Showing posts with label voimansiirto. Show all posts
Showing posts with label voimansiirto. Show all posts

Wednesday, August 9, 2017

Miksi autoissa ei käytetä laajemmin maakaasua polttoaineena?


Maapallon luonnonvarojen hupeneminen on todella ikävä asia, ja se kuitenkin on taannut esimerkiksi öljy- ja kaasu-yhtiöille sellaiset tulot, mitä kukaan ei edes osaa koskaan laskea. Kun puhutaan vaikkapa siitä, kun autojen polttoaineeksi valittiin öljy, niin silloin ihmiskunta sidottiin nimenomaan mineraaliöljyyn, jota ei voinut mistään muualta saada kuin maaperästä. Mineraaliöljyn käyttö tietenkin oli aikoinaan erittäin kannattavaa, koska sitä oli niin helppo käsitellä. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi kaasun käyttö auton polttoaineena olisi vähintään yhtä tehokasta, ja jos oikein halutaan asiaa kaivella, niin jos auto kävisi kaasulla sen tankkaaminen voisi tapahtua yksinkertaisesti vaihtamalla kaasupullo autossa olevaan liittimeen.

Tuolloin voitaisiin huoltamolla myytävää kaasua käyttää myös autojen moottoreissa, mutta ongelma tietenkin on verotuksellinen. Samalla myös autosta karkuun pääsevä kaasu on kuitenkin sikäli ongelmallinen, että jos sitä pääsee ilmaan, niin silloin voi käydä hyvin ikävästi, jos kaasu sitten muodostaa sellaisen koheesion ilman kanssa, että se aiheuttaisi voimakkaan räjähdyksen. Toki tuota kaupunkikaasua käytetään raskaan liikenteen ajoneuvoissa sekä trukeissa, joilla tavaroita siirretään varastoissa. Joten noissa välineissä ei tällainen kaasupullo ole mitenkään räjähdysherkkää tavaraa.


Kuitenkaan kaasukäyttöistä henkilöautoa ei juurikaan markkinoida ihmisille eikä sitä ainakaan ennen olla mitenkään markkinoitu yhtään kenellekään. Se mikä kaasukäyttöisen auton erottaa vanhasta kunnon bensiini- tai diesel-ajoneuvosta on se, että kaasumoottori ei ole mitenkään erityisen nirso siitä, mitä sen sisällä poltetaan. Eli mikä tahansa kaasu käy tuollaisen polttomoottorin polttoaineeksi, ja tuota kaasua voidaan valmistaa itse esimerkiksi elektrolyysi avulla vedestä. Tai sitten esimerkiksi biojätteen käymisessä syntyvä metaani tai hitsauksessa käytettävä asetyleeni toimivat aivan hyvin jokaisessa polttomoottorissa, mikä on vain muutettu käyttämään kaasua.


Mäntämoottoreissa on kuitenkin tiettyjä puristukseen liittyviä rajoitteita, jotka voidaan ohittaa käyttämällä autoissa turbiinia, jonka sisällä tuota kaasua poltetaan, ja tietenkin silloin kaasuautolla voisi olla hyvin suuri nopeus verrattuna perinteiseen mäntämoottorilla varustettuun ajoneuvoon. Tietenkin turbiinin pakokaasujen lämpötila on erittäin korkea, joten sen takia tuollaisen turbiinikäyttöisen auton pakoputki pitää suunnata ylös, jotta ihmiset eivät palaisi tuollaisen auton ajaessa ohitse. Turbiinimoottoreilla varutettujen siviiliautojen kehityksestä luovuttiin niiden korkean polttoaineenkulutuksen sekä myös kovan äänen takia.


Joissain panssarivaunuissa käytetään nykyään turbiinimoottoreita, mutta niiden polttoaineenkulutus on erittäin suuri, joten tuon takia ollaan kokeiltu niin sanottuja hybridiajoneuvoja. Turbiineilla saadaan aikaan valtava tehonlisäys verrattuna normaaliin dieseliin, mutta tuolloin ei pelkällä turbiinilla kannata koko aikaa ajaa, koska noissa ajoneuvoissa nousee silloin polttoaineenkulutus erittäin suureksi. Tämän takia niissä käytetään normaaleja dieseleitä silloin, kun ajetaan normaalisti tiellä, mutta jos tarvitaan lisää voimaa, niin silloin auton kardaaniakseliin kiinnitettyyn turbiiniin johdetaan polttoainetta.


