https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/
Kimmo Huosionmaa
Kun neuvostoliittolainen upseeri ei laukaissut ydinaseita, niin ensin häntä kehuttiin, mutta sitten kehujen sijasta alkoi tulla moitteita, ja tuo upseeri siirrettiin toisiin tehtäviin. Koko hänen loppu uransa oli kuulemma täynnä kuulusteluja sekä kaiken maailman vaikeuksia, joita esimiehet hänelle järjestivät. Tässä sitten näkyy se, että jos esimies jää alaisensa varjoon, niin silloin alainen saa helposti vaikeuksia. Esimiesten nolaaminen on erittäin vaarallista, koska he kostavat mielellään alaiselle tällaisia asioita. Ja kun puhutaan sankaruudesta, niin silloin pitää muistaa se, että “kuollut sankari on paras sankari”, koska häntä voidaan kiittää sekä kumartaa ilman, että esimiehen täytyy selittää mitään.
Mitali sekä sankarin arvonimi varmaan tuovat henkilökohtaista kunniaa, mutta sitten tietenkin esimies on tuolloin ikään kuin alaisen varjossa. Sen takia tällainen tilanne saattaa aiheuttaa kestämättömän tilanteen alaisen sekä esimiehen välille, jolloin esimies saattaa käyttää omaa arvovaltaansa alaisen uran tuhoamiseen, koska hän silti on mies, joka johtaa joka tapauksessa joukkoa. Ja siksi tuollainen teko, missä alainen hänet nolaa on erittäin vaarallinen. Nimittäin varsinkin Neuvostoliiton kaltaisissa autoritaarisissa järjestelmissä on ylimmälle komento tasolle vaikea päästä, koska se vie lähes koko tuon upseerin elämän, ja siksi nuo korkeimmat kenraalit sekä amiraalit tuskin virheitään myöntävät.
Eikä Neuvostoliiton poliittinen kulttuuri tähän ainakaan kovin paljoa kannustanut, koska jos henkilö teki virheitä, niin hänet saatettiin ampua tai lähettää Siperiaan metsätöihin, niin silloin tietenkin tuollainen asenne sai aikaan sen, että omia virheitä peiteltiin, tai syytä vääriin päätöksiin vyörytettiin suoraan toisten ihmisten niskaan. Ja siinä sitten varmasti moni kyvykäs upseeri sai potkut tai ammuttiin. Toki tuo asenne saattoi pelastaa Suomen Talvisodan aikaan, koska Stalin oli vähän aikaisemmin ampunut koko Puna-armeijan johdon, ja tuo sitten sai aikaan myös varsinkin Saksan hyökkäyksen alussa valtavia tappioita Neuvostoliiton asevoimille.
Tämä on yksi univormua käyttävien miesten ja naisten pahimmista ongelmista. Syy omiin virheisiin vyörytetään usein jollekin alaiselle, joka on toiminut joko oikein tai estänyt katastrofin synnyn. Varsinkin autoritaarisissa järjestelmissä on upseerin uralla eteneminen jotenkin vaikeaa, ja jos sitten tulee tehtyä virheitä, niin niitä ei uskalleta myöntää. Alla on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta, missä esimiehet ovat tehneet virheitä, mutta alaiset saavat kärsiä toimiessaan oikein.
Se mikä tapauksessa myös on erittäin ikävää on se, että iskuihin tarkoitettua järjestelmää sekä sen olemassaoloa ei koskaan tuomita. Jos Neuvostoliitto aikoinaan rakensi satelliittijärjestelmän, johon ei sitten tekniikka riittänyt, niin silloin olisi kyllä pitänyt tajuta, kuinka vaarallisia nimenomaan ballistiset ohjukset ovat. Neuvostoliiton asejärjestelmien yhteinen piirre on siinä, että niissä käytetään erittäin suuritehoisia räjähteitä, ja niiden käyttö on suunniteltu nimenomaan panssari- tai muiden suurten alueellisten maalien tuhoamiseen.
Tämän takia Neuvostoliitto kehitti aikoinaan RDS-220:n eli “Tsar bomban”, mikä on tehokkain koskaan räjäytetty ydinase. Tuon räjähteen teho on suurempi kuin koko Toisessa Maailmansodassa käytettyjen räjähteiden teho, kerrottuna kahdella. Tuo 50-57 megatonnin tehoinen ase on sellainen, että sen kehittämä paineaalto kiersi maapallon kolmeen kertaan. Kuitenkin ydin- sekä muiden aseiden tukijärjestelmien valmistamisessa on tuossa maassa ongelmia. Noiden satelliittien sekä tiedustelua varten tuotettujen välineiden tarkoitus on auttaa ydinaseiden kohdistamisessa, niin että se antaa maksimaalisen tehon oikeaan kohteeseen. Ilman tuota järjestelmää noiden aseiden teho ei kohdistu oikein.
