Historiankirjoitus palvelee aina jotain ihmisryhmää, ja siksi käsitykset historiallisista tapahtumista muuttuvat ajan myötä ehkä hyvinkin radikaalisti

Maamme historioitsijat arvioisivat monia asioita eri tavalla nyt kun silloin aikoinaan. Koskaan ei kuitenkaan historiankirjoitus ole täysin valmista, ja kuten tiedämme niin historia on sellainen asia, jota kirjoitetaan siten, kuin valtaapitävät sitä haluavat kirjoittaa. Kun mietitään sitä, että esimerkiksi tämä käsiote "Suomi" on 1800-luvulla merkinnyt aivan eri asiaa kuin nykyään, ja maamme kansa oikeastaan yhdistyi vasta Toisen Maailmansodan aikana tajuamaan sen, mikä merkitys omalla maallamme sekä itsenäisyydellämme on kansallemme.

Kuitenkin esimerkiksi punakapinasta, sisällisodasta tai veljessodasta sekä vapaussodasta on alettu vasta nykyään puhua kuten siitä tulisi puhua. Se mitä nimeä noista vuosien 1917-1918 traagisist tapahtumista on käytetty riippuu siitä keneltä tuota nimeä kysytään. Itse sanoisin kyseessä ollen sisällissota, joka on hyvin osuva nimitys kansamme traagisimmalle sekä traumaattisimmat tapahtumat  sisältävälle vaiheelle, jolloin ikään kuin veli nousi veljeään vastaan, kuten joku pappi on asian ilmaissut. Eli ennen noista vuoden 1917-tapahtumista on keskusteltu lähinnä "valkoisen totuuden" kautta. Tuolla tarkoitan sitä, että noiden tapahtumien traumat olivat hyvin syvällä molempien puolten edustajien mielessä, ja jos punaiset eli kommunistit tai sosialistit tekivät murhia, niin sitä teki myös valkoisten eli toisin sanoen voittajien puoli joka jakoi vähintään yksipuolista oikeutta silloin 1918, kun taistelut maassamme olivat päättyneet.

Syy miksi valkoinen puoli halusi salata teloituksia oli se, että monilla noista ampujista oli sitten vaikeuksia perustella toimintaansa omalle perheelleen, ja jo silloin epäiltiin sitä, että noiden ampujien joukossa oli henkilöitä, jotka olivat surmanneet velkojiaan tai muuten peitelleet rikollista toimintaansa. Eikä punaisten puolella olleet asiat sen paremmin, eli sielläkin oli sellaisia miehiä ja naisia, jotka olivat lähinnä teloittaneet "valkoisiksi" nimettyjä henkilöitä, eivätkä he sitten olleet päivääkään tehneet mitään esimerkiksi Tampereen valtauksen hyväksi ainakaan rintamalla, vaan lähinnä toimineet politrukkeina jaellen kuolemantuomioita omilleen. Kun puhutaan esimerkiksi sidosryhmistä, niin juuri kotiväki on se kaikkein tärkein ryhmä jokaiselle ihmiselle. Ja en usko että mikään aseettomien ihmisten ampuminen ei olisi ollut ainakaan kaikista henkilöistä hyväksyttävää toimintaa. Kuitenkin kun puhutaan tuosta "valkoisesta oikeudesta", niin silloin tietenkin voidaan miettiä sitä, että mikä kiire noiden kuolemantuomioiden täytäntöönpanossa sitten oli.

Eli kun puhutaan noista "valkoisen terrorin" vuosista, niin tietenkin noita tapauksia voidaan tutkia sarjana yksittäisiä veritekoja, joita tapahtui paljon tuolloin vuosina 1918 ja -19. Itse olen joskus miettinyt sitä, kuinka julma ihminen voi toista kohtaan olla, ja ehkä tuolloin oli tehty sellaista, että punapäällikkö oli "ilmiantanut" joitakin muita henkilöitä menemään puolestaan teloitettaviksi, ja siten selvinnyt rangaistuksetta. Eli esimerkiksi hevosmies on saattanut saada mennä taloituskomppanian eteen tuollaisen punaisen teloittajan puolesta, koska tämä on ollut niin "hyvä poika" vangitsijoidensa silmissä. Toisin sanoen uskoisin, että noita erittäin vakavia rikoksia tehneitä henkilöitä sitten oli "kääntynyt" valkoisten puolelle, ja ehkä heitä sitten oli lahjottu esimerkiksi rakennusten työnjohtotehtävillä, ja siksi noita punaisia ei ollenkaan haluttu päästää töihin. Kaikki me tiedämme, että rikolliset varmasti käyttivät tuolloin tilaisuutta hyväkseen, ja kahmivat omaisuutta minkä ehtivät, ja varmasti noilla punapäälliköillä oli suuri tarve sitten osoitella tovereitaan vankien joukosta, jotta he eivät sitten joutuisi itse riviin seisomaan.

