Tuesday, May 3, 2016
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
Kyberturvallisuus koskettaa meistä jokaista, koska esimerkiksi monet tiedotusvälineet toimivat oikeastaan täysin Internetissä, eli vaikka kyseessä olisi painettu sanomalehti, niin sen toimittajat tekevät juttunsa niin, että he kirjoittavat tekstinsä suoraan palvelimelle, ja sitten tuo aineisto menee automaattisesti painoon. Jos joku hakkeri pääsee tähän väliin omalla koneellaan, voivat nuo lehtijutut olla katastrofaalisia. Noiden hakkerien tarkoitus voi olla esimerkiksi täysin pelkkä ilkivalta, mutta toisaalta he voivat toimia tarkasti taloudellisten intressien ajamina.
Eli nuo hakkerit voivat esimerkiksi väittää jonkun yhtiön olevan konkurssitilassa tai maksuvaikeuksissa, ja jos tuo väite esitetään mediassa, mitä ihmiset yleisesti pitävät luotettavana, niin sillä voi olla erittäin kauaskantoisia vaikutuksia. Tuolla tarkoitan sitä, että tuollaisella tekaistulla informaatiolla voidaan joku yhtiö saattaa siihen kuntoon, että se voidaan ostaa pois omistajiltaan pilkkahinnalla. Tai sitten Internetissä voidaan trollata kilpailijoita kumoon hyvin yksinkertaisella tavalla, nimittäin väittämällä sen työntekijöitä pätemättömiksi. Jos tuollaista väitetään ja mikäli väittäjä vaikuttaa ihmisistä luotettavalta, niin tuloksena voi olla erittäin vakavia seuraamuksia.
Jos trollaaja väittää olevansa vaikkapa SUPO:sta, niin silloin seurauksena voi olla asiakkaiden katoaminen. Mutta jos puhutaan massamedian käytöstä henkilökohtaiseen persoonaan kohdentuvaan kiusantekoon, niin tuo asia voi käydä todella hermoille. Eli joissakin tapauksissa esimerkiksi poliisien tai tuomareiden yhteystietoja kuten kotiosoitteita sekä autojen rekisterinumeroita on julkaistu Internetissä, ja samoin esimerkiksi heidän perheenjäseniensä kasvoja on levitelty jossain jengien ylläpitämillä kotisivuilla. Samoin noiden toimijoiden perheenjäsenille on lähetetty ainakin ulkomailla kutsuja huumebileisiin. Tai sitten heistä otettuja filmejä levitellään Internetissä, jotta nämä henkilöt saadaan pelkäämään, sekä tuntemaan, että he eivät ole missään turvassa.
Tuota on tehty esimerkiksi eteläisessä amerikassa, missä organisoitu rikollisuus on lähestynyt lainvalvojia sekä tuomareita olemattomista sähköpostiosoitteista lähetetyillä lahjustarjouksilla, jotka sitten on samalla lähetetty paikalliseen sanomalehteen tai julkaistu Facebookissa, jotta viranomaiset saadaan näyttämään epäluotettavilta. Samoin myös epäiltyjä on järjestelmällisesti trollattu vapaaksi ennen kuin tuomioita on edes ehditty julistaa. Todistajia on myös peloteltu siten, että on menty avoimesti syytetyn puolelle, ja samalla on esitetty, että jos noille syytetyille ryttyllään, niin siitä on seurauksena vaikeuksia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Water crystallization in low gravity and temperature can open new ways to model water.
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
Kun Turkin sotilasvallankaappauksen kukistuttua on netissä levinnyt kuvia pidätettyjen kovakouraisesta kohtelusta, niin voidaan heti ...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.