Skip to main content

Onko Kuusta otetuissa kuvissa jotain outoa? Ja oliko NASA:lla suunnitelmissa salaisen aseman perustaminen Kuuhun?


NASA:n ottamissa kuvissa Kuun pinnasta on todella jotain outoa. Tietenkin osa näistä kohteista varmasti on Kuuhun laskeutuneiden luotainten  jäänteitä, mutta osa kuitenkin panee miettimään, mitä siellä oikeastaan on puuhattu, ja mitä noista Kuulennoista jäi sillon aikanaan kertomatta suurelle yleisölle, joka ihaili astronautteja, jotka hyppivät tuon kappaleen pinnalla.  Nuo objektit näyttävät muinaisilta kaupungeilta, mutta kun niitä ajatellaan vähän tarkemmin, niin silloin tietenkin voidaan olettaa, että nuo rakennelmat saattavat olla jäänteitä Neuvostoliiton tai USA:n aikanaan Kuuhun kaavailemista asemista, joiden tarkoitus ei ollut rauhanomainen.



Tuolloin tarkoitus oli luoda Kuuhun sotilastukikohta, missä asevoimat olisivat voineet operoida ydinaseiden avulla Maassa olevia kohteita vastaan. Projektin koodinimi oli “Project Luna”, ja se tähtäsi nimenomaan siihen, että Kuun pinnalle olisi asennettu  SS-20 tai Pershing-tyyppisiä aseita. Tai jos ajatellaan 1960-lukua, niin silloin aseet olisivat olleet ilmeisesti SS-14 sekä Jupiter-ohjus. Kun puhutaan noista 1960-luvun avaruusohjelmista, niin silloin pitää muistaa se, että monilla näistä projekteista oli aivan muita kuin tieteellisiä päämääriä. Kuuhun haluttiin sijoittaa ydinaseita sekä biologisen sodankäynnin laboratorioita, joissa tapahtuvat bakteerien sekä virusten testaustoimet olivat täysin kontrolloitavissa.

Kyseisen ohjelman ongelmana oli se, että kyseinen tukikohta olisi näkynyt maasta kaukoputkella, tai sitten tuo tukikohta olisi pitänyt sijoittaa Kuun kääntöpuolelle, jolloin se olisi vaatinut Kuun pinnalle sijoitetun kanaverkkoantennin kaivamista soraan, ja sitten olisi pitänyt kaapeli vetää kääntöpuolella olevaan tukikohtaan. Tuolloin kaivuutoimet olisi ehkä sitten huomattu Maasta, joten siksi tuo tukikohta ehkä peruttiin. Muuten uskoisin että termi "alien base" tai "alien technology" tarkoittavat sitä, että projekti suoritetaan niin sanotun "pimeän budjetin" kautta. Eli kyseessä on projekti jonka rahoitus kanavoidaan muiden projektien kautta.


Jos Kuuhun haluttiin sijoittaa ohjuksia, niin kaikkein helpoin tapa hoitaa asia, olisi käyttää Luna-16 tyyppisiä alustoja, joilla nuo ohjukset viedään Kuuhun, ja tuon kappaleen pieni painovoima takaa sen, että tuosta paikasta voidaan tehdä ydinasehyökkäys minne tahansa maapallon kohtaan. Tuolloin olisi helppoa käyttää korkeasti mobilisoituja ohjuksia, jotka laukaistaan maasta Kuuhun laukaisualutojen päällä, jotka lasketaan jarrurakettien avulla tälle kappaleelle. Tai sitten Kuuta haluttiin käyttää “Solar warden”-nimisessä ohjelmassa astronauttien levähdyspaikkana heidän matkatessaan avaruusasemalta Maahan. Tuo “Solar warden” oli silloin ohjelma, missä USA:n ilmavoimat tutki mahdollisuutta rakentaa avaruusasema kauas Aurinkoa kiertävälle radalle, ja sen kokoamiseen olisi käytetty Saturnus-V raketin tyhjiä polttoainesäiliöitä.


Kun mietitään tuon aseman tarkoitusta, niin ehkä USAF:n johto ajatteli käyttää sitä jonain asejärjestelmien kehityskeskuksena. Tai sitten sitä haluttiin käyttää johonkin muuhun toimintaan, mitä voidaan vain arvailla. “Solar warden” oli hankkeena sellainen, että sitä olisi varmaan ollut vaikeuksia perustella millekään Kongressin lautakunnalle.


Tuo ohjelma käsitti valtavan avaruusaseman rakentamisen kauas Kuun taakse, ja siinä piti käyttää sekä tyhjiä Saturnus V-raketin vaiheita sekä jättimäisiä mylar-palloja. Se olisiko tuosta asemasta tehty keinotekoisella painovoimalla  varustettu väline, on kuitenkin jäänyt historian hämärään. Tuo asema olisi saanut painovoimansa pyörimisliikkeen synnyttämästä keskipakovoimaan perustuvasta gravitaatiosta, joka olisi ollut heikompi kuin Maassa, jotta pyörimisliike ei olisi ollut liian kova, jolloin asema olisi revennyt kappaleiksi.


Jos tuo asema olisi toteutettu, niin sen miehistö lihasvoima putoaisi todella pieneksi. Ja jotta sopeutuminen Maan painovoimaan olisi nopeampaa, tarvitsisi miehistön tietenkin palautua ennen paluuta, ja siksi kuuasema olisi ollut tärkeä tuon operaation kannalta, jotta astronautti voisivat palauttaa lihasvoimansa siellä, koska Kuun pienempi painovoima olisi tehnyt tuosta helpompaa. Mutta kuten alussa kirjoitin, niin Kuuhun on vuosikymmenien aikana lähetetty kymmeniä luotaimia, joiden jäänteet lojuvat pitkin tuon kappaleen tasankoja, ja sen takia sieltä varmasti löytyy kaikkea mielenkiintoista.






Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...