Tuolloin saattoi käydä niin, että kun itse joutui aseen piippua katsomaan, niin itku tuli, ja sitten tietenkin tuollainen valkoinen päällikkö eli "keskuksen mies" saattoi tarjota kyseiselle henkilölle mahdollisuutta vaihtaa paikkaa jonkun toisen kanssa, jotta ei sitten hänen tarvitse lähteä maan päältä ennenaikaisesti. Vuonna 1918 oli noiden tuomioistuinten työskentelyssä puutteita ainakin tutkimuksellisuuden sekä toteen näyttämisen osalta, ja ehkä siinä sitten pari valkoistakin sai laittaa punaiset nauhat hihaansa, ja marssia kiväärien eteen, jotta jonkun valkopäällikön puuhastelut sitten jäisivät selvittämättä. Eli varmasti myös valkoisten puolella oli henkilöitä, joiden toiminta esimerkiksi "punaisessa Helsingissä" ei kestäisi lähempää tarkastelua, eli he saattoivat näyttää punaisille vihamiehiään sekä esitellä tavallisia työmiehiä esimerkiksi jonain kartanonherroina, ja sitten siirtyä suoraan valkoisten riveihin. Kun puhutaan historiasta, niin sitä kirjoitetaan aina kuten valtaapitävät sitä haluavat kirjoitettavan. Siksi monia asioita aletaan arvioida toisin sitten kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet.

Ja historiallisiin tapahtumiin liittyy se, että niistä pitää puhua kiihkottomasti sekä asiallisesti, ja antaa muidenkin puhua kuin vain sen puolen, mikä sattui eniten miellyttämään. Eli tuo vuoden 1917 sekä 1918 sisällissota varmasti oli joillekin ihmisille sellainen asia, mikä sai heidät ikään kuin pelaamaan omaan pussiinsa, ja koska tuolloin oli vallalla käsitys, että kaikki sotan osallistuneet henkilöt olivat aatteen miehiä tai naisia sai aikaan sen, että monia ihan oman edun tavoittelemiseksi tehtyä murhaa on vain kirjattu poliittisiksi teoiksi. Eli nuo murhat on voitu tehdä vain ryöstelyn peittämiseksi tai velkojien surmaamiseksi. Joten näissä teoissa ei sitten ole varmasti ollut kysymys siitä, että tekijä olisi mitenkään minkään aatteen tai maamme itsenäisyyden takia niitä lähtenyt tekemään.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/satavuotiaan-suomen-historia-ei-ole-viela-valmis-naita-asioita-historioitsijat-arvioisivat-uudelleen/6246778

pimeakronikka.blogspot.fi

Valkoisen Suomen voitto eli maihinnousu Loviisaan sekä Kotkaan

Rüdiger von der Goltz
(1865-1946)
Kuva I

Vaikka valkoiset voittivat sisällissodan tai vapaussodan vuonna 1918 periaatteessa omin voimin, niin toki Saksan Itämeren divisioona oli melko paljon mukana nopeuttamassa punaisten tuhoutumista, ja tuon divisioonan vahvuus oli parhaimmillaan 14 000 miestä. Eli oikeastaan Herr generalmajor und freiherr Rüdinger von der Goltzilla (kuva II) oli komennossaan 14 divisoonan verran sotilaita. Näiden joukkojen avulla Mannerheimin "Valkoisen armeijan" oli helppo voittaa "punainen suomi". Joka oli joutunut kahden rintaman sotaan. Yleensä divisioonan koko oli ennen noin tuhat miestä, joten melkoisella joukolla olivat saksalaiset "retkeilemässä" Suomessa.

