Friday, May 6, 2016
Natsien talousase eli väärät punnansetelit
Kolmannen valtakunnan asevoimissa oli tietenkin paljon suuria innovaatioita, joista yksi mainitsemisen arvoinen on "Sachenhausenin" keskitysleirillä toteutettu operaatio "BERHARD", missä Saksan sodanjohto aikoi romauttaa Iso-Britannian talouden painamalla vääriä punnanseteleitä. Tuosta operaatiosta puhutaan paljon vielä nykyäänkin, koska sen avulla olisi ehkä voitu saattaa Iso-Britannian talous pois tolaltaan. Setelien painojälki oli erittäin hyvää, ja SS toimitti tuohon operaatioon myös erikoiseriä paperia, mitä käytettiin tuohon aikaan punnan setelien valmistamiseen. Vaikka operaation komentajana toimi SS-Hauptsturmführer eli kapteeni Bernhard Krüger sekä ylimpänä esimiehenään hänellä oli SS-kenraalimajuri Walter Shellenberg RSHA Amt.VI:sta eli ulkomaantiedustelusta, niin tuon operaation ideoijana olivat ilmeisesti Walter Funk sekä SS-kenraalit Fritz Sauckel sekä Dr. Hans Kammler, jonka alaisuudessa valmistettiin ainakin tuo seteleihin tarvittava paperi.
Tai ainakin itse niin ajattelen, koska koko Saksan varusteluteollisuus oli tuolloin RSHA Amt.II Talous sekä finanssiosaston valvonnassa. Joten vankien siirtämiseen pois Auschwitzin keskitysleiriltä tarvittiin varmasti melko korkea-arvoisen SS-kenraalin lupa. Tuo väärien puntien operaation ideana oli väärentää todella paljon rahaa, jota sitten olisi kylvetty taivaalta Lontooseen, ja näin saatu luottamus Britannian talouteen horjumaan. Eli tämä ajatus perustuu siihen, että jos markkinoille syydetään liikaa seteleitä, niin niiden arvo putoaa. Nuo vangit sijoitettiin "Sachenhausseinin" keskitysleirin suljettuun siipeen, ja heidän yhteyttään ulkomaailmaan valvottiin anakarasti. Toki heillä oli paljon etuoikeuksia kuten hyvä ruoka sekä oikeus kuunnella radiota, mikä oli tietenkin ylellisyyttä noille henkilöille.
Mutta sairastelusta tui sitten melkein suora likvidointi. Syy tähän likvidointiin oli siinä, että vangit tulivat tuolle leirille nimen omaan Auschwitz-Birkenausta, joka oli oikeastaan tuhoamiskeskus tai kuolemanleiri. "Sachsenhausenin" henkilökunta ei ollut tietoinen tuosta kuolemanleiristä, joten tiedot noiden Puolassa sijaitsevien leirien tarkoituksesta haluttiin pimittää myös alemman tason Sachsenhausenin leirin vartijoilta, ja ainakaan muiden vankien ei haluttu tietävän siitä, mikä heitä odotti, mikäli tuli lähetys Puolaan. Syy miksi vankeja kohdeltiin tuolla Oranienburgissa melko hyvin, johtui siitä, että he tekivät työtä, mikä riippui noista ihmisistä itsestään.
Vaikka tuo vanki olisi kuinka vihattu, niin silti hänen piti pystyä työhönsä. Kaikkein alimpana olivat tietenkin painajat, joita ammuttiin esimerkiksi tuberkuloosin takia, mutta esimerkiksi kaivertajat sekä piirtäjät ja värien sekoittajat olivat vähän toista maata. Eli nuo henkilöt olivat kaikkein vaikeimmin korvattavia vankeja, joiden taidoista riippui se, että onnistuiko yksikkö tekemään seteleitä, jotka läpäisivät pankkien turvatarkastukset. Sodan lopulla nuo vangit määrättiin likvidoitaviksi, koska Saksan aseteollisuuden joutuminen vihollisen käsiin haluttiin estää, mutta tällä kertaa SS ei totellut käskyä.
kimmonsivu.blogspot.com
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Researchers split a photon into two pieces.
Researchers split a photon into two pieces. "By splitting a single photon, scientists confirmed that angular momentum is always conser...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.