![]() |
Kuva I |
Aina joskus murhataan ihminen, joka ei ensi näkemältä mitään armoa ansaitsisi. Tällaisia ihmisiä ovat esimerkiksi vihakirjoittajat sekä erilaiset "White power"-järjestöjen jäsenet, jotka paasaavat sosiaalisessa mediassa "valkoisen ylivallan" puolesta. Eli he sitten voivat joskus joutua ammutuksi, ja ensi juttu saattaa vaikuttaa selvältä. Tällaisessa tapauksessa poliisi tutkii aina henkilön tietokoneen sekä sen sisältämän tiedon että sen kuoreen tarttuneiden sormenjälkien osalta. Ja joissakin tapauksissa nämä ehkä hyvinkin pitkään jonkun omistuksessa olleiden tietovälineiden pinnasta ei löydy ollenkaan sormenjälkiä.
Joten tällaisessa rikoksessa saattaa olla oikeasti olla käynyt niin, että kyseinen etelän punaniska sitten on ainoastaan säilyttänyt tuota tietokonetta kotonaan. Tuon kaltaisessa tapauksessa missä kyseinen vihakirjoittaja on joku meta-amfetamiinin käyttäjä, niin voidaan kyllä hyvällä perusteella epäillä identiteettivarkautta. Eli joku toinen on tuossa tapauksessa käyttänyt kyseisen onnettoman henkilön kuvaa ja nettiyhteyttä sekä lavastanut hänet joksikin skinheadiksi. Tällaisen toimenpiteen tekijät voivat olla jotain huumemiehiä, joille kyseinen henkilö on saattanut vuokrata asuntonsa huumevarastoksi sekä asekätköksi.
Kun nuo huumemiehet eivät enää tarvinneet kyseisiä tiloja, niin he sitten ampuivat tuon onnettoman, jotta hän ei pääsisi kertomaan mitään heidän toimistaan. Eräissä tapauksissa rikollisten epäillään käyttäneen kuolleen henkilön sormenjälkiä tehdessään rikoksia, eli he ovat ottaneet ehkä surmaamansa henkilön kädestä vahajäljennöksen (Kuva I), ja sitten kiinnittäneet tuon pinnan ehkä hansikkaaseen.
Tuolla tavoin voidaan sormenjälki kopioida jollekin pinnalle, ja rikolliset voivat tietenkin tehdä vaikka kumileimasimen tuosta asiasta. Jos vahaa ei ole saatavilla, niin tuohon vahajäljennökseen tarvitaan vain erikeeperliimaa, jota myydään kaikissa askartelu myymälöissä. Ensin käsi rasvataan, jotta liima ei tartu, ja sitten kun se on kuivunut, niin pita siirretään vain leimasimelle. Joissakin väkivallanteoissa epäillään käytetyn juuri tällä tavoin kopioitua sormenjälkeä, koska testien mukaan niissä ei ole ollenkaan ihobakteereita.
Ja voihan gangsteri sitten tietenkin peittää kätensä pikaliimalla, jotta aseeseen ei tule jälkiä. Internet on vaarallinnen paikka etenkin ihmiselle, joka on addiktionsa takia toisten armoilla. Tuollaiset meta-amfemtamiinikauppiaat saattavat itsekin lisätä tuotteeseensa heroiinia, mutta heillä saattaa olla todella ikäviä taustavoimia. Esimerkiksi terroristit rahoittavat toimintaansa huumekaupoilla, ja heillä voi olla halukkuutta perustaa asevarastoja myös Suomeen, josta noita tappavia välineitä on helppo kuljettaa ympäri Eurooppaa. Ja tuollainen huumekoukkuun jäänyt henkilö on erittäin hyvä uhri tuollaiselle toiminnalle. Ja voihan joku kaheli sitten asentaa vaikka Stinger-patterin omalle parvekkeelleen.
charelesfort.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.