Mutta kuten tiedämme, niin vaikka kyseessä oli periaatteessa eräänlainen rosvojen kukistamisoperaatio, nin propaganda määritteli tuon yksikön kooksi divisioonan. Kuten tiedämme, niin  kenraalimajuri  von der Goltzille oli annettu tehtäväksi "valkoisen suomen auttaminen", ja hän sitten toi joukkojaan Tallinnasta Suomeen. Mutta vaikka tuo suuri sekä ansioitunut sotilas oli kaiken muun osannut tehdä oikein, ja hänen asevoimilleen ei vastustajaa ollut, niin kuitenkin tuo mies teki pienen virheen, joka saattoi johtaa siihen, että esimerkiksi "Ali Aaltonen" sekä Otto Wille Kuusinen pääsivät pakoon Neuvostoliittoon.

Kun puhutaan siitä, että Rüdinger von der Goltzilla oli mahdollisuus nousta maihin Kotkassa, niin hän teki silloin tietenkin silloin pienen virheen, joka saattoi maksaa paljon. Näet häneltä jäi sitten itäraja kokonaan varmistamatta, ja useita punaisia lähti silloin pakoon. Samoin esimerkiksi Turusta varmasti sitten pakeni ihmisiä Ruotsiin. Vaikka tuo sisällissodan loppu oli erittäin nopea, niin "valkoinen terrori" teki punaisten elämästä hiukan liian hankalaa. '

Eli noiden punaisten kova kohtelu sodan jälkeen tukki mukavasti myös heidän suunsa, ja kovan luokan propaganda teki sitten esimerkiksi ilmiantamisen todella vaikeaksi. Myös teloitusten kohde, eli punaisten taistelijoiden ampuminen oli oikeastaan kuin vettä noiden bolshevikkien myllyyn. Myös valkoisten puolella oli ylilyöntejä eli Onni Kokon tapauksen kaltaisia asioita hiukan paisuteltiin, ja joissakin lähteissä tuo 13 vuotiaan  punaisten surmaaman vapaussoturin nimi on muutettu Onni Eloksi

Eli vaikka SKP sitten kiellettiin maassamme pakkolaeilla, niin aate ei tietenkään mihinkään sammunut. Tuota puoluetta johdettiin silloin Neuvosto-Venäjältä käsin, ja sen perustaja Otto Wille teki Staliniin vaikutuksen, joka nosti hänet erittäin korkealle Moskovan hierarkiassa. Mutta kuten tiedämme, niin juuri pakkolait mahdollistivat SKP:n maanalaisen toiminnan Suomessa, ja se oikeastaan päättyi vasta kun puolue laillistettiin vuonna 1945.

Vaikka 1920- 1940-luvun alun SKP:tä voidaan pitää maanpetoksellisena järjestönä, niin kovat kommunistilait sekä yhteiskunnan ikävä asenne noita työläisiä kohtaan aiheuttivat sen, että aatteesta tuli kapinoinnin vertauskuva. Tuo saattaa selittää sen, että miksi moni taiteilija meni aikoinaan hakemaan SKP:n jäsenkirjaa. Taiteilijat ovat usein kapinallisia ihmisiä, joilla tulee helposti ristiriitoja vanhempiensa sekä sukunsa kanssa, ja siksi he hakeutuivat SKP:n vaikutuspiiriin.

Näet elämä kotoa pois potkitulla ihmisellä ei ollut hääviä tuolloin entisajan Suomessa. SKP tarjosi 1950-luvulla esimerkiksi toimitiloja sekä keikkoja myös aloitteleville taiteilijoille, joiden tehtävänä oli sitten levittää sosialismin "ilosanomaa" kaikelle kansalle. Eli vaikka taiteilija ei koskaan oikeastaan itse ehkä pitänyt sosialismia omana aatteenaan, niin ihmisille laulettiin sitä, mitä taiteilijoiden palkanmaksajat halusivat heidän laulavan. Ja tuolloin ennen piti tietenkin vuokra maksaa, sekä jonkin verran extratuloja saada elämiseen, vaikka valtiotieteellistä tiedekuntaa nuo ihmiset muuten kävivätkin. Samoin silloin suloisella kekkosen ajalla oli tapana korostaa itäblokin yhteiskunnan suloisuutta, ja sitä että sosialistiset maat olivat se parempi vaihtoehto, joten tietenkin he sitten kuvittelivat, että esittämällä sosialistista musiikkia olisivat he sitten jotenkin hyväksyttyjä ihmisiä.
charelesfort.blogspot.fi