Showing posts with label tunnistus. Show all posts
Showing posts with label tunnistus. Show all posts

Wednesday, January 11, 2017

The Zodiac-Killer eli maailman kuuluisin sarjamurhaaja joka terrorisoi Kaliforniaa 1960 ja -70 luvun alussa

Taitelijan piirtämä  kuva Zodiac-Killeristä

Elokuva-arvostelu elokuvasta ”The Zodiac” joka kertoo maailman kuuluisimmasta sarjamurhaajasta. Tuo murhaaja on edelleen virallisesti vapaana, koska ketään ei ole noista omituisista murhista sitten tuomittu. Tietenkin on olemassa sellaisia todisteita, joiden mukaan eräs Arthur Leigh Allen (1933-1992) olisi tuo vähintään viisi ihmistä San Franciscon alueella surmannut henkilö, mutta siitä ei olla mitenkään varmoja. Itse "Zodiac" tai hänenä esiintynyt henkilö väittää murhanneensa 37 henkilöä. Ja Wikipedian mukaan tuo mies oli syytön, vaikka hän oli kuitenkin hiukan omalaatuinen, ja pidätetty nuorten poikien lähentelystä.

Tuo Allenin poikkeavuus saattoi sitten edesauttaa hänen leimaamistaan sarjamurhaajaksi, ja samalla rikollisen maine vaikeutti hänen työnsaantiaan.  Näet kyseessä on silminnäkijä-havainto, jonka mukaan Allen olisi tämä henkilö, tai oikeastaan tuon havainnon on tehnyt ”The Zodiacin” uhri, joka oli selvinnyt hyökkäyksestä. Kun puhutaan tuosta tapauksesta, joka järkytti Kaliforniaa ja koko USA:aa 1960 ja -70-lukujen aikana, niin siitä on tehty lukuisia elokuvia sekä dokumentteja, jotka kertovat paljon siitä, millainen mies tai nainen tämä erittäin häijy mies tai nainen oli. Allenin tapaus kertoo surullista tarinaa siitä, kuinka tuollainen poikkeavuus saa aikaan aiheettomia epäilyjä, ja kun poliisi sitten seurasi tuota miestä, niin oikea murhaaja kulki vapaana. Ja sellaiset ihmiset, jotka kertoivat Allenin olleen "Zodiac-killer" varmistavat sen, että oikeat murhaajat kulkevat vapaina kuin taivaan linnut. 


Kyseinen sarjamurhaaja kirjoitti erikoisia koodiviestejä, joista osa on saatu purettua, mutta osaa taas ei olla koskaan onnistuttu selvittämään, ja se tietenkin lisää tuon kaamean tapauksen kiehtovuutta, koska noiden merkkien epäillään olleen eräänlaisia ASCII-merkkejä, joiden avulla tuo tappaja ehkä kommunikoi jonkun muun henkilön kanssa. Jos kyseessä ovat ASCII-merkit, niin silloin hänen viestinsä ehkä perustuvat eräänlaiseen CAESAR-koodiin, jossa hän siirtää ikään kuin ympyrään piirrettyjen kirjainten päällä merkkiä sen verran, mikä on ASCII-koodin numero. Sitten pitäisi vain saada tietää, että missä kohtaan aakkosia tuo koodin kirjoittaminen on alkanut.

Zodiac-killer on sarjamurhaajana hyvin epätavallinen, koska hän vaihtoi menetelmää aina välillä, ja hänen tiedetään käyttäneen kasiasetta sekä veistä tehdessään noita rikoksia, ja hän sitten lopetti toimintansa vuonna 1970, ja tuo henkilö teki ensimmäisen murhansa vuonna 1968. Kun ajatellaan tuosta tappajasta tehtyjä muotokuvia, niin ehkä hän lopetti tuon murhaamisen siksi, että hänet oli ehkä tunnistettu noista kuvista. Tai sitten hän oli varastanut nuo silmälasit ja joku turvakamera oli sitten taltioinut hänet. Näet jos ”Zodiac” ei tarvinnut silmälaseja, niin hänellä oli varmasti vaikeuksia niitä hankkia,, koska silloin tarvitaan yleensä näöntarkastus. Kun puhutaan tuon tappajan valitsemista menetelmistä, niin saattaa toki olla niin, että hänet on ammuttu ”keikalla” jonkun poliisin tai turvamiehen toimesta.