Noissa turbiineissa sitten voidaan käyttää esimerkiksi kaasua, jota johdetaan sinne venttiilin kautta, joka voidaan avata käsin erillisellä kytkimellä. Jos kuljettaja haluaa käyttää turbiinia, niin silloin hän vain kääntää vipua, ja sen jälkeen polttoaineena käytettävän kaasun syöttö turbiiniin käynnistyy. Mutta jos turbiinia ei haluta käyttää, niin silloin on käytössä vain diesel. Kun auto alkaa käyttää turbiinia, niin silloin tietenkin pitää voimansiirto irrottaa auton turbiinista niin, että diesel ei lähde pyörimään mukana, kun auto käynnistää tuon kakkosmoottorin.


Tuon takia autossa pitää olla kaksi kytkintä turbiinin molemmissa päissä, joilla voidaan estää dieseliä tuhoutumasta ylikierrosten vaikutuksesta, ja tuo järjestelmä sitten voi toimia tietokoneen avulla, joka säätää noita kytkimiä sekä siirtää vaihteita, niin että molempia moottoreita käytetään sopivassa suhteessa. Tuossa tietokone-ohjatussa vaihdelaatikossa sitten yhdistyvät sekä manuaalivaihteiston keveys että automaattivaihteiston helppokäyttöisyys. Eli tällaisessa vaihteistossa vaihteiden vaihtamisen suorittaa hydraulinen mäntä, joka siirtää vaihteita niin, että auton kierrosluku pysyy aina optimaalisena.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Wednesday, June 8, 2016

Mailman mielettömin panssarivaunu "Die Ratte" eli rotta, joka jäi piirustuspöydälle


"Die Ratte" eli ”Rotta” on oikeastaan maailman erikoisin väline, joka toteutuessaan olisi ollut maailman suurin panssarivaunu. Se oli oikeastaan valtava joidenkin suunnitelmien mukaan kahdella  280 mm tykillä sekä kahdeksalla 20 mm konetykillä varustettu 1000 tonnia painava hirviö, joka sai tuolta työryhmältään nimen ”Landkreuzer”, ja sen toimintakyky olisi ollut vähintään rajallinen, mikä johtuu tuon laitteen valtavasta koosta sekä painosta. Eli kyseisen välineen voimansiirto olisi ollut todella kovilla, ja koska se olisi tarvinnut laivadieselit toimiakseen oikein, niin silloin olisi polttoaineen kulutus ollut todella suurta. Uskoisin että kyseessä oli alun perin joku maihinnousualusprojekti, joka sitten muutettiin panssarivaunuksi. Oli miten oli, niin tämä väline jäi elämään ainoastaan paperille. Jopa optimistisimmissa arvioissa ”Die Ratten” toimintamatka olisi ollut vain 190 kilometriä tankillisella polttoöljyä . Kuvassa yksi (Kuva I) on "Ratten" pienoismalli tuon jättiläistankin kokoa. Kuva on ladattu Internetistä, ja tuon vaunun pienoismallin saa hankittua, vaikka siitä ei edes prototyyppiä ole tehty.

Eräiden alkuperäisten patterien mukaan tuossa tankissa piti olla kaksi tornia, joista toisessa olisi ollut kaksi 150 mm. tykkiä apuaseina, joilla varustettuna tuosta jättiläismäisestä tankista olisi tullut valtavan painava, ja en usko että kukaan olisi vakavissaan uskonut tuon 1000 tonnin version kykenevän mihinkään oikeaan maataisteluun, ja sen paino varmasti olisi murskannut kaikki tiet sekä sillat kyseisen välineen alta. Kuten varmasti huomaatte, niin tuo laite ei missään tapauksessa olisi ollut muuta kuin Hitlerin insinöörien ”amokjuoksua”,eli yritys luoda maalla liikkuva taistelulaiva, jonka tehtävänä olisi ollut tuoda rautatietykkien tehoinen aseistus paikkoihin, missä ei ollut rautateitä, tai sitten tarkoitus oli, että ”Die Ratte” olisi toiminut maihinnousualuksena sekä liikkuvana patterina, joka olisi ajettu proomuun, jonka jälkeen proomu olisi voinu toimia taistelualuksena.