Eli kaupunkien tuhoaminen ei tuhoa vastapuolen aseita, jotka voidaan tuolloin laukaista kohti omia kohteita. Kun puhutaan niistä järjestelmistä, jotka tukevat ydinaseita, niin silloin tietenkin tarkoitetaan useita erilaisia järjestelmiä, joista tärkeimpiä ovat tutkat sekä satelliitit. Kun ajatellaan syytä siihen, miksi alettiin valmistaa satelliitteja, joiden tehtävänä on paljastaa vastapuolen ydinaseiden avulla tekemät hyökkäykset, niin niiden tarkoitus on antaa omille joukoille aikaa miettiä aseiden laukaisua. Jos varoitus hyökkäyksestä saadaan muutamaa minuuttia aikaisemmin, niin silloin omille komentajille jää muutama minuutti aikaa todentaa mahdollinen hyökkäys.
Tuossa huippusotilaiden maailmassa jokainen raketin laukaisu voi merkitä yllätyshyökkäystä, joten sen takia heidän pitää saada kaikki mahdollinen tieto tästä raketista, jotta he voivat päätellä, onko mahdollinen vihollinen lähettänyt satelliitin radalleen, vai onko kohti tulossa taistelukärkiä. Toki esimerkiksi FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) voidaan lähettää maata kiertävälle radalle niin, että se kiertää ensin muutaman kerran maapalloa, ja sitten vasta ylittää kohdealueen.
Tuollainen asejärjestelmä on sellainen, että sen avulla voidaan suorittaa yllätysisku, ja vaikka nämä järjestelmät on YK:n pyynnöstä kielletty, niin kuitenkin noita kieltoja tulkitaan hiukan eri tavalla, kuin mitä ihmiset yleensä tietävät. Eli FOBS:n toteuttamiseen vaaditaan vain suuritehoinen kantoraketti, joka jaksaa viedä kärjen Maata kiertävälle radalle. Ja uuden sukupolven FOBS aseet voidaan tietenkin palauttaa Maan pinnalle. Uusien kääpiö kokoisten avaruussukkuloiden lastitilaan voidaan asentaa ydinaseita, ja sitten nuo sukkulat voivat toimia ikään kuin äärimmäisinä ristelyohjuksina. Nuo aseet voidaan palauttaa hälytyksen jälkeen maahan, ja asentaa uudestaan rakettien kärkiin.
Ennakkovaroitusjärjestelmien sekä muiden tukijärjestelmien ongelma on siinä, että niiden tehtävänä on estää sotien syttymistä. Tai ainakin niin ydinasevaltiot haluavat ihmisten ajattelevan. Näitä järjestelmiä vastaan on kehitetty aseita, kuten kiertoradalla räjäytettäviä ydinaseita, joiden tehtävä on tuhota nimenomaan satelliitteja sekä elektronisia laitteita. Samoin suuritehoisia ECM-laitteita on kehitetty häiritsemään noita tukijärjestelmiä. Myös esimerkiksi tutkaan perustuvia tuhoamis-järjestelmiä, joissa äärimmäisen tehokkaita tutkia käytetään vastapuolen järjestelmien tuhoamiseen.
Jos megawattien teholla toimivat tutkat, jotka toimivat samalla aaltopituudella kohdistetaan esimerkiksi laivaan, niin silloin valokaari muuttaa kohteen kaasuksi. Radioaaltojen etu lasereihin nähden on se, että ne kimpoavat ionosfääristä, ja ne voidaan kohdentaa myös maalla oleviin kohteisiin. Maser (Microwave Amplification by Stimulated Emission of Radiation) tekniikka tekee mahdolliseksi aseen kohdistamisen erittäin tarkasti, joten sitä voidaan käyttää myös yksittäisten ajoneuvojen eliminoimiseen.
Nämä aseet voivat oikeasti surmata ihmisiä jopa paksujen betoniseinien läpi, jos vain kohde kyetään paikantamaan ennen aseen käyttöä, ja käytössä on sellainen tekniikka, jolla voidaan luoda hyvin ohut radiosäde, joka sitten kohdennetaan kohteeseen esimerkiksi GPS:n antaman paikannustiedon perusteella. Uusinta uutta lienevät tietokonevirukset, joiden tehtävä on tuhota asejärjestelmien ohjaamiseen käytettävien tietokoneiden ohjelmistoja. Näiden järjestelmien kehittämistä perustellaan sillä, että tukijärjestelmien tarkoitus on oikeasti kohdentaa ydinaseita, ja siksi ne kannattaa sodassa tuhota.