Mutta jos noissa kuvissa on ollut todella piirrettynä tuo hyvin ikävä henkilö, niin hän varmaan on sitten lähtenyt pois Kaliforniasta, eli muuttanut ehkä toiselle puolen amerikkaa tai lähtenyt Eurooppaan, koska jos hänet oli tunnistettu, niin silloin olisi itku voinut sitten tulla, kun poliisi olisi häneltä kysellyt näistä teoista. Kun ajatellaan noita murhia, ja tuon miehen valitsemaa koodinimeä, niin ”Zodiac” voi tarkoittaa esimerkiksi eläinrataa tai USA:n laivaston kumivenettä, joka oli tuolloin käytössä mm. Vietnamin sodassa. Tuo yhtiö tekee vielä nykyäänkin kumiveneitä ammatti- ja huvikäyttöön, ja sen tuotteet ovat hyvin tunnettuja. ”Zodiacin” käyttämä symboli taas merkitsee kultalähetystä, eli sitä on käytetty kullan merkkinä esimerkiksi satamissa tai muissa kuljetuksissa. Näet jos kultaa putoaa metallisen laivan pohjalle, niin se ruostuttaa muita metalleja, joten siksi nuo lähetykset pitää merkitä.

Samoin se voi olla akronyymi ”Kodiakista” joka on kaupunki Alaskassa. Eli joskus olen ennenkin miettinyt, että voisiko tuo termi ”Zodiac” olla ikään kuin runonpätkä ”Zodiac from Kodiac”. Kun mietitään tuota Arthur Leigh Allenia sekä sitä, miksi häntä ei koskaan olla syytetty, niin se johtuu siitä, että tuo mies kuoli sydänkohtaukseen ennen kuin poliisi sai hänet pidätettyä. Todisteet ovat osoittaneet, että häntä oli 30 vuoden ajan turhaan epäilty, mutta joskus olen miettinyt, että olisiko tuo tappaja ollut joku Allenin kaukainen sukulainen tai ehkä aviottomasti syntynyt velipuoli. Se selittäisi tuon väärän tunnistuksen. 

Syy miksi epäilen velipuolta on se, että tuo tunnistus meni väärin, ja samalla allen ei koskaan ollut tuollaista sukulaista ehkä maininnut, koska jos hänen isällään oli suhde esimerkiksi prostituoituun, joka oli tullut sitten raskaaksi, niin silloin saattaa olla, että hän ei edes ollut tiennyt tuosta avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, ja tuolloin isyyden toteaminen ei ollut niin helppoa kuin nykyisin. Ja tuolloin 1930-luvulla nämä olivat vakavia asioita.  Tuo asia sitten on askarruttanut joidenkin ihmisten mieltä, ja on varmasti esitetty myös sellaisia ajatuksia, että kyseessä olisi ollut joku mafian palkkamurhaaja, joka käytti lehdistöä siekailematta hyväkseen. Näet tuollaiset sydänkohtaukset saavat ihmiset ajattelemaan esimerkiksi mafiaa, joka on voinut sitten hankkiutua eroon miehestään, jonka kanssa kukaan muukaan ei halunnut asioida.


Tuolloin mafian tappaja olisi ehkä voinut sitten antaa hänelle kaliumkloraattipistoksen, joka on erittäin tehokas sydänkohtausten aiheuttaja. Aina tällaisissa tapauksissa pitää muistaa se, että tuollainen ”mafian mies” voi olla myös oikeasti sadistinen sarjamurhaaja, ja ovathan palkkamurhaajatkin eräänlaisia sarjamurhaajia. Eli kuten olen kirjoittanut, niin myös nämä sarjamurhaajat varmasti hakevat myös ”oman alansa töitä”. Tuon tappajan operointi perustuu siihen, että hän saa vapaasti ostaa aseita, ja ehkä hänellä on ollut avustajia, jotka hakevat tuolle miehelle tai naiselle aseita, jotta hän voi vaihtaa piippua tuohon murhavälineeseen, joka sitten selittäisi sen, että tuollainen ase läpäisee ballistisen testin. Eli tuolloin avustajat hakevat aseita eri osavaltioista, ja sitten niiden piiput lähetetään tuolle miehelle, joka on ikään kuin tarinan päähenkilö.  


Monday, August 29, 2016

Mobiilisti toimiva internet sekä sen hyödyntäminen liiketoiminnassa muiden kuin kotisivujen avulla

Kuvituskuvaa
Kuva I

Kun puhutaan yksityisyydestä, niin henkilön aina kannattaa hankkia sellaisia viestintälaitteita, jotka on varustettu viimeisen päälle olevalla turvatekniikalla. Eli kannattaa varmistaa se, että noissa laitteissa, mitä hankkii on kaksois-PIN-lukitus, jotta tuon puhelimen unohtuminen esimerkiksi pöydälle ei vaarantaisi sen käyttäjän tietoturvaa. Vanhoissa älypuhelimissa on sellainen ongelma, että vaikka pöydälle unohtunut puhelin olisi kuinka SIM-korttiin perustuvan lukituksen varassa, niin tuon SIM-kortin PIN-koodin voi aina kiertää sillä, että tuon liittymäkortin irrottaa puhelimesta, ja liittää tuon laitteen WLAN-verkkoon.

