"Die Ratte" eli ”Rotta” on oikeastaan maailman erikoisin väline, joka toteutuessaan olisi ollut maailman suurin panssarivaunu. Se oli oikeastaan valtava joidenkin suunnitelmien mukaan kahdella 280 mm tykillä sekä kahdeksalla 20 mm konetykillä varustettu 1000 tonnia painava hirviö, joka sai tuolta työryhmältään nimen ”Landkreuzer”, ja sen toimintakyky olisi ollut vähintään rajallinen, mikä johtuu tuon laitteen valtavasta koosta sekä painosta. Eli kyseisen välineen voimansiirto olisi ollut todella kovilla, ja koska se olisi tarvinnut laivadieselit toimiakseen oikein, niin silloin olisi polttoaineen kulutus ollut todella suurta. Uskoisin että kyseessä oli alun perin joku maihinnousualusprojekti, joka sitten muutettiin panssarivaunuksi. Oli miten oli, niin tämä väline jäi elämään ainoastaan paperille. Jopa optimistisimmissa arvioissa ”Die Ratten” toimintamatka olisi ollut vain 190 kilometriä tankillisella polttoöljyä . Kuvassa yksi (Kuva I) on "Ratten" pienoismalli tuon jättiläistankin kokoa. Kuva on ladattu Internetistä, ja tuon vaunun pienoismallin saa hankittua, vaikka siitä ei edes prototyyppiä ole tehty.
Eräiden alkuperäisten patterien mukaan tuossa tankissa piti olla kaksi tornia, joista toisessa olisi ollut kaksi 150 mm. tykkiä apuaseina, joilla varustettuna tuosta jättiläismäisestä tankista olisi tullut valtavan painava, ja en usko että kukaan olisi vakavissaan uskonut tuon 1000 tonnin version kykenevän mihinkään oikeaan maataisteluun, ja sen paino varmasti olisi murskannut kaikki tiet sekä sillat kyseisen välineen alta. Kuten varmasti huomaatte, niin tuo laite ei missään tapauksessa olisi ollut muuta kuin Hitlerin insinöörien ”amokjuoksua”,eli yritys luoda maalla liikkuva taistelulaiva, jonka tehtävänä olisi ollut tuoda rautatietykkien tehoinen aseistus paikkoihin, missä ei ollut rautateitä, tai sitten tarkoitus oli, että ”Die Ratte” olisi toiminut maihinnousualuksena sekä liikkuvana patterina, joka olisi ajettu proomuun, jonka jälkeen proomu olisi voinu toimia taistelualuksena.
Mutta kuten varmasti arvaatte, niin Albert Speer eikä Hans Kammler olleet mitään haihattelijoita, vaan heidän idoimansa ”Die Ratte” oli oikeastaan eräänlainen maihinnousualus. Kyseessä oli enemmänkin amfibioyksikkö, jonka piti ajaa Englannin rantaan Ranskan rannikolta, ja sitten nousta rannalle ja jatkaa taistelua panssarivaunun tavoin, eli sen piti olla riittävän merikelpoinen sekä tulivoimainen, jotta tämä telaketjuilla varustettu monitori voisi kohdata brittihävittäjät meritaistelussa. Saksan ongelma oli aikoinaan ”operaatio merileijonan” aikaan se, että siltä puuttuivat maihinnousualukset, sekä niiden tukiyksiköt. Joten maihinnousuosasto olisi tietenkin tarvinnut tehokkaita tykkejä suojakseen, ja ne katsottiin voitavan sijoittaa tuollaiseen amfibioajoneuvoon, minkä koko olisi valtava verrattuna muihin tankkeihin. Eli itse uskon, että kyseessä oli alunperin aikomus luoda raskaasti aseistettu maihinnousualus, mutta jostain syystä tuo suunnitelma muuttui jättiläispanssarivaunuksi,
Siksi Albert Speer määrättiin piirtämään valtava maihinnousualus, joka olisi pystynyt mertaisteluun sekä nousemaan maihin, mutta lopulta sitten kävi niin, että kyseinen projekti peruttiin, koska tuo laite olisi hävinnyt jokaiselle hävittäjälle taistelussa, ja se olisi ollut liian painava nousemaan maihin. Kyseinen ajoneuvo kuitenkin on kaivettu ”koipussista”, kun NASA suunnittelee Kuuhun sekä Marsiin lähetettäviä asemia, joissa miehistön pitäisi pystyä elämään ja työskentelemään turvallisesti. Tämän ”Ratten” pohjalta on suunniteltu valtavia planeettojen pinnalla liikkuvia tukikohtia, joiden käyttövoimana voisi olla ydinreaktori. Vaikka tuo laite ei ehkä toimisi maan pinnalla ollenkaan, niin Kuun ja Marsin alhaisempi painovoima voisi tehdä tuollaisen valtavan tutkimusvälineen toiminnan mahdolliseksi.
Eli kyseinen liikkuva kuu- tai marsasema saisi tehonsa ydinreaktorin avulla, mutta sen testaaminen Maan pinnalla on hivenen vaikeaa, koska tuon välineen valtava paino tietenkin murtaa maan sen alla, mutta tulevaisuuden tutkimusaluksissa voi olla kyljissä rakettimoottorit sekä alla telaketjut, jotta ne voisivat laskeutua mukavasti planeetan pinnalle, ja sitten liikkua siellä telaketjuiden avulla. Tuon tehtvän jälkeen nämä lentävät ajoneuvot sitten palaavat joko suoraan maahan, eli niihin telkoidaan sitten kiertoradalla rakettivaihe tai ne lastataan johonkin toiseen alukseen.
Jos kyseessä olisi ”Ratten” kaltainen valtava laite, niin sen miehistö voisi silloin olla melko mukavissa oloissa, eli heillä voisi olla oma hytti, mikä antaa yksityisyyden, ja hiilikuitu ja muut modernit utrakevyet materiaalit tekisivät tuosta välineestä niin keveän, että se voisi kohota takaisin esimerkiksi Kuuta kiertävälle radalle rakettimoottorien avulla. Tämä toimii nimen omaan Kuussa, koska siellä on paljon pienempi painovoima, ja jokainen esine tuolla Maan kiertolaisella painaa vain murto-osan siitä, mitä ne painaisivat maassa. Eli siellä voisi tuollaisen jättiläismäisen tankin tai muun jättiläismäisen ajoneuvon toiminta olla mahdollinen. Mutta maassa tuollainen väline olisi kuitenkin täysin toimintakyvytön, johtuen sen suuresta koosta ja painosta, mikä tekee myös voimansiirron toteuttamisen vaikeaksi, ja vaikka ”Die Ratten” siviiliversiossa ei tykkejä olisikaan, niin ydinreaktori tekisi siitä vähintään yhtä painavan kuin tuosta sotilasmallista.

No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.