Kimmo Huosionmaa
Kun neuvostoliittolainen upseeri ei laukaissut ydinaseita, niin ensin häntä kehuttiin, mutta sitten kehujen sijasta alkoi tulla moitteita, ja tuo upseeri siirrettiin toisiin tehtäviin. Koko hänen loppu uransa oli kuulemma täynnä kuulusteluja sekä kaiken maailman vaikeuksia, joita esimiehet hänelle järjestivät. Tässä sitten näkyy se, että jos esimies jää alaisensa varjoon, niin silloin alainen saa helposti vaikeuksia. Esimiesten nolaaminen on erittäin vaarallista, koska he kostavat mielellään alaiselle tällaisia asioita. Ja kun puhutaan sankaruudesta, niin silloin pitää muistaa se, että “kuollut sankari on paras sankari”, koska häntä voidaan kiittää sekä kumartaa ilman, että esimiehen täytyy selittää mitään.
Mitali sekä sankarin arvonimi varmaan tuovat henkilökohtaista kunniaa, mutta sitten tietenkin esimies on tuolloin ikään kuin alaisen varjossa. Sen takia tällainen tilanne saattaa aiheuttaa kestämättömän tilanteen alaisen sekä esimiehen välille, jolloin esimies saattaa käyttää omaa arvovaltaansa alaisen uran tuhoamiseen, koska hän silti on mies, joka johtaa joka tapauksessa joukkoa. Ja siksi tuollainen teko, missä alainen hänet nolaa on erittäin vaarallinen. Nimittäin varsinkin Neuvostoliiton kaltaisissa autoritaarisissa järjestelmissä on ylimmälle komento tasolle vaikea päästä, koska se vie lähes koko tuon upseerin elämän, ja siksi nuo korkeimmat kenraalit sekä amiraalit tuskin virheitään myöntävät.
Eikä Neuvostoliiton poliittinen kulttuuri tähän ainakaan kovin paljoa kannustanut, koska jos henkilö teki virheitä, niin hänet saatettiin ampua tai lähettää Siperiaan metsätöihin, niin silloin tietenkin tuollainen asenne sai aikaan sen, että omia virheitä peiteltiin, tai syytä vääriin päätöksiin vyörytettiin suoraan toisten ihmisten niskaan. Ja siinä sitten varmasti moni kyvykäs upseeri sai potkut tai ammuttiin. Toki tuo asenne saattoi pelastaa Suomen Talvisodan aikaan, koska Stalin oli vähän aikaisemmin ampunut koko Puna-armeijan johdon, ja tuo sitten sai aikaan myös varsinkin Saksan hyökkäyksen alussa valtavia tappioita Neuvostoliiton asevoimille.
Tämä on yksi univormua käyttävien miesten ja naisten pahimmista ongelmista. Syy omiin virheisiin vyörytetään usein jollekin alaiselle, joka on toiminut joko oikein tai estänyt katastrofin synnyn. Varsinkin autoritaarisissa järjestelmissä on upseerin uralla eteneminen jotenkin vaikeaa, ja jos sitten tulee tehtyä virheitä, niin niitä ei uskalleta myöntää. Alla on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta, missä esimiehet ovat tehneet virheitä, mutta alaiset saavat kärsiä toimiessaan oikein.
Se mikä tapauksessa myös on erittäin ikävää on se, että iskuihin tarkoitettua järjestelmää sekä sen olemassaoloa ei koskaan tuomita. Jos Neuvostoliitto aikoinaan rakensi satelliittijärjestelmän, johon ei sitten tekniikka riittänyt, niin silloin olisi kyllä pitänyt tajuta, kuinka vaarallisia nimenomaan ballistiset ohjukset ovat. Neuvostoliiton asejärjestelmien yhteinen piirre on siinä, että niissä käytetään erittäin suuritehoisia räjähteitä, ja niiden käyttö on suunniteltu nimenomaan panssari- tai muiden suurten alueellisten maalien tuhoamiseen.
Tämän takia Neuvostoliitto kehitti aikoinaan RDS-220:n eli “Tsar bomban”, mikä on tehokkain koskaan räjäytetty ydinase. Tuon räjähteen teho on suurempi kuin koko Toisessa Maailmansodassa käytettyjen räjähteiden teho, kerrottuna kahdella. Tuo 50-57 megatonnin tehoinen ase on sellainen, että sen kehittämä paineaalto kiersi maapallon kolmeen kertaan. Kuitenkin ydin- sekä muiden aseiden tukijärjestelmien valmistamisessa on tuossa maassa ongelmia. Noiden satelliittien sekä tiedustelua varten tuotettujen välineiden tarkoitus on auttaa ydinaseiden kohdistamisessa, niin että se antaa maksimaalisen tehon oikeaan kohteeseen. Ilman tuota järjestelmää noiden aseiden teho ei kohdistu oikein.