Tällöin  ainakin puhelimen auki jääneistä sähköposti- sekä sosiaalisen median sovelluksista voidaan urkkia tietoja sen käyttäjästä, sekä esimerkiksi trollata sosiaalisen median kaveripiiriä heittämällä heitä ulos Facebookista tai muuten kirjoittamalla heille törkeästi, eikä myöskään ole mukavaa, jos maksusovellus päätyy vääriin käsiin. Näet silloin voi pankkitili tyhjentyä liian nopeasti. Tämän takia kaksois-PIN on erittäin hyvä väline, mutta jos kännyköiden käyttö esimerkiksi autojen elektronisina avaimina yleistyy, niin silloin tarvitaan tietenkin vahva suojaus, joka voisi olla esimerkiksi sormenjälki, joka skannataan kännykän näytöltä.

Noissa tulevaisuuden puhelimissa voi olla kaksi tilaa, joista toinen on julkinen tila, mikä muistuttaa täysin normaalia Androidia, mutta kun henkilö haluaa siirtyä "Secure"-tilaan, missä ovat hänen salaiset kontaktinsa sekä pankkiyhteytensä, niin hänen pitää sitten piirtää tietyssä sovelluksessa salainen kuvio, joka aktivoi puhelimen "varjotilan", jossa käytössä olisi kryptattu viestintämoodi. Tällainen puhelin voisi olla kätevä varuste esimerkiksi toimittajille tai ATARI-poliiseille, jotka saattavat joutua näyttämään viestimensä muille, ja silloin hän tietenkin voi vaikka tuon puhelimen antaa toisen käteen, koska tämä ei voi aukaista salattua tilaa, ilman että tuo puhelimen oikea omistaja haluaa sitä avata, ja muuten tuo puhelin olisi päällisin puolin aivan normaali väline.  Mutta jos sitä pitelee joku muu kuin sen omistaja, niin silloin se voi tallentaa tuon tiedon kosketuksesta sekä koskettajan sormenjäljen puhelimen omistajan GMAIL:iin

Tuon takia on tärkeää, että myös itse puhelinlaite on suojattu PIN-koodilla tai kuviolla, koska kännyköiden käyttöalue kasvaa entisestään, ja tulevaisuudessa niillä säädellään myös asuntojen lämpötiloja sekä erilaisia lukituksia, ja ohjataan muutenkin asuntojen elektronisia laitteita, kuten jääkaapin ja mikroaaltouunin yhdistelmiä, joihin tulevaisuudessa voidaan panna valmisannoksia, jotka ilmeisesti yleistyvät tulevaisuuden keittiössä, joten ehkä tulevaisuuden henkilö sitten laittaa valmisannoksen tuohon laitteeseen, ja sitten kun hän lähtee töistä kotiin, niin tuota kuvitteellista henkilöä odottaa lämmin annos valmislasagnea tai vastaavaa ruokaa, jolla hän sitten täyttää päivittäisen ravinnontarpeensa. Eli tietokone laskee sen, mitä hänen pitää syödä, jotta hän ei lihoisi mutta kuitenkin saisi päivittäiset ravinteet, jotta tulevaisuuden henkilö ei saisi esimerkiksi anemiaa tai keripukkia.

Samoin tulevaisuuden pizzerioissa saattaa olla käytössään nettisovellukset, joilla asiakas voi valita minkä pizzan ottaa, ja milloin hän sen hakee, jolloin henkilökunta tietää, että milloin he sitten tuon pizzan paistavat, ja tietenkin kuljetus, ja muut asiat hoidetaan, kuten asiakas on sovelluksessa halunnut. Mutta tietenkin tuollainen palvelu vaatii sitten sellaisen tunnistautumisen, että kukaan ei sen avulla pääse esimerkiksi tilaamaan sataa pizzaa toisen nimissä. Tämän takia tuo palvelu pitää tehdä sellaiseksi, että sinne pääsevät vain rekisteröityneet käyttäjät, ja silloin ehkä vaaditaan sitten vielä joku PIN-koodi, kun pizza on tilattu, jotta tuota sovellusta ei käytetä toisen kiusaamiseen. Samoin tietenkin tuossa sovelluksessa pitää olla rajat, montako tuotetta sillä saadaan tilattua.

kimmonsivu.blogspot.fi

Monday, August 8, 2016

Salasanojen vaihtamisesta sekä verkkourkinnasta


Kuvituskuvaa
Kuva I

Salasanan vaihtaminen kerran kuussa ei ole ollenkaan tarpeen, jos sitä ei ole käytetty kuin omalla henkilökohtaisella tietokoneella. Jos salasana vaihdetaan liian usein, niin silloin ihminen joutuu kirjoittamaan sen ylös, jolloin kuka vain voi sen saada käsiinsä. Kotikoneilla sekä henkilökohtaisilla sähköpostitileillä pitäisi käyttää tietenkin erilaisia salasanoja kuin työpaikan työasemilla, ja toki työpaikan tietokoneilla käytetään vain työpaikan sähköposteja sekä vieraillaan vain niillä kotisivuilla, mitä henkilö haluaa näyttää myös työnjohtajilleen.