Mutta kuten varmasti arvaatte, niin Albert Speer eikä Hans Kammler olleet mitään haihattelijoita, vaan heidän idoimansa ”Die Ratte” oli oikeastaan eräänlainen maihinnousualus. Kyseessä oli enemmänkin amfibioyksikkö, jonka piti ajaa Englannin rantaan Ranskan rannikolta, ja sitten nousta rannalle ja jatkaa taistelua panssarivaunun tavoin, eli sen piti olla riittävän merikelpoinen sekä tulivoimainen, jotta tämä telaketjuilla varustettu monitori voisi kohdata brittihävittäjät meritaistelussa. Saksan ongelma oli aikoinaan ”operaatio merileijonan” aikaan se, että siltä puuttuivat maihinnousualukset, sekä niiden tukiyksiköt. Joten maihinnousuosasto olisi tietenkin tarvinnut tehokkaita tykkejä suojakseen, ja ne katsottiin voitavan sijoittaa tuollaiseen amfibioajoneuvoon, minkä koko olisi valtava verrattuna muihin tankkeihin. Eli itse uskon, että kyseessä oli alunperin aikomus luoda raskaasti aseistettu maihinnousualus, mutta jostain syystä tuo suunnitelma muuttui jättiläispanssarivaunuksi,

Siksi Albert Speer määrättiin piirtämään valtava maihinnousualus, joka olisi pystynyt mertaisteluun sekä nousemaan maihin, mutta lopulta sitten kävi niin, että kyseinen projekti peruttiin, koska tuo laite olisi hävinnyt jokaiselle hävittäjälle taistelussa, ja se olisi ollut liian painava nousemaan maihin. Kyseinen ajoneuvo kuitenkin on kaivettu ”koipussista”, kun NASA suunnittelee Kuuhun sekä Marsiin lähetettäviä asemia, joissa miehistön pitäisi pystyä elämään ja työskentelemään turvallisesti. Tämän ”Ratten” pohjalta on suunniteltu valtavia planeettojen pinnalla liikkuvia tukikohtia, joiden käyttövoimana voisi olla ydinreaktori. Vaikka tuo  laite ei ehkä toimisi maan pinnalla ollenkaan, niin Kuun ja Marsin alhaisempi painovoima voisi tehdä tuollaisen valtavan tutkimusvälineen toiminnan mahdolliseksi.

Eli kyseinen liikkuva kuu- tai marsasema saisi tehonsa ydinreaktorin avulla, mutta sen testaaminen Maan pinnalla on hivenen vaikeaa, koska tuon välineen valtava paino tietenkin murtaa maan sen alla, mutta tulevaisuuden tutkimusaluksissa voi olla kyljissä rakettimoottorit sekä alla telaketjut, jotta ne  voisivat laskeutua mukavasti planeetan pinnalle, ja sitten liikkua siellä telaketjuiden avulla. Tuon tehtvän jälkeen nämä lentävät ajoneuvot sitten palaavat joko suoraan maahan, eli niihin telkoidaan sitten kiertoradalla rakettivaihe tai ne lastataan johonkin toiseen alukseen.


Jos kyseessä olisi ”Ratten” kaltainen valtava laite, niin sen miehistö voisi silloin olla melko mukavissa oloissa, eli heillä voisi olla oma hytti, mikä antaa yksityisyyden, ja hiilikuitu ja muut modernit utrakevyet materiaalit tekisivät tuosta välineestä niin  keveän,  että se voisi kohota takaisin esimerkiksi Kuuta kiertävälle radalle rakettimoottorien avulla. Tämä toimii nimen omaan Kuussa, koska siellä on paljon pienempi painovoima, ja jokainen esine tuolla Maan kiertolaisella painaa vain murto-osan siitä, mitä ne painaisivat maassa. Eli siellä voisi tuollaisen jättiläismäisen tankin tai muun jättiläismäisen ajoneuvon toiminta olla mahdollinen. Mutta maassa tuollainen väline olisi kuitenkin täysin toimintakyvytön, johtuen sen suuresta koosta ja painosta, mikä  tekee myös voimansiirron toteuttamisen vaikeaksi, ja vaikka ”Die Ratten” siviiliversiossa  ei tykkejä olisikaan, niin ydinreaktori tekisi siitä vähintään yhtä painavan kuin tuosta sotilasmallista.


Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...