![]() |
Kennedyn auto vähän laukausten jälkeen Kuva I |
Eräs seikka Kennedyn murhassa panee miettimään sitä, että olisiko asialla sittenkin ollut jonkinlainen salaliitto. Näet 15 minuuttia ennen hänen murhaansa sai Oxnardin kaupungin puhelinkeskuksen hoitaja soiton, jossa naisääni varoitti siitä, että presidentti tullaan murhaamaan. Kuitenkaan tuo varoitus ei mennyt Dallasin keskukseen vaan jostain syystä tuo naishenkilö oli soittanut Kaliforniassa olevaan Oxnardin kaupungin puhelinkeskukseen, ja jostain syystä tuota asiaa ei olla koskaan julkaistu, tai ainakin siitä tiedotettiin melko vähän.
Kun puhutaan siitä teoriasta, että ehkä tuo JFK-isku tehtiin nostamaan Kennedyn suosiota, niin silloin saattaa tuo Oxnard-puhelu olla varsin järkeenkäypä ratkaisu. Eli jos tuo soittaja olisi kuulunut tuohon salaliittoon, ja hän olisi sitten soittanut vahingossa Kaliforniassa olevaan puhelinkeskukseen, koska hän oli tuolloin toisessa osavaltiossa, niin silloin voitaisiin tehdä erittäin mielenkiintoinen päätelmä tuosta rikoksesta. Jos tuo soittaja olisi ollut esimerkiksi New Yorkissa asuva prostituoitu tai ehkä pikemminkin näyttelijä tms. niin silloin tietenkin hän olisi tarvinnut Dallasin keskuksen numeron, ja ehkä joku hänet palkanneista henkilöistä oli sitten jostain syystä antanut hänelle väärän osavaltion suuntanumeron.
Toki on saattanut olla niin, että nuo henkilöt olivat käyttäneet jonkun näyttelijän ääninäytettä, eli soittaneet puhelun yhteydessä ääninauhan, missä naisääni puhui. Jos soitto olisi tullut Dallasin puhelinkeskukseen, niin silloin olisi päivystäjän paikalla ollut poliisi tai salaisen palvelun mies, joka olisi välittömästi hälyttänyt presidentin turvaryhmän. Tällöin tuo murha olisi voitu ehkä estää, ja tässä tapauksessa kaiken kansan edessä olisi pidätettynä ollut henkisesti tasapainoton Lee Harvey Oswald, joka oli sitä ennen loikannut Neuvostoliittoon. Kyseinen asia olisi saattanut saada Kennedyn kampanjalle myötätuulta, ja ehkä tuolloin nuo paljon puhutut TV-väittelyt olisivat saattaneet olla melko leppoisia, kun kansakunta olisi sitten pudistellut päätään siksi, että joku tasapainoton kommunisti olisi sitten päässyt ampumaetäisyyden päähän presidentistä sekä hänen vaimostaan.
Tuolloin olisi sitten jäänyt vähemmälle Kennedyn veljesten toiminta Sikojen lahdella, jossa hän jätti kuubalaiset vastavallankumoukselliset ilman ilmatukea kesken operaation, joka todennäköisesti olisi päättynyt Castron tappioon. Tuo Kennedyn tai pikemminkin CIA:n operaatio oli sellainen, että Floridassa koulutettavien kuubalaisten pakolaisten piti tehdä maihinnousu Kuubaan ja sitten syöstä Fidel Castro vallasta. Operaatiossa tarvittiin amerikkalaista ilmatukea, vaikka kapinallisilla tai pakolaisilla oli itsellään köytössään B-26 Mitchell pommittajia 8 kappaleen verran, niin varsinaisen ilmatuen piti tulla USAF:ilta. Kuitenkin tuo vuonna 1961 toimeenpantu operaatio epäonnistui, koska Kennedy ei tuota tukea antanut, ja vaikka Kuuban lentäjät olivat pääosin Neuvostoliitossa koulutuksessa, niin kolmen hävittäjän voimin sai Castro otettua ilmatilan haltuunsa.
Karyn Kupcinet 1941-1963 Nainen jota epäiltiin Oxnard-puhelun soittajaksi Kuva II |
Seurauksena oli se, että Brigada 2506:n jäsenistä 118 kuoli, 360 kuoli ja 1202 jäi vangiksi. Tällöin Kennedy toimi kuten Stalin olisi toiminut, eli antanut vihollisen tappaa omia ikäviä todistajiaan. Kuuban armeijan tappiot olivat 176 kaatunutta, mutta miliisin sekä militoiden tappiot olivat 4000 miehen luokkaa. Tämä asevoimien tasoero sitten rohkaisi USA:aa ottamaan tiukemmin osaa Vietnamin sotaan. Ongelma CIA:n kannalta tietenkin oli noiden vangiksi jääneiden kuubalaisten tiedot, joita he sitten olisivat voineet jakaa myös KGB:lle. Tällaiset toimet eivät toki kaunistaneet Kennedyn kilpeä ainakaan omien antikommunististen joukkojensa silmissä. Samoin tuollainen omien jättäminen vihollisen armoille olisi ehkä sitten saanut aikaan sen, että Kennedyn äänimäärä olisi ollut hyvin pieni.
Samoin JFK:n lausunto, "Ich bin ein Berliner" olisi voitu tuolloin tulkita sellaiseksi, että hän olisi ehkä salannut oikean syntyperänsä. Vaikka tuo ei vielä olisi Kennedyä kaatanut, niin sitten olisi jollekin tutkijalle saattanut tulla mieleen ryhtyä tutkimaan tarkemmin tuon amerikan kiiltokuvaperheen taustoja tarkemmin, ja seurauksena olisi saattanut olla se, että joku olisi voinut huomata sen, että noiden veljesten sisko Rosemary oli sijoitettu mielisairaalaan, ja hänelle oli tehty lobotomia.
Kuitenkaan kyseessä ei ollut mikään murha, vaan syynä oli se, että presidentti Johnin sekä oikeusministeri Robertin isä Jack Kennedy oli halunnut täydellisen perheen, jolloin hän syyllistyi vapaudenriistoon. Tämä olisi voinut näyttää pahalta väittelyssä, ja tuo Jack Kennedy oli myös tunnettu mafia-yhteyksistään. Eli kuten olen kirjoittanut, niin hän saattoi olla yksi Dallasin tapauksen suunnittelijoista, ja ehkä tuo salamurha oli tapaus, missä presidentille piti ampua päähän poliittinen jakaus, jotta hän voisi sitten istua toisen kauden USA:n presidenttinä. Eli kuoliko presidentti vain siksi, että yhteen lappuun oli kirjoitettu väärin suuntanumero, on jäänyt sitten selvittämättä. Yksi asia on kuitenkin jäänyt mainitsematta, näet nainen jota epäiltiin tuon puhelun soittajaksi kuoli myös väkivaltaisesti, hänen nimensä oli Karyn Kupcinet (1941-1963), joka kuritettiin kuoliaaksi 28.11. 1963.
https://www.reddit.com/r/UnresolvedMysteries/comments/3b0w64/the_oxnard_call_who_was_the_woman_who_called_to/
Karyn Kupcinetin Wikipedia-sivu. https://en.wikipedia.org/wiki/Karyn_Kupcinet
charelesfort.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.