Eikä koskaan saa käyttää samaa salasanaa työ- ja kotikoneilla, jotta kukaan ei sitten niitä henkilökohtaisia sähköposteja saa käyttöönsä, Kun työpaikan konetta käytetään, niin silloin tietenkin pitää aina muistaa se, että joissakin yhtiöissä on esimiehellä mahdollisuus katsoa mitä alainen tekee koneellaan, ja muutenkin on paljon edustavampaa, että yhtiön sähköposteissa on vain sitä "virallista tekstiä", eli näin voidaan pitää myös työ- ja henkilökohtaiset asiat erossa toisistaan.

Jos omia sähköposteja ei käytetä yhtiön koneilla, niin silloin eivät myöskään johtajat saa tietää, jos alainen hakee esimerkiksi uutta työpaikkaa. Jos omat tietojen käsittelyvälineet pidetään erossa työpaikan välineistä, niin silloin henkilökohtaiset asiat eivät päädy mikrotuen käsiin. Muistakaa että aina välillä on tapahtunut sitä, että mikrotukihenkilö on katsellut etäkäytön tai "kuvaruutukaapparin" avulla toisten työskentelyä, tai kaivellut esimerkiksi verkkopäiväkirjojen salasanoja, joita sitten on käyty tekemisen puutteessa lukemassa, ja siinä on mukava irvailla työkaverin suruille sekä murheille, koska kiusaaja saa varmasti värinöitä siitä että toinen saadaan itkemään työporukan edessä.

Joten kun puhutaan päiväkirjoista, niin niiden avulla tietenkin on hyvä harjoitella kirjoittamista, mutta mitä tahansa ei kannata kirjoittaa muistiin, koska kuka vain voi saada tuollaisen netti- tai paperisen päiväkirjan tekstejä haltuunsa. Ja silloin tulee varmasti itku, jos sinne on liian henkilökohtaisia asioita tullut kirjoitettua. Nettipäiväkirjoissa on sitten vielä sellainen aspekti, että joku voi sinne kirjoittaa toisen henkilön nimissä erilaisia tekstejä, jos tuon kiusaamisen kohteen oma kirjoitus ei ole tarpeeksi "vetävää". Jos kavereita ei tarpeeksi naurata, niin sitten toisen nimissä aletaan kirjoittaa jotain kamalaa, jotta hänet saadaan näyttämään jotenkin häiriintyneeltä.

Olen kuullut jopa siitä, että toisen nimiin on avattu sähköposti- tai facebook-tilejä, jotta häntä voitaisiin kiusata paremmin. Eli kiusaaja on sitten toisen nimiin kirjoitellut "päiväkirjoja", joita on ollut mukavaa esitellä kavereille. Myös MAFIA:n tiedetään joskus väärentäneen päiväkirjoja sekä itsemurhakirjeitä, jotta henkilö vaikuttaisi masentuneelta, ja sitten hänen murhansa on yritetty lavastaa itsemurhaksi. Mutta kun puhutaan nettipäiväkirjoista, niin osa johtajista sekä projektipäälliköistä pitää jokaisesta työpäivästään kirjaa, jotta jos hän joutuu vaihtamaan työpistettä, niin seuraaja saa silloin käyttöönsä kaikki dokumentation, mitä projektissa tai työpisteessä on tehty, sekä esimerkiksi työympäristön erityispiirteet ilmenevät noista päiväkirjoista.

 Niitä kutsutaan nimellä "projektipäiväkirja" tai "päiväraportti", ja ne on tarkoitettu nimenomaan yhtiön johdon luettaviksi, jotta niiden avulla voidaan selvittää se, miten työt jossain konttorissa tehdään, ja noudatetaanko siellä asiallisia standardeja esimerkiksi sähköpostien suhteen, ja onko työväkeä informoitu siitä mahdollisuudesta, että heidän päätetyöskentelyä voidaan tarkkailla ilman, että he huomaavat mitään. Ja onko heitä ohjeistettu työkoneiden käytöstä,ja siitä että sähköposteissa on aina lähettäjän nimi. Hänet voidaan sen perusteella vetää vastuuseen kirjoittelusta, mikä vahingoittaa yhtiön mainetta.

charelesfort.blogspot.fi

Black holes don’t make information vanish. They just. Transform it into another form.

“Even in the complete absence of external matter, black holes aren’t completely dark, as a very small amount of low-energy radiation gets em...