Tuesday, May 3, 2016

Länsimaisen demokraattisen ajattelutavan suhde Vladimir Putiniin

Oshtankinon TV-torni Moskovassa
Kuva I


Tässä taas on huomattu, että Venäjä lisää rajoituksia sekä nostaa kansallistunnetta maassa sekä asettaa sensuuri- sekä matkustussääntöjä omille valtion työntekijöille. Samoin esimerkiksi asuntovelallisten sekä muiden vastaavien ryhmien matkustusoikeutta rajoitetaan. Sama koskee nyt sitten FSB:n työntekijöitä, joiden matkustusoikeus on viety, eli he eivät enää saa poistua maastaan ilman erityistä syytä. Tällä toiminnalla Kreml pyrkii estämään sekä FSB:n salaisuuksien päätymisen länteen, mutta samalla estetään noita henkilöitä altistumasta haitalliselle informaatiolle, ja tällainen toimenpide on yleensä enteillyt sitä, että valtion informaatiokanavat otetaan sen johdon valvontaan.

Mutta kun puhutaan esimerkiksi Putinin nomenktaturan suhteesta länteen, niin en ole niinkään varma siitä, että onko kaikki tuo asia oikeastaan edes Putinin tai hänen lähipiirinsä haluamaa toimintaa. Kun puhutaan uudesta "kylmästä sodasta", niin uskon että on myös paljon länsimaisia henkilöitä, jotka toivoisivat esimerkiksi sensuurin tiukentamista, ja olisiko ollut niin että "tapaus Snowden" olisi ehkä ollut joidenkin USA:n turvallisuuselimissä työskentelevien henkilöiden aiheuttama tahallinen provokaatio, jolla olisi saatu aikaan sensuurin tiukentuminen myös länsimaisessa mediassa. Länsimaissa kuten Saksassa on havaittu halua siihen, että esimerkiksi poliittisten päättäjien kritisoiminen tai "halventaminen" olisi kiellettyä. Tuollaista toimintaa vain eivät länsimaiset poliitikot voi oikeastaan lähteä kieltämään suoraan.

Eli Turkin Presidentin ajaman syytteen avulla voidaan sitten tulevaisuudessa saattaa henkilöitä oikeuteen vedoten tähän ennakkotapaukseen, missä näytelijää syytetään turkin presidentin pilkkaamisesta. Samoin Vladimir Putinia on helppo käyttää hyväksi, kun halutaan ajaa syytettä suomalaisessa oikeusistuimessa. Eli kun joltain henkilöltä aletaan vaatia valtavia korvauksia siitä, jos hän kirjoittaa jonkun paljastuskirjan poliitikoista, niin toki oman maamme poliitikot eivät tuota syytettä voisi suoraan lähteä ajamaan. Mutta kun lehdistössä kirjoitetaan sitten että "Vladimir pakotti" nostamaan syytteen, mikä koskee vahingontekoa Venäjän valtiota vastaan, niin tuo syyte varmasti silloin vaikuttaa täysin perustellulta. Kun puhutaan sensuurista, niin on kaksi tapaa sensuroida kirjoituksia. Toinen tapa on se, että esimerkiksi on suoraan säädetty sensuurilakeja, joissa kielletään valtiolle vahingollisen tiedon levittäminen sekä valtion johdon halventaminen.

Eli noissa maissa kaikki tieto, mikä ei imartele valtion johtoa katsotaan vahingoittavan tai halventavan sen asemaa. Toinen tapa on sitten esimerkiksi se, mitä Espanjassa tehdään. Vaikka maa ei varmasti ole virallisesti pitänyt sensuurilakeja sitten Francon, niin siellä esimerkiksi poliisin kuvaaminen ilman lupaa saattaa tuoda jopa tuhansien eurojen sakot. Tähän kai sitten myös Putin pyrkii. Hän saattaa säädättää varsinaisia sensuurilakeja, joiden rikkomisesta on seurauksena ehkä hyvinkin pieni sakkorangaistus. Mutta tuohon rangaistukseen saattaa liittyä esimerkiksi tilien laittaminen käyttökieltoon sekä se, että muut eivät tuota sakkoa saa maksaa, joten nuo henkilöt joutuvat sitten vankilaan maksamattomien sakkojen takia.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Gravitons, photons, and string theory.

Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole.  If a graviton is the black hole in the middle of a pho...