ydinpommia. Tuo natsien teorian asteelle jäänyt ydinpommi oli tarinan mukaan eräänlainen suurikokoinen versio "Little Boy"-pommista. Ja vaikka kyseinen ase oli täysin mahdoton asettaa minkään saksalaisen lentokoneen pommikuiluun.

Kyseinen ase oli todellisuudessa jopa paperilla ollessaan erittäin suurikokoinen, eikä edes Luftwaffen johto kuvitellut saavansa sitä ahdettua mihinkään kuviteltavissa olevaan lentokoneeseen niin, että pommi oli mitenkään pudotettavissa. Saksalaisten tarkoitus oli yksinkertaisesti soluttaa tämä pommi joko johonkin britannian tai yhdysvaltojen satamista. Eli tuo soluytautuminen olisi tapahtunut joko niin, että satamaan olisi ajettu U-vene, jonka sisään tuo pommi olisi asennettu, tai sitten olisi käytetty jotain puolueettoman maan lippuun turvautuvaa kauppalaivaa, joka olisi ajettu satamaan, ja sitten miehistö olisi evakoitu riittävän kauas, ja aikasytytin olisi jätetty toimimaan. Tai ehkä SS-Sonderkommando olisi käyttänyt radiolauksinta tuon aseen räjäyttämiseen.
Kuva Ii

Toinen tapa olisi ollut asentaa tuo pommi jonkun HE-117(Kuva I) tai FW-200- koneen (Kuva II) runkoon, ja sitten koneen noustua ilmaan olisi miehistö hypännyt koneesta ulos, asetettuaan ensin sen lentämään hyrräkompassin avulla kohteeseen. Tai sitten tuo pommittaja olisi hinannut valtavaa siivekästä pommia. Mutta suunnitelmasta luovuttiin, koska tuon pommia hinaavan Heinkelin tiedettiin joutuvan hävittäjien hyökkäyksen kohteeksi. Toisessa versiossa se olisi asetettu jonkun DB-3 tai SB-2 pommittajan runkoon, ja kone olisi suunnattu Moskovaan. Yksi idea tietenkin oli se, että FW-200 Condor olisi naamioitu B-17-pommittajaksi , ja lennetty yhdysvaltoihin.

Tämän takia Pohjois-Korean ydinpelote on melko pelottava. Eli tuon maan ydinasiantuntijat voivat yrittää asentaa omaa ydinpommiaan johonkin tuon maan matkustajakoneista. Tuo ydinpommi voidaan laukaista koneen paikannuslaitteen avulla. Eli kun sen radiomerkki on kohteen kohdalla, niin tuo Kim Jong Un sitten vain painaa nappia.  Hän näet varmasti innovoi omia ratkaisujaan esimerkiksi kirjojen sekä elokuvien kautta, ja onhan tuo vuosisadan "open source"-tuotekehittäjä saanut ydinaseen toimimaan luetettuaan muutaman alan kirjan omilla "Junche"-koviksillaan. Toisin sanoen hän voi kokea olevansa samassa tilanteessa kuin adof Hitler, ja päättää lastata tuon kauhuaseen oman lentoyhtiönsä koneeseen. Ja tunnetusti hän ei paljoa ihmishengistä piittaa, joten matkustajat voivat kyllä tuolloin olla koneessa sisällä, kun tuo pommi sitten lennetään kohteeseensa.

charelesfort.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Water crystallization in low gravity and temperature can open new ways to model water.

"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...