Eli kaupunkien tuhoaminen ei tuhoa vastapuolen aseita, jotka voidaan tuolloin laukaista kohti omia kohteita. Kun puhutaan niistä järjestelmistä, jotka tukevat ydinaseita, niin silloin tietenkin tarkoitetaan useita erilaisia järjestelmiä, joista tärkeimpiä ovat tutkat sekä satelliitit. Kun ajatellaan syytä siihen, miksi alettiin valmistaa satelliitteja, joiden tehtävänä on paljastaa vastapuolen ydinaseiden avulla tekemät hyökkäykset, niin niiden tarkoitus on antaa omille joukoille aikaa miettiä aseiden laukaisua. Jos varoitus hyökkäyksestä saadaan muutamaa minuuttia aikaisemmin, niin silloin omille komentajille jää muutama minuutti aikaa todentaa mahdollinen hyökkäys.
Tuossa huippusotilaiden maailmassa jokainen raketin laukaisu voi merkitä yllätyshyökkäystä, joten sen takia heidän pitää saada kaikki mahdollinen tieto tästä raketista, jotta he voivat päätellä, onko mahdollinen vihollinen lähettänyt satelliitin radalleen, vai onko kohti tulossa taistelukärkiä. Toki esimerkiksi FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) voidaan lähettää maata kiertävälle radalle niin, että se kiertää ensin muutaman kerran maapalloa, ja sitten vasta ylittää kohdealueen.
Tuollainen asejärjestelmä on sellainen, että sen avulla voidaan suorittaa yllätysisku, ja vaikka nämä järjestelmät on YK:n pyynnöstä kielletty, niin kuitenkin noita kieltoja tulkitaan hiukan eri tavalla, kuin mitä ihmiset yleensä tietävät. Eli FOBS:n toteuttamiseen vaaditaan vain suuritehoinen kantoraketti, joka jaksaa viedä kärjen Maata kiertävälle radalle. Ja uuden sukupolven FOBS aseet voidaan tietenkin palauttaa Maan pinnalle. Uusien kääpiö kokoisten avaruussukkuloiden lastitilaan voidaan asentaa ydinaseita, ja sitten nuo sukkulat voivat toimia ikään kuin äärimmäisinä ristelyohjuksina. Nuo aseet voidaan palauttaa hälytyksen jälkeen maahan, ja asentaa uudestaan rakettien kärkiin.
Ennakkovaroitusjärjestelmien sekä muiden tukijärjestelmien ongelma on siinä, että niiden tehtävänä on estää sotien syttymistä. Tai ainakin niin ydinasevaltiot haluavat ihmisten ajattelevan. Näitä järjestelmiä vastaan on kehitetty aseita, kuten kiertoradalla räjäytettäviä ydinaseita, joiden tehtävä on tuhota nimenomaan satelliitteja sekä elektronisia laitteita. Samoin suuritehoisia ECM-laitteita on kehitetty häiritsemään noita tukijärjestelmiä. Myös esimerkiksi tutkaan perustuvia tuhoamis-järjestelmiä, joissa äärimmäisen tehokkaita tutkia käytetään vastapuolen järjestelmien tuhoamiseen.
Jos megawattien teholla toimivat tutkat, jotka toimivat samalla aaltopituudella kohdistetaan esimerkiksi laivaan, niin silloin valokaari muuttaa kohteen kaasuksi. Radioaaltojen etu lasereihin nähden on se, että ne kimpoavat ionosfääristä, ja ne voidaan kohdentaa myös maalla oleviin kohteisiin. Maser (Microwave Amplification by Stimulated Emission of Radiation) tekniikka tekee mahdolliseksi aseen kohdistamisen erittäin tarkasti, joten sitä voidaan käyttää myös yksittäisten ajoneuvojen eliminoimiseen.
Nämä aseet voivat oikeasti surmata ihmisiä jopa paksujen betoniseinien läpi, jos vain kohde kyetään paikantamaan ennen aseen käyttöä, ja käytössä on sellainen tekniikka, jolla voidaan luoda hyvin ohut radiosäde, joka sitten kohdennetaan kohteeseen esimerkiksi GPS:n antaman paikannustiedon perusteella. Uusinta uutta lienevät tietokonevirukset, joiden tehtävä on tuhota asejärjestelmien ohjaamiseen käytettävien tietokoneiden ohjelmistoja. Näiden järjestelmien kehittämistä perustellaan sillä, että tukijärjestelmien tarkoitus on oikeasti kohdentaa ydinaseita, ja siksi ne kannattaa sodassa tuhota.
Comments
Post a Comment